NATO-kustannukset otetaan vähävaraisilta

NATO-yhteensopivuutta on rakennettu jo vuosikausia satamissa, lentokentillä ja muussakin infrastruktuurissa. Kalustoakin, etenkin puolustusvoimien kalustoa, on NATO-yhteensovitettu niinikään vuosikausia.

Ja se on maksanut jo satoja miljoonia. Itse hankintojen ja rakenteiden hintaan NATO-yhteensopivuus on tuonuthintaa lisää joitakin kymmeniä miljoonia, mutta rahastus NATO-yhteensopivuussertifikaateilla on nostanut kustannukset pilviin.

Ja tämän kaiken maksaa se osa kansasta, jolta ollaan muutenkin koko ajan viemässä leipää suusta ja jota pyritään alistamaan orjatyöhän, siis työhon, josta saatavat ansiot eivät riitä elämiseen.

Turha luulla että rikkaat maksaisivat tämän NATO-koohotuksen. He haluavat liittyä NATOon, koska he saavat silloin parhaimman suojan omaisuudelleen ja tiukan paikan tullen NATOn avulla järjestää lisäaikaa, jotta he pystyvät siirtämään omaisuuttaan ulkomaille ja politiikot ehtivät ryövätä valtion kassan mahdollisimman tyhjäksi. Ne jotka NATO-jäsenmaksut maksavat, ovat rintamalla tykinruokana, uhrautumassa kapitalismin hyväksi.

Miksi suomalaisten pitäisi puolustaa tätä EU-periferiaa, kun kaikki täällä aikaan saatu hyvä valuu valtakunnan rajojen ulkopuolelle, se mikä politiikkojen harrastamasta ryöstelystä jäljelle jää.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei rikkailla ole RAHAA.

Äänestä
  • Tiukan paikan tullen valtio ostaa Nallen (ja muun eliitin) kartanot ja maatilat huimalla summalla.

    Kuten myös politiikkojen talot, maat ja mannut.

    Ja rahat siirretään pikavauhtia johonkin välittäjämaahan (joka sattumoisin on veroparatiisi).

    Äänestä

Nato vouhottajat ovat homoja. Amerikassa on paljon homoja sotilaita ja suomen homot haluavat tutustua heihin.

Äänestä
  • naton kenraaleina on paljon raiskaajia ja pedofiilejä jotka vaanivat pikkutyttöjä ja pokia sekä heidän äitiään, kun suomalainen mies kuolee rintamalla heidän käskyistä ja EUn intersseistä !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huono vaihtoehto kirjoitti:

NATO-yhteensopivuutta on rakennettu jo vuosikausia satamissa, lentokentillä ja muussakin infrastruktuurissa. Kalustoakin, etenkin puolustusvoimien kalustoa, on NATO-yhteensovitettu niinikään vuosikausia.

Ja se on maksanut jo satoja miljoonia. Itse hankintojen ja rakenteiden hintaan NATO-yhteensopivuus on tuonuthintaa lisää joitakin kymmeniä miljoonia, mutta rahastus NATO-yhteensopivuussertifikaateilla on nostanut kustannukset pilviin.

Ja tämän kaiken maksaa se osa kansasta, jolta ollaan muutenkin koko ajan viemässä leipää suusta ja jota pyritään alistamaan orjatyöhän, siis työhon, josta saatavat ansiot eivät riitä elämiseen.

Turha luulla että rikkaat maksaisivat tämän NATO-koohotuksen. He haluavat liittyä NATOon, koska he saavat silloin parhaimman suojan omaisuudelleen ja tiukan paikan tullen NATOn avulla järjestää lisäaikaa, jotta he pystyvät siirtämään omaisuuttaan ulkomaille ja politiikot ehtivät ryövätä valtion kassan mahdollisimman tyhjäksi. Ne jotka NATO-jäsenmaksut maksavat, ovat rintamalla tykinruokana, uhrautumassa kapitalismin hyväksi.

Miksi suomalaisten pitäisi puolustaa tätä EU-periferiaa, kun kaikki täällä aikaan saatu hyvä valuu valtakunnan rajojen ulkopuolelle, se mikä politiikkojen harrastamasta ryöstelystä jäljelle jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu