JOHANNES KASTAJA
TEHKÄÄ TIE KUNINKAALLE (MATT. 3:S LUKU)
”Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan.
On Hänet maailmaan valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan”. (virsi 7:1)
Odotamme joulua - kuka mitenkin.
Ensimmäisestä joulusta, noin 2000 vuotta sitten, alkoi Messiaan aika.
Tekstimme kertoo Johannes Kastajasta, joka raivasi tietä tulevalle kuninkaalle, Vapahtajallemme, joulun Herralle.
Johannes Kastaja saarnasi erämaassa.
Hän oli pukeutunut varsin erikoisesti. Hänellä oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö (Matt. 3:4) ja oli näin selvästi tunnistettavissa profeetaksi.
Jeesus sanoo hänestä: ”"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.
Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta”. (j.Matt.11:7-9)
Vietimme juuri itsenäisyyspäivää. Voi sitä pukuloistoa, mitä saimmekaan nähdä presidentin linnanjuhlista TV:stä.
Tällainen itsekorostus ja omahyväisyys ovat sukua ylpeyden synnille. Sen rinnalla ahneus, juoppous ja siveettömyys ovat pieniä paheita. Ylpeys koitui saatanankin lankeemukseksi.
”Nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi tulolle Jeesuksen.” (virsi 7:3)
Jumala painaa kuitenkin ylpeät alas, mutta alaspainetut Hän korottaa ylös.
”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne Hänelle aukaiskaa.” (virsi 7:2)
Ihmisen kovan sydämen täytyy ensin murtua, jotta Jeesus voisi tulla sinne asumaan.
”Oi Jeesus, armon tuoja, nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja, tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin sinulle, armoisin”. (Virsi 7:4)
Mitä on hyvä elämä?
Se ei ole ulkonaista pukuloistoa. Usein juuri ulkonainen menestys vie meidät pois Jumalasta. Sanotaankin, että kaikkea ihminen kestää, mutta ei ainaista myötäkäymistä.
Hyvän elämän saamme, kun käymme sisälle Jumalan valtakuntaan. Paavali sanoo tästä:
”… ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Rm 14:17).
Jeesus puhuu siitä (j. Matt.11:16-19), kuinka sen aikainen sukupolvi torjui sanoman Jumalan valtakunnasta. Miten on tänään?
Rukouksenamme olkoon:
”Jumalamme, lähetä niitä, jotka tänäänkin rohkeasti osoittavat tietä Kristuksen luo”.
”Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan”. (virsi 511:6)
TEHKÄÄ TIE KUNINKAALLE (MATT. 3:S LUKU)
”Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan.
On Hänet maailmaan valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan”. (virsi 7:1)
Odotamme joulua - kuka mitenkin.
Ensimmäisestä joulusta, noin 2000 vuotta sitten, alkoi Messiaan aika.
Tekstimme kertoo Johannes Kastajasta, joka raivasi tietä tulevalle kuninkaalle, Vapahtajallemme, joulun Herralle.
Johannes Kastaja saarnasi erämaassa.
Hän oli pukeutunut varsin erikoisesti. Hänellä oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö (Matt. 3:4) ja oli näin selvästi tunnistettavissa profeetaksi.
Jeesus sanoo hänestä: ”"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.
Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta”. (j.Matt.11:7-9)
Vietimme juuri itsenäisyyspäivää. Voi sitä pukuloistoa, mitä saimmekaan nähdä presidentin linnanjuhlista TV:stä.
Tällainen itsekorostus ja omahyväisyys ovat sukua ylpeyden synnille. Sen rinnalla ahneus, juoppous ja siveettömyys ovat pieniä paheita. Ylpeys koitui saatanankin lankeemukseksi.
”Nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi tulolle Jeesuksen.” (virsi 7:3)
Jumala painaa kuitenkin ylpeät alas, mutta alaspainetut Hän korottaa ylös.
”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne Hänelle aukaiskaa.” (virsi 7:2)
Ihmisen kovan sydämen täytyy ensin murtua, jotta Jeesus voisi tulla sinne asumaan.
”Oi Jeesus, armon tuoja, nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja, tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin sinulle, armoisin”. (Virsi 7:4)
Mitä on hyvä elämä?
Se ei ole ulkonaista pukuloistoa. Usein juuri ulkonainen menestys vie meidät pois Jumalasta. Sanotaankin, että kaikkea ihminen kestää, mutta ei ainaista myötäkäymistä.
Hyvän elämän saamme, kun käymme sisälle Jumalan valtakuntaan. Paavali sanoo tästä:
”… ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Rm 14:17).
Jeesus puhuu siitä (j. Matt.11:16-19), kuinka sen aikainen sukupolvi torjui sanoman Jumalan valtakunnasta. Miten on tänään?
Rukouksenamme olkoon:
”Jumalamme, lähetä niitä, jotka tänäänkin rohkeasti osoittavat tietä Kristuksen luo”.
”Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan”. (virsi 511:6)
Vastaukset 1
Vanhimmat
MINÄ, MINÄ, MINÄ
Johannes Kastaja sanoi itsestään: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”
Luin tänään Roseniuksen ELÄMÄN LEIPÄÄ-kirjasta, kuinka kaikessa meidän puheissamme on keskipisteenä tuo pieni sana "MINÄ". Sen ympärillä kaikki ajatuksemme liikkuvat ja josta uskomme riippuu.
Lainaan Roseniusta:
"Kaiken keskipisteenä on tuo pieni sana "MINÄ",.."jos MINÄ olisin"...,"jos MINÄ osaisin", sinä sanot-..sinun "MINÄSI" on suurimerkityksellinen; sinä tahdot itse olla vanhurskas ja niin tulla omaksi vapahtajaksesi. Varo tätä saastaa!
Paavali pelkäsi niin pienintäkin oman lohdutuksen sekoitusta, että hän piti suurinta vanhurkauttaankin tappiona ja roskana, hän sanoo "...että minut havaittaisiin olevan hänessä, Kristuksessa ja omistavan, ei omaa vanhurskautta vaan ainoastaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta.
Ja huomaa tämä, että kun me alituiseen sanomme "minä, minä", toistaa Herrakin tässä minäänsä ja sanoo:
"On totta, sinä et ole sellainen kuin olla pitäisi.. Sinä olet rikkonut kaikessa ja olet arvoton; mutta minä, minä, minä pyyhin rikkomuksesi pois niin kuin pilven.
Ylistetty olkoon hänen nimensä!
-Sen tähden, kun sinä sanot; "Minä en kadu syntiä oikein", niin hän sanoo; "Ei, ei niin, että olisit oikein katunut; minä olen katunut sinun edestäsi 'yrttitarhassa'; minä, minä pyyhin pois.
- Sinä sanot; "Minä en rukoile oikein!". Hän sanoo; "Ei, ei niin, että sinä olisit rukoillut oikein. Minä, minä olen uhrannut rukouksia ja anomuksia väkevin huudoin ja kyynelin; minä pyyhin pois.
- Sinä sanot;"Minä en ole oikein otollinen." Hän sanoo;"Ei, ei niin, että sinä olisit minua kutsunut; mutta minä olen ollut sinun tähtesi otollinen, minä olen tehnyt työtä. Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niin kuin pilven ja sinun syntisi niin kuin sumun".
-- Oi emmekö me kunnioittaisi hänen armollisia lupauksiansa, nöyrästi lankeaisi maahan hänen eteensä ja kiittäisi häntä ja tunnustaisi; älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia!. Sinä, sinä yksin olet vanhurskas ja teet vanhurskaaksi sen, joka uskoo sinuun.
Herra, lisää meille uskoa!
(Rosenius)