Venlafaksiini vieroitusoireet, kuinka kauan?!

Olen käyttänyt Venlafaksiinia 75 mg vuodesta 2009 alkaen:

8/2009 - 6/2010. Lopetuksessa ei erityisempiä oireita, mutta paniikkihäiriö ja masennus uusiutuivat kesällä, joten lääkitys aloitettiin uudestaan.

9/2010 - 11/2011. Lopetuksessa pieniä oireita, pahimmat menivät ohi viikossa, mutta paniikkihäiriö ja masennus uusiutuivat kuukauden-parin päästä. Jälleen aloitettiin lääkitys. Tällä kertaa tarkoitus oli syödä pidempään.

2/2012 - 11/2014. Syksyllä ahdistus ja masennus hiipivät takaisin, joten lääkitystä päätettiin vaihtaa, sillä se vaikutti jokseenkin tehottomalta. Venlafaksiini ajettiin alas n. 3-4 päivässä, jonka jälkeen paniikkiherkkyys kasvoi. Kärsin pari päivää voimakkaasta huimauksesta ja "sähköiskuista" päässä, mutta Cymbaltan aloitus vei huimauksen pois. Olen syönyt Cymbaltaa nyt 3 vko.a, mutta oloni pahenee. En tule enää ilman Opamoxia toimeen.

Luin, että Venlafaksiinin lopetusoireet voivat kestää jopa kuukausia. Onko teillä käynyt näin, vaikka olette vaihtaneet lääkitystä? Nyt mietinkin, pitäisikö palata takaisin Venlafaksiiniin, koska Cymbaltan olisi jo ilmeisesti 3 vko:ssa pitänyt auttaa.

(Vieroitus?)oireita tällä hetkellä ovat:

- herkkä vatsa, ilmavaivat, ajoittainen ripuli
- lamaavat ahdistuskohtaukset
- keskittymiskyvyn puute
- muistiongelmat
- itkukohtaukset
- uniongelmat
- paniikkituntemukset

Eilen tuntui jo hetkittäin niin pahalta, että meinasin mennä psykiatriseen päivystykseen, mutta Opamox auttoi. Nyt olenkin hyvää vauhtia jäämässä siihen koukkuun.

Apuja? Mitä tehdä?
4776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Venlafaksiinista, kuten kaikista psykoaktiivisista aineista, voi tulla tuntuvia vieroitusoireita sekä aivovaurioita. Luettelemasi oireet ovat kaikki tunnettuja vieroitusoireita noille aineille. Osa oireista, kuten keskittymiskyvyn ongelmat voivat jäädä pysyväksi, mikä on viite jonkintason aivovaurioista. Tällöin usein muukin kognitio (https://en.wikipedia.org/wiki/Cognition) on vaurioitunut.

Vieroitusoireet voivat SSRI/SNRI-aineiden kohdalla kestää muutamasta viikosta useisiin kuukausiin. Akuuttivieroitusoireilu pitäisi lakata aikaisemmin, mutta monet oireet kestävät pitkään. Mikäli vuoden tai puolentoistakin jälkeen lopettamisesta oireita yhä on, voidaan alkaa puhumaan jo varmemmin aivovaurioista eikä niinkään vieroitusoireista.

Päälle ottamasi duloksetiini saattaisi kumota vieroitusoireita ainakin osittain, sillä se on venlafaksiinin tavoin SNRI-luokan aine. Valitettavasti minulla ei ole tarkempaa tietoa vaihdosta venlan ja duloksetiinin välillä. Oksatsepaami on bentsodiatsepiini, joka lähinnä sedatoi. Kaikki bentsot aiheuttavat myös vieroitusoireita siinä missä SNRI/SSRI-luokkakin (37/42:sta vieroitusoireesta ovat samoja luokkien välillä).

Lisätietoa osoitteesta www.CEPUK.org

Äänestä

No nyt kannattaa hakeutua PÄTEVÄN (soittele, selvittele, konsultoi) lääkärin vastaanotolle. Perehdy sivustoihin mm. Recovery Road, Toxic Antidepressants. Nämä aineet voivat jättää vuosiakin kestäviä oireita, jotka herkästi diagnosoidaan mielenterveyshäiriöksi. Pysyviä vaurioita voi jäädä, joskin aivot ja koko hermosto on hyvin uusiutumiskykyinen ja kuntoutus vaikuttaa suuresti. Omalla motivaatiolla on iso merkitys. Parasta olisi, että löytäisit hyvän lääkärin ja terapeutin ja pyrkisit vieroittautumaan psyylelääkkeistä kokonaan kuukausien ja vuosien aikana. Seuraa FB Laura Delano. Tsemppiä!!

Äänestä

Olet lopettanut venlafaksiinin liian nopeasti. Minä lopetin kuukauden ajan ja minulla oli juuri kuvaamiasi oireita. Tietty osa oireista saattaa tulla cymbaltan käytöstä, koska se on elimistöllesi niin uusi lääke.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirsi- kirjoitti:

Olen käyttänyt Venlafaksiinia 75 mg vuodesta 2009 alkaen:

8/2009 - 6/2010. Lopetuksessa ei erityisempiä oireita, mutta paniikkihäiriö ja masennus uusiutuivat kesällä, joten lääkitys aloitettiin uudestaan.

9/2010 - 11/2011. Lopetuksessa pieniä oireita, pahimmat menivät ohi viikossa, mutta paniikkihäiriö ja masennus uusiutuivat kuukauden-parin päästä. Jälleen aloitettiin lääkitys. Tällä kertaa tarkoitus oli syödä pidempään.

2/2012 - 11/2014. Syksyllä ahdistus ja masennus hiipivät takaisin, joten lääkitystä päätettiin vaihtaa, sillä se vaikutti jokseenkin tehottomalta. Venlafaksiini ajettiin alas n. 3-4 päivässä, jonka jälkeen paniikkiherkkyys kasvoi. Kärsin pari päivää voimakkaasta huimauksesta ja "sähköiskuista" päässä, mutta Cymbaltan aloitus vei huimauksen pois. Olen syönyt Cymbaltaa nyt 3 vko.a, mutta oloni pahenee. En tule enää ilman Opamoxia toimeen.

Luin, että Venlafaksiinin lopetusoireet voivat kestää jopa kuukausia. Onko teillä käynyt näin, vaikka olette vaihtaneet lääkitystä? Nyt mietinkin, pitäisikö palata takaisin Venlafaksiiniin, koska Cymbaltan olisi jo ilmeisesti 3 vko:ssa pitänyt auttaa.

(Vieroitus?)oireita tällä hetkellä ovat:

- herkkä vatsa, ilmavaivat, ajoittainen ripuli
- lamaavat ahdistuskohtaukset
- keskittymiskyvyn puute
- muistiongelmat
- itkukohtaukset
- uniongelmat
- paniikkituntemukset

Eilen tuntui jo hetkittäin niin pahalta, että meinasin mennä psykiatriseen päivystykseen, mutta Opamox auttoi. Nyt olenkin hyvää vauhtia jäämässä siihen koukkuun.

Apuja? Mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu