Vuosi 2015 tulee olemaan merkittävä ja traaginen vuosi maailmalle. Nimenomaan sille vuodelle Euroopassa asuvat muslimit ovat ajoittamassa koko Euroopan laajuisen pyhän sodan eli jihadin aloittamisen. He ovat luvanneet, että veri tulee virtaamaan Euroopan kaupunkien kaduilla vuonna 2015.
Samana vuonna Venäjän talous tulee romahtamaan. USA on jo pohjustanut tätä sopimalla salaa arabimaiden kanssa öljyn hinnan laskemisesta niin alas, että öljyn viennistä riippuvainen Venäjän talous tulee luhistumaan rahavirtojen tyrehtyessä. Tämä kehitys on alkanut jo joulukuussa 2014.
Venäjän kaoottinen tilanne tulee vaatimaan suurta sotaa, jonka Putin aloittaa vyöryttämällä armeijansa Eurooppaan. Sota on kautta historian ollut se keino, jolla kaoottinen ja köyhtynyt kansakunta saadaan unohtamaan ongelmansa ja yhdistymään.
Euroopassa siis hyökkäävät samaan aikaan sekä muslimit mantereen sisällä, että venäläiset idästä.
"Saksassa asuva ja maahanmuuttajille tarkoitetulla kurssilla opiskeleva venäläinen nuorimies raportoi 05.12.06 äärimuslimien uhosta: Vuonna 2015 kristityille ja saksalaisille näytetään. Tarkastelemme, mistä on kyse."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3773322
"Oil prices are likely to continue falling well into 2015, the International Energy Agency has said."
http://www.bbc.com/news/business-30049294
Samana vuonna Venäjän talous tulee romahtamaan. USA on jo pohjustanut tätä sopimalla salaa arabimaiden kanssa öljyn hinnan laskemisesta niin alas, että öljyn viennistä riippuvainen Venäjän talous tulee luhistumaan rahavirtojen tyrehtyessä. Tämä kehitys on alkanut jo joulukuussa 2014.
Venäjän kaoottinen tilanne tulee vaatimaan suurta sotaa, jonka Putin aloittaa vyöryttämällä armeijansa Eurooppaan. Sota on kautta historian ollut se keino, jolla kaoottinen ja köyhtynyt kansakunta saadaan unohtamaan ongelmansa ja yhdistymään.
Euroopassa siis hyökkäävät samaan aikaan sekä muslimit mantereen sisällä, että venäläiset idästä.
"Saksassa asuva ja maahanmuuttajille tarkoitetulla kurssilla opiskeleva venäläinen nuorimies raportoi 05.12.06 äärimuslimien uhosta: Vuonna 2015 kristityille ja saksalaisille näytetään. Tarkastelemme, mistä on kyse."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3773322
"Oil prices are likely to continue falling well into 2015, the International Energy Agency has said."
http://www.bbc.com/news/business-30049294
Vastaukset 51
Vanhimmat
maailman lopun aikoja...
Alkusoitto tapahtuu Ranskassa 2015
Venäjä rakentaa nyt sotilastukikohtia Syyriaan. ISIS-joukoille kyytiä. ISIS on USA:n ja Israelin järjestö, joten katson kolmannen maailmansodan alkavan nimenomaan sieltä päin.
Samalla ISIS/USA/Israel on kertonut että ovat ujuttaneet aiheuttmansa pakolaisvirran mukana jo 4000 ISIS-terroristia Eurooppaan iskuja varten.
Venäjän parlamentin ylähuone eli liittoneuvosto antoi tänään presidentti Vladimir Putinille yksimielisen luvan käyttää asevoimia ”Venäjän alueen ulkopuolella”.
Venäjä vahvisti: Pommitimme Isisiä – useita iskuja eri puolille Syyriaa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1443519520271.html
Verikuu oli aloituksen merkki.
Allah tulee ja Allah tappaa. Ja Putin tappaa loput, jos mitä jää.
Obama tappaa ensin talossa ja puutarhassa, siitä on sitten hyvä muiden jatkaa.
Obama on rauhan uskonnon edustaja. Obama ei tapa.
Obama on rahan edustaja. Raha tappaa.
voimme tehdä?
Lisätään kehitysapuu ja otetaa lisää maahammuuttajii
no emme yhtään mitään. mutta voimme käydä ostamassa lidlistä kaljaa ja makkaraa, nyt kun vielä saa!
Lidlille näytän persettä.
Niin mäkin! :D
Kuka idiootti lukee bbc:n juutalaispropagandamediaa ?
hohoooo, vessasasi on juutalainen
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201501070131201_ul.shtml
Se tuijottaa sua siellä peilistä!
Muslimit on jo kauan keränneet rahaa länsimaissa mm. huumekaupalla ja muilla rikollisilla keinoilla ja niillä rahoilla on ostettu aseita ja valmisteltu jihadia. Tyhmät länsimaiden hyysärit antaa tälle kaikelle siunauksensa.
...
!!!
Ei Venäjästä ole aloittamaan maailmansotaa, koska se on yksin. Kaikki maailman valtiot pommittavat Venäjää, jos se alkaa riehumaan vielä suuremmassa mittakaavassa.
Venäjän loppu on nyt päivien asia ja kartat menevät täysin uusiksi, kun rysslandia pilkotaan jälleen itsenäisiksi kansoiksi.
Poista siitä 'kaikki maat' listastasi kuitenkin Kiina, Intia, Iran . . .
Miksi se tulis aloittaan? eihän sillä ole mitään voitettavaa siinä, mut eräs maa sais "nollattua" käsittämättömän suuret velat maailmansodalla ja estääkseen eräitten muitten maitten vaikutusvallan nousua maailmassa.. tosin silloin ainakin koko eurooppa,eräs maa ja osa venäjästä tuhoutus kokonaan ja kiina johtas maailmaa sit.
http://www.nationalheadlines.co.uk/860075/pentagon-confirms-military-buildup-along-russian-borders-for-peace-and-stability/
En usko, että vielä 2015 tulee tapahtumaan mitään merkittävää islamisaation saralla. Toki terrori-iskuja tapahtuu yhä kiihtyvämmällä tahdilla, muslimit mellakoivat lähiöissään jne., mutta tilanne on ollut tämä jo yli kymmenen vuotta.
Muslimeja on vielä aivan liian vähän, jotta he voisivat käydä suoraa sotaa eurooppalaisia vastaan. Tällä hetkellä he vielä keskittyvät muslimien määrän kasvattamiseen massiivisen maahanmuuton, kantaväestöä korkeamman syntyvyyden ja käännytystyön (da'wah) avulla. He myös yrittävät huijata (taqiyya) länsimaalaiset uskomaan, että islam on rauhan uskonto, jottemme olisi valmiita puolustautumaan väkivaltaista jihadia vastaan, kun sen aika tulee.
Itse uskoisin, että mikäli Euroopan politiikassa ei tapahdu mitään merkittävää muutosta, varsinainen sota alkaa joskus 2030 tai 2040 -luvulla. Tuolloin muslimeja on sen verran paljon, että he voivat sotia menestyksekkäästi muuta Eurooppaa vastaan.
Sota alkaa luultavimmin kaupunkisotana ja se sota tulee olemaan julmaa. Pommeja, väijytyksiä ja tuhansittain viattomia siviiliuhreja. On selvää, että Euroopan parhaillaan alasajettavat väkivaltakoneistot iskevät takaisin, mutta monin paikoin niistä ei ole juuri vastusta nuorelle, kiihkeälle ja terrorismikoulutuksen saanelle muslimiväestölle.
Euroopan verinen loppu on helppo arvioida vuoteen 2080. Sota alkaa suurkaupunkien lähiöistä 2030-luvulla ja leviää lopulta koko maanosaan. Muslimit tulevat saamaan apua uudelleenperustetulta Kalifaatilta, eurooppalaisten avuksi rientänee Yhdysvallat liittolaisineen. Kaiken lopputulemana Eurooppa tulee jakautumaan kahtia islamilaisiin ja ei-muslimien asuttamiin valtiohin, joiden välillä kytevät jatkuvasti uusien konfliktien siemenet, kuten Balkanilla tai Lähi-idässä.
Elämme lähitulevaisuudessa etuoikeutettujen aikaa, koska näemme aikakauden vaihtuvan toiseen. Historiallinen murros tapahtuu silmiemme edessä. Lintukotoinen Suomikin muuttuu osittain Lähi-idäksi. Katuväkivalta lisääntyy, raiskaukset yleistyvät jatkuvasti ja ei ole kuin ajan kysymys, kun ensimmäinen terrori-isku tapahtuu maassamme. Kiitos hyysärit, kiitos.
tulevaisuudessa, kun muslimit omistavat Euroopan, pieni kylällinen voittamattomia perussuomalaisia pitää puolensa valloittajaa vastaan...
jos näin käy minä muutan tulevaisuudessa israeliin, he ovat yksi ainoista valtioista jotka osaavat puolustautua muslimiterroristeja vastaan eivätkä hyysää ketään. olen jo ilmoittautunut heprean alkeiskurssille!
MItään ei tapahdu.
Itse asiassa kuljemme kohti viidettä ulottuvuutta , maailma muuttuu radikaalisti parempaan suuntaan, kehitymme eteenpäin. Nyt on havaittavissa viimeiset pullistelut vanhaan pelko-viha- agendaan uskovilta, ihmisten hallintaan pyrkiviltä voimilta.
Näinhän se on. Valitettavasti valtamedia yrittää kaikin keinoin pimittää sen, mutta tietoa asiasta on jo niin paljon eri lähteistä..
Tänä vuonna maailmantalous jatkaa alamäkeään.
http://www.naturalnews.com/048175_self-reliance_2015_economic_collapse.html
Selviytymiskeinoja ovat kestävä kehitys, taloudellinen vakaus ja itsepuolustus.
Hörhö
Muuten hyvä aloitus. mutta Pitin ei kyllä tule hyökkäämään yhtään mihinkään! 100%
No eikö eu, australia ja usa (ja monet muut maat) voisi sitten varautua jihadisteihin. Etteivät ne pääse riehumaan. Tunnistaa ajoissa kaikki mahdolliset uhat. Mitä suomi on tehnyt tunnistaakseen vaaratekijät?? Miksi P-koreassa ja aasiassa on menossa jotain hämärää myös? Miksei se lopu?
Suomi on tunnustanut vaaratekijät, mutta huomisesta viis, mamutuksesta tienataan tänään...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090114308161_uu.shtml
Hyysäri paskiaiset tienaavat mamutuksella.
Veronmaksajat kustantavat "kahvittelut".
Nooh nooh otetaan ihan rauhallisesti. Turha kiihkoilu on syytä heti alkuun jättää pois. Tässä mitään erikoista ole menossa.
Ei tässä mitään...
Suomi voittaa kolmannen maailmansodan.
Tässä mielenkiintoinen ja katsomisen arvoinen dokumenttielokuva:
https://www.youtube.com/watch?v=_eJo5VjUp8k
salaliittoteoreetikkojen ja muiden juutalaisvastaisten elokuvia. Mikäli tälle palstalle joku linkittää jonkin muun videon kuin musiikkivideon YouTubesta, kyseessä on aina 100 % salaliittoteoreetikkojen juutalaisvastainen video.
Typerä se on tuokin argumentti jos ovat sen kohteetkin.
Miten niin jihad alkaa vuonna 2015? Ranskassakin on ollut ihan rauhallista!
profeetallista sanomaa...
Taitaa tulla herätyksen vuosi. Monet antavat elämänsä Jeesukselle ja alkavat tehdä hyviä tekoja. Monet muslimitkin tulevat uskoon ja alkavat seurata Jeesusta. Koraani kehoittaakin muslimeja uskomaan, mitä Jeesus julisti.
Tänä vuonna katsellaan taas, miten kevät edistyy ja aurinko kipuaa yhä korkeammalle. Katsotaan millainen marjavuosi tulee ja kylvetään aikaista perunaa heti, kun maa lämpiää. Syksyllä kerätään sienet ja omenat ja valmistaudutaan joulun viettoon ja sitten vuoden vaihteessa todetaan, että oli samanlainen vuosi, kuin monet vuodet ennen tätä.
Rauhaisaa ja mukavaa vuotta teille kaikille. Katsokaa rauhassa pikkukakkosta tv:stä ja laittakaa pientä iltapalaa ja nauttikaa.
Nämä tapahtumat unohtuvat kuin arkkipiispan puheet hyvin pian, niitä kohta kukaan muista.
http://www.velipekka.fi/shemitah
http://www.velipekka.fi/the-big-bang
Ainakin on ns. shemitah-vuosi, joka on joka seitsemäs vuosi kuten vanhan ajan maatalouden sapattivuosikin. Rikkaillakin alkaisi alamäki tämän vuoden jälkeen, kun luopuisivat noin puolesta omaisuudestaan.
Se on alkanut... Pakolaisvyöry tuo tuhansia jihadisteja Eurooppaan...
Hyvin pitää ennustus paikkansa, Suomikin menossa täyteen kaaokseen, muslimeja lappaa ovista ja ikkunoista, pahalta näyttää, vielä kun kaikki johtajat ovat VELLIPERSEITÄ ei mitään hyvää ole odotettavissa!
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=5407.0
...
Suomessa on sota maaliskuussa 2017. Tätä ennen tulee pakolaisia myös Venäjän puolelta rajaa.
Nngghh!!!