AKT:n tulisi lakkovahti jäsentensä toimet

AKT:n tulisi tutkia jäsentensä epäasiallinen käytös lakon aikana. julkisuudessa esitetyt väitteet epäasiallisesta käytöksestä ovat moraalitonta toimintaa AKT:laisilta. AKT:sta on tietääkseni erotettu jäseniä rikkuritoiminnan vuoksi, mutta vähintään yhtä hyvä syy erottamiselle on epäasiallinen käytös rikkureita kohtaan lakon aikana.

Tarkoitan käytöksellä eri medioissa julkaistuja juttuja, joissa toimet ovat kohdistuneet yksilön intimiteettisuojaan, yksilön henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, yksikön omaisuuden koskemattomuuteen tai yleiseen liikenteen häirintään tai vaarantamiseen. Nämä em. toimet ovat tuomittavia ja pilaavat suurimman osan AKT:laisten maineesta.
152025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksipä tutkisi? Laittomuus kun tuntuu leimaavan koko AKT:n toimintaa. Varmasti vielä tänäänkin suoraselkäisiin kuskeihin (AKT:n komukka sanoisi "rikkureihin") kohdistuu laitonta kiusantekoa. Kun ei ole enää laittomassa lakossa, niin pitäähän siinä jotain uusia laittomuuksia kehitellä. Kun nykyään lapsetkin ovat niin nopsajalkaisia, ettei niitäkään saa aina suojatielle tapettua, vaikka punaista päin ajelisikin.

Äänestä

Kertokaas, kun järjestö on laittomassa lakossa, niin kuka on rikkuri?

- Sekö, joka noudattaa työrauhavelvoitetta ja tekee työsopimuksensa mukaista työtä

Vai

- Sekö, joka kieltätyy työntekemisestä ja osallistuu laittomaan työtaistelutoimenpiteeseen?

Siis kumpi silloin rikkoo jotain (=rikkuri)?

Äänestä

Tässähän on kyse poliisille kuuluvista asioista,kaiketi asianomistajat ovat tehneet rikosilmoituksen .Kyllä poliisi tutkii ja oikeus tuomitsee,jos aihetta on.Eivät nämä ole mitään ay-liikkelle kuuluvia asioita.Ja mitä tulee mediaan ,se voi lähdesuojaan vedoten luonnollisesti kieltäytyä kertomasta asiasta yhtään mitään sen enenpää kuin lehdessä on julkaistu.

Äänestä

AKT:llä on maine vain suurimpana rettelöitsijänä ja yhteiskunnan rakenteiden sabotoijana. Pieni ja paha joukkio....

Äänestä

On asiallakin kääntöpuolensa joista ei mainittu mediassa mitään!
Lakon aikana työnantajat aloittivat massiivisen uhkailu kamppanjan ulkomaalaisia kuskeja vastaan jotka olivat lakossa!
Työnantajat soittelivat ulkomaalaisille kuljettajille ja uhkailivat lopputilillä, työlupien menetyksellä ja jopa maasta karkoituksella (suomen laki antaa oikeuden lakkoiluun eikä se oikeuta työnantajaa antamaan lopputiliä) jos eivät suostu tulemaan lakon aikana töihin!!!!!

Eikö tuollainen käytöskin silloin pitäisi tutkia?

Lakon aikana eräs "rikkuri" ajoi yrityksen portilla olleen lakkovahdin päälle linja-autolla (lakkovahti loukkaantui ja paikalla oli myös poliisi tutkimassa asiaa) eikä tästäkään mainittu missään mediassa, seuraavan päivän lehdessä oli vain juttua kun linja-autoa oli heitelty kananmunilla...
.
Kumpi on suurempi "rikos" jos heitellään linja-autoa kananmunilla vai se että ajetaan toisen ihmisen päälle linja-autolla????

Se on kumma miten mediassakin keskityttiin haukkumaan lakkoilijoita eikä ollenkaan kerrottu asioiden toisesta puolesta!!!!!!!

Äänestä
  • Lakkolaisen valheisiin korjauksia!
    Valhe1: Työnantaja ei voi uhata työlupien menetyksellä ja maastakarkoituksella,koska niistä päättää viranomainen ei yhtiö.
    Työsuhde asiatkin määritellään laissa ja sopimuksissa.

    Valhe2:Työvuorolleen lähtenyt sopimusta noudattanut kuljettaja joutui allejuoksun uhriksi,kun toista lakkolaista väisti,niin toinen tuli toisesta suunnasta auton kylkeen.
    Vuoroon lähtenyt kuljettaja soitti itse poliisille ja esimiehelleen,ja kertoi tapauksen.
    Poliisin tullessa paikalle tuo "uhri" makasi tuhan kännissä portin pielessä ja hänet korjattiin pois .
    Eli Tuo lakkokoira oli kaatunut kännissä kumoon ja vammoja hänelle ei tullut,vaikka mikä nyt valmiiksi toiminta vammasta satuttaisi.

    Eikä ko.alle juoksu ollut ainut tyhmyys mitä nuo
    komukat tekivät.

    Äänestä

  • Mainitsit, että bussikuski ajoi lakkovahdin päälle, bussi oli ajamassa varikolta kadulle, jolloin ympärikännissä oleva lakkovahti hyppäsi liikkuvan bussin eteen ja bussi töytäisi lakkovahtia, bussikuski tunnollisesti ITSE ilmoitti tapahtuneesta välittömästi poliisille ja poliisi asianmukaisesti tutki tapahtuneen ja vapautti bussikuskin kaikesta vastuusta tapahtuneen johdosta.

    Työnantaja ei ole ollut missään yhteydessä yhteenkään suomalaiseen tahi ulkomaalaiseen kuljettajaan, koko työluvilla uhkailu oli täyttä potaskaa lakkoporukan taholta.

    Ulkomaalaisia todellakin kylläkin uhkailtiin, mutta vain ja ainoastaan lakkovahtien toimesta, he jopa uhkailivat Venäjän ja Viron mafioiden hoitavan lakon aikana ajavien kuljettajien perheet ja läheiset ja jopa itse kuljettajat 'elävien kirjoista'.

    Äänestä

  • aito concorde kirjoitti:

    Lakkolaisen valheisiin korjauksia!
    Valhe1: Työnantaja ei voi uhata työlupien menetyksellä ja maastakarkoituksella,koska niistä päättää viranomainen ei yhtiö.
    Työsuhde asiatkin määritellään laissa ja sopimuksissa.

    Valhe2:Työvuorolleen lähtenyt sopimusta noudattanut kuljettaja joutui allejuoksun uhriksi,kun toista lakkolaista väisti,niin toinen tuli toisesta suunnasta auton kylkeen.
    Vuoroon lähtenyt kuljettaja soitti itse poliisille ja esimiehelleen,ja kertoi tapauksen.
    Poliisin tullessa paikalle tuo "uhri" makasi tuhan kännissä portin pielessä ja hänet korjattiin pois .
    Eli Tuo lakkokoira oli kaatunut kännissä kumoon ja vammoja hänelle ei tullut,vaikka mikä nyt valmiiksi toiminta vammasta satuttaisi.

    Eikä ko.alle juoksu ollut ainut tyhmyys mitä nuo
    komukat tekivät.

    Sinä kaiken tietävä, maailman paras kuljettaja (rikkuriraukka) käyppä tarkistamassa vantaan poliisiasemalla miten asiat meni!
    Asialla kun oli monia silminnäkijöitä ja tuo raukka kuljettaja pakeni vielä paikalta!!!!

    Jututappa muutamia ulkomaalaisia työntekijöitä ja kysele soittiko työnantajan "pikkupomot" (jotka kuvittelevat olevansa niin hiton tärkeitä) niin saat tietää totuuden uhkailustakin!!!!!

    Että näin....

    Äänestä

  • Älä käytä lakko-nimeä väärin.
    Olet valehtelija kun sanot että oli lakko.
    Ay-aktivistina tunnet varmaan määritelmät.
    Oikea nimitys on LAITON TYÖTAISTELU!
    Heti kun sidotaan nauha käsivarren ympäri aletaan toimia mafioosojen tapaan.
    Järki tipahtaa vajaan metrin alaspäin.
    Nostan hattua niille kuljettajille jotka osoittivat rohkeutta vastustaessaan ATK:laisten laitonta touhua.
    Kumma että juristi voi olla ATK:n päämafioosona.
    No jaa, koska olet tavannut rehellistä juristia.

    Äänestä

  • Valehtelijalle kirjoitti:

    Älä käytä lakko-nimeä väärin.
    Olet valehtelija kun sanot että oli lakko.
    Ay-aktivistina tunnet varmaan määritelmät.
    Oikea nimitys on LAITON TYÖTAISTELU!
    Heti kun sidotaan nauha käsivarren ympäri aletaan toimia mafioosojen tapaan.
    Järki tipahtaa vajaan metrin alaspäin.
    Nostan hattua niille kuljettajille jotka osoittivat rohkeutta vastustaessaan ATK:laisten laitonta touhua.
    Kumma että juristi voi olla ATK:n päämafioosona.
    No jaa, koska olet tavannut rehellistä juristia.

    ÄLÄPÄS puhu asioista, joista et tiedä mitään...


    Ensiksi opettele kirjoittamaan. Siis EI ATK, vaan AKT..... *säälittävää*

    Äänestä

Juu.

Lakkovahti kertoi uutisissa että kahdessa viikossa paloi 1300 euron palkka. Mielestäni kuulostaa hyvältä palkalta, ei ole kauhean kaukana perushoitajan tai lastentarhanopettajan kuukausipalkkaa. Ei ole ihme että tekee mieli käyttää osa-aikaisia.

Äänestä
  • niin ,jos ajaa kaikki pyhät ja yöt ja vapaapäivät, esim. Helsingin liikennelaitoksen kuljettajan peruspalkka on 1600 euroa/kk Akt:lla satasen enemmän, että se niistä hyvistä palkoista, helsingissä lähihoitajan peruspalkka on muuten yli 1600/kk, yö ja pyhätyö ei ole palkkaa ,vaan palkanlisä, kun teet hommia ,silloin kun normaali ihmiset lepäävät, mielelläni tekisin säännöllistä päivätyötä itse.

    Äänestä

  • Työman kirjoitti:

    niin ,jos ajaa kaikki pyhät ja yöt ja vapaapäivät, esim. Helsingin liikennelaitoksen kuljettajan peruspalkka on 1600 euroa/kk Akt:lla satasen enemmän, että se niistä hyvistä palkoista, helsingissä lähihoitajan peruspalkka on muuten yli 1600/kk, yö ja pyhätyö ei ole palkkaa ,vaan palkanlisä, kun teet hommia ,silloin kun normaali ihmiset lepäävät, mielelläni tekisin säännöllistä päivätyötä itse.

    juu, oikeassa olet. Mun mielestä oli tilanteen vakavuus huomioon ottaen aika typerä lausunto lakkovahdilta.

    Äänestä

  • Työman kirjoitti:

    niin ,jos ajaa kaikki pyhät ja yöt ja vapaapäivät, esim. Helsingin liikennelaitoksen kuljettajan peruspalkka on 1600 euroa/kk Akt:lla satasen enemmän, että se niistä hyvistä palkoista, helsingissä lähihoitajan peruspalkka on muuten yli 1600/kk, yö ja pyhätyö ei ole palkkaa ,vaan palkanlisä, kun teet hommia ,silloin kun normaali ihmiset lepäävät, mielelläni tekisin säännöllistä päivätyötä itse.

    Tuo 1300 tarkoittaa brutto palkkaa joka on normaali 2.n viikon palkka,jossa on 1 viikonloppu ja pelkästään aamuvuoroja.

    Tuohon jos lisätään kaikki 4vapaata ja toine pyhäpäivä ja yöt niin sitten alkaa olla jo nettonakin 1600 ja ylikin.Tosin progressiivinen
    verotus hillitsee moisen hullutuksen ja työaika lakikin.

    Äänestä

Ei kannata kuulua tuollaisiin liittoihin.
Työttömyyskassaan voi kuulua (halvemmalla) ilman liiton jäsenyyttäkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lakon aikana kirjoitti:

AKT:n tulisi tutkia jäsentensä epäasiallinen käytös lakon aikana. julkisuudessa esitetyt väitteet epäasiallisesta käytöksestä ovat moraalitonta toimintaa AKT:laisilta. AKT:sta on tietääkseni erotettu jäseniä rikkuritoiminnan vuoksi, mutta vähintään yhtä hyvä syy erottamiselle on epäasiallinen käytös rikkureita kohtaan lakon aikana.

Tarkoitan käytöksellä eri medioissa julkaistuja juttuja, joissa toimet ovat kohdistuneet yksilön intimiteettisuojaan, yksilön henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, yksikön omaisuuden koskemattomuuteen tai yleiseen liikenteen häirintään tai vaarantamiseen. Nämä em. toimet ovat tuomittavia ja pilaavat suurimman osan AKT:laisten maineesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu