Kirkon viisi herätysliikettä

totuudenkertoja1

Tässä pieni tiivistelmä kirkon viidestä perinteisestä herätysliikkeestä sekä oma käsitykseni miten ne nykyään profiloituvat luterilaisessa kentässä:


1. Rukoilevaisuus

1700 -luvulla syntyi lähinnä Hernnhutilaisen pietismin vaikutuspiirissä ns. "karoliinihurskaiden" yhteisö. Ne olivat Ruotsi-Suomen kuningas Kaarlen sotilaita jotka oli karkoitettu Siperiaan ja siellä tulivat hengelliseen herätykseen. Kotosuomeen tullessaan he loivat alun nk. vanhemmalle herännäisyydelle. Nykyään liike tunnetaan rukoilevaisuuden nimellä. Sillä on aktiivista toimintaa lähinnä satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella.

Rukoilevaisuus on jakautunut kahtia, liberaaliin siipeen joka hyväksyy kaiken kirkon nykymenon ja konservatiivisempaan siipeen joka pitytyy perinteisessä kristinuskossa ja Raamatussa. Muistaakseni jakautuminen tapahtui 1984 LÄnsi-Suomen rukoilevaisten yhdistykseksi (Raamattuun pitäytyvä) selä Suomen rukoilevaisen kansan yhdistykseksi (Raamatusta luopunut joukkio).

LÄnsi-Suomen rukoilevaiset tunnetaan että he veisaavat vanhaa virsikirjaa ja käyttävät polvirukousta sekä vanhaa raamatunkäännöstä ja jumalanpalveluskaavaa. Heidät tunnetaan vakaina ja totisina uskovaisina.


2. Körttiläisyys

Körttiläisyys sai alkunsa vanhemmasta herännäisyydestä 1800 -luvulla ja oli vielä 1900 luvun taitteessa Malmivaarojen aikan ryhdikäs kristillinen liike joka tunnettiin aitona vilipittömänä uskona jossa kaduttiin syntejä, tunnettiin pienuutta Jumalan ja tuomion edessä sekä uskottiin Raamattua ja evankeliumia. Körttiläisyydellä oli Paavo Ruotsalaisen ja Niilo Kustaa Malmbergin aikana vankka jalansija Suomen hengellisessä kentässä ja siksipä paholainen kävi juuri tuon liikkeen kimppuun suurella voimalla ja sai sen lopultakin kukistettua.

Nykytilassaan kärttiliike on jopa liberaalimpi kuin kirkko itse. Se tunnetaan siitä ettei sitä enää voi kukaan ottaa vakavasti vaan liike on nykyjohtonsa vaikutuksella muuttunut lähinnä liberaaliksi perinneliikkeeksi vailla sen kummempaa sisältöä.

3. Evankelisuus

Evankelisuus on jakautunut valitettavasti moneen eri haaraan sillä myös Evankelisuus on ollut suuri Jumalan työkalu Suomen kirkossa ja sitä on siunattu monille herätysten ajoilla. 2000 -luvulla evankelisuutta repi riita naispappeudesta ja siitä irtosi pieni lahkokunta joka tunnetaan nykyään Evankelisena lähetysyhdistyksenä (kannattaa naispappeutta), mutta jonka merkitys evankelisessa kentässä on olematon. SLEY on valtauoma joka on pikkuhiljaa tervehtymässä ja jota kannattaa mielenkiinnolla seurata.

4. Lestadiolaisuus

Suomen ylivoimaisesti suurin herätysliike jonka valta-alueet on pohjois-Suomessa ja maakunnissa. Lestadiolaisuus on jakaantunut moneen haaraan joista tunnetiummat on vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus ja Rauhan sana (pikkuesikoisuus)

Lestadiolaisuus on elävää ja vakaata kristillisyyttä. Vanhoillslestadiolaisuus tunetaa eksklusiivisesta seurakuntaopistaan (= vain vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua) Lestadiolaisuus on kaikkein vähiten liberalisoitunut herätysliike Suomessa.

5. Viidesläisyys

Tunnetuimmat haarat ovat Kansanlähetys, SRO eli Suomen Raamatttuopisto, OPKO eli opiskelijalähetys ja Kansan raamattuseura.

Kansanlähetystä ja Raamattuopistoa lukuunottamatta melkein kaikki muut ovat kovasti liberalisoituneet ja hyväksyvät ositttain mm. naispappeuden. Eniten liberalisoitunut ja alkuperäisestä uskostaan luopunut liike on ehdottomasti kansan Raamattuseura joka tunnetaan kirkkoa mielistelevästä linjastaan.

Koko viidesläisyys on hajnainen liike eikä voida puhua yhdestä herätysliikkeestä tai yhdestä uskosta. Jopa Kansanlähetyksen piirissä toimii henkilöitä jotka ovat liberalisoituneet mutta ehkä kuitenki enemmän on vanhoillisempia.

6

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä meinaat?

      Mikä on tarkoituksesi kun olet tämän aikaisemminkin aloittanut ihan samalla tekstillä?

      • totuudenkertoja1

        Kertoisitko ystävällisesti missä olen aloittanut tämän samalla takstillä kun en itse tiedä?

        Aioin tosin laittaa sen tuonne yhteen ketjuun jatkoksi jossa otsikkona oli " MIllainen uskova olen" jossa joku halusi tietoa näistä asioista mutta tuumalin että usemapikin voisi olla asiasta kiinnostunut joten panin ihan uuden topikin.

        Onko jossain tällainen samanlainen aloitus?


    • eräs sivullinen

      Eikö rukoilevaisuus saanutkaan alkuaan siitä, kun eräs nuorehko nainen paimenessa luki jotakin kirjaa, ja ryntäsi kylään kertomaan kuinka paljon hän on tehnyt syntiä, ja liike alkoi siis Varsinais-Suomesta.

      Jokin ulkomaalainen kirja se oli "Totisen kääntymyksen harjoitus" tai vastaavaa.

      En itse ole kuulunut mihinkään liikkeeseen, mutta muistan vain lukeneeni tällaista.

      Herätysliikkeisiin kuuluvia suomalaisiahan on hyvin vähän nykyään, ja kaikki saavat jos tekstejä lukevat koko kristikunnalta vaikutteita.

      • totuudenkertoja1

        "Eikö rukoilevaisuus saanutkaan alkuaan siitä, kun eräs nuorehko nainen paimenessa luki jotakin kirjaa, ja ryntäsi kylään kertomaan kuinka paljon hän on tehnyt syntiä, ja liike alkoi siis Varsinais-Suomesta."

        Tuokin on totta. Molemmat, sekä minun että sinun kertomasi liittyvät Rukoilevaisuuden historiaan. Olikohan tuo sinun mainitsema tyttö Anna Rogel tai joku muu vastaava...(?)


      • totuudenkertoja1
        totuudenkertoja1 kirjoitti:

        "Eikö rukoilevaisuus saanutkaan alkuaan siitä, kun eräs nuorehko nainen paimenessa luki jotakin kirjaa, ja ryntäsi kylään kertomaan kuinka paljon hän on tehnyt syntiä, ja liike alkoi siis Varsinais-Suomesta."

        Tuokin on totta. Molemmat, sekä minun että sinun kertomasi liittyvät Rukoilevaisuuden historiaan. Olikohan tuo sinun mainitsema tyttö Anna Rogel tai joku muu vastaava...(?)

        Se oli Liisa Eerikintytär:

        http://www.rukoilevaisuus.com/rukoilevaisuudenSynty.php#2


      • totuudenkertoja1

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1281
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      712
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe