matkailualalla luvassa konkurssiaalto!

Venäläiset peruvat kerran jo varaamiaan majoituksia Suomessa. Mutta tässä ei kaikki. Esim Savon Sanomat kertoo suomalaisten lomailevat 20% vähemmän Nilsiän Tahkovuorella tänä jouluna.

Luvassa matkailualalle konkurssiaalto. Hiihtorinteitä ei avata mikä on jäljelle jääneille turisteille pettymys. Hiihtokeskukset ovat tylsiä paikkoja. Ainoassa rinteessä saattaa olla 1-3 laskettelijaa.
30126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Suomi on päättänyt näin. Suomi on eu maa.

Äänestä
  • Mikähän demokraattinen länsimaa sitä haluaisi näyttää maailmalle tukevansa Venäjän aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa.

    Äänestä

  • sfdgdsfsfsdfdf kirjoitti:

    Mikähän demokraattinen länsimaa sitä haluaisi näyttää maailmalle tukevansa Venäjän aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa.

    Kreikan ongelmat muodostuivat ylivahvan euron takia koska
    maa elää pelkästään matkailusta ja euro vei kilpailukyvyn
    muihin rantakohtesiin verrattuna.
    Omalla valuutallaan Kreikka porskuttaisi leveästi sillä
    pääasia on että rahaa tulee vaikka hieman heikommalla
    kurssilla kuin se että rahaa ei tule kuin suomalaiselta
    veronmaksajalta.

    Äänestä

  • vanhasen ansiota kirjoitti:

    Ei suomalainen veronmaksaja ole antanut penniäkään rahaa Kreikalle. Suomen valtio on ainoastaan takaamassa Kreikalle annettua lainaa. Kaikkein tyhmimmänkin luulisi tietävän, mikä ero on rahan antamisen ja lainan takaamisen välillä.

    Äänestä

  • sfsdfdsssfdfsdfsd kirjoitti:

    Ja kukas Kreikka-lainan eli Kankkulan Kaivon maksaa muu kuin suomalainen veronmaksaja? Ei ainakaan suomalaiset pankit.

    Äänestä

  • sfdgdsfsfsdfdf kirjoitti:

    Mikähän demokraattinen länsimaa sitä haluaisi näyttää maailmalle tukevansa Venäjän aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa.

    No missä se Venäjän agressiivinen hyökkäyspolitiikka oikein näkyy?

    Sensijaan sota on nyt kansallisvaltiot vs. suurpääoma, korporaatiot.

    Esimerkiksi Venäjän on viides kolonna kaapannut, keskuspankkijärjestelmä sanelee saavatko ihmiset ruokaa vai eikö, tarkoituksena saada ihmiset suuttumaan jotta Putin keskuspankki-tyrannian vastustajana poistuisi vallasta...

    http://verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=12493

    Äänestä

  • dfgdfgfsd kirjoitti:

    Ja kukas Kreikka-lainan eli Kankkulan Kaivon maksaa muu kuin suomalainen veronmaksaja? Ei ainakaan suomalaiset pankit.

    Et siis oikeasti ymmärrä, mikä ero on lainan takaamisella ja rahan antamisella?

    Äänestä

  • Mielenkiintoista.. kirjoitti:

    No missä se Venäjän agressiivinen hyökkäyspolitiikka oikein näkyy?

    Sensijaan sota on nyt kansallisvaltiot vs. suurpääoma, korporaatiot.

    Esimerkiksi Venäjän on viides kolonna kaapannut, keskuspankkijärjestelmä sanelee saavatko ihmiset ruokaa vai eikö, tarkoituksena saada ihmiset suuttumaan jotta Putin keskuspankki-tyrannian vastustajana poistuisi vallasta...

    http://verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=12493

    "No missä se Venäjän agressiivinen hyökkäyspolitiikka oikein näkyy"

    Krimillä, itä-Ukrainassa, ja aiemmin mm. Georgiassa. Ja kun mennään historiassa pidemmälle, niin venäläiset hyökkäsivät myös tänne Suomeen, ja tappoivat kymmeniä tuhansia suomalaisia.

    Äänestä

  • sdfsdfsdfsdfdss kirjoitti:

    "No missä se Venäjän agressiivinen hyökkäyspolitiikka oikein näkyy"

    Krimillä, itä-Ukrainassa, ja aiemmin mm. Georgiassa. Ja kun mennään historiassa pidemmälle, niin venäläiset hyökkäsivät myös tänne Suomeen, ja tappoivat kymmeniä tuhansia suomalaisia.

    Itä-Ukrainan suhteen taidat olla väärässä. Uskotko sokeasti NATO:n sotapropagandaan, jota myös meidän YLE toistaa papegoijan tavoin?

    Äänestä

  • sfdgdsfsfsdfdf kirjoitti:

    Mikähän demokraattinen länsimaa sitä haluaisi näyttää maailmalle tukevansa Venäjän aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa.

    Suomi halua tukea vain Naton aggressiivisia sotatoimia.

    Äänestä

  • fsdfsdfdssd kirjoitti:

    Et siis oikeasti ymmärrä, mikä ero on lainan takaamisella ja rahan antamisella?

    Jos se, jonka lainan takaat, ei maksa lainojaan, niin sinä maksat eli annat rahaa.

    Äänestä

  • sfsdfdsssfdfsdfsd kirjoitti:

    Ei suomalainen veronmaksaja ole antanut penniäkään rahaa Kreikalle. Suomen valtio on ainoastaan takaamassa Kreikalle annettua lainaa. Kaikkein tyhmimmänkin luulisi tietävän, mikä ero on rahan antamisen ja lainan takaamisen välillä.

    HAHAHAHA. Oletpas tietäjä. Mitä pikemmin pääsemme kuplasta nimeltä EU eroon, sen parempi suomelle! Kokoomuksen, EU:n ja EK:n johtamassa maassa on kyyti kansalle KYLMÄÄ!

    Äänestä

Venäläisiä turisteja haastateltiin Nilsiän Tahkovuorella. Sanoivat etteivät tule Suomeen ensi vuonna enää. Matkailuasiantuntija antoi lausunnon että venäläisten matkailu omassa maassa on vahvassa kasvussa. Samoin suomalaiset aikovat matkustaa sankoin joukoin Venäjälle, mm Pietariin, Viipuriin ja Moskovaan sekä Karjalan maille.

Äänestä
  • Haastateltiinko uutisiin pelkästään Moskovan Tiltuja?

    Äänestä

  • rfrerr kirjoitti:

    Haastateltiinko uutisiin pelkästään Moskovan Tiltuja?

    "Fantastinen kokoomuslandia" saisi todella koko paska mennä ympäri, ketä enää kiinnostaa? Sittenhän kokoomusta äänstävät yrittäjät saisivat sitä, mitä tilaavat. Eiköhän "kelan-työväkikikin" häpyisi, kun rahaa ei tulisikaan seinistä... On todella paskamaiseksi valahtanut maapaha, kun vertaa esim. -60-luvun YLPEÄSTI ITSENÄISEEN HYVINVOINTIVALTIOON. Tasapäisiksi tiiliksi, kaiken tuontipaskankin hyväksyviksi "suvaitseviksi" aivopesty nykynuoriso ja lapset eivät edes tiedä todellisesta TURVALLISESTA kotimaasta, ei tarvinnut edes ovia yöksi lukita maaseudulla.

    Äänestä

  • velkahelvetti enää kirjoitti:

    "kun vertaa esim. -60-luvun YLPEÄSTI ITSENÄISEEN HYVINVOINTIVALTIOON"

    1960-luvulla PUOLI MILJOONAA suomalaista muutti pakoon Suomen kurjia taloudellisia olosuhteita Ruotsiin. Osa heistä muutti siitä pelosta, että Venäjä miehittää Suomen, joka oli Kekkosen nuoleskelupolitiikan takia epäitsenäisempi kuin koskaan.

    Vasta EU-jäsenyys on antanut Suomen itsenäisyydelle vankan turvan.

    Äänestä

  • eewrewrrwerer kirjoitti:

    Kun nuori -60-luvulla pääsi koulusta, hän sai töitä, tavallisesti pysyvää, viimeistään muutaman kuukauden kuluttua. "Kookoomuslandiassa ei vielä 30 vuotiaatkaan ole saaneet ensimmäistäkään KUNNOLLISTA työpaikkaa, ks. vuosikymmenien pätkätyöläiset k-kassoina. Maan henkinen ilmapiiri oli paljon optimistisempi kuin paskahölmölässä, eikä tarvinnut koko ajan pelätä tappajia ja ryöstäjiä.

    Äänestä

  • paska maa kirjoitti:

    Opettele Suomen historia hieman paremmin. 1960-luvulla tosiaankin puoli miljoonaa ihmistä muutti Ruotsiin saadakseen töitä. Ja osa heistä muutti siitä pelosta, että Neuvostoliitto miehittää Suomen. Suomessa oli vain 2 televisiokanavaa jotka näyttivät neuvostoliittolaisia filmejä, ja rokkia soitettiin radiossa yhden tunnin ajan kerran viikossa. Maan henkinen ilmapiiri oli todella MASENTUNUT

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsinsuomalaiset

    Äänestä

  • dfgdgfdgfdgf kirjoitti:

    Sukulaisia ja tuttavia muutti -60-luvulla Ruotsiin yksinkertaisesti parempien palkkojen vuoksi, vaikka oli pysyvät työpaikat Suomessa, RAHA RATKAISI. Eipähän kukaan ole maininnut pelänneensä miehitystä. Naurettavaa edes puhua, että muuttivat "2-tv-kanavan takia, kun masensi". Verorahoilla pakkoylläpidetty "vapaa" sensuroitua "Kaikki-Pahain-Päin"-selittelevä kokoomusäänitorvi pitäisi myydä, saataisiin ainakin vapaat uutiset ja todellisista ongelmista kerrottaisiin niiden oikeilla nimillä. Paska maa, välillisverohelvetti, turha edes muuta väittää.

    Äänestä

  • verohelvetillä mennä kirjoitti:

    ja miksikähän siellä oli paremmat palkat? Siksi koska Ruotsi oli vapaa länsimaa, joka kävi vapaata kauppaa muiden länsimaiden kanssa. Suomessa tunari-Kekkosen kurjistamispolitiikan alla panostettiin itäkauppaan, jossa vietiin Venäjälle länsimaille kelpaamatonta pas-katavaraa, ja Venäjältä tuotiin Suomeen sinkkiämpäreitä. Suomalaisten elinikä oli 10 vuotta nykyistä alempi, eikä eläketurvasta ollut puhettakaan.

    Kyllä vain oli masentavaa aikaa, eikä ihme, että puoli miljoonaa suomalaista muutti tällaisesta ankeasta Kekkoslandiasta pois.

    Vasta Kekkosen kuoltua ja kokoomuksen päästyä hallitukseen Suomessakin alkoivat vapaammat läntiset vaikutteet tuulla. Nykyään jopa työttömilläkin on kokoomus-Suomessa niin hyvät olot, ettei edes Norjaan huvita lähteä töihin, vaan mieluummin katsellaan kotisohvalla taulutelkkaria ja surffaillaan netissä.

    Äänestä

  • "Kiitos" siitä viheraktivisteille, jotka Helsingistä käsin haluavat sanella, miten Kainuussa tulisi elää

    Äänestä

Suomen matkailualan täytyy lähteä saalistamaan matkailijoita nyt sitten Kiinasta. Se on taas eri asia kiinnostaako Kiinaa ja kiinalaisia tällainen tuppukylä yhtään.

Äänestä

Putin tuhosi Venäjän matkailutoimistot ja ravintolat, vielä kun halvaannuttaisi lentoliikenteen, niin ei noita rumia sikoja Siperian aroilta tarvitsisi katsella etelän lomakohteissa.

Äänestä

suomen eu hyödyt euroina ? kukaan ei pysty,koska menetykset valtavat,tulot syvällä miinuksena,siksi niistä ei edes puhuta.
euroopan velkaisuus on loppumaton pohjaton suo.

on suurta typeryyttä puhua työllisyyden parannuksista,sitä ei koskaan tule. automaaitiot,robotit ja tietokoneet pitää huolen,työväen tarve vain laskee joka pvä, ihminen on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. onko ihanaa ?

orjapalkkaisia järjettömiä pätkä- ja pakkotöitä on kaikkialla,täysin järjenvastaisia normaali ihmisille. ne luo vain ongelmia ja siihen politiikka pyrkii rahavallan pakottamana.
ongelmat vain pahenee ja syvenee,ei mitään saumaa parempaan.

Äänestä

Olen aina ihmetellyt miksi eräät ulkomaalaiset tänne tulevat lomalle. Eihän tässä maassa ole mitään näkemisen arvoista.

Äänestä

EUn pakotteet eivät ole luoneet yhtään työpaikkaa Suomeen.

Eun pakotteet eivät ole tuoneet yhtään rahaa Suomeen

Oma maa Rapanen Mämmilä ,,, MuuMaa paras parempi ihana,
Kuka valehtelee useammin kuin Suomalainen poliitikko ?

Äänestä

Venäläiset saavatkin pysyä poissa. Raja tulisi sulkea kokonaan. Pietarin jakorasiat saisivat valita kummalle puolelle jäävät tavaraansa jakamaan. Pendolino poikki, jalkaväkimiinoja satatuhatta rajalle. Jokainen ylittäjä tulisi ampua papereita kysymättä.

Äänestä

Natsit rakensivat kaasukammiot alunperin venäläisiä varten. Sääli että meni mönkään, ei olisi Putiniakaan sekoilemassa. Saisivat tajuta pysyä pois Suomesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kiitos EU! kirjoitti:

Venäläiset peruvat kerran jo varaamiaan majoituksia Suomessa. Mutta tässä ei kaikki. Esim Savon Sanomat kertoo suomalaisten lomailevat 20% vähemmän Nilsiän Tahkovuorella tänä jouluna.

Luvassa matkailualalle konkurssiaalto. Hiihtorinteitä ei avata mikä on jäljelle jääneille turisteille pettymys. Hiihtokeskukset ovat tylsiä paikkoja. Ainoassa rinteessä saattaa olla 1-3 laskettelijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu