Matteus 2
13 Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet".
14 Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin.
15 Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani".
"että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani"."
--- Luukaksen mukaan EI KÄYNYT TOTEEN, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani".
Luukas 2
21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
23 -niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.
39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
13 Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet".
14 Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin.
15 Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani".
"että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani"."
--- Luukaksen mukaan EI KÄYNYT TOTEEN, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani".
Luukas 2
21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
23 -niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
24 ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.
39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.
Mohikaani_27
11.12.2014 10:28
2
Sulje
* Väärin, Jeesus on Jumala!
Savonarola on sanonut täällä:
"Jeesus Jumala ainut"
Tuota samaa on toitottanut myös Usko Toivonen y.m.
Mohikaani_Savonarola_Usko Toivonen y.m.-käännös:
Ja Jeesus-lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jeesus-lapsen oma armo oli hänen päällänsä.
Herrat Mohikaani_27, Savonarola sekä Usko Toivonen y.m. eivät tunnetusti ymmärrä Raamatusta pätkääkään, puhuen siitä pipo silmillään.
Kyllä he sitten tuonpuoleisessa saavat kuulla sen heille karvaan totuuden, että
Jeesus EI OLE Jumala!
Johannes 17
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka YKSIN OLET TOTINEN JUMALA, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Nämä Herrat tuntien, rupeavat kyllä varmaan vielä Taivaassakin väittämään ja haukkumaan Jeesusta sekä Paavalia valehtelijoiksi, jolloin saattavat saada sieltä kenkää.
1. kirje Timoteukselle 2
5 Sillä YKSI ON JUMALA, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös VÄLIMIES JUMALAN JA IHMISTEN VÄLILLÄ, ihminen Kristus Jeesus,
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös VÄLIMIES Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN Kristus Jeesus,
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös VÄLIMIES Jumalan ja ihmisten välillä, IHMINEN KRISTUS JEESUS,
Kristus = Jumalan voideltu/voitelema.
M.m. myös kuningas Daavid, pappi Aaron sekä profeetta Elisa olivat Jumalan voideltuja, elikkä kristuksia.
Ruotsiksi
http://sv.wikipedia.org/wiki/Kristus
Englanniksi
http://en.wikipedia.org/wiki/Christ
Italiaksi
http://it.wikipedia.org/wiki/Cristo
Latinaksi
http://la.wikipedia.org/wiki/Christus
Esperantoksi
http://eo.wikipedia.org/wiki/Kristo
Harakanvarpaaksi
http://ta.wikipedia.org/wiki/கிறித்து
Vinkuintiaksi(?)
http://th.wikipedia.org/wiki/พระคริสต์
Suomeksi ei ole,
joten kielillä puhuvat kielinerot, eivät pääse tuota totuutta, sielujensa pelastukseksi, ikävä kyllä, tarkistamaan.
s
Johannes 19
38 Mutta sen jälkeen Joosef, arimatialainen, joka oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikka salaa, juutalaisten pelosta, pyysi Pilatukselta saada ottaa Jeesuksen ruumiin; ja Pilatus myöntyi siihen. Niin hän tuli ja otti Jeesuksen ruumiin.
39 Tuli myös Nikodeemus, joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö, ja toi mirhan ja aloen seosta noin SATA NAULAA.
40 Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin, niinkuin juutalaisilla on tapana haudata.
41 Ja sillä paikalla, missä hänet ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä oltu ketään pantu.
42 Siihen he nyt panivat Jeesuksen, koska oli juutalaisten valmistuspäivä ja se hauta oli lähellä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mirha
http://sv.wikipedia.org/wiki/Krisma
http://sv.wikipedia.org/wiki/Myrra
"Under antiken var myrra mer värd i vikt än guld."
(Antiikin aikana mirha oli painossaan arvokkaampaa kuin kulta)
http://en.wikipedia.org/wiki/Myrrh
http://www.amazon.com/NOW-Foods-MYRRH-OIL-OZ/dp/B0014UFYY2
http://www.herballegacy.com/Knottnerus_History.html
http://www.priceplanet.se/s/?q=Myrrh&gclid=CL2I9YWX7sICFUHncgodYbYAdg
http://runeberg.org/raamattu/ut1938/0311.html
Sata naulaa noin oli noin 32 kiloa.
SUUREN SUURI OMAISUUS!
SILLÄ OLISI LAHJONUT VAIKKA KOKO ROOMAN ARMEIJAN PALESTIINASSA!
Johannes 19
39 Tuli myös Nikodeemus, joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö, ja toi mirhan ja aloen seosta noin SATA NAULAA.
Johannes 19
32 Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta.
33 Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
(32 kilosta, kultaakin kalliimmasta, mirhamista riitti jakaa myös roomalaisille sotilaille, etteivät rikkoneet Jeesusken luita!)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13004043
Matteus vai Johannes
16.12.2014 10:27
0
Sulje
Matteus 27
34 he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä; mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda.
Johannes 19
29 Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen.
30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
VASTAA
Facebook
Twitter
share email
share url
Ilmoita asiaton viesti
Tyrmäystippoja!
16.12.2014 12:16
0
Sulje
He tarjosivat Jeesukselle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä.
Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, ..kallisti päänsä ja antoi - kuten luultiin - henkensä.
Tyrmäystippoja Jeesuksen juomassa viinissä?!
VASTAA
Facebook
Twitter
share email
share url
Ilmoita asiaton viesti
Pilatus hämmästyi!
16.12.2014 12:20
0
Sulje
Markus 15 1992
44 Pilatus hämmästyi kuullessaan Jeesuksen jo kuolleen. Hän kutsutti sadanpäällikön luokseen ja kysyi, oliko Jeesus todella jo kuollut.
Nuo elämänsä ensimmäiset viikot Jeesus oli tietysti vieläkin Beetlehemissä.
Sillä itämaan tähtien tutkijat kertoivat Herodokselle milloin tähti oli ilmestynyt taivaalle ja tuon tiedon perusteella, Herodes käski tappaa kaikki 0-2 vuotiaat poikalapset.
allahilla ei ole poikaa vaan kolme tyttöä.
Mutta Hebrealaisten Jumalalla on Poika, joka toimii aina reaali ajassa, siellä missä Jeesusta avuksi huudetaan.
"Jolla Poika on sillä on elämä, jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei elämää ole!"
Jeesusken syntymä oli siis tähtiin kirjoitettu?!
Jeesusken syntymä oli siis horoskooppimiesten horoskooppeihin kirjoitettu?!
Mikä Jeesus oli horoskoopissa?
http://www.astro.fi/
http://www.iltasanomat.fi/horoskooppi/
http://www.iltalehti.fi/horoskooppi/
http://www.horoskooppi.com/
http://www.horoskooppi.co/
http://www.menaiset.fi/alue/paivan_horoskooppi
http://www.eeva.fi/horoskooppi
http://www.apu.fi/horoskooppi
http://www.horoskoopit.net/
"Horoskooppi on astrologiaan liittyvä piirros taivaankappaleiden asemista määrähetkellä."
Mikä oli horoskooppi-äijien seuraaman Jeesuskentähden asema muiden taivaankappaleiden joukossa 2014 vuotta sitten?
Matteus 2
1 Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin,
2 ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan."
Daniel 1 (1992)
20 Aina kun kuningas tiedusteli heiltä asiaa, joka vaati viisautta ja ymmärrystä, hän havaitsi heidät kymmenen kertaa paremmiksi kuin kaikki hänen valtakuntansa enteidenselittäjät ja loitsupapit.
Halusiko Matteus meidän kumartaman Me Naisten t.j.m.s. HoroskooppiPalstaa???
AlleUjjaa???
Kun nuo itämaan tietäjiksi kutsutut henkilöt saapuivat katsomaan Jeesusta, hän ei ollut enää mikään vastasyntynyt eikä majapaikkakaan ollut enää talli.
Tietäjien lukumäärääkään ei ole Raamatussa ilmoitettu.
Jeesuksen syntymän yhteyteen on kehitelty kaikenlaisia Raamatun ulkopuolisia tarinoita.
Todennäköisesti edes paimenten näkemä enkelijoukko ei harrastanut taivaalla leijuen mitään yhteislausuntaa, vaan he keskustelivat ihan normaalisti paimenten kanssa, josta on sitten tehty se kiteytys, joka näkyy Luukkaan evankeliumissa.
Ihmiset tekivät ja tekevät kaikenlaista erilaisin perustein. Ei kaikki tapahtunut ole Jumalan alkuperäinen tahto, mutta silti sillä voi olla hyviä seurauksia.
Jeesuksen luokse voi nykyäänkin mennä rukouksessa, vaikka olisi lukenut 7-päivää lehteä tai Tekniikan Maailmaa.
"Herodes käski tappaa kaikki 0-2 vuotiaat poikalapset."
Ei pidä historiallisesti paikkaansa!
Ei ole ikinä tapahtunut!
Pelkkää Satua!!!
Olisivat muuten Markus, Luukas ja Johanneskin siitä kertoneet!
Eivät kertoneet!
Eivät kertoneet Jeesusken Epygtin matkastakaan!
3-1
Ähäk utti!
Siis täyttä satua ja hourujuttua vain!!!
Usot tietty Joulupukkiinkin!!!
Eikö tullu Pukilta lahjoja???
Nyyh!
Olet tietty ollu tuhma!
Nyyh(kytä vaan)!
Jeesuksen luo?
Mene Jumalan luo!
Matteus 5
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Matteus 6
1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
Matteus 6
9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
13 Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
Luukas 11
1 Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
2 Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
3 anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
4 ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."
"Kun nuo itämaan tietäjiksi kutsutut henkilöt saapuivat katsomaan Jeesusta, hän ei ollut enää mikään vastasyntynyt eikä majapaikkakaan ollut enää talli.
Tietäjien lukumäärääkään ei ole Raamatussa ilmoitettu."
Oletkin siis vain joku tänne eksynyt ateistitrolli, ilman minkäänlaista raamatuntuntemusta!
Minua on aina ihmetyttänyt ateistien täällä olo ja kirjoittelu.
Miksi tulit tänne?
Minulla muuten on Jeesuksen kanssa aivan sama usko Jumalaan!
Heprealaiskirje 5
7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Voi näitä Raamatun väännöksiä. Matt.2:3. Biblia: Mutta kuin he olivat menneet pois, katso, niin Herran enkeli ilmestyi Josephille unessa, sanoen nouse ja ota lapsi äitinensä tykös, ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta, hukuttaaksensa häntä.
Voi näitä Raamatun väännöksiä. Luuk.2:21-24; 39. Biblia: Ja kuin kahdeksan päivää kulunut oli, että lapsi piti ympärileikattaman*, kutsuttiin hänen nimensä Jesus, joka niin oli enkeliltä kutsuttu jo ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa .
Ja kuin heidän puhdistuspäivänsä* olivat täytetyt Moseksen lain jälkeen, veivät he hänet Jerusalemiin, asettaaksensa häntä Herran eteen,
(Niinkuin kirjoitettu on Herran laissa: kaikki miehenpuoli, joka ensin avaa äitinsä kohdun, pitää kutsuttaman Herralle pyhäksi,)
Ja uhrataksensa, niinkuin sanottu on Herran laissa*, pari mettistä eli kaksi kyhkyläisen poikaa.
Ja sittekuin he olivat kaikki tehneet Herran lain jälkeen, palasivat he Galileaan, kaupunkiinsa Natsaretiin.
http://www.finbible.fi/UT/Luukas/biblia_2.htm
Huh jo on taas linkitystä jeesuksesta sen ajan aikalaisesta Niilosta joka puhui ihmiset päät pyöryksiin, eikö raamatussa mainita älä turhaan lausu herrasi nimeä, tuo justiin turhaa höpinää jumala saattaa rangaist teitä vouhottajia.
* Tämä väärä ritari on varas, se on varastanut mun nimimerkin, ja häpäisee sen mitä järkytävimmällä tavalla, luulee, että Jumalan voima on monisanaisuudessa, jota sillä rittää sekoitaaksen koko palstan väärällä antikristillisellä hengellään. Avaus on jo aivan turha, koska Jeesus lapsi oli tietenkin äitinsä ja isänsä kanssa, siellä, missä vanhemmat asui, tyhmä kysymys siis ja sai aikaan vääränritarin paatoksenomaisen potaskansa kanssa sekolemaan !
"älä turhaan lausu herrasi nimeä"
Jeesus tuohon nimeen
(pilkkaa jumalaansa!!! 2. Moos. 20:7; 5. Moos. 5:11 ; Joh. 17:3)
https://www.youtube.com/watch?v=ZNbdZCR8HLQ
"tuo justiin turhaa höpinää jumala saattaa rangaist teitä vouhottajia"
"jumala saattaa rangaist teitä vouhottajia"
"saattaa" = hyvä sananvalinta!
Ja mikä todistetuksi (useimmille) tuli, ettei Jeesus Jumala ole!
Minä EN OLE käyttänyt sinun nimimerkkiäsi Mohikaani_27!
Häpeä moisia syytöksiäsi!
Registeröityä nimimerkkiä ei muut voi käyttää!
Ymmärrä ressukka jo se!
"Avaus on jo aivan turha, koska Jeesus lapsi oli tietenkin äitinsä ja isänsä kanssa, siellä, missä vanhemmat asui"
äitinsä ja isänsä kanssa,
siellä,
missä vanhemmat asui
vanhemmat?
äiti = Maria
isä = Joosef
Bioloogiset vanhemmat esikoispojalleen
Matteus 1
1 Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.
16 Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.
"Joosef, Daavidin poika"
biologisia sukulaisia molemmat Daavidin pojat, sekä Joosef että biologinen poikansa Jeesus!
"Jeesus", Daavidin poika"
"luulee, että Jumalan voima on monisanaisuudessa, jota sillä rittää sekoitaaksen koko palstan väärällä antikristillisellä hengellään."
luulee, että Jumalan voima on MONISANAISUUDESSA, jota sillä rittää sekoitaaksen koko palstan väärällä antikristillisellä hengellään.
Lyhytsanaisesti:
Joosef on Jeesuksen biologinen isä.
(Ja joka muuta väittää, pilkkaa Jeesusta, ja pahoittaa tämän mielen)
(Tykkäisitkö sinä Mohikaani_27 siitä, jos sinun äidistäsi sanottaisiin, ettei tämä saanut sinua isäsi kanssa aikaiseksi? Ettei sinun äitisi vihitty mies olisikaan ollut sinun biologinen isäsi? Tykkäisitkö sinä Mohikaani_27 siitä, jos sinun "isääsi" kutsuttaisiin "aisankannattajaksi", jonkun muun pennun elättäjäksi? Onko sinulla omakohtaisia traumoja jostain tuollaisista syytöksistä, ettei isäsi olisikaan biologinen isäsi, vaan että äitisi olisi käynyt vieraissa? Siitä voisi pelkästästään puhtaasti psygologiselta kannalta johtua se täällä jatkuvasti esille tuomasi raivosi siitä, kun joku edes sanallakaan vihjaisee Joosefin olleen Jeesuksen isä. Totesit tuossa aikaisemmin, että Maria ja Joosef OLIVAT JEESUKSEN VANHEMPIA! Oletko itse koskaan epäillyt, ettei sinun oma isäsi olisikaan sinun oma biologinen isäsi? Jos olet sellaista epäillyt, niin älä vastaa tähän kysymykseen nyt heti, vaan jätä siihen vastaamatta, jos todellakin olet eläessäsi kärsinyt tuollaisista epäilyistä, että oma äitisi, olisi saanut sinut ilman isääsi. Älä todellakaan siinä tapauksessa kommentoi tähän millään tavoin. Kommentoimatta tähän ajatukseen, syytöksiisi, epäilyksiin äitiäsi kohtaan, että tämä olisi pettänyt isääsi, käynyt ennen syntymääsi vieraissa miehissä, vaan jätä siihen todellakin vastaamatta. Ymmärrän siinä tapauksessa sinua, ettet halua Jeesusken äidistäkään ajatella sen parempaa. Oma äitisi ja Jeesuksen äiti, samanlaisia. Isyys sitä sun tätä, sekä sulla että muillakin. Jumalallasikin ja sen äidillä, niinkuin sinunkin synnyttäjälläsi. Sinunkin isäsi ehkä jätti perheensä, niinkuin tuntui Joosefkin jättäneen, eikös joo? Tsemppiä kuules Inkkari tiipiiheesi. Otan osaa!)
Minä EN OLE väärä ritari!
En ole ritari minkäänlainen!
Ei nyt eletä mitään ritariaikakautta!
Pitäisi sinun Raamatun raiskaajan sen nyt ymmärtävän!!!
Oletpas sinä Inkkari nyt tosi lapsellinen!
Saanut Cooperilta montakin kertaa selkaa?
Aika ottaa tomahowk UGH esille?
"* Tämä väärä ritari on varas, se on varastanut mun nimimerkin, ja häpäisee sen mitä järkytävimmällä tavalla"
SINÄ MOHIKAANI_27 HÄPÄISET MITÄ JÄRKYTTÄVIMMÄLLÄ TAVALLA SEKÄ JUMALAN ETTÄ Ihmisen Jeesuksen Kristuksen, välimiehemme meidän ja JUMALAN välillä!
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ............
he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
MENE MOHIKAANI_27 USKOLLASI PARANTAMAAN SAIRAITA,
ÄLÄKÄ JAUHA TÄÄLLÄ POTASKAASI!
MONTAKO SAIRASTA, VIATONTA, LASTA OLET PARANTANUT?
KERRO!
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ............
nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita..........
SINÄ MOHIKAANI_27 ET USKO!!!
(etkä uskalla kokeilla uskoasi epäjumalaasi jeesuskeen! itsemurhahan se olisi)
(todista uskosi jollain sinua vähemmän vahingoittavalla tavalla!!!)
(heitä, mäkihän se vain on mutta lähimpänä vuorea, Linnanmäki mereen!!!)
(Saat siitä kylläkin kovat sakot mutta mitäpäs sinä jeesusken seuraaja siitä vähääkään välität tai edes veisaisiskaan, joten tee se!!!)
(Tai heitäpäs inkkari etes pieni kivikään mereen niin oot osottanut toteksi sen että...
"jos sanoisitte tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', niin se tapahtuisi."
Kivihän se vain olisi mutta sun satusetän silmissä se olisi MAHTAVA VUORI
SIITÄ VAAN MOHIKAANI_27 RAAMATUN SANAA TOTEUTTAMAAN!
PARANNA EKAKS KAIKKI SAIRAAT LAPSET!
JOOHAN?!!
NÄYTÄ PELLE NYT KERRANKIN USKOSI!
JOOHAN?!
Paranna kaikki Suomen sairaat lapset!
PARANNA KAIKKI SUOMEN SAIRAAT LAPSET!
Kun teet sen, niin olet Jumalasta uskoinesi!
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ............
PARANTAVAT LAPSIA KAIKISTA SAIRAUKSISTAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!
NÄYTÄ PASKA USKOSI, ÄLÄKÄ PUHU PASKAA!!!
Johannes 20
7 ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 20:1&rnd=1419959635347
"ja HIKILIINAN, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä."
"ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, EI PANTUNA YHTEEN KÄÄRINLIINOJEN KANSSA, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä."
"ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, VAAN TOISEEN PAIKKAAN erikseen kokoonkäärittynä."
"ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan ERIKSEEN KOKOONKÄÄRITTYNÄ."
Kenelläkähän oli aika käynyt pitkäksi (virottuaan viinistä saamistaan tyrmäystipoista) ???
Odottikohan salaliittolaisiaan, joilla oli VALTAVA OMAISUUS mirhassa, 32 kiloa kultaakin kalliimmassa?
Olisikohan ollut arvossaan miljardeja euroissa?
32 kiloa arvokasta mirhaa Jeesuksen hautaan?
Vain muutama gramma sitä olisi tarvittu Jeesuksen ruumiin voitelemiseen!
Vain pieni tippa 32 kilosta!
Oliko loput 32 kiloa kultaakin, kalliimmasta mirhasta, tarkoitettu roomalaisen armeijan lahjomiseen, Jeesusken pakenemiseen, ja uuden elämän aloittamiseen egyptin kautta Intiassa?
32 KILOA KULTAAKIN KALLIIMPAA MIRHAA JEESUKSEN HAUTAAN!!!
VALTAVA VALTAVA VALTAVA OMAISUUS!!!
MAAILMAN SUURIN JA SALATUIN HUIJAUS???
KUKA OLI TUON HUIJAUKSEN TAKANA???
MIKSI???
Mistä tuo SUURI OMAISUUS (nykyrahassa miljardeja euroja) oli peräisin???
Kuka oli kerännyt sen ja miksi???
Miksi se vietiin Jeesusken hautaan???
32 KILOA???
Vain muutama tai muutama kymmen grammaa olisi riittänyt Jeesusken ruumiin voiteluun!!!
MUTTA 32 KILOA??!
Ketkä mahtoivatkaan olla rikkaimpia Israelin maassa, Jeesusken ristiinnaulitsemisen jälkeen???
LAHJOTUT ROOMALAISET SOTILAAT TIETENKIN!!!
* Mitä ihmettä sä teet täällä sekoilemassa ?
http://www.kotipetripaavola.com/Raamatun_karttoja21.html
"Valokuvia saa kopioida ja käyttää vapaasti, mutta ei kaupalliseen tarkoitukseen!"
ALE!!! ALE!!! ALE!!!
JEESUSKEN LAPSUUDEN AIKAISIA KARTTOJA MYYTÄVÄNÄ YHDEN PUUPENNIN KAPPALEHINTAAN!!!
Jeesus vietiin (jossain vaiheessa) toivuttuaan johonkin Välimeren satamaan, josta otti laivan ja eli pitkään Intiassa, vanhaksi mieheksi!
On siellä Intiassa Jeesusken OIKEA hautakin!
Samaa olen ihmetellyt sinusta itsestäsi jo vuosikaudet!!!
Anna selitys!!!
Jeesusken tilalla oli nyt joku toinen!!!
Luukas 24
16 Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.
(seli seli seli)
Luukas 24
13 Ja katso, kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään, joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista.
14 Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä, mikä oli tapahtunut.
15 Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa.
16 Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.
17 Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
18 Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
19 Hän sanoi heille: "Mitä?" Niin he sanoivat hänelle: "Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä,
20 kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.
21 Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat.
22 Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla
23 eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän.
24 Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat niin olevan, kuin naiset olivat sanoneet; mutta häntä he eivät nähneet."
25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
Lisää hauskoja väännöksiä. Ps.69:22. Biblia: Ja he antoivat minulle sappea syödäkseni, ja etikkaa juodakseni janossani. Mark.15:23. Ja he antoivat hänelle viinaa juoda myrrhamilla sekoitettu. Vaan ei hän ottanut.
Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.
(Koska ei ollut Jeesus)
"Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"
"Mitä?"
"Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli PROFEETTA, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä,
kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.
Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin.
LUNASTAVA ISRAELIN ROOMALAISTEN VALLASTA!
JEESUSTA PIDETTIIN KAPINALLISJOHTAJANA!
"Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! "
HUOM!
EI AIKA (TAI MUU) JÄRJESTYKSESSÄ!
"profeetat ovat puhuneet! "
Markus 3
21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
Lisää hauskoja väännöksiä. Biblia: Joh. 19: 28-30 Sitte, kuin Jesus tiesi jo kaikki täytetyksi, ja että Raamattu täytettäisiin, sanoi hän: minä janoon. Oli siis yksi astia pantu etikkaa täyteen, ja he täyttivät sienen etikalla ja panivat sen ympärille isoppia, ja panivat sen hänen suunsa eteen. Kuin siis Jesus oli etikkaa ottanut, sanoi hän: se on täytetty! ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
http://www.finbible.fi/UT/Johannes/biblia_19.htm
Kuin siis Jesus oli etikkaa ottanut, sanoi hän: SE ON TÄYTETTY! ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
69. Psalmi.
22. Ja he antoivat minulle sappea syödäkseni, ja etikkaa juodakseni minun janossani.
JOTTA KIRJOITUKSET TOTEEN KÄVISIVÄT JA TÄYTTYISIVÄT!
SE ON TÄYTETTY!
(Mark. 3:21, pitääkö ihmetellä?)
(vain nimeään sankarimme ei voinut "vanhojen kirjoitusten mukaiseksi" vaihtaa)
Sääli! Olis muuten tullut täydelliseksi koko "vanhojen kirjoitusten" seuraaminen, jota sukulaiset pitivät hulluuden merkkinä:
"Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan". "
Sääli! Olis muuten tullut täydelliseksi koko "vanhojen kirjoitusten" seuraaminen JA TÄYTTÄMINEN!
hah:
Luukas 2
19 Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.
Luukas 2
48 Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, SINUN ISÄSI ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua."
49 Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"
50 Mutta HE EIVÄT YMMÄRTÄNEET sitä sanaa, jonka hän heille puhui.
Markus 3
21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
Matteus 21
19 Ja nähdessään tien vieressä viikunapuun hän meni sen luo, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin pelkkiä lehtiä; ja hän sanoi sille: "Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako". Ja kohta viikunapuu kuivettui.
20 Kun opetuslapset tämän näkivät, ihmettelivät he ja sanoivat: "Kuinka viikunapuu niin äkisti kuivettui?"
21 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', niin se tapahtuisi.
22 Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte."
MAHDOTTOMUUKSIA KENELLE TAHANSA USKOVAISELLE!!!!!!
KUKA PÖLIÄ VOI TUOLLAISEEN USKOA??????
EI TOTEUDU, EIKÄ TULE IKINÄ TOTEUTUMAANKAAN!!!
HAKUSANOILLA NÄIHIN JAKEISIIN EI PÄÄSE MISSÄÄN RAAMATTUHAKUOHJELMISSA, KOSKA NE OVAT sensuroidut!!!
Markus 16
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
JÄRKYTTÄVÄÄ!!!
KUKAAN EI PYSTY TUOHON!!!
NUO JAKEET OVAT sensuroituja USKOVAISILTA!!!
kuka järkevä ihminen, uskovainenkin (mihin?), voi uskoa tosi uskovaisena voivansa heittää vuoria mereen, juoda kuolettavaa myrkkyä, antaa myrkyllisten käärmeiden pistää itseään, parantaa sairaita jne ???
Markus 3
21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
HEI TE TOSIUSKIKSET MYRKKYPULLOJUOMISINNE JA MYRKYLLISINNE KÄÄRMEINENNE JA JOTKA ELELETTE RAUHALLISTA USKIKSEN ELÄMÄÄNNE YKSINÄISILLÄNNE SAARILLANNE, JOTKA OVAT ENTISIÄ VUORIA, JOTKA OLETTE HEITTÄNEET MEREEN, JOTKA NYT OLETTE ASUTTANEET, PYHÄLLÄ OLEMASSA OLOLLANNE AAMEN!
parantakaa uskikset sairaita!
jeesus sanoo teidän pystyvän siihen!
JEESUS SANOO TEIDÄN PYSTYVÄN PARANTAMAAN SAIRAITA!
MIKSI ETTE SITTEN TEE SITÄ?
ESIMERKIKSI PIENIÄ SYÖPÄÄ SAIRASTAVIA LAPSIA ODOTTAA TEIDÄN APUANNE!
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
PARANTAKAA SAIRAAT LAPSET!!!!!!!!!!!!!
VAI
ETTEKÖ TE USKO?????????????
MITÄ PIRUN PELLEILYÄ TE OIKEIN PELAATTE?????????????
jeesus sanoo: te pystytte parantamaan, jos ja kun olette uskossa!
PARANTAKAA!
vai oletteko vain säälittäviä paskanpuhujia?
YLENNÄTTE ITTENNE JO TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ JUMALAN RINNALLE, TE SAATANAN PASKAA PUHUVAT PAKANAT PAKANAT!!!
1. Johanneksen kirje 3
2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
2. Korinttolaiskirje 3
18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
Uskovaiset kunnioittavat ja palvovat omaa uskoaan enemmän kuin Jumalaa!!!
Siksi voinkin kirjoittaa siten, miten kirjoitan!
Omatuntoni, ei yhteisö, sanelee uskoni!
Jeesus (se oikea) vaikuttaa uskooni myös!
En usko vuonna 325 luotuun jeesusjumalaan!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi
Uskon vain Jumalaan, Jeesuksen Jumalaan!
Johannes 17
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Johanneksen ilmestys 3
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
Nyt pitää lähteä viemään jo rekkaa satamaan.
Aika ikäänkuin vain hupsahti käsistä.
On jo kiire.
Jatkan heti kun tulen takaisin, tai sitten laivalta.
Hej då!