http://www.hs.fi/kotimaa/a1419215630306
"Enemmistö eli kolme neljäsosaa kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista, käy ilmi laajasta ja tuoreesta kyselytutkimuksesta, joka tehtiin syys–lokakuussa.
Yli 60 prosenttia on myös sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.
yli puolet oli sitä mieltä, että valtio ja kunnat käyttävät liian paljon rahaa ruotsinkielisiin palveluihin
.Puolet vastaajista piti suomenruotsalaisia etuoikeutettuja ryhmänä. Vielä suurempi osuus eli lähes 60 prosenttia oli sitä mieltä, että Rkp:llä on kokoonsa nähden liikaa vaikutusvaltaa Suomessa.
Enemmistö vastaajista suhtautui ruotsin kieleen ja ylipäänsä kaksikielisyyteen myönteisesti."""
No niin, siinä tuli painavaa faktaa sen puolesta, että ruotsin pakollisuus pitää muuttaa vapaavalintaisuudeksi. Kerrankin aihetta kiittä Åbo Akademita.
"Enemmistö eli kolme neljäsosaa kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista, käy ilmi laajasta ja tuoreesta kyselytutkimuksesta, joka tehtiin syys–lokakuussa.
Yli 60 prosenttia on myös sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.
yli puolet oli sitä mieltä, että valtio ja kunnat käyttävät liian paljon rahaa ruotsinkielisiin palveluihin
.Puolet vastaajista piti suomenruotsalaisia etuoikeutettuja ryhmänä. Vielä suurempi osuus eli lähes 60 prosenttia oli sitä mieltä, että Rkp:llä on kokoonsa nähden liikaa vaikutusvaltaa Suomessa.
Enemmistö vastaajista suhtautui ruotsin kieleen ja ylipäänsä kaksikielisyyteen myönteisesti."""
No niin, siinä tuli painavaa faktaa sen puolesta, että ruotsin pakollisuus pitää muuttaa vapaavalintaisuudeksi. Kerrankin aihetta kiittä Åbo Akademita.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Eli pakkoruotsin vastustus on lisääntynyt valtavasti. Aiemmissa kyselyissä vastustajia oli 63-65%, nyt peräti 75%!!!
Toisessa uutisessa ilmoitettuiin, että 75% SUOMENKIELISISTÄ vastustaa pakkoruotsia. Mutta siinäkin tapauksessa luku on ainakin 70%, koska lähes puolet suruistakin vastustaa ja tuskin mamutkaan sitä paljoa kannattaa.
Vihdoinkin meidän kieliaktiivien ahkera työ kielivapauden puolesta kantaa hedelmää!
Eiköhän suomenkielisten mielipide PITÄISI olla se ratkaiseva, kun kyse on suomenkielisten pakkoruotsista? Eihän asia voi muille kuulua!
Toisessa uutisessa ilmoitettuiin, että 75% SUOMENKIELISISTÄ vastustaa pakkoruotsia.
Ja Höblan uutisissa kerrottiin, että vastustetaan kouluruotsia!
Siitähän ei ole kysymys ollenkaan.
Kansa tietää kyllä, mitä kansa haluaa. Ei ainakaan ruotsin kieltä, sillä se on muinainen jäänne Ruotsin vallan ajalta, yli 200 vuotta sitten.
Nyt eletään itsenäisen tasavallan aikaa, johon ruotsia ei todellakaan tarvita, vaan kansa puhuu maan valtakieltä suomea.
"Eiköhän suomenkielisten mielipide PITÄISI olla se ratkaiseva, kun kyse on suomenkielisten pakkoruotsista? Eihän asia voi muille kuulua! "
Juu juu , ja vanhustenhuoltoa koskevat päätökset eivät kuulu kuin vanhuksille, kouluasiat lapsille, mamuasiat mamuille, jne...
Niin se on kuin tutkimus sanoo
"fk1967"
"Juu juu , ja vanhustenhuoltoa koskevat päätökset eivät kuulu kuin vanhuksille, kouluasiat lapsille, mamuasiat mamuille, jne... "
Niin, nythän kieliasiat juuri kuuluvat vain penelle vähemmistölle, ruotsinkielisille ja heistä vielä kieli-fanaatikoille, svekoille. Surujen etujärjestöt ovat täysin sanelleet kielilait ja strategiat.
Vertauksesi oli siis varsin osuva, ei tosin siten kuin sinä sen tarkoitit.
Jos elämme demokratiassa, pitäisi asioiden focus olla enemmistössä ja heidän tarpeissaan, toki vähemmistöjen perusoikeudet huomioon ottaen. Ruotsinkielisten oikeudet kuuluvat samaan sarjaan saamelaisten ja romanien kanssa.
Pääseeko kansakunnan suomenkielisten äänestäjien mielipide kuuluville jo ensi huhtikuun vaalien jälkeen ?
Joko vihdoinkin poistetaan kansakunnan riesana oleva iänikuinen turhake, pakollinen ruotsin kieli ? Olisi jo korkea aikasaada Suomi kansakuntana muiden kansakuntien joukkoon, ilman, että pieni kielipuolue häärää valtionhallinnossa omaksi edukseen - asiassa kuin asiassa.
"Juu juu , ja vanhustenhuoltoa koskevat päätökset eivät kuulu kuin vanhuksille, kouluasiat lapsille, mamuasiat mamuille, jne... "
Periaattessa se olisi näin, ellei näihin vähemmistöihin kuuluva enemmistö joutuisi rahoittamaan näitä palveluja. Jos vanhukset ja mamut hoitaisivat asiansa ilman että näiden palvelut olisivat enemmistöltä saatavan rahoituksen varassa, niin tuskin ketään asiaa sinänsä kiinnostaisi. Sama asia olisi koulutuksen osalta jos maassa olisi yksityiskouluja, joiden rahoituksen hoitaisi vanhemmat.
Mutta näin ei ole, vaan maamme on hyvinvointiyhteiskunta, jossa julkisten palvelujen rahoitus perustuu veroilla kerättyihin rahoihin, tällöin on myös oikeudenmukaista, että näiden maksajat pääsevät osallistumaan sen päättämiseen mihin rahoja käytetään.
Jostain syystä pakkoruotsin kohdalla tämä suoraan enemmistöön kohdistuva ruotsitus on määritelty ties millä eri perustein sellaiseksi fundamentaaliksi asiaksi, että pakkoruotsin tulevaisuudesta ja hyödyistä päättää se ruotsinkielinen vähemmistö joka ei edes itse lue sitä, kun taas enemmistön tehtävä on vain kärsiä, kustantaa ja opiskella pakkokieltä koko koulujärjestelmän läpi, ilman että tarvitsisivat koko kieltä, mikä toisaalta tietenkin heikot pakkokielen oppimistulokset ajatellen on oikeastaan hyväkin asia.
Toisaalta voidaan kysyä mihin ja kuka tätä pakkoruotsia oikein tarvitsee, ja miksi siitä keskustelu viedään aina systemaattisesti lillukanvarsiin, ja ties mihin epäolennaisuuksiin.
Tulos on merkittävä ottaen huomioon kyselyn tekijän! Tuskin Hoopo-Akatemian tutkijoilla on kovinkaan suurta intressiä liioitella pakkoruotsin vastustusta? ;-)
Jag har såframt främst läst debatten som förts på de olika diskussionsspalterna, men tänkte att det nu vore läge att kommentera saken lite ur ett finlandssvenskt perspektiv.
För det första, så finner jag det som finlandssvensk tråkigt att Finland med största sannolikhet går inför att avskaffa den obligatoriska skolsvenskan. Men samtidigt är det fullt förståeligt, och det var nog bara en tidsfråga.
Men på sitt sätt är väl utvecklingen välkommen i och med att det tar bort en "stridsfråga" i Finland från dagordningen. En annan femma är ju vilka konsekvenser det för med sig för Finland och de finskspråkiga?
En sak som jag finner märkligt i undersökningen av Åbo Akademi, är att över hälften av respondenterna anser att finlandssvenskarna är en privilegierad grupp. Hur kommer det sig, och vilka privilegier är det fråga om? Alltså konkret: på vilket vis är vi "privilegierade"? - det skulle jag gärna veta...
Jag kan förstå att vi språkligt sett är en relativt privilegierad grupp - jag menar vi är ganska unika i Norden med att kunna förstå -alla- fyra nordiska språken (norska, danska, svenska och finska). Ingen annan befolkningsgrupp har denna generella språkkunskap med sig från födseln, särskilt våra kunskaper i finska gör ju oss unika ute i Norden. Men är det på det här de finskspråkiga respondenterna är avundsjuka på? Åtminstone blir vi ju inte mindre privilegierade på denna punkt genom att man slopar "pakkoruotsi", snarare blir vi väl mera privilegierade genom att färre personer i Finland innehar denna unika språkkompetens...
Andra privilegier som följer med vår språkkunskap är ju det att vi t.ex. kan åka studera kostnadsfritt i hela Norden. Jag menar var annanstans än i just Sverige, Norge, Danmark och Finland erhåller man kostnadsfri universitetsutbildning?
Genom att nu endast 50% av de finskspråkiga i Finland läser svenska, så kommer det att innebära det att endast denna grupp blir behöriga (päteviä) för att kunna ens bli antagna till studier i ex. Sverige. För övriga kommer det framleddes att krävas att de avlägger ett prov i svenska (TISUS = Test in Swedish for University Studies), för att de skall kunna studera i något av de skandinaviska länderna. Okej, kanske det inte var nödvändigt i gymnasiet att läsa svenska - men tänk om du ångra dig i framtiden. Då är ju din finlandssvenska vän i en betydligt bättre position som har fullständiga kunskaper i svenska (och i "skandinaviska") emedan den finskspråkige får se sig om andra alternativ... Visserligen kan man studera i t.ex. UK - men där kostar ju universitetsutbildningen kring 10k€ / år. (50k€ för en masterexamen med andra ord).
Nej, vore jag finskspråkig så hade jag nog övervägt att gifta mig med en finlandssvensk och se till att barnen får fullständiga kunskaper i finska (!) och svenska (inkl. NO och DK på köpet). Så ger man ju sitt barn utmärkta utsikter i framtiden.
---
En annan sak som bekymrar mig är det att Finland genom detta val isolerar sig från övriga Norden. Visst, engelska fungerar i de flesta situationer inom Norden - men skall du knyta mera -bestående- vänskapsband med någon annan Nordbo, så är det ju till fördel om du pratar och förstår samma språk. Nog kan man alltid kommunicera på ett främmande språk (engelska) sinsemellan - men det är nog svårare att komma närmare då. För inom Skandinavien så pratar man ju skandinaviska sinsemellan - och Finland förlorar ju denna gemenskap.
En annan sak är det faktum att övriga Norden får svårt att få en insikt i hur läget är i Finland, om all eller stora delar av den svenska verksamheten försvinner. Ta bara ett sådant exempel - att man söker information från en finsk myndighet och besöker deras webbplats. I framtiden blir det väl så att sidan enbart finns på finska och "briefly in English", så en Nordbo får ju aldrig fram samma information som idag.
Jag gissar på basen av det att Finland än mera börjar ses som en "Öststat" än att vara en del av Norden, bland övriga Nordbor. Vad har dessa då gemensamt med oss? Jag menar vi tillhör ju redan "Eastern European Time Zone", emedan de övriga staterna (SE, DK, NO) tillhör "Western European Time Zone" - bara det antyder ju var vi egentligen hör hemma. Som parentes kan nämnas att Åland har för avsikt att byta tidszon till den "svenska" eftersom de inte känner sig hemma i Öst-europeisk tid...
Jaja, en omställning blir det allt. För oss finlandssvenskar märks det knappast av, och från det politiska hållet verkar man förbereda sig redan för denna situation. I HBL diskuterar man ju redan hur man i framtiden tryggar den svenskspråkiga servicen i Finland.
Jag tippar på att inom sådär tio år tar ner vägnamns skyltarna i Helsingfors och ersätter dem med enbart information på finska. Centrumgatan blir blott Keskuskatu, vilket inte längre säger en skandinav eller tysk eller engelskspråkig ett smack. Däremot förstår ju alla dessa vad Centrum betyder...
Welcome to Eastern Europe - gott folk! (i framtiden är vi som de baltiska staterna...)
fyra nordiska språken --- unika språkkompetens...
Huomaa että Suomessa ja maailmassa on muitakin kaksikielisyyksiä kuin suomi-ruotsi. Ne ovat, monesti paljon arvokkaampaa kielipääomaa kuin suomi-ruotsi-yhdistelmä! Vai miksi Ahvenanmaalla tai Ruotsissa ei kelpaa suomi-ruotsi- kaksikielisyys?
i hela Norden- kostnadsfri universitetsutbildning
Lyhytnäköistä ajattelua!
Ei mikään maa jatkuvasti tarjoa ilmaista koulutusta muiden maiden nuorille, siihen ei kenenkään rahkeet loputtomasti riitä.
Eikä Suomen opintotukijärjestelmä kestä sitä että maksetaan suuria määriä korotettua opintotukia ulkomailla opiskeleville.
gifta mig med en finlandssvensk .så ger man ju sitt barn utmärkta utsikter i framtiden.
Miten ihmeessä 5% väestöstä riittää aviopuolisoita 95% enemmistölle?? Yksi ruotsinkielinen ottaa 19 suomenkielistä puolisoikseen?
Finland -isolerar sig från övriga Norden.
men skall du knyta mera -bestående- vänskapsband med någon annan Nordbo,--
så pratar man ju skandinaviska sinsemellan
Eivätkö Ruotsi ja Ahvenanmaa yhtä hyvin eristäydy Suomesta, kun eivät halua opiskella pakollista suomea? Eikö heille suhteet Suomeen ole minkään arvoisia?
Vai tarkoitatko, että ruotsi on niin paljon ylivertaisempi kieli, ettei heidän tarvitse vaivautua opiskelemaan suomea? Eikö kaikki kielitaito olekaan rikkautta? Eikö minkä tahansa kielen oppiminen helpotakaan seuraavan oppimista?
En annan sak är det faktum att övriga Norden får svårt att få en insikt i hur läget är i Finland,--
att man söker information från en finsk myndighet och besöker deras webbplats.
Miten ihmeessä saksalaiset, ranskalaiset, italialaiset, japanilaiset jne jne pystyvät saamaan informaatiota ja luomaan suhteita pohjoismaihin, kun he eivät ole opiskelleet pakollista ruotsia? Ja miten ruotsalaiset pystyvät luomaan suhteita ja myymään tuotteitaan noihin maihin, vaikka eivät ole opiskelleet koko maailman kieliä pakollisina?
Finland än mera börjar ses som en "Öststat" än att vara en del av Norden,
Welcome to Eastern Europe - gott folk! (i framtiden är vi som de baltiska staterna...
Itse asiassa meidän suomenkielisten lähimmät sukulaiskansat asuvat Suomenlahden eteläpuolella. Emme ole viikinkejä, eikä meidän tarvitse ollakaan noita raakoja julmia....
On turhaa ja lapsellista hävetä kovia kokeneita sukulaiskansojamme Baltiassa! Sitä paitsi Viron talous kasvaa kohisten; ovat upeasti päässeet eteenpäin kun irtautuivat Venäjästä. Hienoa että suomalais-virolainen yhteistyö lisääntyy valtavasti koko ajan kaikilla sektoreilla. Toivottavasti joskus saadaan tunneli/silta Helsinki-Tallinna -välille.
Ahvenanmaa liittyköön Ruotsiin vaikka tänään!
Tja, nu skrev jag ju mitt svar ur ett finlandssvenskt perspektiv - vilket du verkar att ha missat.
Men visst, det finns naturligtvis språkkompetenser som också är minst lika värdefulla som svenska-finska, t.ex. engelska-tyska och engelska-kinesiska för att nämna några. Men det som är unikt för just finlandssvenskarna är ju det att vi mer eller mindre föds med samtliga nordiska språk, och dessa språk är dessutom de som används mest inom vår geografiska omgivning.
Varför lockar det då inte i de övriga Nordiska länderna att studera finska? Sannolikt för att språket avviker såpass mycket från de egna språket och indo-europeiska språkfamiljen. Dessutom är ju nyttan marginell för en skandinav som sällan erhåller utmärkt kunskap i finska genom studier - du måste i princip födas alternativt verka inom Finland för att få goda kunskaper i finska språket. Därav blir också den praktiska nyttan liten av att lära sig finska för en skandinav.
Istället har ju Finland hittills "kommit emot" genom att vi lärt oss svenska på bred front, men det kommer vi ju att upphöra med så småningom. Och visst, som du säger vi hör nog mera hemma i Baltikum än i Norden - så således är det ju ingen större förlust varken för er finskspråkiga eller övriga Norden.
Angående din kommentar om hur andra länder får information om Finland och Nordens situation - så är det mycket riktigt att en del information publiceras på engelska. Men långt ifrån all information, vilket hittills varit fallet på svenska i Finland. Dessutom har ju finska myndigheter idag och sannolikt imorgon ingen skyldighet att erbjuda service på engelska, utan i framtiden endast på finska (antar jag). Så vad som varit unikt för Finlands del är att vi fått vara en del av de nära Nordiska samarbetet som byggt på att vi förstått varandra på nära håll - t.ex. har ju ett flertal lagar utarbetats gemensamt inom Norden (t.ex. Köplagen är i princip identisk inom hela Norden, för den skrevs först på skandinaviska och översattes sedan till finska). Men som sagt, vill vi fjärma oss och ev. helt lämna det Nordiska samarbetet så är det här rätt väg att gå!
Nej, dessvärre räcker vi (finlandssvenskar) inte riktigt till för att tillgodose hela Finlands behov, dessutom har jag svårt att se att en finlandssvensk frivilligt flyttar till t.ex. Kuopio... ;) Men redan idag så gifter sig 45% av de finlandssvenska männen med en finsk kvinna - det kan ju antyda att dessa finnar måste ha insett värdet i att barnen får två språk. Naturligtvis finns det väl kärlek i bakgrunden också, men jag tycker siffran är litet väl stor för att vara en "slump". För blott 35% av finlandssvenska kvinnorna gifter sig med en finskspråkig man. Bakgrunden till detta skulle jag gärna veta?
Men åtminstone borde den finskspråkige som vill lära sig bättre svenska inte ha några större svårigheter med att hitta en kielikaveri åt sig. Tänk: då får du lära dig svenska och du får lära någon annan finska - win-win för hela slanten...
Nej men, vi får se vart denna utveckling för oss. Personligen tror jag att vi gör finlandssvenskarna till en ännu mera priviligerad grupp genom denna förändring.
Till sist angående utbildningen, så har det åtminstone inte i de övriga Nordiska länderna varit tal om att göra utbildningen avgiftsbelagt för andra Nordbor. Utan här emellan har nog samarbetet så långt fungerat smärtfritt. För finsk del blir det ju i framtiden dock obligatoriska språkprov om du inte studerat svenska, alternativt är man tvungen att studera svenska språket i minst ett år på universitet (60 ECTS) innan man blir behörig för högre studier inom Norden, när denna förändring slår igenom.
"samtliga nordiska språk, och dessa språk är dessutom de som används mest inom vår geografiska omgivning"
Mutta Suomen alueella suomi on isoin kieli; se siis merkitsee että täällä voidaan vastaavastia vaatia, että kaikki suomalaiset opettelevat ja käyttävät suomea täällä. Eikö niin?
"Dessutom är ju nyttan marginell för en skandinav som sällan erhåller utmärkt kunskap i finska genom studier - du måste i princip födas alternativt verka inom Finland för att få goda kunskaper i finska språket. Därav blir också den praktiska nyttan liten av att lära sig finska för en skandinav."
Aivan samoin esim sisäsuomalaiselle tai kainuulaiselle hyöty ruotsin osaamisesta on marginaalisen pieni, eli meillä täytyy olla oikeus kieltäytyä hyödyttömäksi koetun kielen opiskelusta yhtä hyvin kuin skandinaavilla on oikeus kieltäytyä suomen opiskelusta, Eikö niin?
sannolikt imorgon ingen skyldighet att erbjuda service på engelska, utan i framtiden endast på finska (antar jag).
Kyllä suomenkieliset ymmärtävät tarjota informaatiota monella eri kielellä!
Men som sagt, vill vi fjärma oss och ev. helt lämna det Nordiska samarbetet så är det här rätt väg att gå!
Suomenkieliset osaavat kyllä vapaaehtoisesti tehdä yhteistyötä moneen eri ilmansuuntaan, etelään, itään, länteen, pohjoiseen
Men åtminstone borde den finskspråkige som vill lära sig bättre svenska inte ha några större svårigheter med att hitta en kielikaveri åt sig. Tänk: då får du lära dig svenska och du får lära någon annan finska - win-win för hela slanten...
Höpöhöhö, 5% vähemmistöstä ei mitenkään riitä kielikaveria kaikille 95% enemmistössä.
Personligen tror jag att vi gör finlandssvenskarna till en ännu mera priviligerad grupp genom denna förändring.
Hienoa, sitten ruotsinkielisten eikä RKPn eikä Folktingetin tarvitse riehua Eduskunnassa ja vaatia ruotsin pakollisuuden jatkamista.
För finsk del blir det ju i framtiden dock obligatoriska språkprov om du inte studerat svenska, alternativt är man tvungen att studera svenska språket i minst ett år på universitet (60 ECTS) innan man blir behörig för högre studier inom Norden, när denna förändring slår igenom.
Tuo ei ole riittävä peruste vaatia pakollista ruotsinopiskelua kaikille suomalaisille nuorille. Nuoret menevät opiskelemaan moneen eri suuntaan, ja hyvä niin!
Olet todella yksi niistä kykloopeista, jotaka eivät ymmärrä mitään todellisesta tilanteesta. Emme halua katsella maailmaa Ruotsin kautta tai vain Pohjoismaisesta näkökulmasta.
Et näytä myöskään tajuavat teidän saamaanne erityiskohtelua maassamme. Teitä hellitään tai te vaaditte itsellenne erityisasemaa.
Me olemme 95% suomenkielisiä. Te olette ruotsinkielisiä tai kaksikielisiä.
me emme kouluttaudu pohjoismaita varten vaan maailmankansalisiksi, jotka voivat käyttää myös ruotsalaisten kanssa keskustellessamme englantia.
Käy "Vapaa kielivalinta"-sivustolla ja koeta eläytyä suomenkieliseksi, jos siten voisit ymmärtää paremmin asioita.
Huomatkaa, kuin kyselyssä painotetaan kansalaisten "myönteisyyttä" ruotsin kieleen ja kaksikielisyyteen! Kysehän on tietoisesta vastapainon luomisesta svekojen kannalta huonolle pakkoruotsi-tulokselle.
Tuollaisia mielikuvia on helppo kysellä ja manipuloida. Esim. minä suhtaudun aivan myönteisesti nepalin kieleen. Varmaan suuri enemmistö muistakin kansalaisista. Missä siis uutinen?!
Juuri tuo myönteinen suhtautuminen ruotsin kieleen antaa lisätukea sille että ruotsin opiskelu pitää muuttaa vapaavalintaiseksi. Ruotsia opiskellaan riittävästi ilman pakkoa.
Tervetullut tulos on myös se, että niin suuri osa suomalaisista myöntää sen, että valtio ja kunnat käyttävät kohtuuttoman paljon rahaa kaksikielisten palvelujen ylläpitämiseen, vaikka nille on olemattoman vähän tarvetta ja kysyntää. Rahaa menee valtavasti kankkulan kaivoon.
Hienoa että tuo asia tulee julki Åbo Akademin tutkimuksesta.
Tutkimustulosten painoarvoa lisää vielä se, että otos on suuri, yli 7000 suomenkielistä. Suomenkielistä!
Kansalaiset alkavat paremmin tajuamaan pakkoruotsituksen haitallisuuden. Mikään svekotahojen propaganda ja pakotus ei muuta tilannetta.
Rkp perustelee tulosta sillä, että "häiriköt" pääsivät taas ääneen
Taas nollatutkimus. Paperikoriin!
http://web.abo.fi/pressmaterial/sprakundersokning_Finska.pdf
"Enemmistö vastaajista suhtautui ruotsin kieleen ja ylipäänsä kaksikielisyyteen myönteisesti."
"Lähes 70 prosenttia oli sitä mieltä, että ruotsin kielen ja kulttuurin katoaminen Suomesta olisi vahinko."
"Yli 60 prosenttia piti ruotsin kieltä olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa."
"Alle 40 prosenttia allekirjoitti väitteen, että Suomessa on kohtuutonta vaatia julkisia palveluita muulla kuin suomen kielellä."
"Ne keskustelijat, joiden keskusteluille oli asetettu säännöt, suhtautuivat keskustelun jälkeen ruotsin kieleen aiempaa myönteisemmin, kun taas ilman sääntöjä keskustelleet ryhmät tulivat mielipiteiltään aiempaa kielteisemmiksi ruotsin kieltä kohtaan."
Siinä siis hyvin painavaa ainiestoa jossa todietetaan nettifennojen olevan vähemmistö. Varsinkin tuo viimeinen koe jossa tarkasteltiin miten mielipiteisiin vaikuttaa keskustelutyyli oli tärkeä havainto. Se osositti selvästi vihakaeksuteluryhmien hypnoottiesen vaikutuksen osallistujiin. Esimerkiksi hommafoorumi, Halla-ahon blogit ja nettifennoilu, ovat siis tutkitusti haitallisia yhteiskunnan eheydelle - ja suomalaselle talvisotahengelle.
Kuka muka ei sitä tiennyt?
Niin?
Ylivoimainen enemmistö suomalaisista haluaa silti pakkoruotsin pois. Pitäisikö tämä mielestäsi huomioida opetussuunnitelmassa tulevaisuudessa?
""Lähes 70 prosenttia oli sitä mieltä, että ruotsin kielen ja kulttuurin katoaminen Suomesta olisi vahinko."
- Juu, olen samaa mieltä. Suomen keinotekoinen koko valtion kattava kaksikielisyys on eri asia.
""Yli 60 prosenttia piti ruotsin kieltä olennaisena osana suomalaista yhteiskuntaa."
- Juu, samoin kuuluu myös esim. Saamelaisuus. Ei kuitenkaan ole kaikkien yli 5 miljoonan arkipäivään kuuluva.
""Alle 40 prosenttia allekirjoitti väitteen, että Suomessa on kohtuutonta vaatia julkisia palveluita muulla kuin suomen kielellä."
-Juu, olen samaa mieltä. Tietysti kielivähemmisöjen pitää saada palveluja omalla kielellään niissä kunnissa joissa heitä asuu merkittävä määrä.
Olenko siis pakkoruotsin ja koko maan kaksikielisyyden kannattaja?
EN.
"2 > 1"
Et nyt ymmärrä (tai esität sellaista) että kukaan vakavasti otettava kieliaktivisti ei ole koskaan sanonut olevansa Ruotsia, suomenruotsalaisia tai ruotsin kieltä vastaan. Tämä väite on vain svekomaanien valhe, koska olemme heidän ( svekkulien) suur-ruotsalaista kielipolitiikkaansa vastaan.
Samalla tavoin vastustaisimme venäjän, ranskan, saksan ym. ylivaltaista kielellistä asemaa maassamme. Englanti on sikäli poikkeus, että se on valikoitunut yhteiseksi maailmankieleksi.
Emme halua sortaa ruotsikielisiä, vaan asettaa sen asemaan joka sille kuuluu, paikallinen vähemmistökieli.
Tuo Åbo Academin tutkimus siis tuo suomalaisista esiin sen kuvan, joita olemme, älykkäitä, rauhallisia, analyyttisia. Suomenruotsalaiset perustelevat yhdeltä osin pakkoruotsia sillä että, suomenkielset olisivat geneettisesti "vajaita" ja ruotsinkieleisten täytyy "hallita" heitä. Suomenkieliset sitten "vastapalveluksena" opettelevat isäntäkielen - ruotsin, alkeet.
http://www.saunalahti.fi/~eiry/eiry002.html
Kuka olikaan se rasisti ja vihaaja?
Suomalaisten suurin este yhteishengelle on pakkoruotsi, johan tuon tajuaa siitä että 3 / 4 kansasta vastustaa sitä, mutta pikkupuolueen mafisot ovat sanelleet täysin päinvastaisen kielilainsäädännön.
http://yle.fi/uutiset/ruotsin_kieleen_suhtaudutaan_myonteisesti_mutta_miksi_pakkoruotsi_hiertaa/7703236
Ylessä voi kommentoida.
YLE:n verkkosivuilla kommentoiminen ei auta ihmisoikeusrikokseen nimeltä pakkoruotsin poistaminen.
Professorii Kimmo Grönlund, ilmeinen pakkoruitsittaja, oli huolissaan pakkoruotsin tulevaisuudesta ja tarjosi rkp:lle "asiaperusteluksi" että: "käytännössä Suomen kaksikielisyys on kaikkien suomalaisten ruotsin kielen perusosaamisesta kiinni."
Jos näin on, niin siinä tapauksessa ilmeinen johtopäätös on se, että kaksikielisyyttäkään ei tarvita. Ainakaan suomalaiset eivät sitä tarvitse.
Vieläkö joku suomalainen tilaa Hesaria?!?!? Täytyy kyllä olla aikamoinen masokisti, jos niin on...
"rautaako" - häivy ruotsiin.
Tutkimuksen tulos on selvä. Suorittaja on halunnut miellyttää säätiöitä kyselemällä epäoleellisuuksia hämärtämään selvää tulosta. Ja johan luikertelu on alkanutkin. 2 > 1 on jo tehnyt johtopäätöksen, että jos keskustelulle asetetaan säännöt muuttuvat mielipiteet myönteisemmiksi pakkoruotsille. Eli sananvapauden kimppuun pitää käydä, jotta asia voitaisiin jälleen lakaista maton alle.
Professori Grönlund ehdottaa maahanmuuttajien kotouttamista ruotsinkielisiksi, jotta heistä saataisiin palvelijoita ruotsinkielisille.
Järkyttää, kuin orjuutta tai apartheidia.
Mainitun tutkimuksen mukaan – http://web.abo.fi/pressmaterial/sprakundersokning_Finska.pdf – ruotsin kielen opetuksen tulisi olla vapaaehtoista: 36 % vahvasti samaa mieltä, 38 % samaa mieltä, 20 % eri mieltä, 5 vahvasti eri mieltä. Siis 74 prosenttia vastanneista haluaa ruotsin kielen vapaaehtoiseksi eli valinnaiseksi muiden tarjolla olevien kielten kanssa.
"Pitäisikö ruotsin kielen opetuksen olla vapaaehtoista kaikille suomenkielisille koululaisille?" Vuosi / Kyllä: 1990 66 % — 1991 66 % — 1997 72 % — 1999 71 % — 2001 67 % — 2003 67 % — 2007 63 % — 2011 69 %. Pakkoruosin vastustus on nyt korkeimmilaan: vuonna 1997 tutkituista 72 prosenttia vastusti pakkoruotsia, nyt se on kohonnut siitäkin 74 prosenttiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakkoruotsi
Muut vastaukset osoittavat, ettei pakkoruotsia vastusteta minkään vihan vuoksi ketään kohtaan. Vihaa on kyllä kovasti kerjätty onnistumatta siinä. Vastustuksen syyt ovat puhtaasti järjellisiä. Englanti ja pakkoruotsi Suomen kielivarantona on vähemmän arvoinen kuin englanti ja sen rinnalla pakkoruotsin sijasta valinnaisesti toisena kielenä mikä tahansa tarjolla oleva vieras kieli, ruotsi yhtenä niiden joukossa.
Kyllä sitä vihaakin löytyy.
Ns. "eliitin" tyhmään mutta umpiluiseen kalloon alkaa pikkuhiljaa pesiytyä huima ajatus, että vanhojen pääpuolueiden kannatus häviää kuin kankkulan kaivoon. Ja se vihdoinkin tajuaa myös, että vähäisin syy niiden kannatuksen lehmänhäntämäiseen kehityskaareen ei ole niiden patologinen pakkoruotsin kannatus. Eli kun vanhat puolueet häviävät poliittiselta kartalta, vanha "eliitti" häviää samalla, ja uusi tulee tilalle.
Sen vuoksi jopa hååpå-akatemia tekee lähes asiallisen pakkoruotsitutkimuksen ja -- lo and behold -- jopa pakkoruotsittajien pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat julkaisee sen! Ns. "eliitin" viimeinen taisto asemansa säilyttämiseksi on alkamassa!
Mutta eiköhän kuitenkin anneta vanhalle passkaeliitille lopullisesti kenkää seuraavissa vaaleissa!
Loistavaa, hyvä Åbo Akademi! Hauskaa, että tuli heidän tutkimuksesta. Konspiraatioteoreetikot ovat varmaan pettyneitä kuitenkin. Tämä pakottaa nyt puolueet harkitsemaan asiaa uudelleen. Toivottavasti Rkp voisi olla asiassa luovempi, se sopisi paremmin liberaaliselle puolueelle. Toivottavasti muut puolueet myös heräisivät ja ymmärtäisivät, että heidän tulisi ottaa vastuuta asiassa.
Ruotsinkieleen suhtaudutaan myönteisesti vain pakko pitää poistaa.
Ruotsinkielen puolestapuhujien pitää nyt aktivoitua ja alkaa kieltä vaalimaan.
Työväenopistoihin ja jokaisen kylän puuhatalolle rutsinkielen kursseja.
Kielikylpyjä eläkeläisille ja maahanmuuttajille.
Ruotsinkieliset säätiöt nyt vain käsi taskuun ja syvälle. Fyrk finns!
Niille opiskelijoille, jotka jatkavat pakon poistuttua ruotsin opiskelua Svenska kulturfondet voi kustantaa kesäkursseja.
Suomenkielinen veronmaksaja joutuu valitettavasti rahoittamaan sairaanhoitoa, vanhusten ja lasten palveluita. Meillä ei ole yhtään ylimääräistä €.
Myös suomalaiset työnvieroksujat ja juopot vaativat rahaa.
Aivan loistava huomio, joka korjaantuu sillä että pikakoulutuksella tehdään heistä ruotsintaitoisia ja niin he pääsevät sossun ruotsinkieliselle luukulle! "snabbfil"...
Hyvä idea. Svenska kulturfondet perustaa isoimpiin kaupunkeihin ruoan jakelupisteen ja soppatykin. Palvelu pelaa vain ruotsiksi. Näin levitetään ruotsinkielen ilosanomaa rahvaan keskuuteen. Mallia voi ottaa pelastusarmeijalta
Frälsningsarmen. Näen sieluni silmin, kuinka kiihkeät ruotsinkielen puolustajat laulavat rahvaalle kauniita lauluja. Siellä netti ankka ja ruotsinkielen hurmioon hurahtanut Päivi S menevät kansan pariin. Jag vill bli finlandssvensk jag vill bli halvutlänsk. Helan går sun franfririrallaa osv
Lär dig svenska: se on muuten en fond, fonden. Siispä: KULTURFONDEN
Justiinsa, ruotsia on opeteltava ja täydellisesti !
Ahvenanmaalla ei opiskella suomea edes vapaaehtoisesti ja silti heillä on otssa vaatia suomenkielisiltä palvelua ruotsiksi. He ovat hankkineet Kansainliitolta luvan tuohon hävyttömyyteen.
"Lär dig svenska: se on muuten en fond, fonden".
Meille on monelta taholta selitetty, ettei kielioppi ole tärkeää, vaan suomenkielisen tarvitsee oppia puhumaan (ja kirjoittamaan) ruotsia sujuvasti mahdollisista virheistä välittämättä. Tosiaan, ruotsia on osattava virheettömästi, sillä ruotsia tarvitaan lain mukaan vain viranomaisissa ynnä julkisoikeudellisissa toiminnoissa ja tuomioistuimissa., eikä siellä suvaita kielivirheitä.
Muualla ruotsin osaaminen on vapaaehtoista ja kyökkiruotsi kelpaa. Näin suomenruotsalaiset ainakin väittävät keskustelupalstoilla. Suomenkieliset ovat aikojen saatossa tottuneet ruotsinkielisten kyökkisuomeen eikä siitä ole viitsitty huomautella. Nykyisin suomenruotsalaiset puhuvat suomeayleensä niin hyvin, että ruotsalainen korostus ei kuulu lainkaan, ja kieli on virheetöntä eikä huomauttamiseen ole aihettakaan.
Personligen tycker jag att Ankdam kunde har poängterat språkfelet litet snyggare, men i och för sig är ju tonen på den här "palstan" ganska hätsk, så det gäller väl att svara med samma mynt - även om man inte borde det egentligen.
Men personligen blir jag bara glad om någon finskspråkig korrigerar mig, när jag pratar finska på ett felaktigt sätt. För annars blir jag ju inte medveten om mina språkfel!
Tack till alla er finskspråkiga som bemödar sig med att korrigera min finska tarvittaessa - för annars stagnerar ju min utveckling i finska :)
(Som parentes kan jag skjuta in en funderare: uppskattar finskspråkiga generellt månne att man korrigerar och hjälper dem när de pratar svenska på ett felaktigt sätt?
För det här är ett dilemma - skall jag vara tyst och bara tacka o ta emot eller borde man vänligt påpeka felet ? )
Du måste vara taktfull. om du korrigerar ens språkfel. Mellan goda vänner kan det vara bra, men mellan främmande människor bör man undvika intrycket att man är övermodig och kränkande. Det är inte kundens sak att ge lektioner till expediten eller funktionären, som gör sitt bästa, Hen blir besviken om hens svenska inte duger, Kanske hen nästa gång vägrar att tala sin bristfälliga svenska.
Minä haluan itsestäni pakkoruotsin pois 100 prosenttisesti.
Ei auta muuan tytön kuin alkaa käyttämään vapaaehtoista ruotsia 100 prosenttisesti.
En ymmärrä mihin ruotsin kieltä tarvitsee esimerkiksi p-karjalassa?Olisin tarvinnut moneen otteeseen venäjän kieltä kun maksuvalmiit venäläiset ovat tulleet kysymään jotain omalla kielellään.Outoa ettei valtiovalta ymmärrä rahan päälle ja kouluta venäjänkieltä niillä alueilla jossa sitä tarvitaan vai onko tässäkin kyse kokoomuksen lietsomasta russofobiasta?
Kautta koko Suomen venäjän kielen osaamiselle on suurempi tarve kuin ruotsin osaamiselle.
Myös viron opetusta pitäisi vihdoinkin järjestää Suomessa niille lapsille, joiden toinen vanhempi on vironkielinen.
Ruotsia tarvitsee aidosti osata Suomessa vain hyvin harvoilla umpiruotsinkielisillä paikkakunnilla
Suunta on hyvä eli pakkoruotsi pois mahdollisimman pian. Toimenpiteet em asian toteuttamiseksi liian vähäisiä, mutta toivotaan tilanteen paranevan.
Suomi tarvitsee yhden yhtenäisen kielen ja se on suomen kieli, joka on myös enemmistön puhuma kieli.
Ruotsin kielellä on kovin vähän käyttöä,joten se joutaa kertakaikkiaan pois kouluista ja opetusohjelmista.
Miten ja miksi näin selkeä asia eli pakkoruotsin poistaminen voi olla näin vaikeaa toteuttaa ?
Siis ruotsin opiskelu pitää muuttaa vapaavalintaiseksi, eikö niin
75% vastustaa pakkoruotsia on gallup tuloksen pääasia.
Vastattiinpa muihin kysymyksiin mitä tahansa.
On se nyt kumma,että Suomi lienee ainoa maa maailmassa ,jossa valtaväestön ( n. 90%) on pakko lukea "marginaaliporukan" (n. 4-5 % kieltä). Vallankäyttöä mielestäni.Pakkoruotsin poistolla valtio säästäisi myös aika lailla rahaa.