Rehellisyyttä vakuutusoikeuteen , mutta koska?

Vakuutusoikeus on niin riippumaton tuomioistuin, että se riippuu irti myös laista.
Tällä tarkoitan sitä, että vakuutusoikeuden ei tarvitse ottaa huomioon kaikkia sille asiassa esitettyjä lääketieteellisiä näyttöjä, vaan se voi jättää osan potilaasta esitetyistä näytöistä täysin huomiotta!!!

Lisäksi vakuutusoikeuden jaoksen yksi jäsen esimerkiksi tapaturma-asiassa on lääkäri, joka toimiessaan ns. asiantuntijalääkärinä vakuutusoikeuden jaoksessa, on tehnyt tuomarinvalan siksi, että hänen potilaasta antamansa lausunto voidaan salata, koska se kuuluu tämän jaoksen neuvottelusalaisuuden piiriin!!

Todella ovelaa, eikö totta, vakuutuslääkäri toimii tuomarinvalan tehneenä ns. asiantuntijalääkärinä ja saa antaa potilaasta millaisen lausunnon tahansa,vastoin hoitavien lääkäreiden antamia lausuntoja, jotka perustuvat potilaalle tehtyihin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Vakuutuslääkärin vakuutusoikeudessa antama lausunto siis salataan valittajalta ja puhutaan, että Suomi on oikeusvaltio!!

Tiedän, että lähes jokainen vakuutusoikeudessa tuomarina toimiva vakuutuslääkäri olisi syytettynä väärästä valasta ja saisi myös tuomion, jos nämä vakuutusoikeudessa annetut lausunnot saataisiin julkisiksi!!Jos vakuutuslääkäri esiintyisi vakuutusoikeudessa valan vannoneena todistajana, joutuisi hän puhumaan totta ja potilaan oikeusturva paranisi kerralla.

Samalla vakuutusoikeuden päätökset muuttuisivat oikeudenmukaisiksi, eikä vakuutusyhtiöitä suosiviksi, kuten vakuutusoikeuden tapa nykyään on. Vakuutusoikeus on vakuutusyhtiöiden "kumileimasin", millä laillistettua rosvousta on toteutettu vuosikymmeniä Suomessa.

Kansanedustajat ovat nykykäytännöstä hyvin tietoisia, mutta kukaan heistä ei tee asialle mitään, lieneekö syynä se, että osa puoluepampuista, siis valtaeliitistä, istuu vakuutusyhtiöiden johtoelimissä ja nauttii hyvinpalkattuja sivuansioita useista vakuutusyhtiöistä?
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käytännössä tapahtuu usein niin, että professorin arvovallalla ja harhaanjohtavilla lausunnoilla kävellään hoitaneen tai hoitaneiden lääkäreiden lausuntojen yli.Professoreiden lausunnot voivat olla(ja usein ovat)totuudenvastaisia ja räikeän puolueellisia.

Näyttää siltä, että oikeudenmukaisuuden sijasta pyritäänkin tietoisesti nujertamaan itselleen perustellusti oikeutta hakevia ihmisiä.

Äänestä

Oli uutisissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kallu kirjoitti:

Vakuutusoikeus on niin riippumaton tuomioistuin, että se riippuu irti myös laista.
Tällä tarkoitan sitä, että vakuutusoikeuden ei tarvitse ottaa huomioon kaikkia sille asiassa esitettyjä lääketieteellisiä näyttöjä, vaan se voi jättää osan potilaasta esitetyistä näytöistä täysin huomiotta!!!

Lisäksi vakuutusoikeuden jaoksen yksi jäsen esimerkiksi tapaturma-asiassa on lääkäri, joka toimiessaan ns. asiantuntijalääkärinä vakuutusoikeuden jaoksessa, on tehnyt tuomarinvalan siksi, että hänen potilaasta antamansa lausunto voidaan salata, koska se kuuluu tämän jaoksen neuvottelusalaisuuden piiriin!!

Todella ovelaa, eikö totta, vakuutuslääkäri toimii tuomarinvalan tehneenä ns. asiantuntijalääkärinä ja saa antaa potilaasta millaisen lausunnon tahansa,vastoin hoitavien lääkäreiden antamia lausuntoja, jotka perustuvat potilaalle tehtyihin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Vakuutuslääkärin vakuutusoikeudessa antama lausunto siis salataan valittajalta ja puhutaan, että Suomi on oikeusvaltio!!

Tiedän, että lähes jokainen vakuutusoikeudessa tuomarina toimiva vakuutuslääkäri olisi syytettynä väärästä valasta ja saisi myös tuomion, jos nämä vakuutusoikeudessa annetut lausunnot saataisiin julkisiksi!!Jos vakuutuslääkäri esiintyisi vakuutusoikeudessa valan vannoneena todistajana, joutuisi hän puhumaan totta ja potilaan oikeusturva paranisi kerralla.

Samalla vakuutusoikeuden päätökset muuttuisivat oikeudenmukaisiksi, eikä vakuutusyhtiöitä suosiviksi, kuten vakuutusoikeuden tapa nykyään on. Vakuutusoikeus on vakuutusyhtiöiden "kumileimasin", millä laillistettua rosvousta on toteutettu vuosikymmeniä Suomessa.

Kansanedustajat ovat nykykäytännöstä hyvin tietoisia, mutta kukaan heistä ei tee asialle mitään, lieneekö syynä se, että osa puoluepampuista, siis valtaeliitistä, istuu vakuutusyhtiöiden johtoelimissä ja nauttii hyvinpalkattuja sivuansioita useista vakuutusyhtiöistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu