Miksihän USA:ssa vangeistä yli puolet on afrikkalais-amerikkalaisia, vaikka väestöstä heidän osuutensa on alle 20%? Toisiko sana ROTU tähän vastauksen? Kysynpähän vaan.
Mistä johtuu mustien yliedustus USA:n vankiloissa
Ihmettelen vaan
182857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niin tai koulutuksen puute ja sosiaaliset olot
Niin, tai sosiaalinen asema, joka kaikkialla muuallakin maailmassa korreloi vankeusrangaistusten kanssa. On vaikea kuvitella USA:n olevan poikkeus kaikista maailman maista tässä suhteessa.
???
...sosiaalinen asema johtuu? Sosiaalinen asema ja kognitiiviset kyvyt yleensä korreloivat, mutta paras olla hiljaa, ettei kukaan vaan kiljaise sitä R-sanaa.
Ai niin, nynhän mä muistinkin, mustien ongelmat johtuvat (aina ja kaikkialla) tietysti patriarkaalisen, rasistisen yhteiskunnan institutionaalisesta sorrosta vähemmistöjä kohtaan. Nih!
Et kai tarkoita tosissasi, että Yhdysvaltain tyyppisessä yhteiskunnassa ei vanhempien sosiaalisella asemalla tai esimerkiksi asuinalueella ole mitään merkitystä lasten tulevan sosiaalisen aseman kanssa?
Siis, jos syntyy slummiin, niin onko sinusta tällä lapsella aivan samat mahdollisuudet hyvään sosiaaliseen asemaan kuin sellaisella, joka syntyy turvalliseen ja varakkaaseen ympäristöön?
Kaikkialla älyllä on merkitystä elämässä menestymisen kanssa. Mitä selvemmin kyse on luokkayhteiskunnasta, sitä pienempi on älyn merkitys selviämisessä.
Pohjoismaisessa yhteiskunnassa, jossa koulutus on lähes ilmaista, on myös vanhempien varallisuudella ja jopa asuinalueella merkitystä lapsen elämässä menestymisen kanssa. Yhdysvaltojen järjestelmässä on vanhempien sosiaalisen aseman merkitys vielä korostetumpi.
Vielä, ettei kukaan taas tarkoituksellisesti olisi käsittävinään väärin: Älyllä on merkitystä elämässä menestymisen kanssa, mutta se ei ole läheskään ainoa selittävä tekijä. Tätä keskusteluketjun aloittaja ei ollut lainkaan kyennyt käsittämään.
Vangeilla on keskiarvopopulaatiota alhaisempi ÄO, tämä on fakta. Mustat ovat yliedustettuina kaikissa vankiloissa, tämä on fakta. Sosiaalinen asema korreloi ÄO:n kanssa, tämä on fakta. Get the point...
Keskivertoa alhaisempi älykkyys korreloi näköjään hyvin monien asioiden kanssa.
Mutta asiallisesti: Vangeilla on tosiaankin keskimääräistä alhaisempi älykkyys. Olenko mielestäsi jotenkin epäillyt tätä? Näin on myös mustassa väestönosassa. Älykkäämpi pääsee helpommin kohoamaan sosiaalisesti eikä ajaudu vankilaan niin helposti kuin tyhmempi. Siitä aiheutuu tietenkin korrelaatiota älykkyyden ja sosiaalisen aseman välillä. Näistä asioista olemme kait yhtämieltä?
Kaikesta tästä huolimatta on muitakin tekijöitä, joiden yhteisvaikutus on jopa suurempi kuin älykkyyden, jotka selittävät alhaista sosiaalista asemaa tai vankilaan joutumista.
Et kai sinä ole sitä mieltä, että Yhdysvalloissa voidaan suoraan tietää henkilön älykkyys varallisuuden tai sosiaalisen statuksen perusteella?
Eivät nämä voi olla joko-tai kysymyksiä. Vaikka älykkyydellä on merkitystä on muillakin asioilla merkitystä.
Ymmärsitköhän mitään?
Yritin kirjoittaa viestini nimeksi "Keskittyisit vähän", mutten viitsinyt edes sen vertaa itse keskittyä, että olisin saanut otsikon onnistumaan. Tämmöstä se on.
Yksinkertaisella matematiikalla maailman hahmottaminen vie useimmiten metsään ja se pointti hukkuu aika pahasti.
Sosiaaliset ongelmat ympäristössä lannoittavat aika tehokkaasti rikollisuuden kasvua. Get the point.
ÄOtestitulos taas korreloi rikollisuuden kanssa, se on fakta.
Mielenkiintoinen juttu muuten. Ja aika monimutkaista matematiikkaa.
Mitä tulee ÄOhön, on naurettava väite etteikö ympäristö vaikuttaisi ÄOhon, ÄO-testituloksiin, mielenterveyshäiriöihin jotka itsessään vaikuttavat suorituskykyyn ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
Mustat ovat "yliedustettuina" vankiloissa juu.
Mustat ovat myös "yliedustettuna" sosiaalisesti alemmassa asemassa olevina.
Mutta mihin unohtuu satojen vuosien sosiaalisen ja oikeudellisen aseman ero?
Turha höpöttää tekopyhästi että orjuus loppui sisällissotaan ja tasa-arvo kukoisti sen jälkeen.
Onhan USAssa lukuisia muitakin kansallisuuksia jotka ovat olleet taloudellisesti ja ulkoisesti yhtä kurjassa asemassa.
Mutta yksikään ei ole aloittanut niin pohjalta kuin entiset orjat.
Entisiä ruotsalaisten orjia ollaan täälläkin, no tosin suomenruotsalaista väestöä löytyy vieläkin yhteiskunnan huipulta, mutta Suomalaiset alkavat jo kuitenkin olla enemmistöä.
Vai alkavat suomalaiset olla yhteiskunnan huipullakin enemmistönä. Se on hyvä, kun meitä taitaa olla koko väestöstäkin enemmistö. Olisikohan siinä syy?
Suomalaiset eivät olleet Ruotsin orjia.
Suomen talonpojilla oli ihan hyvät oltavat, ei alkuunkaan sama kuin tulla rahdatuksi ilmaiseksi ja tuhlattavaksi työvoimaksi. Ruotsin valta ei merkinnyt suomalaisten laajamittaista hyväksikäyttöä ja riistoa.
On hiukan eri asia maksaa veroja vieraalle vallalle kuin olla rahdattuna orjana.
Ja hyvät oltavathan täällä oli kun Venäjä alkoi hallinnoida Suomea vuorostaan 1809.
Ja mitä tulee suomeruotsalaisiin tai ruotsalaisiin yleensä, olivatko he todella meitä finskejä huomattavan paljon älykkäämpiä?
Tuskin olivat enemmistöä kun suomi oli venäjän tai ruotsin maakunta? Ruotsalaisethan aikoivat asuttaa itse koko Suomen ja suorittaa kansanmurhan Suomalaisille, eli olot olivat jopa pahemmat kuin mustilla amerikassa.
"Ja mitä tulee suomeruotsalaisiin tai ruotsalaisiin yleensä, olivatko he todella meitä finskejä huomattavan paljon älykkäämpiä?"
Eivät, siksi suomalaiset nousivatkin orjuudesta, toisin kuin joku muu rotu ei noussut.
Se kansa, jota nykyään sanotaan suomalaisiksi, on ollut enemmistönä täällä myös Ruotsin ja Venäjän hallitessa maatamme.
ei suomi ollut silloin mikään itsenäinen valtio.
Täällä sanalla tarkoitin aluetta, jolla nykyään sijaitsee valtio nimeltään Suomi.
Olen pahoillani epätarkkuudestani. Hyvä, että kysyit, näin asiat selviävät.
"On hiukan eri asia maksaa veroja vieraalle vallalle kuin olla rahdattuna orjana."
Nuo mustat oikein tahdo pärjätä omallakaan maallaan? Taitaa jopa entisillä orjilla olla paremmin asiat kuin paljasjalkaisilla afrikkalaisilla?