Neljä kuukautta vielä vaaleihin ja esim. perussuomalaisten vaalityö pyörähtää kunnolla käyntiin vasta tammikuussa, ei mitään hätää, mutta joillakin tuntuu olevan.
Ilman galluppejakin me tietäisimme politiikkaa seuranneina, että hallituspuolueiden kannatus (kokoomus ja demarit) on viimevaaleista romahtanut ihan siitä syystä, että nämä puolueet ovat ehdottomasti päävastuussa saamattomasta hallituspolitiikasta ja Suomen alasajosta, mikä yli puoluerajojen on tunnustettu tosiasia.
Siis opposition selkeässä johtamisessa ei ole mitään ihmeteltävää, mutta se että se kanavoituu liikaa keskustaan ja liian vähän perussuomalaisiin on mysteeri ajateltuna perussuomalaisten oikeaksi paljastunutta EU-politiikkaa kuten myös kotimaan tunnettuja mätäpaiseita mitä perussuomalaiset ovat kansan mielipiteitä kuunnellen parhaiten ajaneet.
Perussuomaliset on kuitenkin ainut ryhdikäs puolue (siis isoista ja takiaisista) joka ei ole osallistunut laittomiin Suomea enempi vielä tulevaisuudessa meitä veronmaksajia kurjistuttavien tukipakettien järjestelyyn, mihin myös keskusta on osallistunut aluksi.
Keskustan ylisuureen menestykseen on syynä aivan hurmoksellisuutta hipova uskovaisen Sipilän palvonta, joka ei voi kestää kolmen viimeisen kuukauden poliittisten tosiasioiden edessä, mikäli Sipilä ei todella todista olevansa supermies vailla vertaa, mitä sopii kyllä köykäisen poliittisen kokemuksen jälkeen epäillä.
Sipilää ei vielä mielestäni ole kertaakaan haastettu kunnolla, toki Stubb vähän jo kokeili tykittää ja suu jäi Sipilältä auki, ja kun todellisiin vaalitaistoihin mennään, niin uskon näin käyvän vielä usein. Todellisuudessa Sipilähän ei ole esittänyt oikeastaan mitään merkittävää, vaan on pyrkinyt hiipimään hiljaa pääministeriksi siinä kun Pekkarinen ja Tiilikainen ovat tykittäneet peruskepulaista settiä ja Väyrynen kiristää ministerinpaikalla. :)
Puoluejohtajista Timo Soini on sellainen jota vaalipenkissä vähiten voi pussittaa ja hänellä on yksi hyvä etu vielä lisäksi, eli faktat ja siksi hänen puheensa päälle pitääkin monen puhua ja antaa hänelle myös toimittajien kautta mahdollisimman vähän aikaa, mikä ei tietenkään ole reilua, mutta todellisuutta nykypolitiikassa.
Jos ja kun perussuomalaiset saavat viestimme linjalle EU ja sisäpolitiikka/ulkopolitiikka koko kansan tietoon niin kuljemme jälleen voitosta voittoon. Kortit voittaa vaalit on joka tapauksessa parhaat mahdolliset sisällöllisesti.
Gallupvouhotus vielä kahteen kuukauteen on aivan turhaa median ylikorostamaa leikkiä, jolla ei ole mitään merkitystä.

Vastaukset 22
Vanhimmat
... t. Putkonen ja kahvinkeittäjä
>Nimi unohtui...
... t. Putkonen ja kahvinkeittäjä
Kyllä minä nyt olen ihan perussuomalainen perusduunari Vaasasta, mutta ehkäpä nyt en viitsi anonyymipalstalle nimeäni laittaa.
Lomapäivänä tässä hieman kirjoittelen välillä tännekin. :)
Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta vaan kaikille kirjoittajille!
Hyvä kirjoitus. Tuossa keskustan politiikassa on yksi merkittävä huomio. Kun asiaohjelmista puhutaan, niin silloin kun on sopiva aika, niin Sipilä vastaa, häntä pidetään ikään kuin paitsiossa, oman puolueensa taholta. Kuitenkin kun aikaa on vielä huhtikuun 17 päivään, nii pakostakin Sipilän on näytettävä karvansa ja silloin nähdään hänen kykynsä.
>Gallupvouhotus vielä kahteen kuukauteen on aivan turhaa median ylikorostamaa leikkiä, jolla ei ole mitään merkitystä.
Samaa mieltä, myös siksikin kun n. 40% noissa gallupeissa ei ole kertonut puoluettaan, siis melkoinen potti on vielä jakamatta kun liian aikaisin kysellään.
Ja persuäänestäjien yhteispäätöksen vuoksi nuo 40 prosenttia äänestävät persuja...
Persujen logiikka on kyllä ihan oma lajinsa ja verrattavissa uskonnolliseen fanatismiin. Mitkään tosiasiat eivät saa soiniuskovaista luopumaan uskostaa ja messiaan perässä hypätään vaikka mereen.
" Ja persuäänestäjien yhteispäätöksen vuoksi nuo 40 prosenttia äänestävät persuja...
Persujen logiikka on kyllä ihan oma lajinsa ja verrattavissa uskonnolliseen fanatismiin. Mitkään tosiasiat eivät saa soiniuskovaista luopumaan uskostaa ja messiaan perässä hypätään vaikka mereen. "
Niin todellakin naurattaa, siis sinun logikkasi, kun ensin itse keksit muhkean 40%:n olkiukon ja alat sille sitten naureskelemaan keksimällesi jutulle. Tyhmyyden huippu sanoisin.;) HEH!
Sipilästä kun otetaan löysät pois, niin sitten aletaan politikoimaan ja katsotaan kuka on kuka.
Todelliseen muutokseen on tasan yksi puolue ja kaikki muut ovat vanhaa pahanhajuista tuhnua ja hyväveliverkostojen sulle mulle jakoa.
Siis katsotaan haluaako kansa todellisen muutoksen, jos ei halua, niin ei sitten.
"Sipilästä kun otetaan löysät pois, niin sitten aletaan politikoimaan ja katsotaan kuka on kuka."
Soinista ei voi muuta ottaakaan kuin löysää, sattuneesta syytä. Kun puheetkin ovat pelkkää löysää tajunnanvirtaa, löysien ottamisen jälkeen Soinista ei jää jäljelle mitään - ei yhtään mitään.
" Todelliseen muutokseen on tasan yksi puolue ja kaikki muut ovat vanhaa pahanhajuista tuhnua ja hyväveliverkostojen sulle mulle jakoa.
Siis katsotaan haluaako kansa todellisen muutoksen, jos ei halua, niin ei sitten. "
Niin totta! Itse ainakin haluan todellisen muutoksen ja äänestän ehdottomasti perussuomalaisia, koska kaikki pääasiat joita he ajavat vaativat muutosta ja siksi toivon että tulee riittävän suuri valtakirja, että asiat todella korjaantuvat.
Sipilä kokemattomana ja lähes mitään tärkeää oikeasti sanoneena omaa kyllä uskomattoman karisman, mikä ei todellakaan ole ansaittu ja onkin vain ajan kysymys koska tilanne tasoittuu, sillä totuushan on, että se vanha kepu pekkarointineen on sielä takana ja väykkä tulee aina yllätyksenä ja tilaamatta.
Tuota... Kyllä demokratiassa on mahdollista päättää hukata äänensä äänestämällä puoluetta, joka ei ole kiinnostunut vastuun kantamisesta vaan puoluetuen keräämisestä näennäiskriittisesti oppositiossa mölisten. Soini ei halua persujen eroavan sen paremmin eurosta kuin EU:sta ja jäsenenä Suomen kohtalo on EU-maiden enemmistön päätettävissä, ei persujen, vaikka niitä mölisijöitä olisi useampikin.
Kun Soini kannanotot kaiken lisäksi vaihtelevat lähes viikottain, politiikan sisältö on epäloogista kansan kosiskelua milloin milläkin täkyllä. Toisille tämä näyttää riittävän, mutta useimmat ovat jo tajunneet Soinin bluffin.
Minä äänestän perussuomalaisia heti kunhan saavat jostain kulmakuppilasta ehdokkaaksi oikein räväkkäsuisen ukon sanelemaan politiikka. Pubeissa on viisaita ihmisiä ja joka ongelmaan on ratkaisu.
Minä ja vaimoni ovat myös tällaisen elämää nähneen persuehdokkaan äänestäjiä, mikäli sellainen saadaan listoille. Erityisesti viisikymppiset alan naiset olisivat pätevöityneitä edustamaan oikeata kansaa. Nämä naiset jyräävät minkä tahansa järkiperustelun eivätkä he todellakaan luovuta ennen kuin saavat tahtonsa perille.
se persujen kannatus romahti sen takia, ettei ollut munaa ottaa hallitusvastuuta sillon, kun äänestäjät jytkyn yhteydessä sitä antovat. eli jos vaan pysyy huutelusakissa sillon, katotaan pelkuriksi. ja taas soini hyvissä ajoin ennen vaaleja asetteli ehtoa hallitukseen menolle, et voi vetäytyä hommasta ja pysyä pois vastuusta. hän tietää, ettei sakista löydy ainuttakaan kelpoa ministeriksi, joten pysyttävä oppositiossa.
ja ei ihmiset viitti heittää ääniään hukkaan. jos on kykenemätön, ei ansaitse ääniä.
Eikö sulla vieläkään ole selvinnyt tuo "mysteeri", miten suomessa hallitus muodostuu. Ei hallitukseen vaan mennä, vaan hallitukseen kutsutaan, edellyttäen että lähtee tuollaiseen sekametelisoppaan kuin parin viime hallituksen puuhastelu on ollut, mutta eihän tuollainen kovinkaan korkeatasoista ole ollut, Kokoomus taitaa olla ainoa, joka ei vaalilupauksiaan äänestäjilleen pettänyt, vaan toimi kuten ennenkin, tuhoten mahdollisimman palsjon ja itselleen ahnehtien.
Muut hallituspuolueet söivät kaikki sanansa jonka äänestäjilleen antoivat - kaikki sanansa ja lupauksensa.
:) vieläkin joku, joka ei ole tajunnut, mitä peliä Soini tässä todellisuudessa piti. Usko sinä vaan rauhassa Soiniin, uskot varmaan myös Joulupukkiin ja Hammaskeijuunkin...
Kysehän oli hallituksen muodostamisesta, mutta niin kuin ylensääkin. Tieto ja ymmärrys kun loppuu, sitten höpistään erilaisista "lillukanvarsista", joulupukeista ja hammaskeijuista.
" se persujen kannatus romahti sen takia, ettei ollut munaa ottaa hallitusvastuuta sillon, kun äänestäjät jytkyn yhteydessä sitä antovat. eli jos vaan pysyy huutelusakissa sillon, katotaan pelkuriksi. "
Niinhän te vanhojen märänneiden puolueiden edustajat yritätte sen vääntää, mutta ei onnistu, sillä me toisin, kuin SDP, vasurit, KD pidimme ryhdikkäästi linjamme emmekä kääntäneet takkiamme suhteessa äänestäjille puhuttuihin laittomien tukipakettien vastustamiseen. Ja tämä on juuri sitä poliittista moraalia, mitä me perussuomalaisia äänestäneet arvostamme ja tiedämme kyllä teidän asenteen moraaliin, että ei paljon purista, mitä TE asiasta yritätte vääntää, koska PS on meidän puolue edelleen, koska se mm.silloin toimi oikein ja ryhdikkäästi.
Toiseksi persujen kannatus ei ole romahtanut mihinkään, kunhan vaalikampanjointi vuonna 2015 alkaa ja se paranee loppuaan kohden, koska meillä on ylivoimaisesti paras muutosvoima ja ohjelma pois nykyisestä kurjuudesta minkä tuhoaja hallitukset ovat saaneet aikaan.
Jos Sipilä oikeasti olisi muutosvoima kepussa, mihin en todellakaan jaksa uskoa, niin olisihan se hieno asia ja silloin olisi suurempi voima kepun kanssa panna isänmaan asiat ainakin parempaan kuntoon, jos se ei noiden älyttömien tuhlaajapoikien ja tyttöjen jäljiltä ole jo mahdotonta. Vastuuta noille sähläreille ei saisi enää kuitenkaan antaa ja olisi ollut parempi kuin eivät olisi tehneet mitään, no heh niinhän se Stubbin pätkäkaudella on ollutkin, jos ei lasketa eläkeukoille myönnettyä ilmaista kalastuslupaa ja muuta pelleilyä duutsonien kanssa polvihoususillaan twiittaillen.;)
Sinulle on turha tätä tuhannetta kertaa selittää, mutta Soinin "kynnyskysymys" oli pelkkä feikki. Vaali-iltana hän kävi mielessään läpi puolueensa mahdolliset ministerit, ja tajusi, ettei niitä ole. Siksi hän asetti mahdottoman esteen persujen hallitustielle sanoen, etteivät he tule hallitukseen, jos vaaleissa pronssisijalle jäänyt puolue ei saa sanella isommille, mitä tehdään. Soini teki tämän siis tahallaan ja tieten, ja siinä sivussa vei puolueeltaan kaikki vaikutusmahdollisuudet. kerrankos persut ovat täälläkin valitelleet, kun oppositiossa ei voi vaikuttaa, mutta unohtaneet, että se oli Soini, joka antoi vallan pois persujen käsistä. Hallituksessa olisitte voineet edes yrittää vaikuttaa tukipaketteihin. Teillä olisi ollut vankka painoarvo. Soinia kiinnosti vain se, mitä hän hihkui kuin pikkupoika vaalituloksen selvittyä: "Tuli tilipäivä!"
salaliittoteoriaa kehitellyt. Miksi se kynnyskysymys olisi ollut feikki, sitä mieltäghän ymmärtääkseni Soini on edelleenkin, ja on ollut kokoajan. Mikäli niistä tukipakettijutuista kyse on.
En minäkään ymmärrä miksi pitää nyt vouhottaa Galluppien perään, muutaman kuukauden aikana perussuomalisten kannatus laskee niin alas, että galluppi ei pysy perässä.
Eihän nykymaailmassa enää ole kuin kyselyjä ja niiden pohjalta tehtyjä arvioita, siis arvauksia. Se on kai sitä markkinataloudesta tullutta hulluutta.
halla-pulaaho kävi meillä ja anto esmerkin ja jos vualpäivänä ei olla kuin " käki" kännissä niin kontattaan iänestämmään