Koska maailma loppuu oikein.
Vastaukset 3
- No Escape
Riippunee siitä mitä sillä tarkoitat?
Maapallolla kuolee keskimäärin 190 000 ihmistä vuorokaudessa - heille jokaiselle on kyseessä yksilöllinen maailmanloppu. Tässä tapauksessa oikea vastaus kohdallasi on että 100% varmuudella 85 vuoden sisällä.
Maapallo selvinnee viellä elinkelpoisena noin 2000 000 000 vuotta, jonka jälkeen maa on liian kuuma ja kuiva minkäänlaiselle elämälle, ja mikäli se on uskovaisista kiinni, niin emme tule koskaan tavoittamaan toista elinkelpoista planeettaa. Silloin viimeistään tulee ihmisten maailmanloppu, nykymenolla todennäköisesti jo muutamassa tuhannessa vuodessa.
Maailmankaikkeus laajenee ja jäähtyy ehkä noin 2000 - 10 000 miljardissa vuodessa, silloin iskee lopullinen The End. - alfa123om222
Näin YouTubessa videon, jossa väitettiin entisten maailmanlopun teorioiden muuttuneen pimeän energian ja pimeän aineen löytymisen takia.
Ennen ajateltiin, että maailma joko kuroutuu jälleen kokoon pieneen alkupisteeseen tai sitten laajenee tasaisesti muuttuen säteilyksi.
Kun pimeä energia löytyi on uudet skenaariot tarpeen. Ehkä maailma laajenee jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla kunnes jäähtyy kylmäksi. En tosin tiedä kuinka maailma voisi laajentua jatkuvasti kiihtyen, koska valonnopeus on ääriraja nopeudelle. Sitä nopeutta ei pitäisi voida ylittää.
Joka tapauksessa YouTubessa on videoita aiheesta englannin kielellä. Pakanain täysiluku on sisällä taivasten valtakunnassa.
Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
Viimeinen tuomio
Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.
On se kuuma katse kun maaja taivas pakenevat viimeisellä tuomiolla.
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451