Tänään puheessaan Stubb kertoi mottonsa olevan koti uskonto ja isänmaa ja nimenomaan kristinusko.
Missä umpiossa Stubb oikein elää koska Suomi ei ole ollut koskaan vain kristinuskoinen valtio.
Samanlainen desbootti on myös Israel joka esiintyy vain juutalisuusvaltiona vaikka ei sitä ole.
Joillakuilla on suuret luulot itsestään jos he kuvittelevat pystyvänsä sanelemaan demokraattisessa maassa sen mihin ihmiset uskovat.
Missä umpiossa Stubb oikein elää koska Suomi ei ole ollut koskaan vain kristinuskoinen valtio.
Samanlainen desbootti on myös Israel joka esiintyy vain juutalisuusvaltiona vaikka ei sitä ole.
Joillakuilla on suuret luulot itsestään jos he kuvittelevat pystyvänsä sanelemaan demokraattisessa maassa sen mihin ihmiset uskovat.
Vastaukset 81
Vanhimmat
No voi kauhea sentään. Kristinusko on kyllä Suomen pääuskonto edelleenkin. Mutta mistäs sen tietää, mitä uskontoa tarkoittaa, jos sanoo, että koti, uskonto ja isänmaa on tärkeä asia?
Israel siis hallitsee Suomea? Luulin että kristinuski ei ole sama, kuin Israelin juutalaisuus.
Jos tarkoit Stubbia niin hän sanoi : Nimenomaan kristinusko"
Eikä hän puhunut mitään pääuskonnosta vaan sanoi omana mielipiteenään tuon.
Israel ei hallitse Suomea,eikä kirjoituksestani edes saa sellaista käsitystä.
Laitoin sen esimerkiksi toisesta despoottivaltio ajatuksesta.
Mutta herranen aika, eihän minun tarvitse ymmärtää lukemaani, riittää että äänestän...
"Israel ei hallitse Suomea..."
Muutama natsihörhö tälläkin palstalla uskoo nimenomaan päinvastaista.
Juutalaiset on näiden mielestä kaiken takana ja kaikesta maailman pahasta vastuussa, homolain hyväksymisestä lähtien (ja jos sitä ei olisi hyväksytty niin sekin olisi ollut juutalaisten vika...).
Onhan tuollaiset pöpitekstit hauskoja, tavallaan, mutta kun joku uskoo niihin ihan tosimielessä, voidaan vaan todeta että avohoito on Suomessa liian väljää.
Suomi takaisin katolilaisen kirkon piiriin!
Menkää budhan maahan keltaiselle merelle tai arabiaan mekkaan
Kristinuskon uskonkappale ei ole kiveen kirjoitettu kun se antaa ihmisen sivistyä älyllisen empaattisesti!
Muslimit ovat uskontonsa vanki koska 600 luku on tätä päivää?Vaikea on muslimien selittää profeettansa haureus ja jumalansa sotaisuus?Toisaalta eihän muslimit voi todeta mohamedin vaillinaisuutta?
Uskonnon opetuksessa näkee sen, mikä painotus on.
Nykyinen kristinusko on juutalaisuutta valepuvussa. Katso vaikka TV7, ja Patmos-lähetykset..
Kristinuskolla ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa.
TV 7 Patmos-lähetykset ei ole juutalaisuutta eikä edes kristinuskoa.
Lähinnä helluntailaisuuden omituinen sekasikiö versiö molemmista uskonnoista lisättynä maagioihin ym yliluonnollisiin roskailmiöihin mikä ei perustu kumpaankaan, eikä varsinkaan Raamattuun.
Raamatun mukaan kristinuskolla ON tekemistä juutalaisuuden kanssa, koskapa pelastus on juutalaisista! Jeesus oli juutalainen ja alkuseurakunta oli juutalainen.
Onko sinulla seuraavanlainen asenne? .. Room. 9:2--5.että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia; heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta,hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
Muistakaa sentähden, että te ennen, te linanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita,lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti santaan ympärileikatuiksi, että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vietaat lupauksen liitolle, ilman toivoa ja ilman JUmalaa maailmassa, mutta nyt , kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmet yhdeksi ja purki erottavan väliseinän nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen, luodakseen itsessänsä NUO KAKSI yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa RISTIN KAUTTA , kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaateille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat, sillä hänen kauttansa on meillä MOLEMMILLA(juutaliset ja pakanat) pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö..
Ef 2:11-18
TV7:n ohjelmat ovat täyttä rautaa....siksi "joku" suuttuu!
Kristinusko on itseasiassa juutalaisuudesta haarautunut uskonto, joka perustuu juutalaisuuteen. Etkö edes sitä tiennyt? No nyt tiedät.
Sinäkö raukka luulet että juutalaiset / juutalaisuus sinut pelastaa.
Olet ymmärtänyt tuon ihan väärin. No, lohduttaudu sillä että et ole ainoa.
Jeesus oli juutalainen ja hänen kauttaan tulee pelastus, ei juutalaisten.
Sitäpaitsi porvareilla ei ole kuin yksi uskonto ja se on kapitalismi, Raha on jumala.
TV7 ja Patmos on täysin helluntaiseurakunta kuuluvien omistus- ja vielä venäjä taustaa kuten radio dei myös irrtv
Jeesus tuli taivaasta ja meni sinne ei ole kuin te kuolevaiset
Jeesus otti orjan muodon siellä Davidin suvusta mutta oli taivaasta.
No tuollaviisiin ajatellen muhamettilaisuskin on juutalaisuuden haara. Juutalaisuus puolestaan on faarao Ekhnatonin yksjumalaopin lapsi.
Jeesus oli kylläkin juuri juutalaisten kuningas. Ja Vanha testamentti on niinku juutalaisuutta.
Onko olemassa muita uskontoja kuin väyrysläisyys?
Miten mottona voi olla kotikaan, kun ihminen on oleskellut ulkomailla suuren osan elämästään. Jopa isänmaa näyttää välilä olevan kauempana muualla Euroopassa ja maailmalla.
Mutta saahan sitä ihminen höpäjätä mitä tahansa. Uppoaa varmaan kokoomusnuorisoon.
Arvatkaa missä maallinen luvattu maa on sinne kannattaa nyt mennä kun vielä pääsee. Sotatila takia venäjän kautta pääsee sieltä suoraan mutta koska ilmatiloja on suljettu täällä Euroopassa niin mitä nopeammin sen parempi
Hyvä Stubb pysy lujana ja lutsa meidät ulos täsät muslimien vallasta! Kaikki hyvä mitä meillä ovat tulleet kristinuskon myötä....kaikki paha noituuden ja shamanismin myötä!
Joo on se niin vidun gamalaa kun stubbi ei maininnut arvoihinsa kuuluvan intialaisten välikäsijumala mutraputrien palvonnan. Me intialaisten demoonijumalien palvoojat ollaan nyt niin viidun loukkaantuneita kun se stubbi kehtaakin olla semmoinen kristitty eikä maininnut meidän suosikkidemooneita sanallakaan. kyllä mää nyt niin mieleni pahoo0tin niin saaaadanasti.
Voi prkl, että tämäkin ketju kiistatta osoittaa uskontojen mädännäisyyden, kinastellaan kuin pikku kakarat ja jos olis rynkyt kourassa, niin jo ammuttaisiin!
Eiköhän se Sinun pieni Putikkasi ole jo niitä rynkkyjä riittämiin lähetellyt pienemmmän naapurinsa hajottamiseksi,maanryöstäjä kun on:P
Ja eiköhän ne ortodoksikirkon kaapuruhtinaat ole vallanpitäjiä nuoleskellen "siunanneet" kultakimalteisine sauvoineen moiset touhut siellä Sinun Venäjälläsi ;P
Mädännäisyyttä tosiaan..samaa sanon!
Kristinusko on totta ja pääministeri Alexander Stubb on puhunut todella hienosti.
Kristinusko on elämää ylläpitävä uskonto ja ainoa totuus ja Jeesus rakastaa ihan jokaista kuten minuakin. Muuten en jaksaisikaan.
kuinka mies joka tekee parhaansa saadakseen aikaan EU-liittovaltion
ja suomen natoon,
kehtaa puhua itsenäisyydestä?
Isänmaa tarvitsee ihan erilaisia miehiä, ei oman maan myyjiä.
Liittovaltio.1700 - luvulla kasakat ryösteli raiskaili
Siihen aikaan, sanoo Herra, minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat
minun kansani.
Siihen aikaan pojassa Jeesuksessa ja muutkin kansat yhdessä mutta ei kaikki jotka sanoo Herra Herra pelastu
Tässä taas yks kahelin kommentti. Stubbin pitäis näköjään olla yhtäaikaa kristitty, muslimi ja hindu tai mitä niitä nyt muita esim. saatananpaljoja. Tääkin kommentoija sit äänestää jotakuta pressaks - varmaan ateisti Li'tä tai ateisti H-A ' ta. Voi veljet!!!! Siinä olis piru irti tässä maassa.
Miksei se(kin) swedupelle painu sinne emåmaahansa rååtsiin?
Tai vaikka kerralla sinne "germaniaansa", eli saksaan.
Uskoisimpa, ettei täällä tulisi kovinkaan monella ikävä häntä..
Miksi Valtonen kuiskaa ja miksi hän on asunut Saksassa.
kauppatieteiden tohtorin teloitussysteemin myyminen eurooppaan on karua luettavaa ei ainuttakasn videota 21 000 ukrainalaisesta jotka kieltäytyivät älä tee itsemurhaa aseista muistuttaa 21 000 suomen sisällissodan kuolleesta ilman taisteluja noin 10 000 teloitusta noin 11 000 vankileirillä kuollutta jopa -40C° pakkasiin pitää muistaa että,punaisten vankileirillä kuoli vain kolme tai neljä tammikuu-toukokuu 1940
tuosta ei selvää ota..
Mihin kouluissa ovat jääneet ruokarukoukset? Siunaa Herra ruokamme, ole aina luonamme, aamen.
Vanhat perinteet on romutettu ulkomaalaisten pummien takia. Painuisivat kotimaahansa, eikä tarvitse takaisin tulla. Kukaan ei kaipaa!
Samoin suvivirsi on loppunut. Joululaulujen modernit sovitukset eivät ole hengellisiä. Samoin joulu- ja pääsiäiskorteista puuttuu kristilliset symbolit.
Aamunavaukset ovat loppuneet peruskoulussa.
Silloin kuin itse olin ala-asteella opetus oli hyvinkin kristillistä. Lämpimät muistot ovat jääneet noista ajoista. Suomi ei ole enää entisensä.
Niin Jeesus Jumalan poika ei ole mikään kani
Juutalaiset myy tipuja kaneja munia mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
Li Andersson haluaa moskeijan jokaisen kylään.
Lii on eksyny ressukka. Sellaista ei pidä äänestää presidentiksi.
No ei olisi uskonut että on ns. Uskovainen.
Ei yhtään. Niin kovalta vaikuttaa.
Ei tuo tarkoita uskovaisuutta. Mutta hyvä että hän puolustaisi kristinuskoa, ei siinä mitään.
Mikä paha on toisaalta uskovaisuudessa? Sehän vaikuttaa sen että ihminen tekee lähimmäiselle pelkästään hyvää.
Uskovainen antaa kymmenyksiä tuloistaan hyväntekeväisyyteen, hän auttaa lähimmäistä ilman palkkaa, ja niin edelleen.
Onko tässä jotain pahaa?
Häh, onko siinä jotain pahaa häh?
Galataoaiskirjd 5 kristityt ei anna kymnenyksiä me maksetaan ruuasta 24 prossaa veroa kaupassa YLE vero normi vero kirkkovero terveys maksut eläke maksut meidän palkasta otetaan lomaraha ylityövero eläkkeistä otetaan yle vero normivero terveysmaksu kirkkovero ja kaupassa alv ruokavero sen päälle avustustyö kolehdit annit avustukset ja meiltä varastetaan. Hyvää pääsiäistä.
Ei sitten kertonut että Suomeen pitää saada ydinaseet ja vahvasti Natoa. Eipä tietenkään, koska kosiskelee viimeisiä veteraaneja ja vanhuksia, joilla monella säästöjäkin. Tyrkkii vanhat johonkin Attendolle Keravalle syömään jauhomuussia ja nakkia ruskeassa jauhokastikkeessa, mistä saa maksaa reilun kympin per päivä. Onkohan Ale Attendon osakaslistoilla? Tuo hörhö on sellainen mitä kukaan isänmaallinen normaalilla järjellä varustettu ihminen ei koskaan halua johtamaan tätä maata. Valtavaa tuhoa tehty jo 3 vuotta ja sama ei kun jatkuu. Kertoo siitä ettei Suomi ole enää itse päätäntävallassa juuri mistään!
Kalapuikot keitetty peruna 9€ ja yksityiset hoiva kodit
Stubb on oikeassa. Kaikki muut uskonnot ovat epäjumalia palvelevia.
Epäpyhiä liittoja
Uskonnot ovat turhia.
Noudata vain kultaista sääntöä.
Se riittää .
Ei sellaisesta ole mitään hyötyä, jos kiellät Jeesuksen.
Tuo on aika odotettavaa, Onhan hän kuitenkin suomalainen. Luterilainen kirkko on täällä vaikuttanut jo satoja vuosia. (Ortodoksinen kirkko on myös tärkeä. Joskin pieni vähemmistö kuuluu siihen.) Kristilliset arvot ovat tämän yhteiskunnan pohja. Lait perustuvat kymmeneen käskyyn, niin kuin muissakin länsidemokratioissa.
Hienosti puhui kerran myös perheesään ja sanoi kasvattavansa lapset menestyjiksi, jos ymmärsin oikein. Tuo on tietysti hyvä, mutta todellista menestystä on se, kun ihminen on lainkuulijainen, empaattinen, ottaa muut huomioon, ei halveksi ketään ja on hyväntahtoinen muita kohtaan. Toivottavasti omille lapsilleen myös näitä arvoja opettaa. Voikaa hyvin!
No stalinistit murhasi kristittyjä
Ikävää vain, että menestys on neuvostoystävällisyys ilman syntiä jolloin usan ajamat pakolaiset on otettava vastaan silloin nato katoaa ja viha poistuu
Iranilaiset rajan ylittävät on mohametteja juutalaisia jokunen budha
Suomi on Kristitty valtio
Suomen Laki perustuu Raamatun 10 Käskyä Lakiin
Ihmisellä on Jumalan luoma vapaa tahto, joten voi uskoa mihin haluaa
Aikanaan siitä sitten joutuu vastaamaan!
Suomen laki perustuu lähimmäisen rakkauteen kuten hoida sairaat auta köyhiä rakenna kouluja opeta lukemaan opeta ammatteja auta jos voit huolehdi siivoa paranna muista anteeksi anto älä syytä syyttömiä
Kaikkien kansojen on tunnustettava , että JEESUS KRISTUS ON HERRA.
Kaikki muut on pimeyden eksytystä ja pakanallisuutta !
Voisit mennä vaikka Malesiaan huutelee jeesusherraa.
Missä Stubb sanoi noin?
Hyvä, koska jos Haavisto päätyisi presidentiksi, niin Jumalan viha tulisi myös Suomen ylle, Stubb tämän hetken paras vaihtoehto, jos haluaa sodalta välttyä, Haavisto edustaisi sateenkaari mallia, ja sitä Jumala vihaa, ja itsekkin pidän ällöttävänä kaikkea sitä mitä sateenkaariliike edustaa, sillä se on niin että Jumala on luonut naisen miehelle ja miehen naiselle ja niistä kahdesta avioliitossa tulee yksi, homoseksuaalisuus on kuoleman rangaistava synti, Raamatun mukaan homot ovat "veri velassa" , ja Jumala kostaa vihansa, sanompa vaan, että ei tartte sitten jälestpäin uikuttaa
Hyvä sitten että ei ole mitään todisteita tästä jumala-gangsterista. Onkohan täällä vain 60+ aivopestyjä suomalaisia?
Tarkoitat nyt siis Mooseksen ajan juutalaisia synagogia joissa on homoja. Hellareissa on homoja nytkin YLE ohjelma hellari homosta.Meillä taas kristityillä on sovitus eikä ketään kivitetä sen mukaan mikä seksi tai suhde tai elin on alapäässä. Enemmän ajatellaan rakkauteen perustuvaa pahan hylkäämistä.
Hyväksyy Priden.
Pride opettaa, että pedofilia ei ole mikään kierouma vaan ihmisen luonnollinen ominaisuus.
Sairaita paskoja 🤮
Hellareita on myös juutalaisia budhia vankiloissa voitte mennä sinne kivittämään
Ei ole muita USKONTOJA kuin KRISTINUSKO!
muut ovat "uskomusoppeja"
Vain Raamatun kautta löydämme elävän Jumalan Taivaallisen Isämme!
Muissa uskomusoppien kirjoissa ei ole NUMEROLOGIAA
Raamatun kaikki ennustukset ovat käyneet toteen!
Israel on palannut omaan maahansa, kuten Raamattu on kertonut
Israel tulee kärsimään paljon, mutta enää sitä ei ajeta pois omasta maastaan!
Paitsi ettei ne ole edes juutalaisia vaan Egyptin arabeja ja budhia
Jaa, raamatun kertomukset vain perustuvat paljon vanhempiin teksteihin jo ennen kristinuskoakin. Monilla muilla kansoilla on omat kertomuksensa mm. luomiskertomus ja vedenpaisumuskertomus ja monia muita. Ei pidä vähätellä niitä. Esim. Mayoilla Popol Vuh, joka kertoo kuinka jumalat tulivat taivaasta ja opettivat ihmisiä. Vastaavia löytyy myös Intiasta, joissa myös kerrotaan myös taivaalla käydyistä jumalten väisistä taisteluista. Vastaavanlainen kuvaus taistelusta muuten löytyy vanhasta "suuri taistelu" kirjasta, joka lienee adventtikirkon mainostama. Kun nuo kaikkien kansojen luomiskertomukset lukee ja siihen vielä päälle Dänikenin tuotanto, niin sitä pakkaa miettimään, jotta mistäköhän me ihmiset sittenkin olemme peräisin?
Suomi on luterilainen maa!
Vaikka täällä on jo lähes liikaa kaikenlaisia buddhalaisia ja muslimeita jne.
Siinä on hyvä lähtökohta ja hyvä kun Stubb sanoi edes sen.
Ei Stubbilla ole mitään käsitystä tavallisen ihmisen elämästä. Pumpulissa kasvanut globaalielitisti, jonka ei ole koskaan tarvinnut tehdä tavallisen ihmisen työtä, ei taistella terveysongelmien(=sairaanhoidon viranomaisten), kelan tms. virkamiesten ylivaltaa vastaan. Ei ole tarvinnut miettiä riittävätkö rahat huomiseen ruokaan. Eikä hänen tarvitse edes eläkeläisenä näitä asioita pohtia, kun loppuelämä nyt turvattu.
Ei ole muita uskontoja kuin Kristinusko!
Muut ovat uskomusoppeja!
Niiden takana on saatana
Muuta Jumalaa ei ole kuin Kolmiyhteinen Jumala joka ilmoittaa itsensä Raamatussa
Ihan oikeesti pressa Kin rasistinen niitä jotka ei usko Kristin uskoon kohtaan
Aijai! Olipa hienoa lukea debiilin paviaaniputleristin öyhkäisyä. Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa putinistista uskonnon ja ei niinkään kansalaisvapautta, vaan vankeinhoidon super näytelmää. On ilmiselvää, että Stubb on putinatseille liikaa. Nyt on määriteltävä tarkkaan, itämainen tsaarivalta uudelleen valtakunnan pääsi pierunmakuun. Häyhh.
Onko maratoonarin pierut jotenkin aromikkaampia? Nuuh!
Aloitus on virheellinen. Täytyyhän hänen presidenttinä hyväksyä se, että Suomessa on uskonnonvapaus. Sen ei tarvitse kuitenkaan yliajaa maan prioriteetteja, joka on hyvä muistutus myös maahanmuuttajille.