Seurakunta tarkoittaa alkuperäiskielellä uloskutsutut

Uloskutsutut mistä?

Pitääkä uskovan mennä ulos puhumaan Jeesuksesta ihmisille? Olen kokeillut eikä heitä tuntunut kiinnostavan. Yöaikaan kesällä. Paljon näki nuoria naisia kapkasta tulossa. Siinä mutkan kohdalla koitin jutella mutta ei oikein ollut mun juttuni kun ketään ei tuntunut kiinnostavan vaan oluesta juttelivat mieluummin ja siitä kuinka paljon olivat lkoholia juoneet ja kuinka se oli loppunut ja sitten ahdisti kun ei ollut alkoholia enää.

Lisäksi suhtautuminen puheisiini oli jotenkin epäystävällustä. Ei sanallisesti, mutta eleellisesti.
9272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uloskutsutut tarkoittaa rauhaa myös? Monet ihmiset pakenee jotain, itseään? Onnea etsitään auringon alta ja loppupeleissä ei ole kuin velkaa ja velvoitteita. Rahat jonkun muun liiviin kadonneet. Pitää mennä ja lähteä sinne ja tänne? Aina pitää lähteä, ajatella harva uskaltaa. Sitten vanhana ja kipeänä havahtuu, että mitä tästä kaikesta sain? Uhkia ja vainoharhaa maailma täynnä. Aikakin on nyt rauhaton? Toivottavasti pystyisi nukkumaan vaikka rantapusikossa tai kotonaan. Luntahan tuolla kyllä on, mutta ehkä kesällä. Tämä ei ole valittamista, vaan totean näin.

Ihmisiä vaivaa nykyään myös sellainen valittamisen kierre. Vali vali vali ja mikään ei kannata. Tämä on valhe. Aina elämässä tulee uusia juttuja ja valittamalla sairastuu aivot, masentuu. Suomikin on ongelmissa tämän asenteen johdosta.

Jethro Rosted kirjoitti myös tästä. Tämä on inhimillistä, kun paskaa tulee niin paljon niskaan. Itse valitin kanssa aikani ja en jaksa enää valittaa. Sitten meneekin jo paremmin.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/jehtro-rostedt-loi-tiskiin-tylyn-havainnon-tyonhakijoista-7-vuoden-aikana-ilmennyt-inhottava-asia-24349315/

Äänestä

Uloskutsuttu maailmasta.

Äänestä

Olisiko pelastushistorian valossa ja pyhässä hengessä tulkittuna: uloskutsuttu kaapista.

Äänestä

Maailma on valhetta, tai maailman henki. Työelämässä sairastuminen on kiellettyä! Ajatelkaa! Pitää olla terve ja yhtä Pepsodent hymyä, nuori. 40v. on jo raakki! Ajatella, vaikka pystyy pyörittämään todellakin muutakin kuin tahkoa. Nuorilla ei ole kokemusta ja nuoret syrjäytyy ja vaatii kuntoutusta! Ajatella! Vainoharhaa ja massat likkuu sinne ja tänne, sotien mukana. Ja taivas on täynnä kuumaa terästä ja rautaa.

Ehkä tästä perseilystä ulos haluaakin. Melkein joutuu jo tekemään omat säännöt elämäänsä? Mutta sittenhän minä olen jotenkin syrjäytynyt ja vaadin uudelleenkoulutusta? Ajatusrikollinen!

Ihmisen pitää olla onnellinen, tunteet ovat kiellettyjä. Jos ei muuta, niin sinulle annetaan "Onnellisuuspilleri" ja se on rauhoittavan sininen!

Tähän meidän kaikkien on tähdättävä!

http://www.yrttimaa.fi/wp-content/uploads/2013/10/Pepsodent-hymy-20.10.2013.jpg

Äänestä

Itse ajattelen niin, että pääsee irti tästä maailman menosta. Uutiset tarjoaa väkivaltaa, terrori-iskuja, yt-neuvotteluita, jotain typerää budjetti-neuvotteluita ja tupo-neuvotteluita. Huonot uutiset myy ja lööpit täynnä ja ihmiset lukee näitä. Jotain tyydytystä muka siitä saa? Ei vain enää jaksa niitä. Itse en lue enää uutisia ollenkaan, en tarvitse niitä. Väkivaltaviihdettäkään en katso ollenkaan, asiaohjelmia katson.

Jotkut asiat myös kiinnostaa ihan uusina asioina. Uusia harrastuksia on ja työnteko kiinnostaa. Yhteen aikaan ei kiinnostanut työnteko, kummallista.

Uhkakuvat ovat minusta tällä linjalla turhia, eli ne voi unohtaa ja olla pihalla kuin lumiukko. Monet ihmiset pelkää uhkakuvia, mitä nyky maailma tarjoaa. Näitä vielä retostellaan ja sitten ollaankin enemmän kuin hukassa. Eli kaikki on pedattua ja "vainoharhat" voi unohtaa? Näillä "tuomiopastoreillakin" on näitä tulikivijuttuja? Minua ei kiinnosta! Minusta tämä tuli jotenkin lahjana Jeesukselta Kristukselta, kun on alkuperäinen ja tosi vanha juttu. Eli voi ottaa löysästi, jopa saa vähän rauhaakin.

Tietenkin voi petrata jopa ajattelusta, eli nämäkin oli virheellisiä ja väärä kuva jopa itsestäni. Muutenkin tapoja voi parantaa, omaan rauhalliseen tahtiin. Kaikkihan niin haluaa tehdä.

Äänestä

Niin, Kristukseen Jeesukseen uskovat ovat tästä pahan vallassa olevan, saatanaa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisista touhuista ja politiikasta ULOS, irtisanoutuviksi kutsuttuja, sitä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, jokaista Hänen jäsentään myöden, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, RAKENTAVIKSI kutsuttuja.

Ei saa jäädä mitään osuuttakaan niihin epäoikeuden mukaisiin, = vääryyden mukaisiin ja pahuuden puolesta laittomuuksiin, = Raamatun UT opetusten ja ohjeiden vastaisiin, joissa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii!

Niistä PAHAN perimistähän tiedotus välineet, vain joistakin, päivittäin kautta maailman uutisoi. Mutta, joita lähes kaikki ihmisten sairaudetkin on.

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi, valistaen ja muistuttaen.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi APOSTOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

Niitä muita tähän em. vasta Oikeasti Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen kutsuttuja, ja muita tähän Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön niillä kaikille hyväksi Krist. ehdoilla yhtymään halukkaita, etsivä / peräänkuulutteleva.

"Löytäneekö"Hän... uskoa, Raamatun UT mukaista, ja mukaiseen, Etsivä?

Äänestä

Ekleesia on kansankokous ja sanatarkka käännös on uloskutsutut. Eli joku kutsuu ihmisiä ulos kokoontumaan yhteen – vaikka kuuntelemaan sitä evankeliumia.

Äänestä
  • Mummosanakirja vääristelee taas.

    Äänestä

  • ἐκκλησία - ULOSKUTSUTTUJEN YHTEENKOKOAMINEN JEESUKSEN NIMEN ALLE

    Pietarin antama profetian sana Apt.3:21 liittyy Hes.34:1-24 osan profetiaan. Herra kokoaa lampaansa yhden Paimenen osallisuuteen - Herran Jeesuksen nimen alle.

    Ap.t. 3:21 "Taivaan pitää Hänet tosin omistaman kaiken entistämisen aikaan asti, mistä Jumala on ikiajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." [Aapeli Saarisalo; kts. KVJ myös]

    Profeetojen kautta osoitettu ilmoitus ennalleen asettamisesta liittyy juuri Hes.34:1-24 ilmoitukseen. Profetiassa on kerrostumia, joiden näkeminen on tärkeää [Israel-Jumalan seurakunta] Profetiassa on kyse Morsiammen [Kristuksen ruumiin] ennalleen asettamisesta, ja samalla sen erottamisesta ekumeniaan, sekä Rooman pedon vallan alle johtavasta luopumuksesta. Antikristuksen valta omaa oman osansa luopuneesta kristikunnasta, ja tästä Jumala kutsuu ulos uskolliset, yksin Herraa Jeesusta seuraavan jäännöksen. Lopun ajassa välimuotoa ei ole - on vain portto ja todellinen Kristuksen morsian. Nyt vielä elämme sekoituksen aikaa. Israelin kansan vaelluksen aikana oli myös ns. "sekakansaa".

    Hes.34:1-24 liittyy myös Jeesuksen sanoihin Israelille tulleena Hyvänä Paimenena - Joh.10:7-18, joten Hesekielin 34 luvun profetiassa on useita kerrostumia. Silti Apt.3:21 palaten, me näemme että entistämisen aika [χρόνων ἀποκαταστάσεως] edeltää Messiaan näkyvää palaamista. Kyseessä ei missään tapauksessa ole uuden kirkkokunnan luominen, vaan konkreettisesti uloskutsuttujen yhteenkokoaminen [ἐκκλησία merkitsee sekä uloskutsumista, että yhteenkokoontumista]. Entistämisen tehtävä on saada Jumalan eteen asetetuksi kirkastettu morsian, jossa ei ryppyä eikä tahraa ole, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton - Ef.5:27. Raamatulliseen uskoon, sekä apostoliseen opetukseen palaaminen erottaa lopun ajan seurakunnan luopumuksen kautta pedon käsiin menevästä portosta.

    Me luomme helposti oman "uskonnollisen-sapluunan" johon haluamme Jumalan Pyhän Hengen laskeutuvan. Totuus on silti, ellei Jumalan seurakunnan ennalleen asettaminen mene ytimiin asti, olemme vain "värittämässä" uusilla väreillä samaa epäraamatullista "portto-kirkkoa". Apostolinen opetus Raamatusta tulee mennä ytimiin asti, ja näin sen tulee muuttaa kokonaan Jumalan seurakunnan Hänen tahtomansa mukaiseksi. Jumalan pyhyys tulee puhdistamaan seurakunnan ensin.Ilman pyhyyttä ei ole uudistumista, eikä ennalleen asettamista.

    Kyseessä on Jumalan aikaansaaman pyhityksen työn kautta tapahtuva Jumalan seurakunnan ennalleen asettaminen. Kaiken voimana on yksin Kristuksen täydellinen sovinto-uhri, ja Jumalan armo joka meitä kasvattaa pois väärien istutusten osallisuudesta, niistä jotka taivaallinen Isä ei ole istuttanut. [Tiit.2:11-14; Matt.15:8-20].

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisällä viihtyvä kirjoitti:

Uloskutsutut mistä?

Pitääkä uskovan mennä ulos puhumaan Jeesuksesta ihmisille? Olen kokeillut eikä heitä tuntunut kiinnostavan. Yöaikaan kesällä. Paljon näki nuoria naisia kapkasta tulossa. Siinä mutkan kohdalla koitin jutella mutta ei oikein ollut mun juttuni kun ketään ei tuntunut kiinnostavan vaan oluesta juttelivat mieluummin ja siitä kuinka paljon olivat lkoholia juoneet ja kuinka se oli loppunut ja sitten ahdisti kun ei ollut alkoholia enää.

Lisäksi suhtautuminen puheisiini oli jotenkin epäystävällustä. Ei sanallisesti, mutta eleellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu