Ukrainan historia tuotti päätöksen 303-8 äänin

Ukrainalaisten kolkot kohtalot nousevat mieleen, kun Ukrainan parlamentti päätti äänin 303-8 valita maan suunnaksi "Lännen" ja ryhtyä pohjustamaan Nato-jäsenyyttä. Äänestyksen tulos on niin yksiselitteinen, että huomio siirtyy miettimään niitä kärsimyksiä, joita Ukrainassa on jouduttu kokemaan viimeksi kuluneen sadan vuoden aikaudella.

Bolshevikkivaltion alkuvaiheessa Ukrainassa oli nälänhätä, jonka aikana nääntyi tiettävästi miljoonia ihmisiä. Pakkokollektivisointia vietiin läpi ottamalla maalaisten maat valtion haltuun ja samalla surmattiin massiivisessa mitassa maanomistajia, joita nimitettiin kulakeiksi ja se leimaaminen riitti jo surmaamisen perusteeksi. Saman "operoinnin" eskalaationa voidaan edelleen pitää Stalinin ajan sisäisiä puhdistuksin oman koneistonsa sisällä.

Sota-aikana saksalaiset valtasivat kuta kuinkin koko Ukrainan. Kun Puna-armeija puolestaan vyörytti saksalaiset perääntymään, niin juuri vallatuilla alueilla Ukrainassa käynnistyi perusteellinen "jälkiselvittely", mikä ei ollut mitenkään helläkätistä.

Mitä kaikkea ukrainalaiset ovatkaan saneet kestää viimeksi kuluneen vuosisadan aikana. CCCP-aikakaudella Moskova määräsi kaikesta ja myös taloudesta. Tiedämme mm. Hrustshevin kohtalokkaasti epäonnistuneet maatalouskokeilut. Paljon ovat ukrainalaiset joutuneet kestämään? Kaiken kokemuksen summa on tuo Ukrainan parlamentin äänestystulos 303-8. Selkeä päätelmä on se, että Ukraina on päättänyt irtaantua Moskovan määräysvallasta.

10

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri luin jostain kuinka Putin uhkaili kuinka Nato ja eurooppa on Venäjälle uhka . Hyvä kun sinä joka seuraat ja muistat historiaa otat aina ajankohtaista sieltäpäin ---minä luen vaan omasta Profiilistani ne kirjoitukset jotka minua kiinnostaa .
      Ja ajankohtainen politiikka kiinnostaisi muttakun ei ole enään oikein voimia seurata --ja kaikkea tapahtuu nyt maailmallakin.

    • sanon vaan

      Joo, ei taideta kääntää ukrainalaisten päitä pelottelulla ....

    • Jos ja varsin todennäköisesti kun Mustanmeren pohjoispuolella valtapoliittinen tilanne vakiintuu suunnilleen nykyiselleen, niin se on todella suuri käänne historian kulussa. Melkoisessa määrin v:n 1991 jälkeen Ukraina on ollut Venäjän kanssa valtiollisessa konklaavissa mukana mm. Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa. Tästä eteen päin niin ei enää ole, jos tosiaan nykyinen tilanne vakiintuu. Krim ja osat Luhanskin sekä Donetskin oblasteja ei sitä todellisuutta muuksi muuta.

      Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen geopoliittinen maantiede näkyy hahmottuvan semmoiseksi, että karkeasti määriteltynä Venäjän länsipuolelle on syntynyt ja syntymässä kaksi n. 70 miljoonan asukkaan suuruista valtioitten ryhmittymää. Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Tsekin, Slovakian ja Unkarin yhteinen äestömäärä on kuta kuinkin tuo 70 miljoonaa. Kyseessä on vakaasti kehittyvä EU-alueen "itäinen ulottuvuus".

      Romania ja Bulgaria eivät ole aivan samalla tasolla kehityksessään pohjoisempien EU-kumppaniensa kanssa. Kun Mustanmeren rannikkomaita katsotaan kokonaisuutena, niin Moldavia ynnä Ukraina mukaanlaskettuna myös sen alueen yhteinen väestöllinen vahvuus on tuo noin 70 miljoonaa asukasta.Tämän alueen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys on takamatkalla pohoisempaan verrokkialueseen verrattuna. Silti on täysin mahdollista, että Ukrainaa myöten Itämeren ja Mustanmeren välilisellä alueella on lähitulevaisuudessa nähtävissä suurta kehitystä.

      Yhteenynnättynä väestöltään 140 miljoonan asukkaan alue Venäjän länsipuolella on väestöpotentiaaliltaan samaa suuruusuokkaa kuin nykyinen Venäjä. Kremlin vallanpitäjät ovat joutuneet uuteen todellisuuteen niin vaikeata kuin heidän on sitä myöntääkään.

    • Lukashenkakin

      Kaikki järkevät ihmiset pyrkivät Venäjästä eroon.

    • sama kuvio

      Ihmettelen suuresti, miten kukaan tosissaan voi kuvitella Venäjää ystävällismielisenä valtiona Ukrainalle. Eiköhän ne Ukrainassa tiedä tämän kuvion aivan kuten suomalaisetkin.

      • sanon vaan

        Ukrainalaiset on olleet sinisilmäisiä Venäjän suhteen, mutta eivät ole jatkossa.


    • eivät ymmärrä

      Ei ne ymmärrä, että tuota "venäläistä ystävyyttä" ei nyt kukaan enää halua.

      • sanon vaan

        Venäläinen ystävä, ampuu niskalaukauksen sulle, ennen kuin ehdit tajuta mitään.


    • W.Leiriniekka

      "Historian painolasti" on jo vanha käsite. Sitä menneisyyden taakkaa on monilla mailla. Saksan kohdalla maan maine on parantunut. On aiheellista kuitenkin muistaa, mitenkä Natsi-Saksan kukistaneet miehittäjävallat toteuttivat saksalaiseen yhteiskuntaan ja henkilötasollekin ulottuneen laajan tosiasioitten läpikäymisen. Venäjällä vastaavanlaista tilintekoa ei ole tehty Neuvostoliiton valtakauden suhteen. Näkyy käyvän jopa päin vastoin eli Stalinin kulttia Kremlin nykyisten vallanpitäjien toimesta on ryhdytty uudestaan propagoimaan ja kunniaan nostamaan.

      Kun CCCP-valtakunta hajosi ja samalla Neuvostoliiton suurimman osan Venäjän federaation yhteiskunnallinen järjestys muuttui, niin siinä vaiheessa pidettiin mahdollisena uuden aikakauden voivan alkaa myös Venäjän historiassa. Pettymys näin ulkomailta katseltuna on suuri, kun nuo Venäjän vallanpidon kansanvaltaistumisen ja kansainvälisten suhteitten normalisoitumisen näkymät vaikuttavat paljolti romuttuvan. Silti kaikesta huolimatta lienee edelleen mahdollista pitää vireillä toivoa Venäjän kehittymisestä valtioksi, jonka kanssa sen kaikki naapurit voisivat harjoittaa monipuolista ja myönteistä vuorovaikutusta. Nyt tuon toiveen tupaan on tullut tuiskulunta ja pakkasta. Ei silti heitetä kirvestä kaivoon, vaikka mieli jo tekisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      329
      7138
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4348
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3165
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2967
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      150
      1809
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1756
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1577
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe