Waffen-SS:n suomalaiset vapaaehtoiset muodostivat eräät itsenäisen Suomen historian suurimmat vieraan valtion palveluksessa toimineet joukko-osastot. Vapaaehtoiset lähtivät keväällä 1941 saamaan sotilaskoulutusta ja he olivat samalla ensimmäiset suomalaiset sotilaat, jotka käyttivät nykyaikaisen sodankäynnin varusteita, kuten maastopukuja.
http://www.patriootti.com/suomalaiset-ss-sotilaat-toisessa-maailmansodassa/
http://www.patriootti.com/suomalaiset-ss-sotilaat-toisessa-maailmansodassa/
Vastaukset 47
Vanhimmat
Joku nyt voisi ehkä kutsua noita mainitsemiasi suomalaisia ss-miehiä maanpettureiksi.
Mutta minä en nyt ainakaan sorru moiseen touhuun yhtään mitenkään.
Sinä oletkin idiootti. Hommalla oli valtion siunaus.
Ss-pataljoonaan värväytyneet olivat paremminkin palkkasotureita,rahan takia mo-
niaat sinne läksivät talvisodan jälkeen.
Ja höpö höpö!
Tänä päivänä on vaikeata eläytyäenää tuohon aikaan. Valtaosa lähtijöistä oli kansakoulun käyneitä kielitaidottomia maalaisukkoja. Kannattaa muistaa, että tuohon aikaan ei Suomesta reissattu ulkomaille! Valtaosa ei ollut käynyt koskaan Tukholmassa tai Tallinnassa puhumattakaan pitemmistä matkoista.
Mitään aatteelliista pohjaa lähtijöillä ei ollut ja yleisesti uskottiin,että pataljoona päätyy tavalliseksi Wehrmachtin pataljoonaksi. Päätyminen SS:n osaksi oli yllätys.
Useimmat halusivat nähdä maailmaa ja saada kokemusta kunnin varusteista. Palkkaus ei ollut juurikaan kummempaa kuin Suomessa.
Mutta ruoka oli parempaa saksalaista sotilasmuonaa!
Olet idiootti.
Näkyy ettet tiedä mitään. Saksalaiset painottivat etenkin pituutta ja vaativat muutamaa kielitaitoista. Karl-Erik Ladau ja moni muu osasivat erinomaisesti saksaa. Hans Collani oli suomalaisten kouluttaja.
Paavo Vierto osasi. Ukrainassahan suomalaiset pitäisi nytkin olla puolustamassa Euroopan leipäkoria nälkäisiltä ryssiltä.
olet äääliö.Olen olen,ja kaikkea siltä väliltä,katsos elämyksiä elämästä kan-
nattaa hankkia eikä kirjaviisauksien selkärankaa :) Sie sanoit äääliö,nyt hippa-
sille;siepä olet jäpäkyörä!
Typerä sukurutsan tulos!
Mahdollisesti. Eiköhän se halu nähdä maailmaa ollut tärkeämpi syy. Ja sitä herkkua he saivat!
Eikös se larri thorni ollut myös sotimassa saksalaisessa formussa.
pällisteli Saksassa pari kuukautta keväällä -41 ja lähettiin sitten maitojunalla Suomeen.
Keväällä -45 Törni sai kyllä koulutusta Saksassa, mutta ei osannut saksa vieläkään. Ei ole mitään todisteita, että hän olisi ollut rintamalla. Brittien vankina hän kyllä oli.
Oli siis saksalaisten kanssa sovittu juttu. Huomaa ettet tiedä tästäkään mitään. Mene lähimpään kirjastoon ja ota asioista edes hieman selvää.
Saksalaisten käyttämät menetelmät vieraannuttivat monet potentiaaliset SS-miehet. Quisling sai värvättyä reippaasti alle asettamansa tavoitteen juuri tämän takia.
Mitkä menetelmät? SS-lääkärit hylkäsivät jonkin verran kovia sotilaita liian "aasialaisen" näköisinä.
Upseerista ei ollut kjelitaidottomana hyötyä.
saksan kielen kursseilako larri thorni ja muut somelaiset olivatki? eivät oppiinet kieltä. Sama asia kui vunna 1912 mit jägärrit. sis jägäreiten kansa. eivät taistelekkaat ruscheja vastaa. pelkkureitta!!
Toiset osasi ja toiset ei. Sinulla taas ei dementoituneena paskaläjänä onnistu edes tuo tietokoneen näppäimistö käyttö enää.
Kyllä se sinullekin valkeen kun luet vähän enemmän. Ilmeisesti luulet SS-koulutuksen olleen joku lomareissu. Typerä paskapää!
Suomen palokunnat lahtareita-
' brankkarit' eli palokunnat oli mukana valkokaartissa- ja jatkoi fasistisena valvonta-sakkina vuoteen 2024?
Niinpä.
Mitenkäs se jenkkien merijalkaväen mainoslause menikään?
Liity merijalkaväkeen!Näe erilaisia maita ja kulttuureja,tapaa mielenkiintoisia ihmisiä
ja tapa heidät!
Jälleen yksi monista ketjussa esittämistäsi typeryyksistä.
Larri torni oli yksi talvisodan jälkeen toimettomiksi jääneistä karjalaispoijista
joitten rammarit jäivät soimaan uuden rajan taa.Näistä heittojätkistä tuli työ-
voimaongelma kun vain syleksivät jouten aikaansa kuluttain.Nyt syttyi lamppu va-
sistisien patruunain päissä Porvoossa,Lohjalla ja Mäntässä,muutamia mainitakseni.
Pojat koulutukseen vinhassa vanhassa hengessä,jaegaereiksi!-Juma hyvä jopi,tuuma-
sivat kodittomat kaiffarit ja hyppäsivät Saksan vuoropaattiin,saa ees kunnon sa-
puskat v--t tässä muusta.Ja sitten niistä tulikin ss-pataljon :) Eri kiva tarina
Ei tarina vaan satu. Törni ei jäänyt toimettomaksi. Loppua ei kannata kommentoidakaan pelkkä stallarisatu
satusetä pruur.Kaikessa lyhykäisyydessään satusetä pruurin kommentti on hieno.
Tornin loppuhan oli aika häpeällinen.Ilkeälle ihmiselle sopiva hengenlähtö,pum
ja pau,Vietkong ampui vasistin paskaksi Indokiinan vuorille.Varmaan v--nen tun-
ne kun vasisti huomaa Tuonen tulevan kutsuvana.Larri Torni kuoli toivottavasti
hitaasti.
Talvisodan jälkeen ylimääräiseksi upseeriksi.
Värväys SS-joukkoihin nähtiin saksalaismielisissä piireissä keinona lisätä Saksan myötämielisyyttä. Siksi puhuttiin "panttipataljoonasta", joka osaltaan velvoittaisi Saksan tukemaan Suomea NL:n vaatimuksia vastaan.
Vietnamin sodassa Törni vakaumuksensa mukaan taisteli kommunisteja vastaan.
Hän menehtyi helikopterionnettomuudessa, ei taistelussa. Niissä hän oli osoittanut suurta taitoa.
Myös sulle.
Kyllä Battler Britton oli parempi sotilas. Mersulla pudotti monta englantilaista ja venäläistä konetta.
sarjakuvahahmo sodan jälkeen.Törni oli todellinen.
JFK myönsi Törnille Turkin operation jälkeen kunniamerkin. Molemmat herrat suurmiehiä. Maailma on heille kiitollinen.
vesa stumbangnfyhrer
Koulussa oli aikoinaan tonterin vesa. Joka sai hädintuskin keskikoulun käytyä. Mutta oli kova urheilumies. Myös kouluruoka maistui ja vesa santsasi aina. Oli kova poika syömään. Myöhemmin Piirikunnallisissa voitti ikämiessarajassa jo jotain pokaaleja. Koulun jällkeen ei pääsyt ammatikouluun. Mutta vr palkkasi urheilumiehen pihavarikkomieheksi. vesa käveli harjan kanssa vr ratapihaa parikymmentä vuotta edestaa. ja sitten vr tehostettiin, yhtiöitettiin ja modernisoitiin ja myös vesa laitettiin työttömäksi. Sitten vesa on ollut työttömänä, ja näin arjen kokoomus kaartissa taistellut halpojen elintavikeiden puolesta leipäjonossa ja markettin vanha-päiväys lokeroilla.
Ja vesa varmaan saavuttaa leibjono untersturmfyhretin arvon, kun on ollut jo useita kymmeniä vuosia kokoomus standart leipäjonossa köyhyys uber mannekiinina.
Nämä suomen kokoomus-arjen sturmbahn leibjiono standard fyhrerit tulisi palkita kansan sankareina. Kokomus-kepu ahneuspoltiikan sankarina. Koska ovat kestäneet taipumatta leipäjonoissa motissa, alivoimalla, kokoomus-kepu ahneus piiritystä ja toivo talkoita, fantastista tuho-strategiaa. Mutta jää tietysti vastuttomasti, vastuullista politiikkaa meiningillä palkitsematta. Nyt lisäksi untestrandanrd ss leibäjono fyhrereitä uhkaa myös moraalinen tuho, kun pervoa homoutta pakkosyötetään syyttömille ja köyhillekin. Silti tästä alhosta jakomielinen tuppi ja kokoomus pyrkii moskovan porteille, vaikka oma pervo puhe ja käytännön homoilu ei päivänvaloa kestä ja moraali on mennyt, vain uloste haisee. Myös katainen nöyränä nuolee brysselissä eu aanusta. Suomi on nyt leibjono untersturmfuhrereiden varassa. Vesa- aika on astua johtoon !!!
Pitäisiköhän sinun holhoojasi todella ilmoittaa sinut jonnekin laitokseen. Toivottavasti ylläpito ottaa ylös ISP-osoitteesi.
leibjono standard fuhrer
Yksi monista sivupersoonistasi.
- vain fiksut tervehtivät; sieg heil !!!
ss-valtakunnan johtaja Himmler oli kovasti kiinnostunut kuulemaan mitä suomalasille ss-sotilaille kuuluu.
onko tiedossa todellisia kontakteja.
hail Hitler!!!!!
waffen-ss oli kyllä wermahtin alainen.
Heinrich himler ei komentanut ase-ss:sää.
paskaa jauhat.
waffe-ss suomeksi ase-ss ei ole sama kuin ss.
Heinrich himler oli ss valtakunnan johtaja.
niin kuin olen sanonut.
Himmler oli koko SS-järjestön johtaja. Waffen-SS ( Ase-SS) oli sen yksi osa.
Rintamilla Waffen-SS:n joukot alistettiin Wehrmachtin johtoportaille.
Himmler ei tiettävästi koskaan tavannut suomalaisia SS-miehiä.
HIMLER ei johtanut ss:sän sotatoimia koskaan mitenkään.
suomalaiset laitettiin ss:ssään koska sillä oli parhaat aseet ja varusteet ja johto, se oli saksalta hyvä teko.
Kyllä Himmlerillä oli SS-divisiooniakin komennossa syksystä 44 keväälle 45, jolloin hän toimi kahdenkin eri armeijaryhmän komentajana. Ehkäpä kaikkien aikojen kehnoin valinta tuohon asemaan jos ei Hitleriä itseään Wehrmachtin johtajana lasketa?
Mitkä armeijaryhmät? Himmler ei komentanut rintamajoukkoja
ensin 1944 YläReinin Armeijaryhmää lännessä ja sitten Weikselin AR:ää idässä. Hän oli täysin kyvytön näihin tehtäviin.
Pitääkös sellainen väite paikkansa että Waffen-SS:in joku osasto olis marssinut kokonaisen vuorokauden yhteen menoon ilman mitään paussia?? Jos kuulemani väite pitää paikkansa se olis aivan yliluonnollisen huikea suoritus!! Ja Bo-Erikin ei tarvi vastata yhtään mitään, olkoon vain ihan hiljaa!!
Demjanskin lihamyllyssä hytisivät. Demjanskissa ei ollut suomalaisia, mutta siellä kuoli suomalaisillekin tuttu Christian von Schalburg.
1945 halbe, pikkukaupunki enne berliiniä, noin 20 000- 30 000 ss miestä puolusti, ja tuhoutui....puna-armeija ne jyräsi....- paljonkohan siinä meni venalaisa???
Uusi valtakunnanjohtaja Karl Hanke ainakin puolusti Breslauta väkevästi, tsekki pelkurit ampuivat selkään.
Könönen ja Pyyhtiä nakutteli kahteen pekkaan ryssiä Kaukasuksella odotellen apujoukkoja.