Tämä, mitä sain kokea, tapahtui vuosia sitten Hämärin kaupungissa. Suuressa kesätapahtumassa oli varattu kolme päivää paastoon ja rukoukseen. Henkilökohtaisesti odotin, että Jumala erikoisesti vahvistaisi uskonelämääni tuona paasto ja -rukousjaksona.
Kolmantena päivänä tapahtui, että sain Herralta näyn.En ollut missään ekstaasissa, olin täysin hereillä ja virkeänä.
En ole ollut mikään fanaatikko, en ole sitä lajia. Olin paastonnut ja rukoillut kolme päivää, mutta olin silti täysissä voimissani enkä mitenkään heikontunut. Rukoillessani Jumalaa katosi toinen seinä, ei ainoastaan Hengessä, vaan myös silmissäni. Ja seinän sijaan tuli maisema.Näin tien mutkittelevan ja näin samassa, että tie vei sotarintamalle.Tietystikin hämmästyin, masennuin ja kauhistuin nähdessäni tuon maiseman sinä polvistuessani sohvan viereen.
Tiedän että nipistin itseäni ja sanoin: "Rakas Jumala, minä en nuku olen hereillä."Juuri niin sanoin itsekseni. Ja näin autojen tulevan, niiden joukossa oli myös Punaisen Ristin autoja. Lopulta ne tulivat alueelle, jolla raja kulki. En ole milloinkaan maininnut mikä raja se oli. Tiedän, että jotkut ovat väittäneet, että olen sanonut mikä raja se oli, mutta en ole milloinkaan sanonut sitä, enkä tule sitä myöskään sanomaan tai sanomaan sen valtion nimeä tai sen kansan nimeä, jonka näin rajan toisella puolella. On monia syitä, miksi en voi sitä sanoa - ennen kaikkea siksi, etten halua mitään vihaa kansojen välille tässä asiassa. Sillä rajojen takana ja näiden hirvittävien järjestelmien takana on ihmisiä, jotka ovat ystäviäni, joilla on kuolemattomat sielut. Meidän on rakastettava heitä ja toivottava heille iankaikkista pelastusta. Siinä polvistuessani näin taistelutantereen. Osa metsästä oli palanut. Kuulosti siltä, että sotatoimissa oli väliaika.
Kun näin tämän näyn Hämärissä useita vuosia sitten, havaitsin sekä omalla että vihollisen puolella sellaisia aseita, joiden kaltaisia en ollut nähnyt kuvattuna tai joista en ollut kuullut puhuttavan koskaan aikaisemmin. Kerroin tästä eräälle pastorille Östlandetissa pian sen jälkeen ja kuvasin hänelle aseet. Hän vastasi minulle silloin ja sanoi, ettei sellaisia aseita ole olemassakaan. Mutta nykyään niitä on. Muistan miten kerroin hänelle, että näin merkillisen hirviön seisovan maassa ja kun taistelu alkoi, näin että hirviöstä lähti merkillisiä nuolia, jotka katosivat ilmaan. Ja sanoin hänelle, etten ollut koskaan nähnyt sellaisia aseita.Hän sanoi silloin: "Ei sellaisia aseita ole olemassakaan!" Mutta tänään tiedämme, että on olemassa tällaisia raketteja. Ja eräs kuvista, joissa olen nähnyt raketinheittimiä, on täsmälleen samannäköinen kuin näyssä näkemäni.
Näin myös muita aseita, joihin en ole vielä saanut mitään selitystä, mutta joita näin siellä täällä maassa. Luulenkin, että kun kaikki tämä tapahtuu, saamme nähdä sellaista sodankäyntiä, jota emme ole koskaan ennen nähneet. Silloin otetaan käyttöön sellaiset aseet, joita emme ole siihen saakka tienneet olevan olemassa, mutta jotka ehkä nyt ovat kätkettyinä salaisissa asevarastoissa.
jatkuu
http://www.hengellinenkotikirjasto.fi/112447182

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tätä kaikkea katsellessani väistyi koko maisema pois ja sain nähdä jälleen uuden kuvan. Tällä kertaa näin kartan, jo ka avattiin eteeni vaakasuorassa. Se oli kuin kirjakäärö, joka avatiin silmieni edessä. Kurottauduin katsomaan tarkemmin nähdäkseni mikä maa se oli, ja sain nähdä, että se oli Norja. Ja samalla kun näin karttakääröä avattavan niin että näin koko Norjan Kirkkoniemestä Lindesnesiin näin revolverin laskeutuvan hitaasti taivaasta - aivan kartan keskikohdalle. Keskellä karttaa oli loistava nimi: Mo i Rana, johon revolveri asetettiin. Myöhemmin sain nähdä monia muita nimiä, joita en nyt mainitse, ne olivat nimiä, jotka esiintyvät Ruijassa, Tromsissa ja Nordlandissa. Sain nähdä myös muissa lääneissä esiintyviä nimiä. Ymmärsin heti, että ensimmäinen näky liittyi toiseen näkyyn, että se oli jotakin joka tapahtuisi maallemme.
wytr