Ehkä tämä ei tänne kuule, mutta kysyn kuitenkin, kuinka helpolla saa kohdun poiston, kun on todella kivuliaat ja runsaat kuukautiset. Olen jo steriloitu, joten lapsia en aio ikinä hankkia. Steriloinnista huolimatta joudun kipuihini syömään e-pillerietä, joiden vaikutus ei edes ole kovin hyvä. Nyt olo on jotenkin siedettävä, vaikka veri lentää ja kivut ovat melko kovat. Ilman e-pillereitä, tulee sairaalareissu kipujen takia. Ikää on vajaa 40 v.
Kohdun poisto
nökö
5755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pillerit eivät sopineet, kierukasta aiheutui jatkuvia tulehduksia ja kun lapsiluku oli täynnä, menin työpaikkalääkärille ja pyysin lähetteen keskussairaalaan, (yksityisellä kallista, keskussairaalassa plk/päiväsairaalamaksu), leikkauksia suoritetaan nopeaan tahtiin, potilaita ei makuuteta päivätolkulla, toiset pääsi jo samana päivänä pois, minä menin aamulla sisään ja seuraavana päivänä pois, olisin voinut olla vielä yhden yön, mutta lähdin kotiin sairastamaan. Sain lähetteen keskussairaalaan parin kuukauden sisällä ajan, joka meni 1-kk päähän , n. 4 kk kului aikaa ennen toimenpiteen tekoa. Mulle tehtiin sterilointi v. 1994, joka lisäsi kuukautisia huimasti, jatkuvien vatsakipujen ja varsinkin ylirunsaiden kuukautisvuotojen takia halusin kohdunpoistoon. Samassa yhteydessä pyysin steriloinnin klipsien poistamista, mutta toinen klipsi kadonnut, sitä ei leikkauksen yhteydessä löydetty. En kadu päivääkään sitä, että poistatin kohdun, vatsakivut, runsaat vuodot ovat taaksejäänyttä elämää. Leikkauksesta on 2,5 vuotta, enkä vielä ole huomannut mitään sellaista, että vaihdevuodet tms. olisivat tulleet, tai että olisin vanhentunut, lihonut, seksuaalisuus on tallella.
Nyt kun on alettu purkamaan leikkausjonoja on erityisesti kiinnitetty huomiota "turhiin" kohdun poistoihin. Paikkakunnalla missä asun on keskussairaalaan noin 1 1/2 vuoden jonot. Kysyessäni asiaa tuttavan tuttavalääkäriltä hän kertoi ettei ilman syöpää käytännössä kyseistä toimenpidettä tehdä. Enpä usko, että hoitotakuu muuttaa kuvioita.
Itselläni oli myös todella kivuliaat kuukautiset, olleet aina. Kipuja alkoi olla jo kolme viikkoa ja vain yhden viikon kuukaudesta olin ns. terve. Kohtu oli tärinä arka ja siinä tuntui usein sydämen lyönnit. Lopulta kuukautisten aikana vuosi niin etten päässyt wc:stä koko päivänä ja hyytymät olivat suuria.Minulla on lisäksi muitakin perussairauksia ja aloin olla aika epätoivoinen. Menin yksityselle gynegologille, sain lähetteen keskussairaalaan pkl:lle ja pääsinkin sinne muutamassa viikossa. Tutkittiin ja todettiin kohdun poiston olevan ainoa järkevä vaihtoehto.....leikkausjonoon. Odotin kutsua, odotin, odotin.. kiduin, kärsin, kiroilin ja lopulta vuoden jälkeen väänsin itseni leikkaukseen (suhteilla, joita onneksi oli) peruutuspaikalle muutaman tunnin varoitusajalla. Sairaalassa tutkittiin ja ihmeteltiin selvästi mitä siellä tein ilman syöpää. Lääkäreiden kohtelu oli aika epäystävällistä, mutta en välittänyt, pääasia oli, että pääsin irti elämääni terrorisoineesta kohdusta!
Leikkauksessa vasta paljastui, että minulla oli kohdunseinämissä endometrioosi. Sitä kun ei muuten voi havaita.
Olen 45:nen ja ollut nyt kohduttomana pari vuotta. Hetkeäkään en ole katunut. Olo on ihanaa. Ei rättejä, allakkaa, kipuja. Voin tehdä mitä haluan milloin haluan. Mitään ongelmia ei ole ainakaan tähän mennessä ollut.
Voin suositella toimenpidettä sinulle vilpittömästi. Pidä vain pintasi. Toimenpiteen turhuuden maineen takana ovat sellaiset lääkärit joilla ei ole ongelmia kuukautisten kanssa miehet (eivät ymmärrä ) sairaaloiden säästötoimet!
Hei, kertokaapa miten pian kohtuleikkauksesta toipuu. Miten pian voi/pystyy harrastamaan seksiä. Olen menossa leikkaukseen joulukuun puolivälissä. Pelkään kuitenkin mitä siitä seuraa. Minulla on ihana rakkaussuhde ja ihanaa seksiä, pelkään että leikkaus saattaisi muuttaa tilannetta. Minulle tehdään ns. avoin leikkaus, koska en ole synnyttänyt ei voida tehdä alateitse. Olisin kiitollinen vastauksista!
Paraneminen on aina yksilöllistä, riippuu siitä tehdäänkö tähystyksellä vai leikataanko, ja onnistuuko (minkalainen 'tunari' sattuu leikkaamaan), tai ettei saa sairaalabakteeria, säästösyistä kun liukuhihnalla tehtaillaan ja hygienia voi olla sitä sun tätä henkilökuntavajeen vuoksi.
Moi!
Minut leikattiin kokonaan alateitse. Ei siis edes tähystimiä käytetty. Toimenpide tehtiin epiduraalipuudutuksessa, kolme ja puoli tuntia! Hyvää oli se ettei tullut ollenkaan "reikiä" napaan jne. Ovat kuulemma kipeämpiä kuin alapää. Kohtuani ei kuitenkaan meinattu saada ulos ja kiskomisesta johtuen leikkaushaava tiputteli kolme ja puoli viikkoa. Muuten alapää ei ollut varsinaisesti kipeä. Kuuteen viikkoon ei kuitenkaan saanut nostella mitään painavaa. Rehellisesti sanottuna ei silloin kyllä kamalammin tehnyt mieli seksiäkään. Pari viikkoa vietin jokatapauksessa lepäillen...