Ei suomessa ole lamaa. Palkat tulee taas tilille kohta!

Valtaosalla yrityksistä menee kyllä ihan hyvin eikä mitään lamaa ole olemassakaan ainakaan suomessa. Kattoo tota ruuhkaa kehällä niin autoja ja työmatkalaisia riittää hirveiksi jonoiksi asti kuin ennenkin. Ihmisillä on kalliita autoja pilvin pimein eikä tuolla työmatkaliikenteessä millää romuilla ajella. Kaupoissa ollaan kärryt ruokaa täynnä ja joululahjoja ostellaan vauhdilla. Mekin haettiin just uus telkkari ja käytiin amarillossa syömässä 5 hengen perheen kanssa. Ei tommosista tarvi säästää kun töissä käy. Jouluksi lähdetään etelään ja pari viikkoa lämpimässä on ihan kiva pikku loma perheelle. Tammikuussa työt jatkuu ja raha liikkuu. Meillä ainakin ollut 2014 oikeen ennätys vuosi firmassa. Paras 10 vuoteen ja tulosta syntyy ihan kotimaan markkinoilla koska ihmiset ostaa enemmän kuin ennen selkeästi. Ainakaan minun tuttuni ei lamaa suostu viettämään. Kaikki tekee lapsia ja on töissä niinkuin ennenkin. Isompia asuntoja ja autoja lähinnä ostelevat.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monissa yrityksissä lama tulee viiveellä ja toiset firmat taas hyötyy lamasta.

Äänestä

Venäjällä ja stokkalla on lama. Muualla menee aikas hyvin ja kauppa käy. Myös autokaupassa kauppa käy ainakin meillä mercedeksellä.

Äänestä

Aloitus on huono provo.

Äänestä

Maahanmuuton lopettaminen helpottaisi työvoimapulaa . Suomalaisille olisi töitä kun lopetettaisinn rahan jakaminen ilman työtä. Ja neeekereiden ylenpalttinen rahoittaminen yms rahan lähettäminen neeekerimaihin..suomessa on aikas hyvät oltavat kyllä muuten ja sen tietää neeekeritkin ja siksi tänne tulevat eläteiksi. Nyt lähen kauppaan hakee olutta kauheen kasan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei lamaa olekkaan kirjoitti:

Valtaosalla yrityksistä menee kyllä ihan hyvin eikä mitään lamaa ole olemassakaan ainakaan suomessa. Kattoo tota ruuhkaa kehällä niin autoja ja työmatkalaisia riittää hirveiksi jonoiksi asti kuin ennenkin. Ihmisillä on kalliita autoja pilvin pimein eikä tuolla työmatkaliikenteessä millää romuilla ajella. Kaupoissa ollaan kärryt ruokaa täynnä ja joululahjoja ostellaan vauhdilla. Mekin haettiin just uus telkkari ja käytiin amarillossa syömässä 5 hengen perheen kanssa. Ei tommosista tarvi säästää kun töissä käy. Jouluksi lähdetään etelään ja pari viikkoa lämpimässä on ihan kiva pikku loma perheelle. Tammikuussa työt jatkuu ja raha liikkuu. Meillä ainakin ollut 2014 oikeen ennätys vuosi firmassa. Paras 10 vuoteen ja tulosta syntyy ihan kotimaan markkinoilla koska ihmiset ostaa enemmän kuin ennen selkeästi. Ainakaan minun tuttuni ei lamaa suostu viettämään. Kaikki tekee lapsia ja on töissä niinkuin ennenkin. Isompia asuntoja ja autoja lähinnä ostelevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu