Liikenne- ja viestintäministeriön perjantaina julkaisemasta selvityksestä käy ilmi, että Suomeen harkitaan edelleen tiemaksuja. Ilta-Sanomat referoi artikkelissa keskustelua, jota aiheesta on käyty lehden verkkosivuilla. Tiemaksujen puolustajat perustelevat kantaansa muun muassa sillä, että yksityisautoilun rajoittaminen on hyvä asia. "Turhasta" autoilusta sietääkin rokottaa. Vastustajat puolestaan muistuttavat, että autoilu on jo nyt Suomessa rankasti verotettua, eikä uusia maksuja kaivata. Maan talous ei voi nousta kuopastaan, jos logistiikkaa rokotetaan aina vaan lisää.
Suomeen harkitaan edelleen tiemaksuja !!
suomi today
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.