vähitellen selviämään. Muinaiskreikkalainen maantieteilijä ja historioitsija Herodotos kävi 400–luvulla eKr. useissa Etelä–Euroopan maissa sekä Persiassa ja Egyptissä. Hän tutustui myös Mustanmeren pohjoisrannikolla asuviin skyyttiheimoihin. Herodotos kuvasi seudun luontoa ja skyyttien elämäntapoja sekä luetteli heimoja, joita asui naapurialueilla.
Herodotos kirjoitti myös pohjoisella metsäseudulla asuneista metsästäjäheimoista. Hän kutsui niiden ihmisiä jirkeiksi ja tissageteiksi. Nyt on vaikea sanoa, mitä kansoja Herodotos tarkoitti. Akateemikko B.A. Rybakovin mielestä nämä heimot olivat pohjolassa asuvien suomalais–ugrilaisten kansojen esi–isiä. Hänen käsityksensä mukaan tissagetit olivat mordvalaisten esi–isiä, ja metsästystä harjoittaneet jirkit asuivat jossain heidän lähellään.
Komilaisilla on säilynyt muinaisia taruja Jirkap (Jirka) –nimisestä sankarimetsästäjästä. Hänellä oli nopeat ihmesukset, joiden ansiosta hän pystyi saamaan kiinni minkä tahansa metsäeläimen. Jirkap–taruja on ennen kerrottu Knjažpogostskin piirin Sindorin kylässä, joka on Sindorinjärven lähellä. Näissä taruissa on paljon mielikuvituksellisia yksityiskohtia: kirveen iskusta verta vuotava puu, sininen poro, noita–akka, joka toivoo Jirkapin kuolemaa. Paha noita tappoikin metsästäjän: tämä hukkui järveen, kun yritti suksillaan heikkoa jäätä pitkin toiselle rannalle. Paikasta, jossa tarumainen sankari menehtyi, käytetään yhä Jirkapuv–nimeä.
Lieneekö muinaisuudesta juontuvien sanojen läheisyys pelkkä sattuma? Jirkit ovat Herodotoksen kuvaamat muinaiset metsästäjät, ja Jirkap (Jirka) komilaisten kansantarujen sankarimetsästäjä. On kyllä mahdollista, että nämä sanat ovat eri alkuperää ja että toinen on syntynyt vuosisatoja myöhemmin kuin toinen. Sanat ovat kuitenkin varsin samankaltaisia ja tarkoittavat samaa eli metsäseudun eränkävijää. Ne liittyvät myös maantieteellisesti ja etnisesti Euroopan koillisosaan, jossa muinoin asui nykyisten komilaisten ja udmurttien esi–isiä.
Arkeologit ovat löytäneet Sindorin kylän lähettyviltä puisen suksen kärkiosan. Se on peräisin 600—500–luvulta eKr. Suksenpala on säilynyt turpeeseen säilöttynä. Veistetty hirvenpää koristaa suksenkärkeä. Se esti taaksepäin luisumista mäkeen noustessa, mutta koristeella oli myös maaginen tehtävä. Hirvenpään uskottiin nopeuttavan hiihtoa ja auttavan metsästäjää jahdissa. Löytö tuo mieleen tarumaisen Jirkapin ihmesukset. Hänestä kertovat kirjoitukset juontuvat hamasta muinaisuudesta kertoen kaukaisten esi–isiemme, pohjolan metsästäjien, elämästä. Herodotos tallensi aikoinaan hajanaisia tietoja heistä.
Mormonien olisi kovasti hyödyllistä paneutua Herodotoksenksen kirjoituksiin.
Herodotos kirjoitti myös pohjoisella metsäseudulla asuneista metsästäjäheimoista. Hän kutsui niiden ihmisiä jirkeiksi ja tissageteiksi. Nyt on vaikea sanoa, mitä kansoja Herodotos tarkoitti. Akateemikko B.A. Rybakovin mielestä nämä heimot olivat pohjolassa asuvien suomalais–ugrilaisten kansojen esi–isiä. Hänen käsityksensä mukaan tissagetit olivat mordvalaisten esi–isiä, ja metsästystä harjoittaneet jirkit asuivat jossain heidän lähellään.
Komilaisilla on säilynyt muinaisia taruja Jirkap (Jirka) –nimisestä sankarimetsästäjästä. Hänellä oli nopeat ihmesukset, joiden ansiosta hän pystyi saamaan kiinni minkä tahansa metsäeläimen. Jirkap–taruja on ennen kerrottu Knjažpogostskin piirin Sindorin kylässä, joka on Sindorinjärven lähellä. Näissä taruissa on paljon mielikuvituksellisia yksityiskohtia: kirveen iskusta verta vuotava puu, sininen poro, noita–akka, joka toivoo Jirkapin kuolemaa. Paha noita tappoikin metsästäjän: tämä hukkui järveen, kun yritti suksillaan heikkoa jäätä pitkin toiselle rannalle. Paikasta, jossa tarumainen sankari menehtyi, käytetään yhä Jirkapuv–nimeä.
Lieneekö muinaisuudesta juontuvien sanojen läheisyys pelkkä sattuma? Jirkit ovat Herodotoksen kuvaamat muinaiset metsästäjät, ja Jirkap (Jirka) komilaisten kansantarujen sankarimetsästäjä. On kyllä mahdollista, että nämä sanat ovat eri alkuperää ja että toinen on syntynyt vuosisatoja myöhemmin kuin toinen. Sanat ovat kuitenkin varsin samankaltaisia ja tarkoittavat samaa eli metsäseudun eränkävijää. Ne liittyvät myös maantieteellisesti ja etnisesti Euroopan koillisosaan, jossa muinoin asui nykyisten komilaisten ja udmurttien esi–isiä.
Arkeologit ovat löytäneet Sindorin kylän lähettyviltä puisen suksen kärkiosan. Se on peräisin 600—500–luvulta eKr. Suksenpala on säilynyt turpeeseen säilöttynä. Veistetty hirvenpää koristaa suksenkärkeä. Se esti taaksepäin luisumista mäkeen noustessa, mutta koristeella oli myös maaginen tehtävä. Hirvenpään uskottiin nopeuttavan hiihtoa ja auttavan metsästäjää jahdissa. Löytö tuo mieleen tarumaisen Jirkapin ihmesukset. Hänestä kertovat kirjoitukset juontuvat hamasta muinaisuudesta kertoen kaukaisten esi–isiemme, pohjolan metsästäjien, elämästä. Herodotos tallensi aikoinaan hajanaisia tietoja heistä.
Mormonien olisi kovasti hyödyllistä paneutua Herodotoksenksen kirjoituksiin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joseph Smith ehti jo sanella Mormonin kirjan. Ainoa toivo on, että profeetta saisi ilmestyksen, jotta voitaisiin tehdä tarvittavat muutokset. Emme tiedä mitään nefiläisten suksista, esimerkiksi.
Neeffiläisten kulkeneen läpi nykyisen Venäjän, jopa mahdollisesti läpi Suomen ja lopulta ylittäneen meren Beringin salmen kautta.
Varhaisen antiikinajan rahoja on löydetty mm. Suomesta.
Uskolle näillä todisteilla ei sinänsä uskonvapauden vallitessa ole merkitystä.
mutta sanomattakin lienee selvää, että matkalla sukset olivat Neeffiläisille hyvin tarpeelliset. Näyttäisi jopa siltä, että he ovat saattaneet hyvinkin olla jopa alunperinkin suksien varsinaisia keksijöitä.
Tuohon aikaan Suomessa käytettiin huomattavasti alkeelisempaa kalu ja kolho systeemiä.
ettei vaan ole alkanut tummenemaan paljosta valehtelusta ja pilkasta.
tutustunut Herodotoksen kirjoituksiin. Hieman hämmästelen, että noin vaan leimaat minut valehtelijaksi ja pilkkaajaksi.
Mikäli tunnet asian ja sinulla on parempaa tietoa niin kuulen ja keskustelen siitä mielelläni.
Minä nyt vaan satuin lukemaan hieman tunnettua historiaa ja tein muutamia aivan omia johtopäätöksiäni. Toki on aina mahdollista että niissä on virheitä.
Tunnetusti keskustelu käy vähintäänkin hankalaksi jos keskustelukumppani ensimmäisessä puheenvuorossaan nimittää toisen valehtelijaksi.
Aivan helposti en kykene muistamaan koska edellisen kerran on näin käynyt. Nimittelyt sinänsä eivät ole palstoilla niinkään harvinaisia. Ainoastaan omaa kielenkäyttöäni vaan minäkin pystyn edes kohtuudella vartioimaan.
Olen kovasti pahoillani aiheuttamastani mielipahasta.
ettei vain ihosi väri olisi aivan pikimusta kaikesta valehtelustasi.
Tuossa valehtelit, taas:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000005451495
Ehkä teit viisaasti kun vaikenit huomattuasi että jäit valheestasi kiini, mutta vielä viisaampaa sinun olisi ollut pyytää anteeksi sitä että valehtelit.
Ymmärrtkö? Jäit "rysän päältä kiinni", itse teosta; valehtelusta. Nyt kaikki ovat nähneet että olet valehtelija
EHKÄPÄ toi eslittää Suomalaisten taka hampaat ....
Oli niitä muitakin kulkujoita ei ainoastaan me.
enemmän kiinostusta Nefiläisten vaelluksista.
Täällä on puute yleissivistyksestä, sama vaiva kiusasi myös Joseph Smithiä.
Kaari Utrio, Untinen-Auel, Raija Oranen ja ylipäätään kaikki historiallisen fiktion kirjoittajat perehtyvät aikakauteen, jota kuvaavat.
Toinen vaihtoehto on kirjoittaa reilusti fantasiaa, kuten J. R. R. Tolkien, joka tunsi erinomaisesti meidän Kalevalamme ja otti siitä aineksia tarinoihinsa. Harry Potter -kirjojen suosio osoittaa, että fantasialla on ystävänsä.
Mutta mitä tekee Mormonin kirja tässä joukossa?
Ei ole historiaa eikä ole fantasiaa, ei ole romaani, ei matkakertomus.
Menisihän se tuollaisenakin, jos annettaisiin historiallisten ja arkeologisten todisteiden olla ja tyydyttäisiin siihen, että se on uskonnollissävytteinen sepitelmä.
Olen pahoillani, että minunkaan historian tietoni eivät riitä jatkamaan keskustelua. Olet kuitenkin mahdollisilla jäljillä asiassa, niin uskon.