Syvällä nyt ja ennusteen mukaan pitkään. Katainen/stubb hallitus on tehnyt ikimuistettavan tuhon Suomen historiassa. Katainen se varsinainen kippari on,jätti heti laivan kun huomas että tuli ajettua voimakkaasti kivelle. Kaiken huippu jos Urpilainen vielä valitaan ministeriks. Stubb on aku ankka eikä ole odotettavissa ainakaan parempaa ennen vaaleja. Nyt kuuluu Presidentin ottaa ohjat itselleen .
Maa makaa
Geggo1
22148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Suomi makaa täydellisessä umpikujassa kokkare kikkareiden vuoksi, jotka tekee virheitä toisensa perään ja jaksavat syytellä muita asijoiden huonosta kulusta, vaikka todellinen vika löytyy kokoomuksen ylimielisten narsistien ryhmästä. Näin on myös Presidentti Niinistö todennut ja kokoomus ei ole tehnyt kuin koko 7 vuoden hallituskauden aikana virheitä, joita ei voi myöntää.
Hallituksen olisi pitänyt hajottaa jo 5 vuotta sitten nolouden ja saamattomuuden vuoksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418624876673.html?nomobile=4
Stubbille alin mahdollinen arvosana tyhjänpäiväisyydestä
Onneksi olkoon aikansa pohjanoteeraukserta, kun avuton ei osaa mitään...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418390803523.html?nomobile=4
Katainen ja Stubb kuin kaksi kypsymätöntä pakastemarjaa
Liikaa kylmää saaneet
Katainen ja Stubb eivät vain osaa hoitaa asioita
Aina Kokoomuksen ollessa hallituksessa, yrittävät lisävelalla paikata tilanteita ja siksi aina velka karvaa Kokoomuksen aikana ja muiden ollessa vastuussa velka pienenee huomattavasti
Katainen ja Stubb pelkkiä marjanpoimijoita. Vähät heistä:)) heh:)))
Voihan tuo eu hajotakkin, onhan imperiumitkin hajonneet aikojen saatossa, ja kyllähän tuo em alkaa olla jo melkoinen
kaikki menee suunnitelmien mukaan kohti liittovaltiota??
Der Spiegel: Saksan hallinto tiesi jo perustamisvaiheessa euron kaatuvan
Der Spiegel kirjoittaa 8.5.2012: "Helmut Kohlin hallinnon asiakirjat, jotka ovat olleet salaisia tähän saakka, osoittavat sen, että euron perustajat olivat hyvin tietoisia sen heikkouksista." Asiasta uutisoi Global Geopolitics. Epäilijät ovatkin jo pitkään varoittaneet Euroopan johtajien tienneen varsin hyvin, mitä he olivat tekemässä luodessaan euron. The Trumpet kirjoitti asiasta jo vuonna 2010.
Nykyinen kriisi ei siis ole vahinko. He tiesivät tämän tulevan, kuten Der Spiegel kirjoittaa: "Yhteinen valuutta ei voi selvitä pitkään, ellei siitä tehdä poliittista unionia." He siis puskivat eteenpäin, koska uskoivat yhteisen valuutan pakottavan vastahakoisen Euroopan luomaan lopulta poliittisen unionin (liittovaltion). Der Spiegelin julkaisemat asiakirjat todistavat tämän.
Italian annettiin liittyä euroon samalla kun sen kirjanpitoa rukattiin standardit täyttäväksi. Asiakirjojen mukaan Saksan hallinto olikin täysin tietoinen Italian talouden tosiasiallisesta ja varsin surkeasta velkaisesta tilasta.
Eikä Helmut Kohlin johtama Saksan hallitus ainoastaan jättänyt välittämättä varoituksista, että Italian velkataakka oli aivan liian korkea, vaan se myös johti suurta yleisöä harhaan ja valehteli tiedoista Saksan Liittovaltion perustuslakituomioistuimelle.
Toimillaan Kohl varmisti euron kehityksen eteenpäin. Hän tiesi hyvin pääministeri Romano Prodin Italian talouteen liittyneet kähminnät, jotta Italia saatiin näyttämään euroon sopivalta maalta.
JP Morgan laski viime viikolla, että euroalue on kaikkein huonoimmassa tilassa kaikista yhteisvaluutoista. Siihen kuuluvat taloudet ovat liiaksi erilaisia. Pankin raportissa todettiin, että vaikkapa kirjaimella "M" alkavat maatkin jo muodostaisivat paremman yhteisvaluutan keskenään.
Joten avainjohtajat tiesivät euron olleen kaikkea muuta kuin optimaalinen yhteisvaluutan alue. He tiesivät, että ainoa keino, jotta se voisi toimia, olisi vallan keskittäminen Brysseliin. Mutta äänestäjiä he eivät ole saaneet tuekseen.
Nyt, kuten Der Spiegel asiaa tarkastelee, kaikista mahdollisista eurokriisin ratkaisuista ainoana tienä nähdään päätökset, jotka keskittävät itsenäisten valtioiden päätäntävallan Brysseliin – juuri kuten euron perustajat halusivatkin!
Olet täysin oikeassa ja asian tietää moni muukin. Poliitikotkin tietävät sen mutta salaavt viimeiseen asti, koska muuten menisi kovapalkkainen työpaikka alta
http://www.talouselama.fi/uutiset/eu kaatuu kuin neuvostoliitto/a2210342
VTV:n moitteet ovat käsittämättömiä. Eikö VTV ymmärrä, että valtion budjetti ei tasapainotu leikkaamalla?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418697528935.html
Ei täällä kukaan mitään ymmärrä !
Koko maailmantalous, EU ja Suomi kaatuu muiden mukana tramaattisesti lähiaikoina. Sotia tulossa...
http://www.taakka.net/wp/maailmantalous-kaatuu/
Juuri näin Käteinen oli kuin sen laivan kaatanut Italialainen hyppäs pois !! Pikkusen naurattaa kun se Puunukke söheltää nyt Eu ssa, varmaan jotku muutkin kohta kyseenalaitaa taidot ,ai se on tämä Suomen upottaja .Joo ei enää Kokkareita Kippareiksi KIItooss!!!
http://www.hs.fi/politiikka/a1418731790796
Syyttäisi vain itseään ja Kataista, jo tka kaiken on aloittanut. Nyt yrittää vierittää syyt muiden niskoille, kun ei kuunnellut muiden järkiehdotuksia ja itsepäisesti teki päätökset Kataisen tyyliin.
Suomi tosiaan jo makaa, eikä pysy enää edes kontallaan. Jalattomana ei voi seisoa
Suomi taantuu pysyvästi, eikä tulevia nousukausia ole näkyvissä. Valtio alijäämä tulee olemaa joka vuosi n. 7 miljardia euroa, johon vaikutta moni asia mm. väestön ikääntymimen, syntyvyyden aleneminen reilusti, yritysten muutto ja myynti ulkomaile ynm...
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/vm suomen talouskasvu heikkenee pysyvasti/201209260183
Suomen Valtion pitää vähentäå vähintään 10 000 työntekijää pois tulevina vuosina, ennen kuin valtion velka alkaa vähääkään pienemään. Nyt on vasta vähennetty naurettavat 560 henkilöä, eli ei mitään.
Suomi maksoi v. 2013 Valtion kovapalkkaisten työntekijöiden palkkoja yht. kammottavat n. 6 miljardia euroa, joten vähennettävää ja tuottamatonta liituraita porvari kansaa on enemmänkin kuin 10 000 henkilöä !
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/arvio-valtio-joutuu-vahentamaan-viela-8000-10000-tyopaikkaa/?shared=63983-3b770c51-500
Tekee poliittisen ohjauksen/ rahoituksen alla oleva media joka hehkuttaa tätä fantastisuutta päivästä toiseen tuomatta selviä epäkohtiakaan "uutisiinsa". Suunnitelma kohti liittovaltiota etenee kuin juna poliittisen eliitin juostessa palkintovirkojen toivossa ja tehden päätöksiä omaa kansaansa vastaan.
TUPPI VALITTAA KOLMIKANNASTA ELI TYÖNTEKIJÖIDEN EDUISTA JA SAMALLA UNOHTAA TEHOKKAASTI MAINITA ETTÄ EDELTÄJÄNSÄ KYKY-PUOLUEESTA OLI LAHJOITTAMASSA MAATA KAATAVALLE JULKISELLE SEKTORILLE VALTA-KIIMASSAAN ENNÄTYSSUURET PALKKOJEN KOROTUKSET !
TÄYTYY OLLA IDIOOTTI JOKA VIELÄ ÄÄNESTÄÄ KOKOOMUSTA ! SE EI AJA AINAKAAN SUOMEN ETUA, EIKÄ SITEN SUOMALAISTEN YRITYSTENKÄÄN JAKAMALLA LISÄKSI RAHAA LIUKUHIHNALTA ULKOMAILLE.
Täysin samaa mieltä
Ei muuta voi sanoa ja ihmetellå
ei suomi ole hätätilassa vaan tarkassa ohjailussa. tulevaisuudessa olemme euroopan liittovaltion perähikiä. tänne dumpataan kaikki epätoivottu ja tuottamaton aines euroopasta. täällä ei kohta ole mitään muuta kuin virkamiesleegio joka nuolee saksan merkkelin,ranskan, ja englannin cameronin p.yllyä. osavaltiostamme tullaan riisumaan kaikki myyntikelpoinen ja maa jonka esi isämme lunasti kovalla hinnalla myydään pilkka hintaan. tällä kertaan vaan ei voi lähtee landelle ja alkaa elämään agraaliyhteisöissä koska nuoriso niin uusavutonta että ei tunnista talikkoa lapiosta puhumattakaan kuokasta. ja mikälli joku saisi päähän opettaa näitä asioita niin TE-keskus rankaisee. meistä tehdään intiaanireservaatti euroopan tarpeettomille. ja niitä tulee jatkuvasti yli välimeren.