HALONEN MAINEIKKAASEEN HARVARDIIN LUENNOIMAAN

Arvostettu, älykäs ja tarmokas ex-presidenttimme Tarja Halonen on kutsuttu Harvardiin luennoimaan. Amerikkalainen Harvardin yliopistohan on yksi maailman maineikkaimpia opinahjoja, joten voimme taas kerran olla ylpeitä suomalaisuudestamme.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/714029/Presidentti Halonen lahtee Harvardiin helmikuussa

" Dekaani David T. Ellwood kehui tiedotteessa Halosta inspiroivaksi johtajaksi."

Sitäpä hän todellakin on ollut. Kukaan toinen johtajistamme ei ole tälläkään palstalla yhtä paljon inspiroinut ja kuten kaikki muistavat: Halosen aikana kaikki oli paremmin kuin nyt. Aivan kaikki.

Uuden Vuoden odotusta, Halosen syntymäpäivää jo vietettiin ja tämä hyvä joulunajan uutinen piristää päivää.
273264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 273

Vanhimmat

Hyvät uutiset

Äänestä
  • Hyviä uutisia ei ole koskaan liikaa.

    Äänestä

  • suomi-fäni kirjoitti:

    Hyviä uutisia ei ole koskaan liikaa.

    Halonen on erittäin vaikutusvaltainen nainen maailmassa ja hän oli presidenttinä maailman ykkösiä. Hän on vieläkin pyydetty luennoitsija ja nyt pääsee opettamaan Harvardiin. Turhaan haukutte Niinistöä tai Halosta kumpikin on omalla paikallaan hyvä. Ollaan ylpeitä kummastakin henkilöstä.

    Äänestä

  • molempi parempi kirjoitti:

    Vertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
    Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018.

    Äänestä

  • Vertailukohta edelli kirjoitti:

    Vertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
    Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018.

    Halonen on Suomen historian häpeäpilkku, vaikka edes STASI-salat eivät ole vielä paljastuneet.
    Lahjoitusluento: Tällaista ulkomaan pelleä saattaa tietysti joku tulla ajankulukseen ihmettelemään, sirkushuvit kun tarjotaan ilmaiseksi. "Lahjoitusluento" on ilmeisesti SAK:n kustantama.

    Äänestä

  • jjklöljölkjölkjölk

    Äänestä

...alkaa jäpä. Täällä on ihan kauhia kampanja sen puolesta.
Bruahahahhaha.

Äänestä
  • Miten idiootti on esimerkiksi tämä luojanluoma, joka postaa yhtä ja samaa Seppo Lehdon perverssistä mielikuvituksesta kumpuavaa herjatekstiä 10 vuoden takaa jo varmaan 300:tta kertaa palstalle. Riittääköhän arvio edes?
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/13181241

    Homo, homompi, homotus, lesbo, lesbot jne. Näissä asioissa pyörii tämän rassukan ajatukset myös Jouluna, yksin hän on kotonaan, maksalaatikko mikrossa, valmista viipaloitua korppukinkkua joulukinkun virkaa täyttämässä tämä polo päivystää haukkana pressa-palstaa ja on valmiina roskapostaamaan jonkun kaunaisen ala-astetasoisen herjan. Ei ihme, että ottaa päähän.

    Äänestä

  • Miten idiootti on es kirjoitti:

    Miten idiootti on esimerkiksi tämä luojanluoma, joka postaa yhtä ja samaa Seppo Lehdon perverssistä mielikuvituksesta kumpuavaa herjatekstiä 10 vuoden takaa jo varmaan 300:tta kertaa palstalle. Riittääköhän arvio edes?
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/13181241

    Homo, homompi, homotus, lesbo, lesbot jne. Näissä asioissa pyörii tämän rassukan ajatukset myös Jouluna, yksin hän on kotonaan, maksalaatikko mikrossa, valmista viipaloitua korppukinkkua joulukinkun virkaa täyttämässä tämä polo päivystää haukkana pressa-palstaa ja on valmiina roskapostaamaan jonkun kaunaisen ala-astetasoisen herjan. Ei ihme, että ottaa päähän.

    On todella ala-arvoista ja nöyryyttävää Jenni Haukiolle, kun häntä täällä tämän tästä verrataan äitinsä ikäisiin ja vanhempiinkin naisiin.

    Äänestä

  • On todella ala-arvoi kirjoitti:

    On todella ala-arvoista ja nöyryyttävää Jenni Haukiolle, kun häntä täällä tämän tästä verrataan äitinsä ikäisiin ja vanhempiinkin naisiin.

    Kaippa jokin järjestö tekisi jotain sotasankarin haudalle.

    Äänestä

  • Kaippa jokin järjest kirjoitti:

    Kansalaisaloite.fi-verkkopalvelun mukaan aloite vähimmäistuntimäärästä oli kerännyt lauantaihin mennessä vajaat 17 000 kannattajaa. Päästäkseen eduskunnan käsittelyyn aloite tarvitsee 50 000 allekirjoitusta heinäkuun puoliväliin mennessä.

    Äänestä

Harvardin yliopiston dekaani David T. Ellwood kehuu Halosta estotta.

"– Tarja Halosen vaikuttava ura tekee hänestä ideaalin henkilön toimimaan Angelopoulos Fellow at Harvard Kennedy Schoolissa. Meille hänen saapumisensa tänne on suuri kunnia."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418883728721.html

Äänestä
  • Mahtaakohan Niinistö joskus saada kutsun johonkin opinahjoon opettamaan?

    Äänestä

  • mietin tässä vaan kirjoitti:

    Mahtaakohan Niinistö joskus saada kutsun johonkin opinahjoon opettamaan?

    Tai ehkä Salosta löytyisi joku ala-aste, missä Sale voisi kertoa tsunami-kokemuksestaan? Se olis alle 10v tyypeille ehkä jopa jännää.

    Äänestä

  • tuskinpa vaan kirjoitti:

    Tai ehkä Salosta löytyisi joku ala-aste, missä Sale voisi kertoa tsunami-kokemuksestaan? Se olis alle 10v tyypeille ehkä jopa jännää.

    Ämmä menee homottamaan sinnekin, sehän on nykyään seksityöntekijä.

    Lentelee entiseen tahtiin maailmalla suomalaisen veronmaksajien rahoilla,
    mokomakin syöttiläs.

    Äänestä

  • Ei mitään hyötyä suomal kirjoitti:

    uskomattoman typeriä hokemia sinulla, kaunainen "ystäväni".

    Äänestä

  • Tyhmyyttään ja sen takia Niinistö niitä virkamiehiä kyykytti, kun ne huomasivat millainen tumpelo Niinistö todellisuudessa on.

    Äänestä

  • kaasuputkikonsultti Paavo Lipponen on edistänyt Venäjän kansallisia intressejä. Ilmeisen hyödyllisesti, sillä työstä on maksettu miljoona korvaukset.

    Äänestä

  • mietin tässä vaan kirjoitti:

    Mahtaakohan Niinistö joskus saada kutsun johonkin opinahjoon opettamaan?

    Kumman se ottaa mukaan, sinut vai Rumatsukan?
    vai molemmat?

    Äänestä

  • Ei mitään hyötyä suomal kirjoitti:

    Ämmä menee homottamaan sinnekin, sehän on nykyään seksityöntekijä.

    Lentelee entiseen tahtiin maailmalla suomalaisen veronmaksajien rahoilla,
    mokomakin syöttiläs.

    Olisiko suunnilleen 13-14 vuotta. Siitä asti kun halosämmä ensimmäisen kerran valittiin muka-presidentiksi. Se vasuri on nimimerkki Jäbä45. Ihan rassukka ja selkeä mielipuoli.

    Äänestä

  • kaasuputkikonsultti kirjoitti:

    kaasuputkikonsultti Paavo Lipponen on edistänyt Venäjän kansallisia intressejä. Ilmeisen hyödyllisesti, sillä työstä on maksettu miljoona korvaukset.

    " Odottelee nyt malttamattomana milloin pommit räjähtää ihmisjoukossa meilläkin."

    Juu, tottakai! xDDD

    Äänestä

  • Ei mitään hyötyä suomal kirjoitti:

    Ämmä menee homottamaan sinnekin, sehän on nykyään seksityöntekijä.

    Lentelee entiseen tahtiin maailmalla suomalaisen veronmaksajien rahoilla,
    mokomakin syöttiläs.

    Miksi Niinistö ja Kokoomus haluavat Suomen sotimaan Amerikan sotia ja huonoihin väleihin naapuri Venäjän kanssa? Onko ne tyhmiä?

    Äänestä

  • Siis ei kantaa asiaan eikä vastuunkantoa tekosistaan. Kuulostaa tutulta.

    Äänestä

  • Uppeti puppeti!

    Äänestä

  • Tyhmyyttään ja sen t kirjoitti:

    Tyhmyyttään ja sen takia Niinistö niitä virkamiehiä kyykytti, kun ne huomasivat millainen tumpelo Niinistö todellisuudessa on.

    Palstan häirikköfloodari jämä45 ansaitsee ikuisen bännin. !

    Äänestä

  • Olisiko suunnilleen kirjoitti:

    Olisiko suunnilleen 13-14 vuotta. Siitä asti kun halosämmä ensimmäisen kerran valittiin muka-presidentiksi. Se vasuri on nimimerkki Jäbä45. Ihan rassukka ja selkeä mielipuoli.

    Kaippa jokin järjestö tekisi jotain sotasankarin haudalle.

    Äänestä

  • Siis ei kantaa asiaa kirjoitti:

    Siis ei kantaa asiaan eikä vastuunkantoa tekosistaan. Kuulostaa tutulta.

    Siinä jää Niinistö telineisiin eikä Helinä ehdi edes samalle viivalle, koska on maakuntasarjalainen.

    Äänestä

  • Siinä jää Niinistö t kirjoitti:

    helinä ei ehdi.

    Miksei mikään Natomaa osallistu? Suomelle se on aivan väärä paikka. Voisiko presidentti nyt harkita asioita. Kukaan muu ei enää voi asialle mitään.

    Äänestä

  • jaakkoämmä kirjoitti:

    helinä ei ehdi.

    Meillä on kuitenkin koko ajan diplomaattisuhteet päällä. Meillä ei ole mitään erityisongelmaa. Tietysti tämä Ukraina rajoittaa. Me noudatamme sitä, mitä huippukokous on asiasta lausunut.

    Äänestä

  • Meillä on kuitenkin kirjoitti:

    Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa

    Äänestä

  • Miksei mikään Natoma kirjoitti:

    Miksei mikään Natomaa osallistu? Suomelle se on aivan väärä paikka. Voisiko presidentti nyt harkita asioita. Kukaan muu ei enää voi asialle mitään.

    "Meidän mielestämme Naton jäsenyys ei lisäisi Suomen turvallisuutta, me emme näe Naton jäsenyyttä ajankohtaisena", Sipilä sanoi.

    Äänestä

  • Kaippa jokin järjest kirjoitti:

    Kaippa jokin järjestö tekisi jotain sotasankarin haudalle.

    Presidentti Martti Ahtisaari kertoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että olisi eronnut presidentin virasta, jos kansanäänestyksen tulos olisi ollut EU:ta vastaan vuonna 1994.

    Äänestä

  • " Odottelee nyt malt kirjoitti:

    " Odottelee nyt malttamattomana milloin pommit räjähtää ihmisjoukossa meilläkin."

    Juu, tottakai! xDDD

    Kumu kuuluu ja hävittäjien pörräyskin sallalaistenkin korviin.
    Vastausta pyydetään.

    Äänestä

  • Tyhmyyttään ja sen t kirjoitti:

    Tyhmyyttään ja sen takia Niinistö niitä virkamiehiä kyykytti, kun ne huomasivat millainen tumpelo Niinistö todellisuudessa on.

    Jos Lordi pystyi voittamaan Euroviisut, miksen minäkin voisi päästä eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä keskustan listalta, Husu pohti mahdollisuuksiaan.

    Äänestä

  • Miten idiootti on esimerkiksi tämä luojanluoma, joka postaa yhtä ja samaa Seppo Lehdon perverssistä mielikuvituksesta kumpuavaa herjatekstiä 10 vuoden takaa jo varmaan 300:tta kertaa palstalle. Riittääköhän arvio edes? Toki viesti suht nopeasti deletoitiin.

    Äänestä

  • Miksei mikään Natoma kirjoitti:

    Miksei mikään Natomaa osallistu? Suomelle se on aivan väärä paikka. Voisiko presidentti nyt harkita asioita. Kukaan muu ei enää voi asialle mitään.

    Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ja puolustusministeri Carl Haglund (r) pitävät Venäjän reaktiota outona.

    Äänestä

  • Meillä on kuitenkin kirjoitti:

    Meillä on kuitenkin koko ajan diplomaattisuhteet päällä. Meillä ei ole mitään erityisongelmaa. Tietysti tämä Ukraina rajoittaa. Me noudatamme sitä, mitä huippukokous on asiasta lausunut.

    Hallitus oli esittänyt nykyisen viiden vuoden korottoman maksuajan nostamista seitsemään vuoteen.

    Äänestä

  • lkjpåo kirjoitti:

    Väkivalta-, rattijuoppos- ja seksuaalirikosten rangaistukset kovemmiksi, vakavien rikosten vanhenemisaikoja pidennetään.

    Äänestä

  • Miksei mikään Natoma kirjoitti:

    Miksei mikään Natomaa osallistu? Suomelle se on aivan väärä paikka. Voisiko presidentti nyt harkita asioita. Kukaan muu ei enää voi asialle mitään.

    kljhpoipå

    Äänestä

  • kjlhi kirjoitti:

    Presidentti Martti Ahtisaari kertoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että olisi eronnut presidentin virasta, jos kansanäänestyksen tulos olisi ollut EU:ta vastaan vuonna 1994.

    kljhpoiå

    Äänestä

  • Siinä jää Niinistö t kirjoitti:

    Siinä jää Niinistö telineisiin eikä Helinä ehdi edes samalle viivalle, koska on maakuntasarjalainen.

    lkjhopioåiop

    kjgölkjoipoi

    Äänestä

  • Kumman se ottaa muka kirjoitti:

    Kumman se ottaa mukaan, sinut vai Rumatsukan?
    vai molemmat?

    hjhlkljklk

    Äänestä

  • lkjhpo kirjoitti:

    Jos Lordi pystyi voittamaan Euroviisut, miksen minäkin voisi päästä eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä keskustan listalta, Husu pohti mahdollisuuksiaan.

    jkjöljöl

    Äänestä

  • lkjpåo kirjoitti:

    Hallitus oli esittänyt nykyisen viiden vuoden korottoman maksuajan nostamista seitsemään vuoteen.

    klöäkölä

    Äänestä

  • lkjhopi kirjoitti:

    Kumu kuuluu ja hävittäjien pörräyskin sallalaistenkin korviin.
    Vastausta pyydetään.

    kljöökljkl

    Äänestä

  • Myyntimainos: Kyllä kannattaa tulla kauempaakin katsomaan ihka elävää STASIN agenttia!!!

    Äänestä

  • åpoåpiopoi kirjoitti:

    lkjhopioåiop

    gkjlöklöjkölj

    Äänestä

  • mahtaa v-tuttaa? kirjoitti:

    uskomattoman typeriä hokemia sinulla, kaunainen "ystäväni".

    gkljöjklökjlöklöjökjl

    Äänestä

  • lkjpåo kirjoitti:

    Hallitus oli esittänyt nykyisen viiden vuoden korottoman maksuajan nostamista seitsemään vuoteen.

    gjklökjlkljökjlöklöjööklj

    Äänestä

  • lökhpåo kirjoitti:

    Miten idiootti on esimerkiksi tämä luojanluoma, joka postaa yhtä ja samaa Seppo Lehdon perverssistä mielikuvituksesta kumpuavaa herjatekstiä 10 vuoden takaa jo varmaan 300:tta kertaa palstalle. Riittääköhän arvio edes? Toki viesti suht nopeasti deletoitiin.

    kjfghjöklkjlökjlljö

    Äänestä

  • lkjpåo kirjoitti:

    Hallitus oli esittänyt nykyisen viiden vuoden korottoman maksuajan nostamista seitsemään vuoteen.

    lkgjopiiopåiopiåoåpi

    Äänestä

  • jlkhjlklkhjkh kirjoitti:

    hjhlkljklk

    jhkgiopuioppoiiopu

    Äänestä

  • kgöjkökljj kirjoitti:

    kjgölkjoipoi

    kljoipåopiåoåpiopi

    Äänestä

  • lkjhpo kirjoitti:

    Jos Lordi pystyi voittamaan Euroviisut, miksen minäkin voisi päästä eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä keskustan listalta, Husu pohti mahdollisuuksiaan.

    gjklhopiååopopåiipåoåpi

    Äänestä

  • lökhpåo kirjoitti:

    Miten idiootti on esimerkiksi tämä luojanluoma, joka postaa yhtä ja samaa Seppo Lehdon perverssistä mielikuvituksesta kumpuavaa herjatekstiä 10 vuoden takaa jo varmaan 300:tta kertaa palstalle. Riittääköhän arvio edes? Toki viesti suht nopeasti deletoitiin.

    jkölkljjöllj

    jöjklpoiåpi

    Äänestä

  • köljköljjkljjöl kirjoitti:

    jkölkljjöllj

    jkhgiuopoupoiuiou

    Äänestä

  • kgöjkökljj kirjoitti:

    kjgölkjoipoi

    jkhgopiipåpåoioiåi

    Äänestä

  • Siinä jää Niinistö t kirjoitti:

    Siinä jää Niinistö telineisiin eikä Helinä ehdi edes samalle viivalle, koska on maakuntasarjalainen.

    kjklökljlkjkjljkl

    Äänestä

  • kalerous kirjoitti:

    "Meidän mielestämme Naton jäsenyys ei lisäisi Suomen turvallisuutta, me emme näe Naton jäsenyyttä ajankohtaisena", Sipilä sanoi.

    jöjköjkjökljöklj

    Äänestä

  • jlkhjlklkhjkh kirjoitti:

    hjhlkljklk

    kljlöjölkjölkj

    Äänestä

  • popoipoiopi kirjoitti:

    jkhgopiipåpåoioiåi

    kklööjlkkjöllkj

    Äänestä

  • opiååpoiåopi kirjoitti:

    jöjklpoiåpi

    kjlhkjlklälköläkö

    Äänestä

  • klkjkljöklöklj kirjoitti:

    kjklökljlkjkjljkl

    kjlkjlölkjölkjölkj

    Äänestä

  • opiååpoiåopi kirjoitti:

    jöjklpoiåpi

    jkhgipouioipoåpipiop

    Äänestä

  • opiååpoiåopi kirjoitti:

    jöjklpoiåpi

    kjhgåopipåiåpipio

    Äänestä

  • pioupioupiouiou kirjoitti:

    jhkgiopuioppoiiopu

    kjhgiopåpiåpiå

    Äänestä

  • löläöhkjkhl kirjoitti:

    klöäkölä

    jkhlgiuoppoiupioupoiu

    Äänestä

  • ioupiouupioiou kirjoitti:

    jkhgiuopoupoiuiou

    jkhgioupoupiopou

    Äänestä

  • Väyrysellä olisi kyl kirjoitti:

    Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa

    jkhglkjhljkhljkhl

    Äänestä

  • lkjpåo kirjoitti:

    Hallitus oli esittänyt nykyisen viiden vuoden korottoman maksuajan nostamista seitsemään vuoteen.

    jkhgioåpiåopiåpo

    Äänestä

  • löläöhkjkhl kirjoitti:

    klöäkölä

    jkhgiupoupoiupoiu

    Äänestä

  • lkjölkjölkj kirjoitti:

    kljlöjölkjölkj

    kjhgoiåpiåpoiåpoiåpoi

    Äänestä

  • Miksei mikään Natoma kirjoitti:

    Miksei mikään Natomaa osallistu? Suomelle se on aivan väärä paikka. Voisiko presidentti nyt harkita asioita. Kukaan muu ei enää voi asialle mitään.

    hgiupiuopiouioup

    Äänestä

  • poiåpoiåpoiå kirjoitti:

    kjhgiopåpiåpiå

    jkgiupoipoipoiipouiupo

    Äänestä

  • ökljljjlkölj kirjoitti:

    kljöökljkl

    jkhgiupiuoupou

    Äänestä

  • åpoiåpoiopi33 kirjoitti:

    jkhgioåpiåopiåpo

    jklhguioppioupoiupoupou

    Äänestä

  • kljköljklljklj kirjoitti:

    kjlkjlölkjölkjölkj

    jhiupioupoupiopoiou

    Äänestä

  • köljköljjkljjöl kirjoitti:

    jkölkljjöllj

    hgupioopupoiuo

    Äänestä

  • lkjhpåopåo kirjoitti:

    kljhpoipå

    jkhguipioupioupiou

    Äänestä

  • kgöjkökljj kirjoitti:

    kjgölkjoipoi

    jhgupoiupoiupopoiu

    Äänestä

  • åopioipipioåpi kirjoitti:

    lkgjopiiopåiopiåoåpi

    jhgiupioupioupioupiou

    Äänestä

  • poiååopioåpio kirjoitti:

    kljoipåopiåoåpiopi

    gjkhiuoiuopoo

    Äänestä

  • lköälöälökkö kirjoitti:

    kjlhkjlklälköläkö

    jkhgiupoiupouou

    Äänestä

  • opåiåpiåpioåp kirjoitti:

    jkhgipouioipoåpipiop

    hjgjkhlkjljkjkhl

    Äänestä

  • åopioipipioåpi kirjoitti:

    lkgjopiiopåiopiåoåpi

    jkhlgiupopo

    Äänestä

  • KLÖJKJÖL kirjoitti:

    jkjöljöl

    jkhghjlkjhlioupou

    Äänestä

  • jkhgiuopioupou

    Äänestä

  • piåpiåpoiåpi kirjoitti:

    kjhgåopipåiåpipio

    jkhgiupioupioupiou

    Äänestä

ämmä sauli meni jo homottamaan

Äänestä
  • Lopeta jo se Halosen ja Niinistön mollaaminen.
    Ei Soinista presidenttiä tule, ei edes ministeriä.

    Äänestä

  • Haloska kutsui tänne oikein kirvesmiehiä tappamaan suomalaisia!
    Voiko kukaan enää enempää vihata meitä kuin ryssänkätyri kassialma.

    Äänestä

  • Haloska kutsui tänne kirjoitti:

    Haloska kutsui tänne oikein kirvesmiehiä tappamaan suomalaisia!

    Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.

    Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen?

    Äänestä

  • Halonen sai Suomeen kirjoitti:

    Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.
    Om kuin Yhdysvaltain laiton Kuuban maapala Guontamoss laittomasti, jota meilläkin ja EU suojelee totuudelta.

    Äänestä

  • Suomalaiset raukkoja kirjoitti:

    Olen nähnyt tiitisen listan ja Halosen nimi oli aakkosjärjestyksen mukaan ensimmäinen!

    Äänestä

  • Olen nähnyt tiitisen kirjoitti:

    Olen nähnyt tiitisen listan ja Halosen nimi oli aakkosjärjestyksen mukaan ensimmäinen!

    " Odottelee nyt malttamattomana milloin pommit räjähtää ihmisjoukossa meilläkin."

    Juu, tottakai! xDDD

    Äänestä

  • Halonen sai Suomeen kirjoitti:

    Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.

    Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen?

    Eduskunta päättää siitä, millaiset valtaoikeudet tasavallan presidentillä on.

    Siinä olet oikeassa, että maa tarvitsee aina johtajan. Mistähän sellainen saadaan, kun maalla ei tällä hetkellä ole johtajaa.

    Äänestä

  • Eduskunta päättää si kirjoitti:

    Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?

    Äänestä

  • Niinistö ei taas kun kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Äänestä

  • " Odottelee nyt malt kirjoitti:

    " Odottelee nyt malttamattomana milloin pommit räjähtää ihmisjoukossa meilläkin."

    Juu, tottakai! xDDD

    Ehdotukseni on: mene psykiatrin juttusille. Hän voisi kertoa, miksi Halonen teki niin kuin teki

    Tarja Halonen on kutsuttu USA:n arvostetuimman yliopiston luennoitsijaksi. Aika moni USA:n presidenteistäkin on opiskellut Harwardin yliopistossa.

    Tuskin ne sinne ketä tahansa olisivat Suomesta halunneet.

    Äänestä

  • Haloska kutsui tänne kirjoitti:

    Haloska kutsui tänne oikein kirvesmiehiä tappamaan suomalaisia!
    Voiko kukaan enää enempää vihata meitä kuin ryssänkätyri kassialma.

    Jos ajatellaan että jollain huutolaiskuubalaislapsella ja perheellä ei ole toimeentuloa niin myydä seksiä... tästäkö johtuu sprayseinäkirjoitukset SUOMI =

    Äänestä

  • Haloska kutsui tänne kirjoitti:

    Haloska kutsui tänne oikein kirvesmiehiä tappamaan suomalaisia!
    Voiko kukaan enää enempää vihata meitä kuin ryssänkätyri kassialma.

    Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa

    Äänestä

  • Niinistö ei taas kun kirjoitti:

    Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?

    Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa

    Äänestä

  • Olen nähnyt tiitisen kirjoitti:

    Olen nähnyt tiitisen listan ja Halosen nimi oli aakkosjärjestyksen mukaan ensimmäinen!

    Ainahan nuo vanhat lesbot kuolaa nuorten naisten perään,

    samoin homot pikkupoikien perään.

    Pentikäisen avomielinen kirjoitus kertoo osuvasti, miten vaikeista ja isoista asioista vaalikampanjassa voi olla kyse.

    Äänestä

  • Väyrysellä olisi kyl kirjoitti:

    Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa

    Viides artikla viittaa sopimukseen siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä Naton jäsenmaata kohtaan pidetään hyökkäyksenä jokaista puolustusliiton jäsenvaltiota vastaan.

    Äänestä

  • Halonen sai Suomeen kirjoitti:

    Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.

    Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen?

    Nythän on niin, että "Meidän mielestämme Naton jäsenyys ei lisäisi Suomen turvallisuutta, me emme näe Naton jäsenyyttä ajankohtaisena", Sipilä sanoi.

    Äänestä

  • Suomalaiset raukkoja kirjoitti:

    Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.
    Om kuin Yhdysvaltain laiton Kuuban maapala Guontamoss laittomasti, jota meilläkin ja EU suojelee totuudelta.

    Demaritaustaisen Ahtisaaren edustama "sosiaalidemokratia" oli myös termi, jota HS:n tapaamat nuoret eivät vielä hahmottaneet.

    Äänestä

  • Niinistö ei taas kun kirjoitti:

    Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?

    HS:n tapaamat nuoret eivät vielä hahmottaneet. Antaa parkua vaan, hittojakos siitä. Se vaan todistaa, että pilkka puree.

    Äänestä

  • Eduskunta päättää si kirjoitti:

    Eduskunta päättää siitä, millaiset valtaoikeudet tasavallan presidentillä on.

    Siinä olet oikeassa, että maa tarvitsee aina johtajan. Mistähän sellainen saadaan, kun maalla ei tällä hetkellä ole johtajaa.

    Expressenin mukaan Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs Viktor Tatarintsev pyysi tietoja harjoituksen tavoitteista ja yksityiskohdista tavatessaan ulkoministeriön korkean virkamiehen viime viikolla.

    Äänestä

  • kalabaliki kirjoitti:

    Ainahan nuo vanhat lesbot kuolaa nuorten naisten perään,

    samoin homot pikkupoikien perään.

    Ei sinulla mitään uutta olisi näin vuosien jälkeen keksittynä?

    Olis meinaan kiva. Alat maistua TOOOOOOOSI vanhalta purkalta ilman makua.

    Alapas miettiä jotain uutta veretseisauttavaa naljailua ja postaa se sitten vasta kun keksit UUDEN.

    Äänestä

  • Eduskunta päättää si kirjoitti:

    Eduskunta päättää siitä, millaiset valtaoikeudet tasavallan presidentillä on.

    Siinä olet oikeassa, että maa tarvitsee aina johtajan. Mistähän sellainen saadaan, kun maalla ei tällä hetkellä ole johtajaa.

    "Suomi on vaikeassa tienhaarassa, ja en halua nyt jättää Suomea. Haluan olla jatkossakin politiikassa vaikuttamassa ja etsimässä ratkaisuja talouden kuntoon saattamiseksi", Urpilainen kertoo HS:lle.

    Äänestä

  • Ehdotukseni on: mene kirjoitti:

    Ehdotukseni on: mene psykiatrin juttusille. Hän voisi kertoa, miksi Halonen teki niin kuin teki

    Myös puolustusministeri Carl Haglund pitää Venäjällä käynnissä olevaa kehitystä huolestuttavana.

    Äänestä

  • Totta, siellä on hen kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Stubb on jo ryhtynyt tiukentamaan puolueensa Nato-linjaa ( Paasikivi-Seuran puhe tiistaina 24.3.) ja nyt sitten vielä entistä kovempi leikkauslinja talouden puolella.

    Äänestä

  • perusperttilä kirjoitti:

    Pentikäisen avomielinen kirjoitus kertoo osuvasti, miten vaikeista ja isoista asioista vaalikampanjassa voi olla kyse.

    "Saisi olla vaalit joka vuosi, kun saa näin hyviä alustuksia", yksi tokaisee.

    Äänestä

  • pelkkä koomikko. kirjoitti:

    Lopeta jo se Halosen ja Niinistön mollaaminen.
    Ei Soinista presidenttiä tule, ei edes ministeriä.

    Taustalla on teollisuuden rakennemuutos erityisesti paperiteollisuudessa ja Nokia-sektorilla, ja investointien vähäisyys, Rinne selitti HS:lle valtioneuvoston linnassa.

    Äänestä

  • pelkkä koomikko. kirjoitti:

    Lopeta jo se Halosen ja Niinistön mollaaminen.
    Ei Soinista presidenttiä tule, ei edes ministeriä.

    Vierailun aikana keskustellaan Lähi-idän tilanteesta ja kansainvälisistä kysymyksistä.

    Äänestä

  • pelkkä koomikko. kirjoitti:

    Lopeta jo se Halosen ja Niinistön mollaaminen.
    Ei Soinista presidenttiä tule, ei edes ministeriä.

    Kirjoituksesta olisi Sipilän mielestä pitänyt informoida muuta hallitusta ja presidenttiä. Rinteen mielestä kirjoitus oli huonosti harkittu.

    Äänestä

  • Totta, siellä on hen kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    gjköpåoåpoi

    Äänestä

  • klhopioipåoåp

    Äänestä

  • jkgköljöklj

    Äänestä

  • Jos ajatellaan että kirjoitti:

    Jos ajatellaan että jollain huutolaiskuubalaislapsella ja perheellä ei ole toimeentuloa niin myydä seksiä... tästäkö johtuu sprayseinäkirjoitukset SUOMI =

    jköllkkljlkjköjl

    Äänestä

  • kalabaliki kirjoitti:

    Ainahan nuo vanhat lesbot kuolaa nuorten naisten perään,

    samoin homot pikkupoikien perään.

    kljgiopåpoiopi

    Äänestä

  • kjgkjklökjölökljköjl

    Äänestä

  • Halonen sai Suomeen kirjoitti:

    Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.

    Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen?

    kljopiåopåiopiå

    Äänestä

  • Olen nähnyt tiitisen kirjoitti:

    Olen nähnyt tiitisen listan ja Halosen nimi oli aakkosjärjestyksen mukaan ensimmäinen!

    hjkljkhljhkkjhjhkl

    Äänestä

  • Halonen sai Suomeen kirjoitti:

    Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.

    Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen?

    kljhoipåopipoipoi

    Äänestä

  • jööööörkkkkq kirjoitti:

    Viides artikla viittaa sopimukseen siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä Naton jäsenmaata kohtaan pidetään hyökkäyksenä jokaista puolustusliiton jäsenvaltiota vastaan.

    jklhopiiåpipiåp

    Äänestä

  • klkljooiåpppoiåipoåpoiåppoi

    Äänestä

  • Niinistö ei taas kun kirjoitti:

    Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?

    jhgpiuopoupou

    Äänestä

  • kljöliopyt kirjoitti:

    Ei sinulla mitään uutta olisi näin vuosien jälkeen keksittynä?

    Olis meinaan kiva. Alat maistua TOOOOOOOSI vanhalta purkalta ilman makua.

    Alapas miettiä jotain uutta veretseisauttavaa naljailua ja postaa se sitten vasta kun keksit UUDEN.

    jkhkjlöljöljölkjölk

    Äänestä

  • Totta, siellä on hen kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    kljhgiuooiupoiuiouiou

    Äänestä

  • Niinistö ei taas kun kirjoitti:

    Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?

    kjgioupioupoiupoiupio

    Äänestä

  • Halonen sai Suomeen kirjoitti:

    Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.

    Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen?

    jkhguioiouuioppiupoiup

    Äänestä

...edes lukea ja kirjoittaa? Jenni kuulemma kirjoittaa sen puheetkin.
Jenni kun perheen älykkö.

Äänestä
  • Ehkä myös Uuden Vuoden puheen? Onkohan runomitassa?

    Äänestä

  • Olisi syytä korjata tuollainen paikkansapitämätön väite, että miinat eivät olisi aiheuttaneet siviiliväestölle vahinkoja.

    Äänestä

  • iskulla tavoitellaan erilaisia kielteisiä poliittisia vaikutuksia, jotta eri uskontorymien välille nousisi jännitteitä.

    Äänestä

  • luulisin Lennu kirjoittaa

    Äänestä

  • kuka tietää kirjoitti:

    Ehkä myös Uuden Vuoden puheen? Onkohan runomitassa?

    Mitäs vikaa tuossa mainitsemassasi EurAasian liitossa sitten oikein on?

    Äänestä

  • Olisi syytä korjata kirjoitti:

    Olisi syytä korjata tuollainen paikkansapitämätön väite, että miinat eivät olisi aiheuttaneet siviiliväestölle vahinkoja.

    Olemme toimineet toisin, (eli sallimme mielellämme Venäjän yksipuolisen propagandan levittämisen maassamme ilman kritiikkiä).

    Äänestä

  • Olemme toimineet toi kirjoitti:

    Ainakaan ulkoministeriksemme valitsemamme Tuomiojan henkinen koti ei ole (vieläkään) läntisen demokratian piirissä.

    Äänestä

  • iskulla tavoitellaa kirjoitti:

    iskulla tavoitellaan erilaisia kielteisiä poliittisia vaikutuksia, jotta eri uskontorymien välille nousisi jännitteitä.

    – Olemme toimineet toisin Suomessa, Tuomioja totesi haastattelussa.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    luulisin Lennu kirjoittaa

    Lähettiläs sanoo uskovansa kommenttien aiheuttavan pitkäaikaista haittaa Suomen ja Viron välisille suhteille.

    Äänestä

  • Lähettiläs sanoo usk kirjoitti:

    kirvesmurhista epäilty mies on noin 30-40 vuotias somalialaistaustainen mies. STT kertoo, että mies oli saanut oleskeluluvan Suomeen. Hänellä ei näyttäisi olevan kytkentöjä äärijärjestöihin.

    Äänestä

  • kirvesmurhista epäi kirjoitti:

    kirvesmurhista epäilty mies on noin 30-40 vuotias somalialaistaustainen mies. STT kertoo, että mies oli saanut oleskeluluvan Suomeen. Hänellä ei näyttäisi olevan kytkentöjä äärijärjestöihin.

    Pevkeve

    http://farm8.staticflickr.com/7313/9692409515_2b2ae00fa0.jpg
    Web of Trust

    Äänestä

  • Ainakaan ulkoministe kirjoitti:

    Ainakaan ulkoministeriksemme valitsemamme Tuomiojan henkinen koti ei ole (vieläkään) läntisen demokratian piirissä.

    Eipä tuossa avauksessa näy niitä Helinän ahkerasti mainostamia Salen valtiovierailuja Valkoiseen taloon lainkaan...ai niin, eihän niitä ole!! NONE.

    Äänestä

  • iskulla tavoitellaa kirjoitti:

    iskulla tavoitellaan erilaisia kielteisiä poliittisia vaikutuksia, jotta eri uskontorymien välille nousisi jännitteitä.

    Kaippa jokin järjestö tekisi jotain sotasankarin haudalle.

    Äänestä

  • Kaippa jokin järjest kirjoitti:

    Kaippa jokin järjestö tekisi jotain sotasankarin haudalle.

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    luulisin Lennu kirjoittaa

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Äänestä

  • Totta, siellä on hen kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Se vasuri on nimimerkki Jäbä45. Ihan rassukka ja selkeä mielipuoli.

    Äänestä

  • Se vasuri on nimimer kirjoitti:

    Se vasuri on nimimerkki Jäbä45. Ihan rassukka ja selkeä mielipuoli.

    Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.

    Äänestä

  • Suomalaiset raukkoja kirjoitti:

    Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.

    Tyhmyyttään ja sen takia Niinistö niitä virkamiehiä kyykytti, kun ne huomasivat millainen tumpelo Niinistö todellisuudessa on.

    Äänestä

  • Tyhmyyttään ja sen t kirjoitti:

    Tyhmyyttään ja sen takia Niinistö niitä virkamiehiä kyykytti, kun ne huomasivat millainen tumpelo Niinistö todellisuudessa on.

    On ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista.

    Äänestä

  • Totta, siellä on hen kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Väyrysellä olisi kyllä enemmän auktoriteettia pressaksi ja paremmat kyvyt hoitaa ulkomaanpolitiikkaa

    Äänestä

  • Stalin sanoi, että kahdessa viikossa Helsinki valloitetaan. Hän ei koskaan päässyt lähellekään.

    Äänestä

  • Olemme toimineet toi kirjoitti:

    Olemme toimineet toisin, (eli sallimme mielellämme Venäjän yksipuolisen propagandan levittämisen maassamme ilman kritiikkiä).

    Tietovuodon takana on pankin entinen it-asiantuntija Hervé Falciani, joka murtautui pankin asiakastietoihin loppuvuodesta 2007. Tietomurron jälkeen Falciani pakeni Ranskaan, sillä poliisi jahtasi häntä Sveitsin tiukan pankkisalaisuuden rikkomisesta.

    Äänestä

  • Lähettiläs sanoo usk kirjoitti:

    Lähettiläs sanoo uskovansa kommenttien aiheuttavan pitkäaikaista haittaa Suomen ja Viron välisille suhteille.

    "Jos pidämme kiinni arvoistamme ja EU:n yhtenäisyyden periaatteesta, sillä on vaikutusta ja olen luottavainen sen merkityksen suhteen", Merkel sanoi.

    Äänestä

  • Suomessa vierailulla käynyt ministeri kommentoi Pohjoismaiden puolustusministerien yhteistä kirjoitusta, jossa kehotettiin varautumaan Venäjän lisääntyneeseen aggressiivisuuteen yhteistyötä parantamalla.

    Äänestä

  • Olisi syytä korjata kirjoitti:

    Olisi syytä korjata tuollainen paikkansapitämätön väite, että miinat eivät olisi aiheuttaneet siviiliväestölle vahinkoja.

    jhkgioupioupou

    Äänestä

Vähemmälle huomiolle on taas sosialistipiireissä jäänyt, että Tarja Kaarina menee sinne opiskelemaan ja jos hän nyt samalla pääsee muutaman kerran puhujapönttöön "luennoimaan" niin ei se ole mikään maatamullistava tapahtuma. Kannattaa seurata mitä kuulijoita sali on täynnä vai ammottaako tyhjyyttään ja pitää kustantaa uskolliset palvojat täältä pohjolasta sinne nyökyttämään.

Äänestä
  • Turun Sanomien uutisessa puhutaan vain luennoimisesta.
    Totuuteen ei Helinän satuilu ja unennäkö vaikuta.

    Äänestä

  • Tarkoitatko tuolla infantiililla luuserilla itseäsi? Jos tarkoitat, niin olet kerrankin ihan oikeassa.

    Äänestä

  • Tarkoitatko tuolla i kirjoitti:

    Tarkoitatko tuolla infantiililla luuserilla itseäsi? Jos tarkoitat, niin olet kerrankin ihan oikeassa.

    Välillä Sale kaatuilee kännissä ja Jenni vatkaa luisevaa, poikamaista pyrstöään.. aah Kultarannan kesä.

    Äänestä

  • Välillä Sale kaatuil kirjoitti:

    Välillä Sale kaatuilee kännissä ja Jenni vatkaa luisevaa, poikamaista pyrstöään.. aah Kultarannan kesä.

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Äänestä

  • Totta, siellä on hen kirjoitti:

    Totta, siellä on henkinen kotimme, siellä olemme vertaistemme joukossa. Sweet home Azerbaijan.

    Kunnon metsuri pistää v-tuilijat halki, poikki ja pinoon. On täällä Pohjolassa puukot ja puntarit olleet aseena ihan kantasuomalaistenkin välienselvittelyissä.

    Äänestä

  • Pevkeve kirjoitti:

    Turun sanomien jutussa mainitaan, että "Presidentti Koivisto ehdotti itsekin jo vuonna 2007, että lista vapautettaisiin kassakaapista. Supon johto halusi kuitenkin jatkaa salausta."

    Supon johto on tällä hetkellä kokoomuslainen, joten voi aiheellisesti kysyä miksi ne eivät haluat sitä listaa julkistaa.

    Äänestä

Mitä ihmeen vaikutusvaltaa halosella koskaan on ollut? Käy vain seksitöissä ja homottamassa maailmalla.
Sellainen ei kiinnosta muita kuin korkeintaan niitä jotka ovat seksuaalisesti poikkeavia.
Miksi täällä pitää muille mainostaa halosen homoluentoja jatkuvasti? Jos luennoi niin luennoikoon, so what.

Miten niin ykkösluokkaa se oli muka presidenttinä? ja mitä sai aikaan esim. suomalaisen tavallisen naisen hyväksi??
Lupaili vaalipuheissaan kaikenlaista, ja siksi minäkin menin halpaan ja äänestin, mutta petyin pahasti.

Mitkä työnhalut sille nyt muka pukkasi, kun presidenttinä ollessa vain makasi mäntyniemessä ja huvimatkaili
miljoonien eurojen edestä pitkin maailmaa?

Äänestä
  • Katkeroiduit, pahalainen, omaan elämääsi. Et Haloseen.

    Äänestä

Niinistöstä ei tuohon olisi. Se on aivan liian tyhmä

Äänestä
  • nyt on jenninhame

    Äänestä

...Halonen Harwardiin ja takaisin.
Siinä on eri fiksu lyyli.

Äänestä

  • ymmärräthän että kirjoitti:

    ..tuo Halosen tyttären nimittely "pikkuvaimoksi" on paitsi vanha ja huono, myös tavattoman lapsellinen hokema?

    Minäkin olen kuullut ja itsekin tehnyt havaintoja, että lespopariskunnassakin toinen nainen on miesmäinen
    ja toinen niinkuin esittäisi naispuolta. Minunkin mielestä vanhempi halonen on selvästi miesmäinen
    ja annaliinu esittää pariskunnan naista, pikkuvaimoa.
    Eikä haittaa vaikka ovat sukua, päinvastoin omaisuuskin pysyy suvussa.
    Eikä mitään uutta sukulaisavioliitot, Egyptissäkin taannoin oli tapana ja monissa hallitsijasuvuissa,
    ja setakin hyväksyy .
    No eihän se ole keneltäkään pois, mitä sitä salailemaan??

    Äänestä

  • ihan asiallistahan tuo.. kirjoitti:

    Onko Harvardissa avattu joku komiikan laitos? Tän on pakko olla vitsi, koska Halosen asiantuntemus on tässä:

    - kuinka romutan maan puolustuskyvyn
    - miten nuoleskelen Putinia
    - oiomme yhdessä kravatteja
    - verovaroista voi maksaa omat harrastuksensa
    - verorahat on tarkoitettu kehitysmaiden kuluihin

    .

    Äänestä

  • ymmärräthän että kirjoitti:

    ..tuo Halosen tyttären nimittely "pikkuvaimoksi" on paitsi vanha ja huono, myös tavattoman lapsellinen hokema?

    Siinä on eri fiksu lyyli.

    Äänestä

  • ymmärräthän että kirjoitti:

    ..tuo Halosen tyttären nimittely "pikkuvaimoksi" on paitsi vanha ja huono, myös tavattoman lapsellinen hokema?

    lenny pikkuvaimo

    Äänestä

Kateus vie kalatkin vesistä, sanotaan.
Miksi Halosen menestys itkettää?

Äänestä
  • Haluaako joku Harvardissa esityksen "ökyeläkeläinen roskalavadyykkarina"?

    - ohjeita miljonääreille sarjassa Halonen opastaa hankkimaan kattilat ja valokuvakehykset nopeasti roskalavoilta köyhempien nenän edestä.

    Äänestä

halua.

Tarja on ihanaa.

Äänestä

me olemme suomessa.

Äänestä

"45" n.2

Äänestä
  • Hahaa, kaikki ymmärtää kansainvälistä kieltä MIAU ! Kyllähän tuolla sanastolla jo luennoi vaikka missä Miau, miau, miumiau.

    Äänestä

Hah haa, siellä naiset luulee haloskaa Conan O`brieniksi, on siellä kivaaaaa!!!

Äänestä

Niinistö ei pystynyt tuohon!

Äänestä

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) esittää "vakavan vetoomuksen" pääministeri Alexander Stubbille (kok), jotta tämä laittaisi kokoomuksen eduskunta- ja ministeriryhmän kuriin.

Äänestä

Kyllä

Äänestä

hlgjkhiupoiupouoiupoi

Äänestä

jkhguiiopupoiu

Äänestä

hjgyouiyoiyo

Äänestä

jkhgiouioupoiuoiup

Äänestä

jhkgiiopupoiupoiuoiuo

Äänestä

jkhgiuopiopou

Äänestä

jkhgiuopoiupoupoupo

Äänestä

hgiupoiuiouiouioupou

Äänestä

jkhgiuopoiupoupouio

Äänestä

hjgiuopoiupoiup

Äänestä

hjguiiuyoiuyoiuy

Äänestä

kljhoiåopiåpåpi

Äänestä

jhkgioupoiupoiuoiuiou

Äänestä

kjhgiuopoiupoiupo

Äänestä

hjgfuioiuyouiyiuy

Äänestä

jkhgiupoiuioupoup

Äänestä

jkhgiupoiupoiupou

Äänestä

jhkgupioupioupo

Äänestä

jkhgupoiupoiupou

Äänestä

jhkgiuopiououou

Äänestä

kjhgioupioupoiu

Äänestä

jhkgioupoiupoiupo

Äänestä

jhgupioupoiupiouoiu

Äänestä

uytuiopupoiuiouoiuoiuIUPOIUOIUPOIUPPIOUPIO

Äänestä

jhgioåpopiopipoiåopi

Äänestä

jhkgiuopioupiupouioujhklpiou

Äänestä

jhkguipoioupouoiuou

Äänestä

klöjfgiouuioupoiuoUPOUPOUPOUioupoupouiouppo

Äänestä

kljopiåpipi

Äänestä

jhgiouipuopioukjlöjklökljl

Äänestä

jkhfioupioupoiupoiupoupo

Äänestä

jkhgiuopioupoiupioupoupo

Äänestä

jkhgioupoiupoiupoupoupoi

Äänestä

hgiuopjölkjöljöljö

Äänestä

Harvard on kyllä hyvä paikka, vai oliko se se nyt Harold. Kerran kävin syömässä, kun oli lahjakortti.

Äänestä
  • Harald tarkemmin oli. Viikinkiravintola.

    Äänestä

jkhgjhjklhiouiopupo

Äänestä

iuopioupoupouöjkloåpi

Äänestä

jkhgiouioupoiupoiupoiuoi

Äänestä

jkölgölkjjölkjkljljö

Äänestä

jkhgioupuopiupoiupo

Äänestä

jkhgiuoopiupoiuioupoiupo

Äänestä

jkhgiuokljöölkjökljölkjklöjkljö

Äänestä

jkhgioujöklölkjökljio

Äänestä

jkhgioujklöökjölkjklöjkljö

Äänestä

kjhgiuokjlöölkjöl

Äänestä

jhkgiuokljölkjölkjkjlö

Äänestä

jkhlgioupkljöölkjölkj

Äänestä

jhkgioupioupioupoiu

Äänestä

jkhgiouiouiopupoupoiu

Äänestä

jhkgioupoiupoiupou

Äänestä

jkhlgiopupoiupo

Äänestä

kjhgiupououpouou

Äänestä

hjgiuopoiupiouöjklökljökjlk

Äänestä

khjgioupioupoiupopuo

Äänestä

hjgiouiouopiåpo

Äänestä

kjhgiopukjlöoiuopiu

Äänestä

jkhgioupoiupioupou

Äänestä

hjkgioupoiååpoiåpoiåpilkö

Äänestä

jkhlgiouiopujklöölkjöl

Äänestä

hjguyiiuyjhklkjlhkhljkh

Äänestä

kjhgiouipåoåopiåopijkl

Äänestä

jkhtiopjkopiuiopu

Äänestä

hjktiouiopupoihjlkj

Äänestä

hjktiouhjkytrlkjh

Äänestä

jtiouioukljiouppoiupoiu

Äänestä

jkhjhkltiouppoiupoiupipou

Äänestä

hgjriyuoiuoppoiupoiulköjoipu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_35576 kirjoitti:

Arvostettu, älykäs ja tarmokas ex-presidenttimme Tarja Halonen on kutsuttu Harvardiin luennoimaan. Amerikkalainen Harvardin yliopistohan on yksi maailman maineikkaimpia opinahjoja, joten voimme taas kerran olla ylpeitä suomalaisuudestamme.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/714029/Presidentti Halonen lahtee Harvardiin helmikuussa

" Dekaani David T. Ellwood kehui tiedotteessa Halosta inspiroivaksi johtajaksi."

Sitäpä hän todellakin on ollut. Kukaan toinen johtajistamme ei ole tälläkään palstalla yhtä paljon inspiroinut ja kuten kaikki muistavat: Halosen aikana kaikki oli paremmin kuin nyt. Aivan kaikki.

Uuden Vuoden odotusta, Halosen syntymäpäivää jo vietettiin ja tämä hyvä joulunajan uutinen piristää päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu