EU mepit turhaa sakkia isoine palkkoineen

Mitään näkyvää eivät saa aikaan. Hirveätä meteliä pitivät ennen EU vaaleja itsestään mutta katosivat Brysselin byrokratiaan isolle palkalle ja ovat hiljaa seuraavat kuusi vuotta.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Totta! Oletteko viime aikoina kuulleet esim. Halla-Ahosta tai jostai muusta mepistä jotakin politiikkaan liittyvää. Muutoksia piti EU-kriittisten vaalivoiton myötä tulla. Eipä ole mitään näkynyt. Meno näyttää menevän vaan vielä kahjommaksi. Taitaa maailmalla olla kivaa veronmaksajien rahoilla?

Äänestä

Kyllä ne saavat näkyviä asioita aikaan. Esimerkiksi minttua ja eräitä muita yrttejä ei kohta enää saa kasvattaa, koska EU-parlamentti meni ja ratifioi Codex Alimentarius- pykälät.

Ja kohta Suomen valtio menee kansainväliseen oikeuteen järvien suojelusta kansainvälisiä vesi-korporaatioita vastaan, jos EU:n ja USA:n TTIP-sopimus ratifioidaan.

Ja samasta syystä menee oikeuteen jos jatkossa Suomi yrittää estää itä-uudenmaan uraanikaivoksien ja louhinnan käynnistämisen .

Äänestä

ei ne siellä suomen asioita ole hoitamassa vaan EU.N ettekö jo tuota tajuu.

Äänestä

Ne ovat rahanahneita.

Äänestä

Miksei me ikinä nähdä mitä siellä päätetään?

Eduskunnan kyselytunti näytetään tv:ssä, mutta niistä jotka oikeasti sanelee nykyään Suomen lait, ei näytetä. Miksi`?

Äänestä

Mepit on tyhjäntoimittajia ökyliksalla.

Äänestä
  • Eu suojatyöpaikka eli tyhjätoimittajia koko sakki. Palkan saavat tyhjästä.

    Äänestä

Halla-Ahon pitäisi tulla takaisin Suomeen ja persujen kannatus lähtisi nousuun. Muut mepit nuoleskelevat Kataisen tavoin vallan pyrkyreitä saadakseen itse kovempaa palkkaa ja huippuvirkoja tekemättä yhtään mitään.

Äänestä

Porvarit Pietikäinen ja Jaakonsaari paisuvat kuin pullataikina.

Äänestä

baabelin torni pelkkä shampanjan kilistelylaitos. Ilmankos ovat aina pöhöttyneen oloisia, kun harvoin koto Suomessa julkisesti näyttäytyvät.

Äänestä

EU:ssa on hyvät sapuskat.

Äänestä

Joukossa tyhmyys tiivistyy, se pätee loistavasti

EU:n meppeihin. Tosin onhan sinne mennyt Suomestakin jo valmiiksi tyhmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lshggfs kirjoitti:

Mitään näkyvää eivät saa aikaan. Hirveätä meteliä pitivät ennen EU vaaleja itsestään mutta katosivat Brysselin byrokratiaan isolle palkalle ja ovat hiljaa seuraavat kuusi vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu