Maahanmuutajista ei aiheudu kustannuksia

1# Pakolaiskeskukset ovat usein tyhjilleen jääneitä rakennuksia, joille ei ole muuta käyttöä. Kunta yleensä tienaa hyvin kun saa rakennukselle käyttöä, jonka vuokran valtio maksaa. Kunta saa pakolaisista heti veronmaksajia.

2# Pakolaiset liikkuvat yleensä julkisilla kulkuneuvoilla. Niissä on runsaasti tyhjää tilaa eikä lisävuoroja tarvita. Juna, bussi tai lentokone kuluttaa juuri yhtä paljon oli se tyhjä tai täysi.

3# Terveyden huollossakin maahanmuuttajat jotka eivät käy alkuvaiheessa töissä, voidaan hoitaa päiväsaikaan. Näille ajoille on vaikea löytää muita asiakkaita.

4# Kouluissa ja päiväkodeissa maahanmuuttajataustoiset pyritään ripottelemaan muuten vajaiksi jääviin ryhmiin. Näin tästäkään ei koidu käytännössä mitään kustannuksia.

5# Suomessa noin 10 % elintarvikkeista päätyy hävikkiin eli niitä ei syödä ollenkaan. Sillä ruokkisi jo moninkertaisen määrän maahanmuuttajia.

6#) Jokainen maahanmuuttaja tuo tulleessaan ainakin jotain, niin henkistä kuin rahallistakin pääomaa.
25143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Viikon provo kiitos siitä

Äänestä
  • Ja sitten heräsit ja otit käden pois potasta ja laskit kissan ulos ja huomasit että untahan se vain oli.

    Äänestä

7#) ja asunnot helsingissä on sieniä jotka kasvaa sateiden jälkeen
8#) asunnon hinta helsingissä 200 000 - 400 000 euroa on vain numeroita
9#) asuntojen vuokrat 1000 - 2000 euroa/kk on pelkkää säästöä
10#) huonekalut, tv:t, pesukoneet, lastenvaunut, uusimmat älypuhelimet yms yms saadaan KIERRÄTYSKESKUKSISTA

jne jne

Äänestä

Maahanmuuton todelliset kustannukset kerrottiin tohtori Markku Jokisipilän kolumnissa "Taistelevat linnunpelätit" Turun sanomissa 6. lokakuuta 2010:

"Vuoden 2010 budjetissa maahanmuuton menot olivat 170 miljoonaa euroa. Maahanmuuttajien on arvioitu lisäksi saavan 300 miljoonan euron verran sosiaalitukia ja käyttävän 200 miljoonan edestä sosiaali- ja terveyspalveluja, jolloin kokonaissummaksi tulee 670 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtion 50 miljardin budjetista maahanmuuton osuus on 1,34 prosenttia. -- Maataloustuet maksavat kolme kertaa maahanmuuttoa enemmän. Toisaalta maahanmuutto maksaa saman verran kuin armeijan vuosihankinnat (700 milj.), vain vähän vähemmän kuin opintotuki (890 milj.) ja huomattavasti enemmän kuin sotaveteraanien tukeminen (365 milj.)."

Tässä muuten ansiokkaassa kolumnissa ei kuitenkaan kerrottu, mitä kaikkea maahanmuutto tuottaa.

Äänestä

1# jotta olisi veronmaksaja, pitäisi olla työssä. Se että kunta saa valtionosuuden keskuksen ylläpitoon verovaroista sekin, ei ole mitenkään tuottavaa.
2#pakolaiset saavat sossuluukulta seutulipun jolla kulkevat ilmaiseksi. Veronmakasaja maksaa tämänkin. Ja yksi penkki on varattu pakolaiselle. Suomalainen se seisoo ja maksaa.
3#päiväsaikaan heille on terkkariajat varattunakin. Siellä he odottavat kutsua maksullisen tulkin kanssa. Veronmaksajat maksavat tämänkin.
4# missään päiväkodeissa ja kouluissa ei ole vapaita paikkoja. Kyllä minun lapsestani otetaan hoitomaksu. Samoin työtoverini lapsista. Mamulapsi on siellä ilmaiseksi hänen vanhempiensa ollessa kotonaan. Kaiken lisäksi usein lapsi kuskataan taksilla tarhaan ja kotiinsa mennen tullen kunan piikkiin. Oman lapseni vien fillarilla ja talvisin pulkalla kiskoen.
5# maut kyllä osaavat syödä. Kun katselen heidän ostoksiaan haukon henkeäni.
6#He tuovat kulttuuriaan Suomeen ja pitävät siitä kynsin hampain kiinni. He eivät ole kiinnostuneita tästä yhteiskunnasta, sen kulttuurista ja kielestä eli maasta johon he tulivat elämään. Voisi kysyä, miksi ylipäätäänsä asua yhteiskunnassa joka ei häntä kiinnosta ja jota hän välinpitämättömyydellään halveksii.
Suomen lakia noudattamalla te mamut voisitte näyttää, että haluatte tulla osaksi tätä yhteiskuntaa.
Henkinen pääoma jota me saamme on kuin lumeen kusisi. Hum.mamu voi olla varakaskin kuluttaja kuten ollaan nähty, mutta saa silti asua ja elää ilmaiseksi kustantamanamme. Katso 1# - 6#.

Äänestä

#) Helsingissä imaamit ajaa taksilla opettamassa oman tyyli suunnan islamia eri kouluissa
#) Helsingissä toimeentulotuesta 40 % menee maahan muuttajille
Espoossa 25 %
#) sossu maksaa maahanmuuttajille auto koulut ja jopa autotkin
#) maahan muuttajille ilmaiseksi pukuraha 400 e vuodessa,uusimmat älypuhelimet ja rajaton käyttöoikeus, tv ja tv luvat yms yms

Äänestä
  • sinun hankkia tietokoneeseesi alkolukko? Kyllä me muutkin otetaan uutenavuotena, mutta me ei kirjoitella kännissä nettiin. Tuskin edes sinä selvin päin nimittäin noin tyhmä olet.

    Äänestä

  • Pitäisikö kirjoitti:

    sinun hankkia tietokoneeseesi alkolukko? Kyllä me muutkin otetaan uutenavuotena, mutta me ei kirjoitella kännissä nettiin. Tuskin edes sinä selvin päin nimittäin noin tyhmä olet.

    Miksi taas kirjoittelet kysymyksiä itsellesi?

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    Miksi taas kirjoittelet kysymyksiä itsellesi?

    mikset käytä omaa nimimerkkiäsi? Eikö sinulla ole?

    Äänestä

Näistä puhelimista ja muista aina jaksetaan kadehtia, vaikka eihän esim. puhelimeen puhuminen maksa mitään. Verkot tukiasemineen on jo olemassa ja nykyisin puheluiden välittäminen on internettiin verrattuna jo täysin marginaalista tiedonsiirtoa

Äänestä

Vantaalla suljettiin koulu jotta saatiin 1,5 miljoonan säästöt
Samaan aikaan Vantaalla menee 12,5 miljoonaa somalien elättämiseen
Kumpi olisi kannattavampaa

Äänestä
  • Tyhmä kysymys.Edullisempaa olisi sulkea Vantaalla kaikki koulut ja sairaalat ja somalieläteille 150 milj.e. Sehän on sijoitusta tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • Eli oli jo olemassa koulu johon ei ollut ilmeisesti riittävästi oppilaita. Jos se purettiin, siitä ei enää koidu kuluja mutta jos se on pystyssä, sitä pitää lämmittää yhä edelleen. Ehkä kuitenkin järkevintä olisi hyödyntää sitä alkuperäiseen tarkoitukseensa?

    Äänestä

Katsokaapa joku netistä paljonko Helsingin kaupungin myöntämät toimeentulotuet olivat vuonna 2013.
Siitä mmäärästä kun laskee 40% niin on paljon viisaampi.

Äänestä
  • Tuli vielä mieleen, että toimeentulotuki on toissijainen tukimuoto esim. työttömyyskorvaukselle. Jos ei ole ollut työmarkkinoilla Suomessa, ei voi saada varsinaista työttömyyskorvausta eli ansiopäivärahaa. Jos on ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla, toimeentulotuet leikkautuvat ensimmäiseksi. Onko sitten merkitystä, kummalla nimikkeellä se maksetaan.

    Tämä nyt on vähän arvaus, mutta veikkaisin maahanmuuttajien olevan varsin aliedustettuja esim. ansiosidonnaisten työttömyysrahan nostamisessa. Siihen pääsevät käsiksi vain suomalaiset loisivat ja työtä vieroksuvat velttoilijat.

    Äänestä

  • Tiesitkö tämän ! kirjoitti:

    Tuli vielä mieleen, että toimeentulotuki on toissijainen tukimuoto esim. työttömyyskorvaukselle. Jos ei ole ollut työmarkkinoilla Suomessa, ei voi saada varsinaista työttömyyskorvausta eli ansiopäivärahaa. Jos on ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla, toimeentulotuet leikkautuvat ensimmäiseksi. Onko sitten merkitystä, kummalla nimikkeellä se maksetaan.

    Tämä nyt on vähän arvaus, mutta veikkaisin maahanmuuttajien olevan varsin aliedustettuja esim. ansiosidonnaisten työttömyysrahan nostamisessa. Siihen pääsevät käsiksi vain suomalaiset loisivat ja työtä vieroksuvat velttoilijat.

    muuten ihan oikein.

    Äänestä

Jokaista Hesan asukasta kohden kuluu 280 e TOIMEENTULOTUKEA. Kaupungin 621000 asukkaala se tekee 173 miljoonaa. Siitä 40% on noin 70 milliä joka menee maille joita on 8,2 %.
Osalle ei tietysti mene yhtään euroa koska eivät sitä saa, joten entistä pienempi oleileva joukko kerää potin joka on 70 milliä.
Entä Vantaa, Espoo, Turku, Tampere ja koko muu Suomi? Väitetty 170 miljoonaa ei riitä mihinkään. Olisiko se Vo-keskuksiin menevä osuus?

Äänestä
  • Tietysti jos puhutaan vaikka kotouttamiskustannuksista, niin ne menevät (tai ainakin pitäisi mennä) 100 % maahanmuuttajille. Aina löytyy jokin "tuki" joka menee jollekin.

    Kuinka paljon maahanmuuttajat saavat esim. maataloustukia? Arvelisin että siinä suomalaiset ja suomenruotsalaiset ovat varsin hyvin edustettuina eikä tuo tuki tule mitenkään puutteeseen vaan kaiken lisäksi. Muutenkin esim. maataloustuessa kyse on aivan eri suuruusluokan asioista kuin näpertelyssä tuon toimeentulotuen kanssa.

    Lista näistä suomalaisten yliedustetuista tuista olisi loputon mutta tässä muutamia:
    lapsettomuushoidot, yksityistieavustukset, energia ja investointi tuet, kaksikielisten kuntien valtionavustukset, poronhoito ja sen tuet, Natura korvaukset, A-klinikat ...

    Kerropa kuinka paljon maahanmuuttajat nostavat näitä ?

    Äänestä

  • Tiesitkö tämän ! kirjoitti:

    Tietysti jos puhutaan vaikka kotouttamiskustannuksista, niin ne menevät (tai ainakin pitäisi mennä) 100 % maahanmuuttajille. Aina löytyy jokin "tuki" joka menee jollekin.

    Kuinka paljon maahanmuuttajat saavat esim. maataloustukia? Arvelisin että siinä suomalaiset ja suomenruotsalaiset ovat varsin hyvin edustettuina eikä tuo tuki tule mitenkään puutteeseen vaan kaiken lisäksi. Muutenkin esim. maataloustuessa kyse on aivan eri suuruusluokan asioista kuin näpertelyssä tuon toimeentulotuen kanssa.

    Lista näistä suomalaisten yliedustetuista tuista olisi loputon mutta tässä muutamia:
    lapsettomuushoidot, yksityistieavustukset, energia ja investointi tuet, kaksikielisten kuntien valtionavustukset, poronhoito ja sen tuet, Natura korvaukset, A-klinikat ...

    Kerropa kuinka paljon maahanmuuttajat nostavat näitä ?

    Tiesitkö tämän ! että negurit kuuluvat Afrikkaan EI Suomeen.

    Äänestä

  • Tämän tiesitkö ! kirjoitti:

    Tiesitkö tämän ! että negurit kuuluvat Afrikkaan EI Suomeen.

    Eli sinulla ei ollut enää mitään heittää tuota vastaan. Kyllä siellä valtion rahakirstulla itse kukin tykkäisi käydä kahmimassa. Tulee mieleen pikkulinnun syyttäminen viljapellon tyhjentämisestä. "Otin minä jyvän tai kaksi" Se pelto ei sillä tyhjentynyt vaikka isäntä pyssyn kanssa hätistelikin tiehensä.

    Äänestä

Ei tule menoja, kun valde maksaa.

Äänestä
  • osaajat olisi syytä toivottaa tervetulleiksi Suomeen, kunhan työllistyminen onnistuu.

    Äänestä

yksi päivähoitopaikka maksaa helsingin kaupungille n 1000 euroa kuukaudessa.
Tämän maahanmuuttajalapsi saa ilmaiseksi

Äänestä

Olen samaa mieltä
Ei aiheudu kustannuksia
Muslimit kertovat että allah elättää heidät
Sehän on aivan totta
Vai. Mitä kertoo hyysäri akka

Äänestä
  • Maahanmuuton todelliset kustannukset kerrottiin tohtori Markku Jokisipilän kolumnissa "Taistelevat linnunpelätit" Turun sanomissa 6. lokakuuta 2010:

    "Vuoden 2010 budjetissa maahanmuuton menot olivat 170 miljoonaa euroa. Maahanmuuttajien on arvioitu lisäksi saavan 300 miljoonan euron verran sosiaalitukia ja käyttävän 200 miljoonan edestä sosiaali- ja terveyspalveluja, jolloin kokonaissummaksi tulee 670 miljoonaa euroa vuodessa.

    Valtion 50 miljardin budjetista maahanmuuton osuus on 1,34 prosenttia. -- Maataloustuet maksavat kolme kertaa maahanmuuttoa enemmän. Toisaalta maahanmuutto maksaa saman verran kuin armeijan vuosihankinnat (700 milj.), vain vähän vähemmän kuin opintotuki (890 milj.) ja huomattavasti enemmän kuin sotaveteraanien tukeminen (365 milj.)."

    Tässä muuten ansiokkaassa kolumnissa ei kuitenkaan kerrottu, mitä kaikkea maahanmuutto tuottaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tiesitkö tämän ! kirjoitti:

1# Pakolaiskeskukset ovat usein tyhjilleen jääneitä rakennuksia, joille ei ole muuta käyttöä. Kunta yleensä tienaa hyvin kun saa rakennukselle käyttöä, jonka vuokran valtio maksaa. Kunta saa pakolaisista heti veronmaksajia.

2# Pakolaiset liikkuvat yleensä julkisilla kulkuneuvoilla. Niissä on runsaasti tyhjää tilaa eikä lisävuoroja tarvita. Juna, bussi tai lentokone kuluttaa juuri yhtä paljon oli se tyhjä tai täysi.

3# Terveyden huollossakin maahanmuuttajat jotka eivät käy alkuvaiheessa töissä, voidaan hoitaa päiväsaikaan. Näille ajoille on vaikea löytää muita asiakkaita.

4# Kouluissa ja päiväkodeissa maahanmuuttajataustoiset pyritään ripottelemaan muuten vajaiksi jääviin ryhmiin. Näin tästäkään ei koidu käytännössä mitään kustannuksia.

5# Suomessa noin 10 % elintarvikkeista päätyy hävikkiin eli niitä ei syödä ollenkaan. Sillä ruokkisi jo moninkertaisen määrän maahanmuuttajia.

6#) Jokainen maahanmuuttaja tuo tulleessaan ainakin jotain, niin henkistä kuin rahallistakin pääomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu