Perussuomalaisille loistotulos imagomittauksessa

Onko kokoomus ylimielinen? Toimivako vihreät kansalaisten etuja vastaan? Kertooko SDP rehellisesti tavoitteistaan? Onko perussuomalaisten linja selkeä ja helppo hahmottaa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin on haettu vastauksia jo pitkän aikaa. Puolueet teettävät kaksi kertaa vuodessa huomattavan laajan puoluebarometrin, jossa kartoitetaan äänestäjien mielikuvia puolueista. Tulokset ovat mielenkiintoisia. Yllätyksellisiäkin.

KOLUMNI | Tieto kokoomuksen huomattavan korkeasta ylimielisyydestä tuli äskettäin julkisuuteen. Tulosta kommentoitiin laajalti, ja sen tulkittiin olevan yksi keskeinen tekijä puolueen viimeaikaiselle kannatuskehityksen laskulle. Kokoomus oli imagoykkönen vielä huhtikuussa 2012, mutta vuoden päästä sijoitus oli kuuden suurimman joukossa enää kolmas.

Äskettäin uutisoitiin myös keskustan hyvästä menestyksestä samaisessa imagotutkimuksessa. Kauas on tultu vaalirahakohun aikaisesta imagokatastrofista. Puolue otti kärkisijan 2013 huhtikuussa ja on pitänyt siitä näihin päiviin saakka kiinni.

Kenellä on toiseksi paras imago?

Vastaus voi yllättää, mutta hetken pohdinnan jälkeen se tuntuu ilmeiseltä. Meillä on. Perussuomalaisten imago on suomalaisessa puoluekentässä toiseksi paras. On ollut jo pitkään.

Perussuomalaiset voittaa kaksi kategoriaa: Meillä on selkeä profiili ja linja. Puolueen tavoitteet on helppo hahmottaa. Lisäksi PS kertoo rehellisesti, mitä tavoittelee. Pisteet näistä. Lisäksi entistä useampi kokee, ettei puolue enää toimi heidän etujensa vastaisesti. Ylimielisyys on kuitenkin edelleen helmasyntimme. Se on onneksi vähentynyt huomattavasti viime aikoina.

Imagokisan peränpitäjinä ovat viime vuosina vuorotelleet vasemmistoliitto ja vihreät. Molempia moititaan erityisesti järkevien ja toteutuskelpoisten ideoiden puutteesta, turvallisuudentunteen heikentämisestä sekä siitä, etteivät ne aja koko maan etujen kannalta tärkeitä asioita. Tulos vastaa omaa intuitiota.



Joku viisas kerran kirjoitti, että hyveet ovat herkkiä tasapainotiloja kahden paheen välissä. Ajatusta voi pohtia mielikuvan kautta: jos väännät radion äänenvoimakkuuden nollaan, et kuule mitään. Jos väännät säätimen toiseen äärilaitaan, melu rikkoo korvasi. On etsittävä sopiva säätimen asento. Vastaavasti: Nöyristelyn ja ylimielisyyden välistä löytyy terve itsetunto.

Perussuomalaisten kannattaakin jatkaa valitsemallaan polulla. Edistäen tavoitteitaan, joskin tarkoilla korvilla ympärilleen kuunnellen. Jos ihmiset kokevat toimintamme hyödylliseksi, luottamus ja sitä kautta kannatus seuraavat perässä. Hyväntahtoinen uudistaja on mielikuvien markkinoilla kovaa valuuttaa. Ehkä kovinta mahdollista.

Mutta välillä tulee eteen päiviä, jolloin on otettava kantaa rajummin. Laidat ryskyen. Tätä ei tule pelätä, päinvastoin. Tiukat kannanotot ovat tämän aatteen leipä ja suola.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 14/2014 -lehdessä.

MATIAS TURKKILA
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Perussuomalaiset voittaa kaksi kategoriaa: Meillä on selkeä profiili ja linja"
vai on teillä selkeä linja, kumma ettei sitä ulkopuolelta tajua.

Missä EU;siellä ongelma- emme halua eroon EU;sta, haluamme erilaisen EU;n ( millä lihaksilla, äänivaltamme on 1,8%)

Emme halua tukea euroa, kreikka erotkoon, entä ne muut tuetut maat,
miksu emme eroa itse, sopimukset on rikottu moneen kertaan joten
syytä eroon olisi.

Persut kritisoi EU;ta ja euroa mutta eroa kummastakaan ei ole vaadittu vaikka pian neljä vuotta on kulunut.

Äänestä

Taisipa olla tutkimuksessa surkein imago persuilla! Mutta sehän toki tiedetään että persut on valtakunnan kovimpia valehtelijoita. Lehdestäkään ole edes vessapaperiksi kun se on valmiiksi täynnä pas'kaa!
Sitten ääliöt vielä ihmettelee miksi kannatus rojahtaa opposiittiossa!

Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että näin? kirjoitti:

Onko kokoomus ylimielinen? Toimivako vihreät kansalaisten etuja vastaan? Kertooko SDP rehellisesti tavoitteistaan? Onko perussuomalaisten linja selkeä ja helppo hahmottaa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin on haettu vastauksia jo pitkän aikaa. Puolueet teettävät kaksi kertaa vuodessa huomattavan laajan puoluebarometrin, jossa kartoitetaan äänestäjien mielikuvia puolueista. Tulokset ovat mielenkiintoisia. Yllätyksellisiäkin.

KOLUMNI | Tieto kokoomuksen huomattavan korkeasta ylimielisyydestä tuli äskettäin julkisuuteen. Tulosta kommentoitiin laajalti, ja sen tulkittiin olevan yksi keskeinen tekijä puolueen viimeaikaiselle kannatuskehityksen laskulle. Kokoomus oli imagoykkönen vielä huhtikuussa 2012, mutta vuoden päästä sijoitus oli kuuden suurimman joukossa enää kolmas.

Äskettäin uutisoitiin myös keskustan hyvästä menestyksestä samaisessa imagotutkimuksessa. Kauas on tultu vaalirahakohun aikaisesta imagokatastrofista. Puolue otti kärkisijan 2013 huhtikuussa ja on pitänyt siitä näihin päiviin saakka kiinni.

Kenellä on toiseksi paras imago?

Vastaus voi yllättää, mutta hetken pohdinnan jälkeen se tuntuu ilmeiseltä. Meillä on. Perussuomalaisten imago on suomalaisessa puoluekentässä toiseksi paras. On ollut jo pitkään.

Perussuomalaiset voittaa kaksi kategoriaa: Meillä on selkeä profiili ja linja. Puolueen tavoitteet on helppo hahmottaa. Lisäksi PS kertoo rehellisesti, mitä tavoittelee. Pisteet näistä. Lisäksi entistä useampi kokee, ettei puolue enää toimi heidän etujensa vastaisesti. Ylimielisyys on kuitenkin edelleen helmasyntimme. Se on onneksi vähentynyt huomattavasti viime aikoina.

Imagokisan peränpitäjinä ovat viime vuosina vuorotelleet vasemmistoliitto ja vihreät. Molempia moititaan erityisesti järkevien ja toteutuskelpoisten ideoiden puutteesta, turvallisuudentunteen heikentämisestä sekä siitä, etteivät ne aja koko maan etujen kannalta tärkeitä asioita. Tulos vastaa omaa intuitiota.



Joku viisas kerran kirjoitti, että hyveet ovat herkkiä tasapainotiloja kahden paheen välissä. Ajatusta voi pohtia mielikuvan kautta: jos väännät radion äänenvoimakkuuden nollaan, et kuule mitään. Jos väännät säätimen toiseen äärilaitaan, melu rikkoo korvasi. On etsittävä sopiva säätimen asento. Vastaavasti: Nöyristelyn ja ylimielisyyden välistä löytyy terve itsetunto.

Perussuomalaisten kannattaakin jatkaa valitsemallaan polulla. Edistäen tavoitteitaan, joskin tarkoilla korvilla ympärilleen kuunnellen. Jos ihmiset kokevat toimintamme hyödylliseksi, luottamus ja sitä kautta kannatus seuraavat perässä. Hyväntahtoinen uudistaja on mielikuvien markkinoilla kovaa valuuttaa. Ehkä kovinta mahdollista.

Mutta välillä tulee eteen päiviä, jolloin on otettava kantaa rajummin. Laidat ryskyen. Tätä ei tule pelätä, päinvastoin. Tiukat kannanotot ovat tämän aatteen leipä ja suola.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 14/2014 -lehdessä.

MATIAS TURKKILA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu