Eli kysyisin nyt porukalta mielellään ihan kokemuspohjalta seuraavaa asiaa. Olen treenannut natuna varsin kauan, reilut 8 vuotta ja salitulokset ovat käytännössä etenkin penkin kehityksen suhteen pysähtyneet kutakuinkin täysin treenasi sitten millä ohjelmalla tahansa ja jotain lisäravinteitakin ollut kierrossa jos jonkinlaista mutta kun ei vaan enää tunnu kehitystä tulevan joten olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä että jos sitä itsekin kerran elämässään koittaisi roinaamista ja vetäisi yhden oikein kunnon kuurin eläen ja syöden orjallisesti kuurin ajan täysin salin mukaan jotta näkisi kuinka paljon etenkin voimatasot kuurin aikana nousisi.
Penkki on itselläni tällä hetkellä 5x140 kg ja maksimi juuri hikisesti 160. Mitoiltani olen 185/110 ja tosi harteikas.
Kysyisinkin siis arviota että millainen voisi olla voimatasojen kehitys jos tästä lähdetään vetämään oikein kunnon 3 kk kuuria. Painon olen valmis nostamaan jonnekin 130 kiloon tai vaikka ylikin, syöminen ei itselleni ole koskaan ollut mikään ongelma ja olen ollut läskimmäsäkin kunnossa kuin tämän hetken 110 kg painossa. Kuuriksi olen ajatellut vetää testoa/sustaa 500-750 mg deca 500 mg tai mikä nyt sitten voiman suhteen se paras setti olisikaan. Haen siis ennen kaikkea voimaa enkä mitään todella suuria isoja lihaksia.
Eli mitä veikkaatte kuinka paljon voisin saada ekalla kovalla kuurilla parannusta tuohon nykyiseen natupenkkisarjaani ja maksimiini jos nostan kuurin aikana vielä omaa painoani tyyliin 20 kg tai enemmän.
Voimatasojen kehitys, kaikki keinot mukaan
8
1217
Vastaukset
- Karvamarsu
tee mavea ja vipareita
- dr. love
Saat maksavaurion. Juhli siinä sitten penkkiennätystäsi.
- tosi on
Jatka vaan samaan tyyliin. Sulla on ihan hyvä penkkitulos, muista lajeista et kerro. 8 vuotta on lyhyt aika treenata. Kun olet 60 vuotias ja treenivuosia on takana 40 ja otat silloin vielä sen 160 penkistä, olet itseesi tyytyväinen. Mutta jos nyt alat hulluttelemaan, niin 60:senä et nostele kuin housunpuntteja.
- on se mahdollista
Ehkä sun kandeis koittaa,semmonen 12 viikon rykäisy.Jäi vaivaamaan kans
millasta voima tasoa muissa liikkeissä ja IKÄ.
Sanoisin mielelläni et saat sen 200KG,mutta kun ei oo nähny miestä eikä miten sä
nyt teet sitä penkkiä,meinaan ihan vaan kun asiantuntija kattois ne tekniikat ja reeniohjelman ylipäätään läpi,vois 180KG heilahtaa parissa viikossakin! - pitkän kaavan nostaj
"Eli kysyisin nyt porukalta mielellään ihan kokemuspohjalta seuraavaa asiaa. Olen treenannut natuna varsin kauan, reilut 8 vuotta ja salitulokset ovat käytännössä etenkin penkin kehityksen suhteen pysähtyneet kutakuinkin täysin treenasi sitten millä ohjelmalla tahansa ja jotain lisäravinteitakin ollut kierrossa jos jonkinlaista mutta kun ei vaan enää tunnu kehitystä tulevan joten olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä että jos sitä itsekin kerran elämässään koittaisi roinaamista ja vetäisi yhden oikein kunnon kuurin eläen ja syöden orjallisesti kuurin ajan täysin salin mukaan jotta näkisi kuinka paljon etenkin voimatasot kuurin aikana nousisi.
Penkki on itselläni tällä hetkellä 5x140 kg ja maksimi juuri hikisesti 160. Mitoiltani olen 185/110 ja tosi harteikas."
Naturaalina en noihin roinahommiin pysty neuvoja antamaan, mutta sellainen vaan tuli mieleen, että jos sinua jo nyt sylettää junnaavat tulokset, niin oletko miettinyt mitä tapahtuu kuurin jälkeen? Eli kun aineet alkavat poistua koneistosta. Nopea nousu tuntuu varmasti hyvältä pitkän suvannon jälkeen, mutta mites sitten kun pitäisi ylläpitää voimat ilman kuuria? Luuletko että motivaatio kestää sen jälkeisen tulosten laskun/ pysähtymisen? Joillakin tapauksilla kun homma tuntuu menevän niin, ettei se natutreeni oikein tunnu enää miltään, kun raudat ei lisäännykkään tangossa samaan malliin kuin kuurilla. Eli tuleeko tuo kuuri viemään sulta natutreenistä hohdon.
Ikääsi et kertonut, mutta ei 8v mikään ikuisuus ole. Itsellä 17v takana ja loppua ei näy. Ja ovatko ne tuloksesi oikeasti pysähtyneet? Itsellä ainakin tietyn tulostason jälkeen homma hidastui huomattavasti, mutta nykyisin otan esim. huomattavasti isompia rautoja ilman varusteita kuin 8v sitten tukevien varusteiden kanssa aloittaessani. Kehitystä tuli noin 0-10kg per liike per vuosi. Välillä on jumituttu vuosiksi samaan, jonkun liikkeen kohdalla, mutta silti YT lähinnä kasvoi. Voihan se tuntua, että poljetaan paikallaan, mutta ei se kuitenkaan niin ollut.
Itse en periaatteesta lääkkeisiin koske, joten käytin luontaisena douppina elopainon pitämistä aika korkealla. Sitten kun päätin pudotella painoa, niin oli kova paikka kun tuloksetkin laskivat. Nyt pikkuhiljaa alkanut taas treeni maistumaan paremmalta, ja tottua nykyisiin rautoihin, mutta voin vaan kuvitella kuinka vaikeaa se on jonkun kuurin jälkeen alkaa niitä tuloksia ylläpitämään / hakemaan natuna. Voi olla, että tulee kiire lyödä se seuraava kuuri pakaraan. Ja mitä nyt sellaisia buustattuja treenaajia olen nähnyt, niin voimatasojen nopea nousu tahtoo monella rikkoa paikat. Eli milloin on rinta poikki, ja milloin on reisi yms. Kroppa ei enää pysy mukana nopeassa nousussa, ja hyvin kulkevan treenin hurmoksessa. Joten sitten kun se tissi tarpeeksi pahasti repeää, niin ne penkit voi olla sitten siinä koko loppuelämäksi. Luulisi vähän kuitenkin mietityttävän?
Ei mulla ole tarkoitus saarnailla. Jokainen tehköön mitä tykkää. Kilpa-areenoille älä kuitenkaan tule. Tai jos tulet niin valitset sitten liittosi sen mukaan, että siellä ei aineita erikseen kielletä.
Treeni-iloa ja mieti nyt vielä hetki. Voimaa on kuitenki aikaa reenata viisikymppiseksikin asti, joten otatko mieluummin pitkän kaavan mukaan ja opettelet nauttimaan siitä kehityksestä mitä vuodet tuo vai tuon 3kk hurmoksen, joka sisältää myös isommat riskit. - 12+17
"Eli mitä veikkaatte kuinka paljon voisin saada ekalla kovalla kuurilla parannusta tuohon nykyiseen natupenkkisarjaani ja maksimiini jos nostan kuurin aikana vielä omaa painoani tyyliin 20 kg tai enemmän."
Jo pelkkä elopainon nosto 20kg vaikka vuodessa, samalla kovaa treenaillen voi tuoda 10-20kg lisää tuohon 160kg tulokseen. Huom. siis pitemmällä aika välillä kuin 3kk. Se tosin on kyseen alaista kannattaako penkkituloksen takia lihottaa 20kg. Kuurilla nyt varmaan lihastakin tulisi, mutta varmasti fättiäkin jos 3kk aikana keräät sen 20kg painoa. Tulosnousuksi veikkailisin sellaista 180-190kg lopputulemaa. Mutta ei voi tietää. Riippuu sun treenistäkin - on se mahdollista
Jos noi aloittajan raudat penkkaa sillee että kyynärpäät ala-asennossa sivuille,kuten monet tekee,jo pelkällä kyynärpäiden saamisella alemmas sivuille saa sen 20kg xtraa.Pääsääntöisesti näkee myös aivan vääriä oteleveyksiä,niinku omiin mittasuhteisiin nähden.Auttaa kun pyytää kaveria ottaa kännyllä videota sun normi sarjasta,ei jollain 60 kilolla lätkytellen.Siinä voi jopa itse havaita virheitä,niitä kun ei näje siinä suorittaessa selinmakuulla.
- ?1?
Ikä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241139Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72895
- 73869