Lukekaa Suomen Kuvalehden numeroa 41/1939 (14.10.1939). Siinä on 2 artikkelia maailman tilanteesta, joka vertautuu hyvin nykypäivään (Hitler/Putin).
Kun oheisen tekstin (”MITEN NYT JATKETAAN?”) ensimmäiseen kappaleeseen vaihdetaan Saksan paikalle Venäjä ja Puolan paikalle Ukraina, päästään suoraan nykyhetken tilanteeseen. Toisen maailmansodan kynnyksellä Saksalle annettiin periksi, toistuuko nyt sama Venäjän kohdalla? Jos sen annetaan edetä alueellisesti, sitä voi olla vaikea pysäyttää ilman suursotaa. Onhan Putinkin vaatinut Krimin valtauksen tunnustamista ja vihjaillut vanhan Venäjän ja Neuvostoliiton menetettyjen alueiden (siirtomaidensa) takaisinsaamisesta. Nykyaikainen saartorengas eli taloudelliset pakotteet vuotavat idässä (Kiina ym.) samoin kuin vuonna 1939. 2. kappaleessa mietitään asemaamme puolueettomana maana. Seuraavat 4 lausetta kirjoitettiin lehdessä puolitoista kk ennen Neuvostoliiton hyökkäystä: ”Kansamme puolueettomuustahto on epäilysten ulkopuolella”. ”Suomen kyky ylläpitää täydellistä puolueettomuutta on ilmeinen”.” Mikään valtio ei ole osoittanut haluakaan puolueettomuutemme loukkaamiseen”. ”Jäämme rauhallisina odottamaan neuvottelujen kulkua, niillä voi monessa suhteessa ja erityisesti taloudellisesti olla suuri merkitys”. Tässä menivät arviot pahasti pieleen. Vaikka NL oli juuri valloittanut Baltian, todettiin, että on syitä tiettyyn optimismiin! Tulee mieleen Paavo Väyrysen kannanotto Neuvostoliiton pysyvyydestä vain hiukan ennen kuin se romahti. Kun Väyrynen-Kääriäinen-Tuomioja-Halonen –akseli esittää Suomen asemasta samantyyppisiä liittoumattomuuslausuntoja kuin vuonna 1939, niin ei hyvältä näytä. Erityisesti Kepun into perustella Venäjälle alistumista perustuu nykyisin taloussuhteisiin, väärässä oltiin tässäkin asiassa vuonna 1939. Sitä paitsi Venäjän kauppa on Suomen ulkomaankaupasta vain 10 %, sama kuin EU:ssa keskimäärin.
Suoria lainauksia em. Suomen Kuvalehden artikkeleista: MITEN NYT JATKETAAN? SOTAA KÄYVIEN MAHDOLLISUUDET (sivulta 1546 alkaen): SK:n edellisessä numerossa totesimme, että Puolan sotanäyttämöllä käytyä tuhoamissotaa nyt seurannee näännytyssota länsivaltojen ja Saksan välillä. Luettelimme myös tämän sodankäyntimuodon tärkeimmät aseet: poliittisen sodan, saarron ja propagandan. Propaganda on hitaasti vaikuttava ase eikä sen tuloksista voi sanoa mitään varmaa. Länsivalloilla ei tällä hetkellä ole erityisen tehokkaita aseita. Saksan voitto idässä ja saartorenkaan puutteellisuus puhuvat liian selvää kieltä. Saksan vaatimukset voidaan koota seuraaviin pääkohtiin: (1) Puolan valtaus on tunnustettava, (2) Saksa pidättää oikeuden vaatia takaisin siirtomaansa ja (3) on sovittava aseiden vähentämisestä. Saksa käyttää valloittamaansa aluetta valttina mahdollisissa neuvotteluissa.
Ei voida kieltää, etteikö poliittis-sotilaallinen tilanne Itämeren piirissä olisi kokonaan muuttunut. Venäläisten tekemä ehdotus neuvotteluiden aloittamisesta (Suomen kanssa) on herättänyt niin suurta huomiota nimenomaan sen takia, että se tulee välittömästä Baltian tapausten jälkeen. Kansamme puolueettomuustahto on epäilysten ulkopuolella. Tämä ei silti vielä merkitse paljoakaan. Ei mikään valtio ole osoittanut haluakaan puolueettomuutemme loukkaamiseen. Puolueettomuutemme perusta on kaikin puolin vankka eikä meille sen suhteen voida esittää moitteita ja vaatimuksia. On ilahduttavaa, että Ruotsin lehdistö on todennut samat seikat. Jäämme rauhallisina odottamaan neuvottelujen kulkua ja tulosta. Niillä voi monessa suhteessa ja erityisesti taloudellisesti olla suuri merkitys.
SUOMEN PUOLUSTAMINEN (sivulta 1554): Näinä levottomina aikoina lienee moni suomalainen kysynyt itseltään: ”Onko meidänkin vuoro tuleva? Ja jos rajojemme yli hyökätään, niin mitä mahdollisuuksia meillä on puolustaa aluettamme, kun kerran Puolan kokoinen valtio sortui parissa viikossa?” Meidän on tyydyttävä siihen toteamukseen, ettei tällä hetkellä näytä olevan välitöntä vaaraa ja ettei minkään suurvallan näytä olevan tärkeätä saada Suomesta tukialuetta sotatoimiaan varten. Emme myöskään voi tietää, haluaako jokin valtakunta ehkä laajentaa aluettaan kustannuksellamme. Voimme vain todeta, että on syitä tiettyyn optimismiin.
Olettakaamme, että joudumme hyökkäyksen kohteeksi suurvallan taholta. Näyttää, ettei mahtavinkaan hyökkääjä voi tunkeutua maahan sellaisin voimin, että vastarinta luhistuisi niiden pelkästä painosta. Toisaalta puuttuu tila, toisaalta puuttuvat tiet. Voidaan epäillä, pystyykö keskieurooppalainen joukko talvella menestyksellisesti pitämään puoliaan suomalaisissa oloissa. Nyt herää uusi kysymys. Jos vastustajana on suurvalta, se voi lähettää uusia voimia tuleen. On ilmeistä, että pieni valtakunta uupuu nopeammin kuin suuri. Kannattaako siis lainkaan taistella? Varmasti, sillä sodassa kaikki on epävarmaa. Ei voida ennustaa, milloin poliittinen tilanne kokonaan muuttuu uusien voimatekijöiden ilmestymisen johdosta
Kun oheisen tekstin (”MITEN NYT JATKETAAN?”) ensimmäiseen kappaleeseen vaihdetaan Saksan paikalle Venäjä ja Puolan paikalle Ukraina, päästään suoraan nykyhetken tilanteeseen. Toisen maailmansodan kynnyksellä Saksalle annettiin periksi, toistuuko nyt sama Venäjän kohdalla? Jos sen annetaan edetä alueellisesti, sitä voi olla vaikea pysäyttää ilman suursotaa. Onhan Putinkin vaatinut Krimin valtauksen tunnustamista ja vihjaillut vanhan Venäjän ja Neuvostoliiton menetettyjen alueiden (siirtomaidensa) takaisinsaamisesta. Nykyaikainen saartorengas eli taloudelliset pakotteet vuotavat idässä (Kiina ym.) samoin kuin vuonna 1939. 2. kappaleessa mietitään asemaamme puolueettomana maana. Seuraavat 4 lausetta kirjoitettiin lehdessä puolitoista kk ennen Neuvostoliiton hyökkäystä: ”Kansamme puolueettomuustahto on epäilysten ulkopuolella”. ”Suomen kyky ylläpitää täydellistä puolueettomuutta on ilmeinen”.” Mikään valtio ei ole osoittanut haluakaan puolueettomuutemme loukkaamiseen”. ”Jäämme rauhallisina odottamaan neuvottelujen kulkua, niillä voi monessa suhteessa ja erityisesti taloudellisesti olla suuri merkitys”. Tässä menivät arviot pahasti pieleen. Vaikka NL oli juuri valloittanut Baltian, todettiin, että on syitä tiettyyn optimismiin! Tulee mieleen Paavo Väyrysen kannanotto Neuvostoliiton pysyvyydestä vain hiukan ennen kuin se romahti. Kun Väyrynen-Kääriäinen-Tuomioja-Halonen –akseli esittää Suomen asemasta samantyyppisiä liittoumattomuuslausuntoja kuin vuonna 1939, niin ei hyvältä näytä. Erityisesti Kepun into perustella Venäjälle alistumista perustuu nykyisin taloussuhteisiin, väärässä oltiin tässäkin asiassa vuonna 1939. Sitä paitsi Venäjän kauppa on Suomen ulkomaankaupasta vain 10 %, sama kuin EU:ssa keskimäärin.
Suoria lainauksia em. Suomen Kuvalehden artikkeleista: MITEN NYT JATKETAAN? SOTAA KÄYVIEN MAHDOLLISUUDET (sivulta 1546 alkaen): SK:n edellisessä numerossa totesimme, että Puolan sotanäyttämöllä käytyä tuhoamissotaa nyt seurannee näännytyssota länsivaltojen ja Saksan välillä. Luettelimme myös tämän sodankäyntimuodon tärkeimmät aseet: poliittisen sodan, saarron ja propagandan. Propaganda on hitaasti vaikuttava ase eikä sen tuloksista voi sanoa mitään varmaa. Länsivalloilla ei tällä hetkellä ole erityisen tehokkaita aseita. Saksan voitto idässä ja saartorenkaan puutteellisuus puhuvat liian selvää kieltä. Saksan vaatimukset voidaan koota seuraaviin pääkohtiin: (1) Puolan valtaus on tunnustettava, (2) Saksa pidättää oikeuden vaatia takaisin siirtomaansa ja (3) on sovittava aseiden vähentämisestä. Saksa käyttää valloittamaansa aluetta valttina mahdollisissa neuvotteluissa.
Ei voida kieltää, etteikö poliittis-sotilaallinen tilanne Itämeren piirissä olisi kokonaan muuttunut. Venäläisten tekemä ehdotus neuvotteluiden aloittamisesta (Suomen kanssa) on herättänyt niin suurta huomiota nimenomaan sen takia, että se tulee välittömästä Baltian tapausten jälkeen. Kansamme puolueettomuustahto on epäilysten ulkopuolella. Tämä ei silti vielä merkitse paljoakaan. Ei mikään valtio ole osoittanut haluakaan puolueettomuutemme loukkaamiseen. Puolueettomuutemme perusta on kaikin puolin vankka eikä meille sen suhteen voida esittää moitteita ja vaatimuksia. On ilahduttavaa, että Ruotsin lehdistö on todennut samat seikat. Jäämme rauhallisina odottamaan neuvottelujen kulkua ja tulosta. Niillä voi monessa suhteessa ja erityisesti taloudellisesti olla suuri merkitys.
SUOMEN PUOLUSTAMINEN (sivulta 1554): Näinä levottomina aikoina lienee moni suomalainen kysynyt itseltään: ”Onko meidänkin vuoro tuleva? Ja jos rajojemme yli hyökätään, niin mitä mahdollisuuksia meillä on puolustaa aluettamme, kun kerran Puolan kokoinen valtio sortui parissa viikossa?” Meidän on tyydyttävä siihen toteamukseen, ettei tällä hetkellä näytä olevan välitöntä vaaraa ja ettei minkään suurvallan näytä olevan tärkeätä saada Suomesta tukialuetta sotatoimiaan varten. Emme myöskään voi tietää, haluaako jokin valtakunta ehkä laajentaa aluettaan kustannuksellamme. Voimme vain todeta, että on syitä tiettyyn optimismiin.
Olettakaamme, että joudumme hyökkäyksen kohteeksi suurvallan taholta. Näyttää, ettei mahtavinkaan hyökkääjä voi tunkeutua maahan sellaisin voimin, että vastarinta luhistuisi niiden pelkästä painosta. Toisaalta puuttuu tila, toisaalta puuttuvat tiet. Voidaan epäillä, pystyykö keskieurooppalainen joukko talvella menestyksellisesti pitämään puoliaan suomalaisissa oloissa. Nyt herää uusi kysymys. Jos vastustajana on suurvalta, se voi lähettää uusia voimia tuleen. On ilmeistä, että pieni valtakunta uupuu nopeammin kuin suuri. Kannattaako siis lainkaan taistella? Varmasti, sillä sodassa kaikki on epävarmaa. Ei voida ennustaa, milloin poliittinen tilanne kokonaan muuttuu uusien voimatekijöiden ilmestymisen johdosta
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.