Lomalle tänne täällä on mukavaa ja VIERAANVARAISTA.
Terkut Kreikasta SUOMALAISET tulkaa
Jykä Kreikka
763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Laitammeko heti apu paketin veronmaksajien rahaa sinne Kreikkaan paljonko tarvitaan tällä kertaa
Ei veronmaksajien rahoja ole sinne aiemminkaan annettu penniäkään. Suomi on muiden euromaiden tapaan ainoastaan lainan takaajana.
Eikö Kyproksellekaan annettu penniäkään veronmaksajien rahoja?
Suomen valtio ei tajunnut toimia. Meidän olisi pitänyt ostaa Kreikalta pari isoa saarta, na tuke Kreikkaa näin.
Yhdelle saarista olisimme kuskanneet meidän eläkeläiset, sekä viherpiiperöt kasvattamaan ruokaa näille eläkeläisille.
Toiselle saarelle olisimme laittaneet turistikohteen jossa olisi ensiluokkaista kaikki. eli satatuhatta kävijää vuodessa, jokainen jättää saarelle n. 4000 Euroa rahoja lomastaan.
Kreikan ainoa anti muulle maailmalle on Homeros, perseseksi ja miljardivelat.
EU auttaa teitä siellä Kreikassa suoralla rahalla
Veronkiertomaa ei kiinnosta, kiitos vaan. En ikinä tukisi maata jossa on niin paljon korruptiota ja harmaata taloutta.