Gehenna- EI ikuisen piinan vertauskuva

# # Syvä ja kapea Hinnominlaakso,
joka myöhemmin tunnettiin tällä kreikkalaisella nimellä,
sijaitsi muinaisen Jerusalemin etelä- ja lounaispuolella,
ja se on nykyinen Wadi er-Rababi (Ge Ben Hinnom)
(Jos 15:8; 18:16; Jer 19:2, 6; ks. HINNOMINLAAKSO).

Juudan kuninkaat Ahas ja Manasse harjoittivat siellä
epäjumalanpalvelusta, johon kuului ihmisuhrien
uhraaminen tulessa Baalille (2Ai 28:1, 3; 33:1, 6; Jer 7:31, 32; 32:35).

Jotta tällaista ei olisi tapahtunut siellä enää tulevaisuudessa,
uskollinen kuningas Josia saastutti myöhemmin tuon epäjumalanpalveluspaikan,
varsinkin sen Tofetiksi kutsutun osan (2Ku 23:10).


Ei ikuisen piinan vertauskuva.

Jeesus Kristus yhdisti Gehennaan tulen (Mt 5:22; 18:9; Mr 9:47, 48), samoin teki opetuslapsi Jaakob, ainoa raamatunkirjoittaja joka Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan lisäksi käytti tuota sanaa (Ja 3:6).

Jotkut kommentaattorit pyrkivät yhdistämään nuo Gehennaan liittyvät maininnat tulesta siihen ihmisuhrien polttamiseen, jota harjoitettiin ennen Josian hallituskautta, ja tällä perusteella he väittävät,
että Jeesus käytti Gehennaa ikuisen piinan vertauskuvana.

Koska Jehova Jumala kuitenkin ilmaisi
__ inhoavansa tuota tapaa __ja sanoi sen olevan sellaista,
”mitä minä EN ole käskenyt ja mikä EIi ole noussut sydämeeni”
(Jer 7:31; 32:35),
niin on varsin epätodennäköistä,
että Jumalan Poika olisi Jumalan tuomiosta puhuessaan ottanut sellaisen epäjumalanpalvelukseen liittyvän tavan Gehennan vertauskuvallisen merkityksen pohjaksi.

Lisäksi Jumala sääti profeetallisesti,
että Hinnominlaaksoa käytettäisiin ruumiiden joukkohävityspaikkana,
ei
__elävien uhrien__ kidutuspaikkana (Jer 7:32, 33; 19:2, 6, 7, 10, 11). # #
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200001642?q=Ei ikuisen piinan vertauskuva&p=par
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Gehenna

(kreikk. muoto hepr. sanoista gē hin·nom′ ’Hinnominlaakso’).
Tämä nimi esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa 12 kertaa,
ja vaikka monet kääntäjät ottavat
*vapauden* kääntää sen sanalla ”hel-vetti”,
lukuisat uudemmat käännökset _-translitteroivat __sanan sen kreikankielisestä muodosta ge′en·na
(Mt 5:22, UM, Ro, Mo, ED, BC, NC; myös Da:n ja RS:n alaviitteet).

Äänestä

Hinnomin pojan laakso . .. . . Koen vaikeaksi ajatuksen siitä, että Jeesus olisi juutalaisena opettajana ja rabbina uskonut ikuiseen piinahelvettiin. Vaikka juutalaisuudessa esiintyy tietynlainen kiirastuli, niin se ei ole helvetinlieskojen valtaama vaan kuoleman jälkeen ihminen kohtaa omat tekonsa pääsemättä niitä pakoon. Tämä aika on myös rajallinen.

Äänestä

Kopioidaanpas toisen aloituksen viesti myös tähän ketjuun.

"Gehenna eli Hinnomin laakso (hepreaksi ‏גהינום‎, ’Ge-hinnom’; kreik. Γέεννα, ’Geenna’) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso,
jossa Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana uhrattiin lapsia Moolokilleja johon myöhemmin vietiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit poltettaviksi."

"Gehenna on sittemmin tullut merkitsemään tuomittujen kuolemantakaista rangaistuspaikkaa, helvettiä (esimerkiksi Matt. 5:22, Jaak. 3:6)."

- http://fi.wikipedia.org/wiki/Gehenna

Äänestä

liian vaikea juttu
lukihäiriöiselle

Äänestä

Wikipedia kertoo Totuuden

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ge Ben Hinnom- HELL kirjoitti:

# # Syvä ja kapea Hinnominlaakso,
joka myöhemmin tunnettiin tällä kreikkalaisella nimellä,
sijaitsi muinaisen Jerusalemin etelä- ja lounaispuolella,
ja se on nykyinen Wadi er-Rababi (Ge Ben Hinnom)
(Jos 15:8; 18:16; Jer 19:2, 6; ks. HINNOMINLAAKSO).

Juudan kuninkaat Ahas ja Manasse harjoittivat siellä
epäjumalanpalvelusta, johon kuului ihmisuhrien
uhraaminen tulessa Baalille (2Ai 28:1, 3; 33:1, 6; Jer 7:31, 32; 32:35).

Jotta tällaista ei olisi tapahtunut siellä enää tulevaisuudessa,
uskollinen kuningas Josia saastutti myöhemmin tuon epäjumalanpalveluspaikan,
varsinkin sen Tofetiksi kutsutun osan (2Ku 23:10).


Ei ikuisen piinan vertauskuva.

Jeesus Kristus yhdisti Gehennaan tulen (Mt 5:22; 18:9; Mr 9:47, 48), samoin teki opetuslapsi Jaakob, ainoa raamatunkirjoittaja joka Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan lisäksi käytti tuota sanaa (Ja 3:6).

Jotkut kommentaattorit pyrkivät yhdistämään nuo Gehennaan liittyvät maininnat tulesta siihen ihmisuhrien polttamiseen, jota harjoitettiin ennen Josian hallituskautta, ja tällä perusteella he väittävät,
että Jeesus käytti Gehennaa ikuisen piinan vertauskuvana.

Koska Jehova Jumala kuitenkin ilmaisi
__ inhoavansa tuota tapaa __ja sanoi sen olevan sellaista,
”mitä minä EN ole käskenyt ja mikä EIi ole noussut sydämeeni”
(Jer 7:31; 32:35),
niin on varsin epätodennäköistä,
että Jumalan Poika olisi Jumalan tuomiosta puhuessaan ottanut sellaisen epäjumalanpalvelukseen liittyvän tavan Gehennan vertauskuvallisen merkityksen pohjaksi.

Lisäksi Jumala sääti profeetallisesti,
että Hinnominlaaksoa käytettäisiin ruumiiden joukkohävityspaikkana,
ei
__elävien uhrien__ kidutuspaikkana (Jer 7:32, 33; 19:2, 6, 7, 10, 11). # #
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200001642?q=Ei ikuisen piinan vertauskuva&p=par

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu