23-vuotiaan H. D. Holvaisen näky v. 1924

Näin näyssä huoneen, jossa oli pitkän pöydän ääressä istumassa paavi. Hänen oikealla puolellaan evankelisen kirkon piispa ja hänen vieressään muita vapaiden suuntien edustajia. Vasemmalla puolella oli ortodoksisen kirkon piispa ja upseereita. Paavi sanoi: "Te rakkaat veljet, olemme tulleet aikaan, jolloin meidän tulisi tulla yhdeksi. Onhan Jeesus aina rukoillut, että he yhtä olisivat. Kirkon miehinä se on meidän tehtävämme. Sen tähden haluamme perustaa yhteisen ekumeenisen liikkeen, yhden kirkon. Siitä on se hyöty, ettei kommunistinen Venäjä tullessaan voi meitä voittaa. Se sallii vain yhden kirkon olemassaolon, jonka kautta me voimme pitää Jumalamme ja uskontomme. Sanoohan Raamattukin, että on vain yksi usko ja yksi tunnustus. Jokainen voi kyllä pitää sitä omana uskon käsityksenään. Kirkkomme ei halua sitoa ketään, kuitenkin ollessamme kaikki yhden ja saman kirkon jäseniä se hyödyttää koko nykyistä maailmaa ja jokaista kristittyä, sillä tahdommehan olla kristittyjä." Evankelinen piispa kätteli ensimmäisenä paavia ja he syleilivät, piispan sanoessa: "Isä paavi puhui oikein." Sitten nousee myös ortodoksisen kirkon isä ja tekee samoin.

Jeesus sanoi minulle: "Seuraa tarkoin mitä nyt tapahtuu."

Sitten tuli vapaiden suuntien edustaja ja sanoi: "Todellakin, me olemme saaneet suuren valon, josta meidän tulisi kiittää Jumalaa. Ekumeeninen liike, liittoutuminen on tärkeää päästäksemme veljeyteen ja todelliseen yhteyteen toistemme kanssa, joka on ehdottoman välttämätöntä ennen Jeesuksen toista tuloa."Paavi syleili puhujaa ja kaikki kumartuivat hänen edessään, sitten Jeesus sanoi minulle: "Katso toisia herroja." Siellä oli monia eri kansallisuuksia niiden poliittista puolta edustaen. Sitten Jeesus puhui toisesta maailmansodasta, mutta aivan erikoisesti kolmannesta, sanoen: "Tuo mies, joka istuu tuolla, katso hänen kasvojaan ja kirjainta hänen rinnassaan". Siinä oli suuri I-kirjain. Jeesus sanoi: "Miehen nimeä en tule sinulle sanomaan, mutta sinä elät hänen noustessa valtaan, hän on yhteydessä toisen maailmansodan Saksan edustajaan. Hänen kauttaan tulee Saksa häviämään. Tapahtuu hirveitä asioita ja hän on antikristuksen edelläkävijä. Sano toisen maailmansodan aikaisen kansasi johdolle, maasi presidentille: Älkää tarttuko lihan käsivarteen, sillä tämä sota alkaa Googista. Pieni Suomi on silloin oleva suuressa hädässä, mutta jos kansa seisoo omilla rajoillaan ja rukoilee, tulen Minä varjelemaan sen, mutta älkää tarttuko lihan käsivarteen. Teille tullaan tarjoamaan apua Saksasta, mutta koska antikristuksen edelläkävijä on johtava tätä kansaa, älkää siihen tarttuko, Jos sen teette, ei häviä vain Saksa, vaan myös pieni Suomikin."

Sitten seurasi näyssä seuraavaa:
jatkuu..
http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Antikristuksen aika.htm
4145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuoppasin jo aikaa sitten tämän kyseenalaisen "Holvaisen povauksen". Sen mukaan antikristus on oleva USA:n katolinen presidentti ja hän tulikin jo valtaan 1961 mutta salamurhattiin 1963.

Toinen täysi huuhaa on tässä:
"Tuo mies, joka istuu tuolla, katso hänen kasvojaan ja kirjainta hänen rinnassaan". Siinä oli suuri I-kirjain. Jeesus sanoi: "Miehen nimeä en tule sinulle sanomaan, mutta sinä elät hänen noustessa valtaan, hän on yhteydessä toisen maailmansodan Saksan edustajaan. Hänen kauttaan tulee Saksa häviämään. Tapahtuu hirveitä asioita ja hän on antikristuksen edelläkävijä."

Holvainen on kuollut, ketään hitlermielistä "I-kirjainta" ei ole esiintynyt Saksassa.

Joten tosiaan oikeesti, puretaan keissi ja pillit pussiin älkääkä enää KOSKAAN tuoko tänne sitä roskaa.

Äänestä

KTS... kyllä ne sitä roskaa tuo. Sairaat palstagurut eivät osaa lopettaa...

Äänestä
  • No nytpä sattui hienosti! Täällä näyttäisi olevan ihan oikein psykkiksen ylilääkäri paikalla, joka tietää omista oppikirjoistaan luettuaan, että kaikki uskovaiset on sairaita? Olisiko parempi, jos ihmiset eivät osaisi lukea, jotta tällaiselta yleistykseltä vältyttäisi?

    Äänestä

Uskon, että tämä profetia on ainakin osaksi oikeassa. Ekumenia on aina sielunvihollisen töitä. Se on sitä, että kaikki uskonnot yhdistyy (kristilliset ja muut uskonnot).
Se ei ole ekumeniaa, kun raamattuun uskovat kristityt pitävät yhtä, kuten Jeesus sanoi: , että he yhtä olisivat.

Tulemme näkemään miten Suomen käy, kun ei pidetä enää Jumalan sanasta kiinni (tasa-arvoinen avioliittolaki). Mutta me voimme uskovina rukoilla Suomen puolesta ja sen puolesta, että evankeliumi menee eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkyjä kirjoitti:

Näin näyssä huoneen, jossa oli pitkän pöydän ääressä istumassa paavi. Hänen oikealla puolellaan evankelisen kirkon piispa ja hänen vieressään muita vapaiden suuntien edustajia. Vasemmalla puolella oli ortodoksisen kirkon piispa ja upseereita. Paavi sanoi: "Te rakkaat veljet, olemme tulleet aikaan, jolloin meidän tulisi tulla yhdeksi. Onhan Jeesus aina rukoillut, että he yhtä olisivat. Kirkon miehinä se on meidän tehtävämme. Sen tähden haluamme perustaa yhteisen ekumeenisen liikkeen, yhden kirkon. Siitä on se hyöty, ettei kommunistinen Venäjä tullessaan voi meitä voittaa. Se sallii vain yhden kirkon olemassaolon, jonka kautta me voimme pitää Jumalamme ja uskontomme. Sanoohan Raamattukin, että on vain yksi usko ja yksi tunnustus. Jokainen voi kyllä pitää sitä omana uskon käsityksenään. Kirkkomme ei halua sitoa ketään, kuitenkin ollessamme kaikki yhden ja saman kirkon jäseniä se hyödyttää koko nykyistä maailmaa ja jokaista kristittyä, sillä tahdommehan olla kristittyjä." Evankelinen piispa kätteli ensimmäisenä paavia ja he syleilivät, piispan sanoessa: "Isä paavi puhui oikein." Sitten nousee myös ortodoksisen kirkon isä ja tekee samoin.

Jeesus sanoi minulle: "Seuraa tarkoin mitä nyt tapahtuu."

Sitten tuli vapaiden suuntien edustaja ja sanoi: "Todellakin, me olemme saaneet suuren valon, josta meidän tulisi kiittää Jumalaa. Ekumeeninen liike, liittoutuminen on tärkeää päästäksemme veljeyteen ja todelliseen yhteyteen toistemme kanssa, joka on ehdottoman välttämätöntä ennen Jeesuksen toista tuloa."Paavi syleili puhujaa ja kaikki kumartuivat hänen edessään, sitten Jeesus sanoi minulle: "Katso toisia herroja." Siellä oli monia eri kansallisuuksia niiden poliittista puolta edustaen. Sitten Jeesus puhui toisesta maailmansodasta, mutta aivan erikoisesti kolmannesta, sanoen: "Tuo mies, joka istuu tuolla, katso hänen kasvojaan ja kirjainta hänen rinnassaan". Siinä oli suuri I-kirjain. Jeesus sanoi: "Miehen nimeä en tule sinulle sanomaan, mutta sinä elät hänen noustessa valtaan, hän on yhteydessä toisen maailmansodan Saksan edustajaan. Hänen kauttaan tulee Saksa häviämään. Tapahtuu hirveitä asioita ja hän on antikristuksen edelläkävijä. Sano toisen maailmansodan aikaisen kansasi johdolle, maasi presidentille: Älkää tarttuko lihan käsivarteen, sillä tämä sota alkaa Googista. Pieni Suomi on silloin oleva suuressa hädässä, mutta jos kansa seisoo omilla rajoillaan ja rukoilee, tulen Minä varjelemaan sen, mutta älkää tarttuko lihan käsivarteen. Teille tullaan tarjoamaan apua Saksasta, mutta koska antikristuksen edelläkävijä on johtava tätä kansaa, älkää siihen tarttuko, Jos sen teette, ei häviä vain Saksa, vaan myös pieni Suomikin."

Sitten seurasi näyssä seuraavaa:
jatkuu..
http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Antikristuksen aika.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu