Rotia tullut heti Palmia touhuihin

Ei olisi uskonut, ja minä olin Palmian yhtiöittämistä vastaan. Nyt on kuitenkin sanottava, että ruoka on laadultaan parantunut, monipuolistunut ja henkilökunta paremmin motivoitunutta, kuin mitä ennen päätöstä.
Loppujen lopuksi päätös osoittautui oikeaksi ratkaisuksi ja me asiakkaat saamme huomattavasti parempaa palvelua sen seurauksena. Tuo oli oikea win/win päätös.
15159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Se työpaikkaruoka on kuitenkin vain yksi osa uuden Palmian toiminnassa. Samaa ei voi sanoa muista. Osassa yksiköistä homma ihan sekaisin.

Äänestä

No niissä yksiköissä pannaan varmasti hommat äkkiä kuntoon, kun on yhtiöitetty, niin tehokkuus lisääntyy äkkiä. Voi olla että hommien sekavuus johtuu juuri siitä, kun aiemmin on voitu hommia tehdä laiskan sutkeasti, ja nyt pitäisi löytyä tomeruutta eri tavalla.

Äänestä

Hyvä että näät asian asiakkaan näkökulmasta.Työläisenä se voi olla täyttä helvettiä,lämmitellä pussisooseja kattilassa-siis muovipussissa ollut kastike lämmitetään pussissa ja laitetaan tarjolle.Ruokaa raahataan kans aika pitkä matka ruokatalolta toimipaikkaan,onko aina hygienistä?lisäksi porukkaa on monissa paikoissa liian vähän,en suuremmin myöskään arvosta näitä pikkkusieluja omanedun tavoittelijoita,jotka jaksavat lytätä henkilökuntansa jokapäivä,saadakseen siitä sairasta nautintoa.Voi hitto,et mä oon tyytyväinen vuorafirmassa,ei tarvi mennä jos ei halua,ja monta kertaa en halua.

Äänestä

Tuo on kyllä aivan arkipäivää kaikissa ketjuravintoloissa, mitä luulet sen ruoanlaiton olevan esim. ABC-ketjussa ?
Ravintoloita on monenlaisia, fine diningissä hommat tehdään itse alusta loppuun, ja sitten suurkeittiöissä on asia toisin.

Äänestä

Palmiahan pyörii oppisopimusopiskelijoilla ja harjoittelijoilla joiden koulutus laiminlyödään täysin. Oman osaston esimies täysi persläpi joka yrittää pönkittää asemaansa uhkailemalla.

Äänestä

Palmia on tosiaan parantanut palvelujaan, kuin sika juoksua, nykyisin organisaatio on tehokas ja työpaikkana viihtyisän hyvä, koska laiskimukset on joutuneet kantamaan osansa töistä, mitä he eivät ennen tehneet.

Äänestä

On aina hauska kuulla että laitoshoidokit ovat tyytyväisiä palveluihin.

Äänestä

Palmian palkoilla ei töitä tee muut kuin ne, mitkä ei muualle pääse.

Äänestä

Höpö höpö, vielä pahempaa sekoilua nykyisin, johtajia, päälliköitä ja esimiehiä sekä muuta pikkunilkkiä kaiken maailman tittelillä, pilvin pimein ja lisää värvätään... ihan shittiä tuo win win..

Äänestä

Katkera vätys ei taida viihtyä hyvin toimivassa Palmiassa, siellä kun nykyisin joutuu oikeasti töitä tekemään.
Totuus on kuitenkin se, että yhtiöittämisen jälkeen se toimii kuin kello. On hyvin toimiva yhtiö, jossa myös ahkerat työntekijät viihtyvät hyvin.

Äänestä

Hyvä että viihtyvyys on parantunut. Katkerat ja laiskat eivät varmasti pärjää, sääli kuitenkin että tuo johto/esimiestaso vieläkin heikko.
Oikeasti töitä tehden ja opastaen niitä eksyksissäkin olevia nousu vielä tulee.

Äänestä

Aivan on asiansa osaavat esimiehet ja johto, totta kai laiskimukset niistä ruikuttaa, kun nämä patistelevat surkimuksia työntekoon. Se on toisten laiskuus aina meidän muiden paikattava, joten saisivat mieluimmin erottaa nuo laiskiaiset heti. Ne on niitä jotka aina ruikuttavat kaikesta.

Äänestä
  • Asiansa osaavat esimiehet ja johto on hyvä olla, kannattaa panostaa heidän kouluttamiseensa etteivät ihan surkimuksina näyttäydy. Ruikuttamalla ei todellakaan pääse eteenpäin eikä laiskana maatessa. Toiset nyt vaan ruikuttaa, jotkut täällä ja jotkut muualla.

    Äänestä

Palmialla on kyllä edelleen jotenkin hidas, epäammattimainen ja laiska työtahti. Liikaa työntekijöitä ja valitetaan silti ihan kaikesta. Keskittyisivät siihen olennaiseen eli työntekoon. Mielestäni voisi ihan reilusti antaa potkuja huonoille työntekijöille ja esimiehille eikä paapoa heitä.

Äänestä
  • Siinä olet oikeassa, mutta verrattuna tilanteeseen, ennen yhtiöittämistä, on menty siitä paljon parempaan suuntaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos siitä kirjoitti:

Ei olisi uskonut, ja minä olin Palmian yhtiöittämistä vastaan. Nyt on kuitenkin sanottava, että ruoka on laadultaan parantunut, monipuolistunut ja henkilökunta paremmin motivoitunutta, kuin mitä ennen päätöstä.
Loppujen lopuksi päätös osoittautui oikeaksi ratkaisuksi ja me asiakkaat saamme huomattavasti parempaa palvelua sen seurauksena. Tuo oli oikea win/win päätös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu