"Äänestä lapsillesi tulevaisuus"!

(Kaleva.fi)

"Äänestä lapsillesi tulevaisuus - kehotti puolestaan vaali-ilmoitus Kalevassa vaalipäivänä 6.10. 1994. EU-jäsenyys alentaa ruuan hintaa, tuo työtä ja luo turvaa, luvattiin. Lisäksi Suomen on mahdollisuus osallistua päätöksiin itsenäisenä, ilman painostusta miltään ilmansuunnalta, rummutti Eurooppalainen Suomi -kansanliikkeen mainos."

Tällaisilla mainoksilla ja puheilla oli vaikutus mutta tulos on nyt nähty. ollaan EU:ssa ja eurovaluutassa. Kaikki on mennyt päin prinkkalaa ja pahenee yhä.
Meillä on nyt valtava työttömyys ja turvallisuus ei enää kukoista, olemme vihoissa isoimman naapurimme kanssa, Boikotoimme vaikka emme tasan tarkkaan tiedä, mistä boikotoimme, kunhan ollaan EU:n kelkassa.

Vielä kehdataan puhua jostain solidaarisuudesta ketään kohtaan. 15v. kurjuudessa eletään ja pysytään myös. Miksi ihmeessä joku kehtaa vielä ylistää vanhoja pieruja, joiden päätöksien takia tässä olemme. On se härskiä!
1493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Muistutan vielä että eu:hun mentäessä valehdeltiin, että syrjäseudut saavat
enemmän valtaa kun maiden keskusjohdot menettävät valtaa

Onko Oulu ja Kaleva-lehti saanut valtaa Helsingiltä ja Hesarilta,
ei tietenkään

vaan Brysselin rengit Helsinki ja Hesari levittävät euron ja EU:n hyvää sanomaa
pakottaen kaikki osat maasta pihteihin - tietenkin taloudellisesti

Ei EU:ssa mikään suju paitsi selittely

Juho Eerola

https://www.suomenuutiset.fi/soini-tylytti-rinteen-kreikka-suitsutsta-saako-suomalainen-sadan-vuoden-lainan-nollakorolla/

- Kreikan elvytys ei ole sujunut suunnitellusti. Maa on jatkuvasti ollut myöhässä tai vaikeuksissa tukipakettien ehtona olevien uudistusten toteuttamisessa. Kaikesta tästä lupausten jatkuvasta rikkomisesta huolimatta Suomi ja muut euromaat ovat antaneet Kreikalle taas takauksia. Eli maa, jota ei olisi pitänyt edes hyväksyä euroon, kohdellaan tällä tavoin. Hyväksyykö hallitus Kreikan velkojen anteeksiannon ja kuinka suuret tappiot Suomelle syntyvät, jos Kreikka ei suoriudu maksuistaan,

Eerola kysyi.

Äänestä

Rinne valehtelee härskisti. Kenen suulla Rinne puhuu? demarien vai jonkun yksittäisen päättäjän suulla.
Kreikka ei selviä veloistaan sen on varma ja toisekseen, maassa syntyy jonkin asteinen vallankumous ja velat jäävät maksamatta. Näin huonossa jamassa ei koko Eurooppa ole sodanjälkeen ollut.

Äänestä

menitkö ennen vai jälkeen tekstin kirjoittamista rikastuttamaan saksalaista suurpääomaa ja ostoksille lidliin? kuten kai tiedät lidl ei olisi tullut suomeen ilman eu:ta? eli kerro toki miltä tuntuu ampua omaan jalkaan....

ps. mistä näitä oikein tulee?

Äänestä
  • Eikö sinut ole jo niin moneen kertaan "pöllytetty" tuosta Lidl-sekoilustasi, että olisi kai oletettavissa "järkityypin"oppineen ;) Mutta eihän meidän typeryyksien kysyjä :)

    Kuinka tuo idiootti oikein jaksaa, viitsimisestä turha kysyäkään, sillä eihän sitä ilman ymmärrystä osaa lopetaakaan.

    Äänestä

  • Voi luoja tätä . . . kirjoitti:

    Eikö sinut ole jo niin moneen kertaan "pöllytetty" tuosta Lidl-sekoilustasi, että olisi kai oletettavissa "järkityypin"oppineen ;) Mutta eihän meidän typeryyksien kysyjä :)

    Kuinka tuo idiootti oikein jaksaa, viitsimisestä turha kysyäkään, sillä eihän sitä ilman ymmärrystä osaa lopetaakaan.

    kuule nyt idiootti. marttiluukkaan eu-valitus ja lidl uskollisuus on loistava esimerkki siitä että kuinka teillä tämän palstan perSSuilla ei ole hajuakaan siitä miten yhteiskunta toimii ja miten eu on todella auttanut paljon suomalaista yhteiskuntaa. te puupäät ette ollenkaan näe suurempi yhteyksiä joita asialla on.

    suomalaiset vientiyritysjohtajat sen näkevät ja siksi heitä ei teidän perSSujen listoilta löydy. teidän tämän palstan perSSujen taloustietämys on luokkaa "kreikkaan viedään rahaa rekkakuormalla joka päivä". tämä on vale, johonka suurin osa teistä perSSuista kuitenkin koko ajan uskoo.

    homma on aivan sama kuin hakkarrainen, eduskunnan virallinen pelle, vastustaa eu:ta ja euroa. kuitenkin hän oma sahansa olisi jo aikoja sitten mennyt konkurssiin ilman eu-tukea. tämä pahempaa omaan jalkaan ampumista ei voi olemassa. varsinkin kun siihen "syyllistyy" istuva kansanedustaja.

    mutta kysytään nyt sinulta ihan suoraan. vastaa seuraaviin kysymyksiin:

    1) onko ruoka lidlissä halvempaa kuin k- tai s-kaupoissa?

    2) onko lidl alunperin suomalainen yritys?

    3) kun eu:hun liityyttiin niin sitä ennen lainsäädäntö kielsi ulkomaisten elintarvikeliikeiden toiminnan suomessa. eu:n myötä tämä pykälä poistettiin ja se mahdollisti lidlin tuolloin suomeen. olisiko lidliä suomessa ilman eu:ta?

    4) suomessa toimiva lidl on saksalaisen lidlin tytäryhtiö. mihin maahan menevät lidlin voitot? jäävätkö ne saksaan vai menevätkö ne saksaan?

    niin että panes vastaten. vai meneekö taas kerran pupu pöksään.....

    Äänestä

  • kysyjä? kirjoitti:

    että tämä Duracell-idiootti jaksaa ;)

    Äänestä

kysyjälle: Ei Lidl ole riippuvainen EU:sta. Täällä vaan on niin kallis ruoka, että Lidl näki markkina raon, vasta kohtana kahden isoin ketjuun. Tuskin EU Lidl´ille avustuksia myöntää.

minä en kyllä noudata EU ja Suomen linjaa. Ostan sieltä, mistä kannattaa ostaa, Ktasos, olemmehan sinun EU:ssasi

Äänestä
  • kysytään nyt sinulta ihan suoraan. vastaa seuraaviin kysymyksiin:

    1) onko ruoka lidlissä halvempaa kuin k- tai s-kaupoissa?

    2) onko lidl alunperin suomalainen yritys?

    3) kun eu:hun liityyttiin niin sitä ennen lainsäädäntö kielsi ulkomaisten elintarvikeliikeiden toiminnan suomessa. eu:n myötä tämä pykälä poistettiin ja se mahdollisti lidlin tuolloin suomeen. olisiko lidliä suomessa ilman eu:ta?

    4) suomessa toimiva lidl on saksalaisen lidlin tytäryhtiö. mihin maahan menevät lidlin voitot? jäävätkö ne saksaan vai menevätkö ne saksaan?

    niin että panes vastaten. vai meneekö taas kerran pupu pöksään.....

    Äänestä

  • kysyjä? kirjoitti:

    kysytään nyt sinulta ihan suoraan. vastaa seuraaviin kysymyksiin:

    1) onko ruoka lidlissä halvempaa kuin k- tai s-kaupoissa?

    2) onko lidl alunperin suomalainen yritys?

    3) kun eu:hun liityyttiin niin sitä ennen lainsäädäntö kielsi ulkomaisten elintarvikeliikeiden toiminnan suomessa. eu:n myötä tämä pykälä poistettiin ja se mahdollisti lidlin tuolloin suomeen. olisiko lidliä suomessa ilman eu:ta?

    4) suomessa toimiva lidl on saksalaisen lidlin tytäryhtiö. mihin maahan menevät lidlin voitot? jäävätkö ne saksaan vai menevätkö ne saksaan?

    niin että panes vastaten. vai meneekö taas kerran pupu pöksään.....

    Kuinka helevetin tyhmä sä oikein olet ?????

    Äänestä

  • Ihan oikeasti ????? kirjoitti:

    Kuinka helevetin tyhmä sä oikein olet ?????

    mikä noista kysymyksistä on mielestäsi tyhmä ja millä perusteella?

    ps. siis onneksi edes oppilaani eivät ole noin tyhmiä kuin sinä olet....

    Äänestä

  • kysyjä? kirjoitti:

    mikä noista kysymyksistä on mielestäsi tyhmä ja millä perusteella?

    ps. siis onneksi edes oppilaani eivät ole noin tyhmiä kuin sinä olet....

    Unionin kannattajana suosin Lidl kauppaa edullisten elintarvikkeitten tautta!

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Unionin kannattajana suosin Lidl kauppaa edullisten elintarvikkeitten tautta!

    EU;n entisenä kannattajana suosin Lidl:n tuotteita nyky EU;sta huolimatta. Suosisin niitä tuotteita vaiika koko EU;ta ei olisikaan.

    Äänestä

  • kysyjä? kirjoitti:

    mikä noista kysymyksistä on mielestäsi tyhmä ja millä perusteella?

    ps. siis onneksi edes oppilaani eivät ole noin tyhmiä kuin sinä olet....

    Ei alunperin, mutta "opetuksessasi" taatusti tyhmistyvät. Tyhmä opettaja valitettavasti on tarttuvaa tavaraa oppilaisiinsa.

    Äänestä

Joo ja valehdeltiin että kun mennään euhun niin sitten ruoka on halpaa ja viina ilmaista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

marttiluukas kirjoitti:

(Kaleva.fi)

"Äänestä lapsillesi tulevaisuus - kehotti puolestaan vaali-ilmoitus Kalevassa vaalipäivänä 6.10. 1994. EU-jäsenyys alentaa ruuan hintaa, tuo työtä ja luo turvaa, luvattiin. Lisäksi Suomen on mahdollisuus osallistua päätöksiin itsenäisenä, ilman painostusta miltään ilmansuunnalta, rummutti Eurooppalainen Suomi -kansanliikkeen mainos."

Tällaisilla mainoksilla ja puheilla oli vaikutus mutta tulos on nyt nähty. ollaan EU:ssa ja eurovaluutassa. Kaikki on mennyt päin prinkkalaa ja pahenee yhä.
Meillä on nyt valtava työttömyys ja turvallisuus ei enää kukoista, olemme vihoissa isoimman naapurimme kanssa, Boikotoimme vaikka emme tasan tarkkaan tiedä, mistä boikotoimme, kunhan ollaan EU:n kelkassa.

Vielä kehdataan puhua jostain solidaarisuudesta ketään kohtaan. 15v. kurjuudessa eletään ja pysytään myös. Miksi ihmeessä joku kehtaa vielä ylistää vanhoja pieruja, joiden päätöksien takia tässä olemme. On se härskiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu