SUOMI IRTI EUROSTA- AINOA TAPA

Tutkimuksen ovat laatineet Max Planckin tutkimusjohtajat Martin Höpner ja Mark Lutter.

Tutkijat eivät viittaa Draghin puheenvuoroihin tai vaatimuksiin mutta tutkimusraportista käy selväksi ilmankin, että Draghin kaipaamat työmarkkinoiden notkeat joustot tuskin toteutuvat euromaissa työmarkkinaosapuolten välisin vapaaehtoisin sopimuksin. Niitä on mahdollista panna toteen vain komentotalouteen viittaavin pakkokeinoin.

Toisin sanoen ainakaan tämän tutkimuksen perusteella sisäiset devalvaatiot eivät suju Draghin edellyttämällä notkeudella ja nopeudella ilman pakkokeinoja, joita EKP on yhdessä EU-komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa käyttänyt Kreikassa ja muissa euroalueen kriisimaissa.

Tutkimus viittaakin troikan toteuttamiin talouspakotteisiin ja toteaa niiden perusteella suuretkin palkkajoustot toki mahdollisiksi. Samalla se huomauttaa, että moiset joustot vaativat sopimusyhteiskunnan murtamista pakkokeinoin. Eikä kyse olisi tilapäisistä pakkokeinoista, vaan tutkimuksen mukaan heikoimpien euromaiden palkkajoustot olisivat pysyviä.

Tutkijat ovat Draghin kanssa samaa mieltä siitä, että euron rakenne tekee sisäiset devalvaatiot käytännössä välttämättömiksi – jos euro on tarkoitus säilyttää. Mutta siinä missä Draghi tällä perusteella vaatii palkkajoustoja, tutkijat neuvovat euromaita harkitsemaan rauhanomaisempaa ratkaisua: euron purkamista.
(Taloussanomat)

Draghi vaatii palkkojen laskemista ja Suomelle tuota on jo vahvasti esitetty.
Meidän korkea verotus ja peruskulutus ei kyllä kestä moista ehdotusta,siinä
toivottavasti nousee keskiluokka barrikadeille.
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Saksa ennusti tässä jokin aika sitten, että Suomi on ensimmäinen joka joutuu jättämään euron, mutta Sauli Niinistö ja Erkki Liikanen laittaa kovasti vastaan - typerää politiikkaa!

Äänestä

Todennut jo lähes kaikki yhtään asioista perillä olevat professorit ym, ainoastaan nämä tietyt fantsuttelija-poliitikot eivät usko silmiään ja luulevat että eurostoliitto on meille siunaus.

Äänestä

Markka takaisin miksi politiikot pelaa aikaa?

Äänestä

tsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma 2015 – luonnos
Omalla rahalla tulevaisuuteen



1. Suomi tarvitsee oman rahan ja päätösvallan. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta.
2. Kansanvalta harvojen vallan tilalle. Sitovat kansanäänestykset käyttöön.
3. Hyvinvoinnin turvaaminen kasvupakon tilalle.
4. Lisää osallisuutta, toimeliaisuutta ja toimeentuloa. Perustulo ja oikeus työhön.
5. Energiaomavaraisuus uusiutuvilla 100 prosenttiin v. 2030.
6. Puolueettomuuspolitiikka on Suomen paras turva. Nato-jäsenyys on torjuttava.

http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelmaluonnos-2015/
________________________________
Vaaliteema on tässä, nyt vain äänestämään kevään vaaleissa.

Äänestä
  • Onnea näkyvyyspainiin teille, Yleistömafian kanssa sitä tarvitaan.

    Äänestä

  • IPU on putinistien paskapuolue

    Äänestä

Suomi eroon eurosta ja mieluummin koko EU:sta.

Äänestä

Draghihan laukoi, että eurojäsenyys on "peruuttamaton",,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,:(

Äänestä
  • Euro-jäsenyys on typerää touhua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samaa mieltä kirjoitti:

Tutkimuksen ovat laatineet Max Planckin tutkimusjohtajat Martin Höpner ja Mark Lutter.

Tutkijat eivät viittaa Draghin puheenvuoroihin tai vaatimuksiin mutta tutkimusraportista käy selväksi ilmankin, että Draghin kaipaamat työmarkkinoiden notkeat joustot tuskin toteutuvat euromaissa työmarkkinaosapuolten välisin vapaaehtoisin sopimuksin. Niitä on mahdollista panna toteen vain komentotalouteen viittaavin pakkokeinoin.

Toisin sanoen ainakaan tämän tutkimuksen perusteella sisäiset devalvaatiot eivät suju Draghin edellyttämällä notkeudella ja nopeudella ilman pakkokeinoja, joita EKP on yhdessä EU-komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa käyttänyt Kreikassa ja muissa euroalueen kriisimaissa.

Tutkimus viittaakin troikan toteuttamiin talouspakotteisiin ja toteaa niiden perusteella suuretkin palkkajoustot toki mahdollisiksi. Samalla se huomauttaa, että moiset joustot vaativat sopimusyhteiskunnan murtamista pakkokeinoin. Eikä kyse olisi tilapäisistä pakkokeinoista, vaan tutkimuksen mukaan heikoimpien euromaiden palkkajoustot olisivat pysyviä.

Tutkijat ovat Draghin kanssa samaa mieltä siitä, että euron rakenne tekee sisäiset devalvaatiot käytännössä välttämättömiksi – jos euro on tarkoitus säilyttää. Mutta siinä missä Draghi tällä perusteella vaatii palkkajoustoja, tutkijat neuvovat euromaita harkitsemaan rauhanomaisempaa ratkaisua: euron purkamista.
(Taloussanomat)

Draghi vaatii palkkojen laskemista ja Suomelle tuota on jo vahvasti esitetty.
Meidän korkea verotus ja peruskulutus ei kyllä kestä moista ehdotusta,siinä
toivottavasti nousee keskiluokka barrikadeille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu