tulivuorirock

peksu6

Muistaako joku kävikö Mud niminen yhtye tulivuorirockissa -70 luvulla. En löytänyt netistä vastausta. kiitos jo etukäteen

25

3539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muitakin?
      • Anonyymi

        Olin paikalla hienoja muistoja 😍


    • peksu6

      Kiitoksia vaan tiedoista, oli aikansa parhaita rock tapahtumia, puitteet oli hienot.
      Itsekin kävin siellä useasti 70-luvulla.

      • skotti.

        Muistaakseni Rubettes ja Middle of the road konsertoi myös siellä?


    • Matchboxi

      Onko Lappajärvellä joskus ollut tuollaista, kysyi nuorimies etelästä kuultuaan asiasta. Ihmetteli suuresti, kun vertaa nykymenoon ja nykyasukkaiden asenteisiin.

      • Anonyymi

        Halkosaaressa oli ei muualla lappajärveä. Elämää oli ja on muuallakin kuin eteläsuomessa.


      • Anonyymi

    • perunalaari

      Vuonna 1982 Lappajärvellä kiellettiin keskioluen vähittäismyynti ja anniskelu. Samoin tehtiin muutamissa muissakin köyhissä ja syrjäisissä eteläpohjalaisissa kunnissa: Vimpeli, Soini, Lehtimäki, Alajärvi. Rikkaammissa ja kehittyneimmissä kunnissa ja kaupungeissa keskiolut ei silloin ollut ongelmana. Mielenkiintoista tarkastella lähihistoriaa.

    • krispies

      on esiintynyt 6.7.1974. Tietoni Järviseudun Sanomat

    • Anonyymi

      Oli paikalla kun aloitti kpko alueelta meni sähköt kun ilmeisesti vähän pienet sulakkeet

    • Anonyymi

      Muistan kyllä ja muitakin kuuluisua yhtyeitä

    • Anonyymi

      Niin notta ennen oltihin useasti notta tulivuorirokissa.

      Saavuttihin paikalle uurella ratsunilla ja taunuksella.

      Kuunneltihin rokkia Kemira lippalakit pääs ja oltihin ylpiänä tilaisuuresta.

      Nykyähän tuloo vaan kuunneltua kansanrariota ja juotua het pari kupillista kahvia ja maksalooraa kylkehen

    • Anonyymi

      Oli suzi guatro myös.

    • Anonyymi

      Niin notta oli sakiasti ihmisiä kun susi kuatro notta heitti keikan tulivuorirokissa.
      Het monta tuhatta.

      • Anonyymi

        Suzi Quatro ei ollut tulivuorirockissa, vaan syyskuun konsertissa, muistaakseni 9 päivä syyskuuta.


    • Anonyymi

      Lords of The new church oli 1985 ja minä myös

    • Anonyymi

      Kyllä kävi joskus -70 luvun alkupuolella, olisiko ollut samoja aikoja kun bay city rollers kävi siellä.

      • Anonyymi

        Bay city rollers kävi 1975, MUD 1974, Manfred Mann 1073 ja Middle of the road 1972.


    • Anonyymi

      Tulivuorirock onkin ainut ainutlaatuinen asia mitä lappaidioottilassa on ollut.

      Tosin senkin asian saitte jollakin hauskalla paikallisella tavalla ryssittyä täysin.

      HYVÄ POJAT!

    • Anonyymi

      Käytiin 1974 elokuussa Oli Nazareth ja 5000 paikalla

    • Anonyymi

      Eikun 1984

    • Anonyymi

      Meni siihen asti hyvin, kunnes alettiin puhua kraatterista. Kivitippu on hyvä esimerkki isosta epäonnistumisesta.

    • Anonyymi

      Kyllä se on koko kylä ollut JYRKÄSSÄ laskusuhdanteessa 50-luvulta alkaen.

      Siinä mietittävää.

      Mistä kylä koostuu? No siellä asuvista ihmisistä.

      Kurkkaa maalainen peiliin. Siellä vastaus moneen(kin) ongelmaan(ne).

      • Anonyymi

        Ns: Sairas Kommunismin pelko päättäjissä aiheutti kunnan alasajon.


    • Anonyymi

      Kivitipun pelastaisi se kun pestattaisiin taas kaikki maailman huippubändit ja superstarat esiintymään Lappajärvelle kuten ennenvanhaan! 🕺💃🎸🎵🎶🤩🥳

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      81
      4368
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2858
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2527
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      637
      2057
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1998
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1985
    Aihe