Uskontodistuksia televisiossa/Aamusydämellä 23.11.2014

YLE1:n Aamusydämellä otti su 23.11. myönteisen näkökulman asiaan, jota useinkin lähestytään kielteisesti.

Yleensä sanotaan, että vankila ei ketään paranna tai jopa vankilakierteestä voi pelastaa vain nainen (tai mies, riippuen sukupuolesta) tai usko. Tämän ohjelman esittelyssä sen sijaan todetaan: Vankila teki hyvää. Kun Markus Keväänranta ja Manu Hagert laittoivat risaista elämäänsä järjestykseen, oli vankeusrangaistuksesta hyötyä. Hyvä, hyvä! Ei tätä näkökulmaa pidä haudata lukuisten epäonnistumisten suohon.

Toinen miellyttävä piirre ohjelmassa oli se, että haastateltavana oli kasi romaania. Tämä oli – siksikö lie tietoisesti tarkoitettu- yksi ele romaaneja kohtaan tunnettavan ennakkoluuloisuuden kitkemiseksi. Toinen haastateltavista puheli ihan avoimesti siitä, miten vankila on avoimen rotusorron paikka. Hyvä, että asiasta puhutaan ihan suoraan ja kukapa olisi parempi kertomaan asiasta, kuin romaani itse.

Joka tapauksessa vankilassa on vankeinhoidon paikka. Näiden romaanien kokemuksen mukaan siitä oli hyötyä.

Ratkaisevaa oli kuitenkin uskoon tuleminen. Jeesus heidät pelasti. Tällaisia aiheita Suomessa yleisesti piilotellaan, hävetään ja halveksitaan. ”Jeesus minut pelasti, Jeesukselle kuulun” (laulun sanoin) on jotain jota pidetään yksinkertaisena jeesusteluna. Miksi! Useimpien suomalaistenkin sydämen pohjalla on se kätketty jumalauskon ripe, joka hädänhetkellä muuttuu hätä rukoukseksi. Jos Jumalan apu muuttaa elämän, siitä on luonnollista kertoa avoimesti. Oman kokemuksen avoin kertominen, kun siihen ei liity käännyttämisen painolastia. on mukavaa kuultavaa kenelle tahansa

Tämäkin uskoon tulemisen esille ottaminen TV:ssä tuntui hyvältä. Näinköhän suomalainen kulttuuri on muuttumassa Tuleeko uskosta kohta luonnollinen puheenaihe jopa hitti. Tämä havainto siksi, että ihan vähän aikaa sitten TV1:n Inhimillisessä tekijässä kerrottiin erään miehen ihmeellisestä paranemisesta, uskosta ja uudestisyntymisestä. Siitä olen kirjoittanut otsakkeella: Uskoon tulo ja uudestisyntyminen/Inhimillinen tekijä TV1:ssä.

Posted on marraskuu 24th, 2014 by Seppo Korhonen
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä on kirjoitus Sepolla.
Ohjelmaa en nähnyt.

Äänestä

Lisää vaan todistuksia. Niitä uskovat tarvitsee vahvistuakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka-maija kirjoitti:

YLE1:n Aamusydämellä otti su 23.11. myönteisen näkökulman asiaan, jota useinkin lähestytään kielteisesti.

Yleensä sanotaan, että vankila ei ketään paranna tai jopa vankilakierteestä voi pelastaa vain nainen (tai mies, riippuen sukupuolesta) tai usko. Tämän ohjelman esittelyssä sen sijaan todetaan: Vankila teki hyvää. Kun Markus Keväänranta ja Manu Hagert laittoivat risaista elämäänsä järjestykseen, oli vankeusrangaistuksesta hyötyä. Hyvä, hyvä! Ei tätä näkökulmaa pidä haudata lukuisten epäonnistumisten suohon.

Toinen miellyttävä piirre ohjelmassa oli se, että haastateltavana oli kasi romaania. Tämä oli – siksikö lie tietoisesti tarkoitettu- yksi ele romaaneja kohtaan tunnettavan ennakkoluuloisuuden kitkemiseksi. Toinen haastateltavista puheli ihan avoimesti siitä, miten vankila on avoimen rotusorron paikka. Hyvä, että asiasta puhutaan ihan suoraan ja kukapa olisi parempi kertomaan asiasta, kuin romaani itse.

Joka tapauksessa vankilassa on vankeinhoidon paikka. Näiden romaanien kokemuksen mukaan siitä oli hyötyä.

Ratkaisevaa oli kuitenkin uskoon tuleminen. Jeesus heidät pelasti. Tällaisia aiheita Suomessa yleisesti piilotellaan, hävetään ja halveksitaan. ”Jeesus minut pelasti, Jeesukselle kuulun” (laulun sanoin) on jotain jota pidetään yksinkertaisena jeesusteluna. Miksi! Useimpien suomalaistenkin sydämen pohjalla on se kätketty jumalauskon ripe, joka hädänhetkellä muuttuu hätä rukoukseksi. Jos Jumalan apu muuttaa elämän, siitä on luonnollista kertoa avoimesti. Oman kokemuksen avoin kertominen, kun siihen ei liity käännyttämisen painolastia. on mukavaa kuultavaa kenelle tahansa

Tämäkin uskoon tulemisen esille ottaminen TV:ssä tuntui hyvältä. Näinköhän suomalainen kulttuuri on muuttumassa Tuleeko uskosta kohta luonnollinen puheenaihe jopa hitti. Tämä havainto siksi, että ihan vähän aikaa sitten TV1:n Inhimillisessä tekijässä kerrottiin erään miehen ihmeellisestä paranemisesta, uskosta ja uudestisyntymisestä. Siitä olen kirjoittanut otsakkeella: Uskoon tulo ja uudestisyntyminen/Inhimillinen tekijä TV1:ssä.

Posted on marraskuu 24th, 2014 by Seppo Korhonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu