Aiheesta puhuttiin viimeksi kesällä ja tässä mainio linkki asiaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003743458
Se miksi JR 20 tykistö oli ammuspulassa johtui onnettomasta kuljetus/marssimääräyksestä, joka muutettiin heti Viipurin menetyksen jälkeen.
Aiemmin kuljetettavan yksikön tykistöllä EI ollut ammuksia mukanaan juuri lainkaan, mutta tässä tapauksessa kun JR20 lastattiin junaan Itä-Karjalasta oli ehditty kuormata jo muutama vaunulasti ammuksia matkaan. Sitten tuli määräys että ammushuoltona on Viipurin asemalla junavaunulasti/lasteittain ammuksia ja siispä muutenkin täyteen ja vaunupulasta kärsivään kuljetukseen EI oteta tykistöammuksia mukaan. Lastit käskettiin purkaa. Kuitenkin vastoin määräyksiä otettiin jo lastatut vaunut (ainakin 1 täysi) mukaan ja niistä sitten saatin se kuuluisat 1-2 tuliannosta per tykki.
Viipurissa EI ollut asemalla muuta kuin helvetinmoinen kaaos. Siis ei ammuksia.
Kaiken huippuna oli se että Rautakorven varikosta hankittavaksi aiotut ja jo asemiinkin saakka ajetu ammukset olivat VÄÄRIÄ. Siis 152mm raskaat kranaatit oli 1938 mallin haupitseihin kun olisi tarvittu 152mm/1939 mallia. EI sopineet putkiin. Kevyempiin 76 millisiin ajettiin ammuksia naapurilohkoilta mutta liian myöhään.
Lukekaapas Lauri Jäntin kirja Viipurin viimeiset hetket tai Tirrosen Jylisevät tykit.
Samaan sarjaan kuuluu Uuno Tarkin kirja Viipurin menetyksestä.
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Tirronen tuntuu olleen oikea tykkimies ja oikeassa paikassa. Tämmöisiä Tirrosia olisi tarvittu vaan korkeammillekin paikoille!
Näissä kirjoissa kerrotaan ne todelliset töpeksijät joiden ansiosta ammushuolto tyrittiin kaikilla mahdollisilla tavoilla!
Tykistö oli eniten materiaalia käyttävänä tahona se joka vastasi koko ammushuollosta ja kyllä tykistön meininki heti Valkeasaaren tapahtumista lähtien ja Perkjärven varikoitten menetykset mukaan lukien olisi kaivanneet kenttäoikeuden istunnot Armas J. Kempin sijasta!
Tästä eniten töpänneestä miehestä eli IV armeijakunnan tykistön komentajasta olisi saanut kelpo syytetyn! Taisi mies säilyttää maineensa ja vielä virkansakin sodan jälkeenkin...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003743458
Se miksi JR 20 tykistö oli ammuspulassa johtui onnettomasta kuljetus/marssimääräyksestä, joka muutettiin heti Viipurin menetyksen jälkeen.
Aiemmin kuljetettavan yksikön tykistöllä EI ollut ammuksia mukanaan juuri lainkaan, mutta tässä tapauksessa kun JR20 lastattiin junaan Itä-Karjalasta oli ehditty kuormata jo muutama vaunulasti ammuksia matkaan. Sitten tuli määräys että ammushuoltona on Viipurin asemalla junavaunulasti/lasteittain ammuksia ja siispä muutenkin täyteen ja vaunupulasta kärsivään kuljetukseen EI oteta tykistöammuksia mukaan. Lastit käskettiin purkaa. Kuitenkin vastoin määräyksiä otettiin jo lastatut vaunut (ainakin 1 täysi) mukaan ja niistä sitten saatin se kuuluisat 1-2 tuliannosta per tykki.
Viipurissa EI ollut asemalla muuta kuin helvetinmoinen kaaos. Siis ei ammuksia.
Kaiken huippuna oli se että Rautakorven varikosta hankittavaksi aiotut ja jo asemiinkin saakka ajetu ammukset olivat VÄÄRIÄ. Siis 152mm raskaat kranaatit oli 1938 mallin haupitseihin kun olisi tarvittu 152mm/1939 mallia. EI sopineet putkiin. Kevyempiin 76 millisiin ajettiin ammuksia naapurilohkoilta mutta liian myöhään.
Lukekaapas Lauri Jäntin kirja Viipurin viimeiset hetket tai Tirrosen Jylisevät tykit.
Samaan sarjaan kuuluu Uuno Tarkin kirja Viipurin menetyksestä.
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".
Tirronen tuntuu olleen oikea tykkimies ja oikeassa paikassa. Tämmöisiä Tirrosia olisi tarvittu vaan korkeammillekin paikoille!
Näissä kirjoissa kerrotaan ne todelliset töpeksijät joiden ansiosta ammushuolto tyrittiin kaikilla mahdollisilla tavoilla!
Tykistö oli eniten materiaalia käyttävänä tahona se joka vastasi koko ammushuollosta ja kyllä tykistön meininki heti Valkeasaaren tapahtumista lähtien ja Perkjärven varikoitten menetykset mukaan lukien olisi kaivanneet kenttäoikeuden istunnot Armas J. Kempin sijasta!
Tästä eniten töpänneestä miehestä eli IV armeijakunnan tykistön komentajasta olisi saanut kelpo syytetyn! Taisi mies säilyttää maineensa ja vielä virkansakin sodan jälkeenkin...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Viipuri menetettiin, koska sota hävittiin.
Sota hävittiin, koska Saksa hävisi.
Saksa hävisi, koska... No ei sillä niin väliä. Pääasia että hävisi.
Ei kait iki-ikonimme Pervitiini-Aatu huijannut meitä kertomalla valtavasta TORJUNTAVOITOSTA?
Onko meitä nyt huijattu? Onko kirjoittajalla parempaa tietoa "hävitystä" sodasta...
Talin-Ihantalan taistelua voidaan kutsua torjuntavoitoksi.
Mutta ettäkö koko jatkosota olisi ollut torjuntavoitto? Miten ihmeessä? Suomihan sen sodan aloittikin. Liittoutumalla Saksan kanssa.
Kyllä tappiota pitää kutsua tappioksi.
Voittajilla ei ole tapana maksaa sotakorvauksia. Vai tunteeko joku tällaisen tapauksen historiasta?
"Mutta ettäkö koko jatkosota olisi ollut torjuntavoitto? Miten ihmeessä? Suomihan sen sodan aloittikin. Liittoutumalla Saksan kanssa."
N:litto aloitti sodan loukkaamalla Suomen rajoja Suomenlahdella ja ylittämällä sen koneilla myös useasta kohtaa muualta. Suomi totesi olevansa sodassa. Tällöin saksalaiset hyökkäsivät Suomen maaperältä. Tämän jälkeen vasta Suomi hyökkäsi.
NL aloitti jo aikaisemmin sotatoimet 1939 ja nämä johtivat myös Jatkosotaan. NL erotettiin Kansainliitosta laittoman hyökkäyssodan vuoksi. Sotakorvaukset ovat näin myöskin laittomia ja ne pitää palauttaa korkoineen.
Nut on kassa vahan tuhhja. Maksa nut 2 rubla. Loppun saatje, kun Saksa maksa sotakorvaus Vjenajalle. Jaivat vahan vjelkaa vuona 1945.
Käännähän muutama lehti takaisin siitä historiankirjasta. Aloita uudelleen.
Löysin vanhoja sanomalehtiä 50-luvulta.
Oli vanhoja apteekin pervitiinimainoksia.
Ennen oli niin vapaata tämä mainostaminen.
Mutta olikohan 50-luvun pervitiini erilaista, mitä sota-aikainen.
Olisko kiinnostusta? Voisin kopsata.
Ei kai se dokumentti ollut surkea?
Dokumentti tehtiin niistä aineksista, mitä oli jäljellä. Totuudenmukaisesti.
Surkea oli suomalaisten sotamenestys.
Rintamilla ei toiminut mikään. Luovutettiin lähes ilman taisteluja kolme kannasta. Ne kannakset, jotka olisivat olleet Suur-Suomen rajalinjoja.
Minä en tiennyt taas koko asiasta mitään.
Oli ihan hienoa nähdä, että mitä oikein tapahtui.
Päämaja- Turjan näytelmä kertoo Viipurin menetyksestä!
http://www.kaapeli.fi/~fla/kirjastolehti/keskustelu/pen nanen.html
Etsikääpä jämäkämpi esimerkki johtamisen vastuusta kuin Ilmari Turjan näytelmän Päämajassa oikeudenkäyntikohtaus.
Marski kuulustelee Viipuria puolustaneita eversti Markkovillaa (=Kemppi) ja kapteeni Hinderiä (=Backman?), jotka jättivät puolustusasemansa ammuspulassaan. Ottamatta kantaa näkemysten moraaliseikkoihin, Marskin johtamisen logiikka on julmuudessaankin ihailtavaa:
Yleisesikunnan päällikkö: Herrathan johtivat Viipurin puolustusta, ja käsityksemme mukaan siitä luovuttiin liian helpolla.
Marski: Viipurin menetys on sotahistoriallinen skandaali!
Eversti Markkovilla: Kun tulimme Viipuriin, asemamme olivat keskeneräiset. Näin ollen olisin halunnut ehdottaa, että olisi taisteltu vesistön länsipuolella.
Marski: Te taistelette siinä paikassa, jossa minä käsken! Päämajan operatööreillä on parempaakin työtä kuin juosta komentajien lapsenpiikana.
Eversti Markkovilla: Herra Marsalkka, en tarkoita arvostella Päämajan toimenpiteitä, mutta koska olen syytetty, puolustan itseäni.
Marski: Olisitte puolustautunut Viipurissa, nyt se on myöhäistä.
- - -
Yleisesikunnan päällikkö: Raportissa kerrotaan, että venäläinen jalkaväki istui [hyökkäyksen aikana] panssarivaunujen katolla. Miksi ette ampunut?
Eversti Markkovilla: Ei ollut ammuksia, ja varikolta kieltäydyttiin antamasta ilman Armeijakunnan esikunnan lupaa. Me käännyimme Päämajan puoleen, ja Päämajan käsky toisessa, konepistooli toisessa kädessä saimme ammukset. Mutta vihollinen oli jo silloin Viipurissa.
Marski: Saamattomuutta, eversti. Kun kaupungissa on sota ja hätä ja koko Suomen historia yhden tykistön varassa, olisitte heti mennyt asevarikolle ja konepistoolin kanssa ja käynyt sotaa raudalla, eikä paperilla! Siitä ei teitä kukaan olisi käräjiin haastanut. - - - Siis kun minä olen antanut käskyn, että Viipurin kaupungin edessä oleva asema on pidettävä ja siitä kuitenkin luovutaan - miekan iskutta! - niin se on rikos!
- - -
Yleisesikunnan päällikkö: Eikö voitaisi kuitenkin harkita syytteeseen panoa?
Marski: Kun komentajilla on lupa käyttää kuolemantuomiota ilman oikeudenkäyntiä tavallisia rivimiehiä kohtaa, jotka ovat tänne pakosta komennetut siviilitehtävistä, kuinka minä voisin säästää komentajia, jota ovat tälle alalle vapaaehtoisesti antautuneita ammattimiehiä. Ei, se ei käy!
Kirjastolehti 8/01, päivitetty 8.11.2001
Armas Kemppi oli rintamakomentaja jos kuka!
http://www.jrseiska.net
Armas Kemppi
Kuuluisan Tyrjä Rykmentin luoja ja pitkäaikainen komentaja. (10.6.1941-28.1.1943)
Täällä joku tollo kirjoitti ettei sillä ollut muka rintamakokemusta!
Tosi asiantuntijoita asialla.
Pervitiini-Aatu ratsasti kuuluisalla "Tyrjän Rykmentin maineella" vaikka tulikin paljon myöhemmin komentajaksi jo tuon kuuluisan ja verisen lisänimen hankkimisen JÄLKEEN (28.1.1943) !!!
"Rykmenttiä komensivat sodan aikana ensin jääkärieversti Armas Kemppi (28.1.1943 saakka) ja sitten everstiluutnantti (myöh. jalkaväenkenraali) Adolf Ehrnrooth. Rykmentin valistusupseerina toimi luutnantti Matti Kuusi (myöh. professori ja akateemikko).
Jatkosodan alussa JR7/2D mursi vihollisen asemat Tyrjässä ja avasi tien Laatokalle ja edelleen Kannaksen Rajajoelle. Asemasodan ajan rykmentti vastasi Ohdan lohkosta Kannaksen etulinjassa. Kesällä 1944 JR7 torjui vihollisen etenemisen Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella.
Rykmenttiin myönnettiin Mannerheimristin ritareita 13 kpl, joka oli selvästi enemmän kuin missään muussa jalkaväen rykmentissä.
Rykmentin juuret ovat Savon Prikaatissa ja talvisodan JP21:ssa, joka taisteli lähes koko talvisodan Taipaleenjoella."
http://www.jrseiska.net
Armas Kemppi
Lähde: Roolit ja särmät, Matti Kuusi 1986, Otava, ISBN 951-1-09298-7
KIRVESMIES KEMPIN POIKA
Olin lähtenyt Saksaan salaa. En puhunut vanhemmilleni mitään. Eivät he olisi ymmärtäneet. Me olimme omaksuneet nuorisoseurantalolla aatteita, joita viisaat pilkkasivat ja vanhat kauhistelivat.
Kun siis Sihvon Jussi tuli ja kysyi, ketkä lähtevät, tiesin, että minun oli lähdettävä. Vain morsiamelleni kerroin; hän lupasi odottaa. Muut saivat luulla, että olin mennyt Ruotsiin työnhakuun.
Kaksi vuotta myöhemmin nousin moottoriveneestä Suomenlahden rantakalliolle. Meitä oli kaksi pommaria, kirjailija Jalmari Kara eli 'Kapteeni Teräs' ja minä. Keinottelimme santarmien ohi sisämaahan ja saimme pommilastin säilöön. Sitten päätimme käydä kumpikin kotonamme.
Kun tulin vanhempieni mökille, huomasin heti, että jotakin oli muuttunut. Vieras mies avasi kotini oven.
- Asuuko täällä kirvesmies Kemppi? kysyin..
Vieras katseli minua pitkään.
- Ei asu, hän vastasi. - Kirvesmies Kemppi on kuollut.
Sain selville, että isäni oli kuollut vasta viikko sitten. Äitini oli elossa; hän asui jossakin syrjäpitäjillä. Sattui niin kummallisesti, että osuin parahiksi isäni hautajaisiin, Äitini katsoi minua kuin kuolleista noussutta. Se oli hänelle suuren surun ja suuren ilon päivä.
Kuuntelin tätä kertomusta sairaalassa, missä luurangoksi laihtunut jääkärieversti teki kuolemaa. Hän oli kaksi tuimaa vuotta ollut esimieheni - voisin melkein sanoa: isäni.
Kuolinsanoma tuli tänään. Kaikki pakinanaiheet ovat äkkiä käyneet mitättömiksi. Kirjoitan siis kirvesmies Kempin pojasta.
Talvisodan jälkeen jouduin joukkoon, joka koko satapäiväisen sodan ajan oli taistellut Taipaleenjoella. Tutustuin miehiin, jotka kuukausia vetäytymismarssin jälkeen yhä elivät Terenttilässä ja Kirvesmäellä. Kaikki mikä oli ollut sitä ennen tai sen jälkeen tuntui heistä epäoleelliselta ja yhdentekevältä. Ilta illalta kuuntelin heidän hirvittäviä, verenkarvaisia muistojaan, ja muita mahtavampana, melkein tarullisiin mittoihin kohoavana monumenttina kasvoi heidän kertomuksistaan esiin muuan hahmo: eversti Kemppi, Taipaleen rykmentin komentaja, kirvesmiehen poika Viipurista.
Kuuluisia miehiä on yleensä paras katsella kaukaa: heidän sädekehänsä ei aina kestä lähempää tarkastelua. Sattuma viskasi minut jatkosodan alkaessa Taipaleen miesten ylistämän sisun jättiläisen lähimpään läheisyyteen. Jo parin viikon kuluttua tiesin, että tässä tapauksessa mies ei ollut mainettaan pienempi.
Sattui useammin kuin kerran kesän 1941 kuumina päivinä, että rykmentin edetessä Laatokkaa kohti sen tunnustelijana, uloimpana kärkimiehenä, taivalsi jyrkkäpiirteinen jääkärieversti kuuluisa ryhmysauva kourassaan. Kahdesti hän meni miinaan, mutta jäi vahingoittumattomaksi; kranaatti putosi hänen jalkoihinsa, mutta jäi räjähtämättä; sotamiehet uskoivat yleisesti, että 'Ukko' ei voinut haavoittua. Lukemattomat kaskut, sekä todet että tekaistut, piirittivät hänen persoonaansa.
Saattoi olla, että kirvesmies Kempin pojan sodankäynti joskus oli lähempänä Vänrikki Stoolin tarinain kuin Sotakorkeakoulun taktiikkaa. Jossakin jyrkässä ylämäessä hän kohtaa lopen uupuneen konekivääriryhmän. Ojaan lysähtänyt nostomies ilmoittaa, että hänet saa vaikka ampua, mutta eteenpäin hän ei jaksa enää askeltakaan. Eversti kuuntelee kulmat kurtussa, tarttuu ojassaolijan kantamukseen ja lähtee sanaakaan sanomatta astelemaan konekiväärin 'varsinainen' olallaan mäkeä ylös. Ryhmä seuraa, marssi jatkuu ja tavoite saavutetaan.
Tämä oli ulkokuori: kulmikas, rautainen, mitään hätkähtämätön rintamaeversti. Kuoren alla: herkkätuntoinen haaveilija, filosofi ja pasifisti. Soturi, joka muiden juhliessa vihollisesta saatua voittoa saattoi huomauttaa vihaavansa sotaa enemmän kuin vihollista. Vastakohtien mies: vaatimaton ja ylväs, säntillinen ja muotoja vierova, yrmeä ja sydämellinen.
»Sotilas marssii kunnes kaatuu» oli Ukko Kempin suomalais-preussilainen periaate. Tauti sisuksissaan hän yrittää yhä marssia läpi asemasodan raskaiden vuosien, lähetetäänvastoin tahtoaan lepäämään, palaa puoliväkisin rintamalle - elämänsä suurimpaan tragediaan. Pakokauhu valtaa hänelle uskotun uuden joukon Viipurissa, kaupunki menetetään, vanha eversti julistetaan vangituksi ja saa kestää häpäisevää kohtelua, kunnes ylioikeus toteaa hänen henkilökohtaisen syyttömyytensä. Sairaan miehen elämänloppu on vihlovan traagillinen.
Normaalioloissa Armas Kempistä olisi tullut kunnon kirvesmies isänsä tapaan. Rauhanajan armeijassa hän tuskin olisi ylennyt ylikersanttia korkeammalle. Mutta myrskyvuodet eivät kysy keskikoulutodistuksia eivätkä salonkikelpoisuutta, ne valitsevat upseerikokelaansa omien oikullisten lakiensa mukaan. Suomen jääkäreitten joukossa eversti Kemppi oli omaa kaliiperiaan: alkuvoimaisen suomalaissisun hiomaton möhkäle, joka ajallaan ja paikallaan saattoi kestää siinä missä muut murtuivat. Hän oli syntyperäinen originaali ja jermu, joka kestitsi TK-miehiä ryhmysauvallaan ja kenraaleja karhein totuuksin - tarpeen vaatiessa ja tarpeettomastikin. Siispä hänestä ei tullut kuuluisuutta, ei liioin ritaria eikä kenraalia. Mutta hänen hyökkäysrykmenttiinsä, jatkosodan monesti mainittuun Tyrjän rykmenttiin myönnettiin kolmetoista Mannerheim-ristiä - ylivoimainen Suomen ennätys - ja hänen Taipaleen-rykmenttinsä teot tulevat Yrjö Jylhän runoissa säilymään kaukaisiin aikoihin.
Mainetta kyllin miehelle, joka itse tahtoi olla unohdettu ja maineeton
Morjehdus
Ei kai kukaan ole niin viisas, kuin jälki- viisas. Sotia ei ole koskaan hävitty, jos kaikki olisivat tienneet kaiken. Tosin sotia ei kai edellä maitusta syystä olisi koskaan aloitettukaan. Nyt vaan kävi näin. Toivottavasti seuraavassa sodassa ollaan viisaampia -niin kuin siltä näyttää?!!
t: kutvo
Onko kukaan ajatellut, millä perusolettamuksilla päämajoitusmestari Aksel Fredrik Airo olisi voinut ajatella luopuvansa Laatokan Karjalasta ennemmin ennen kuin joukkojen siirtämisen tarve olisi tullut aivan ilmeiseksi Kannakselle?
missä joukot ovat. Airo saattoi vain tehdä esityksiä ja toteuttaa päätökset.
Hän esitti kyllä yhden lisädivisioonan siirtoa Kannakselle.
Marski ei luopunut ajoissa Itä-Karjalasta, koska " ei halunnut olla Klingspor, joka peräyttää joukkonsa ilman taistelua". Lisäksi Itä-Karjalaa kuviteltiin hallituksessa voitavan käyttää panttina rauhanneuvotteluissa.
Aikanaan harmitti kovasti tuo "JR 20 " lispahdus. Tietenkin kysessä oli Kempin komentama 20. Prikaati eli 20. Pr
Näin reilun ajan perästä on jo ihan hauskaa katsella noita ensimäisiä sota-aiheisia avauksiaan tällä foorumilla.