Isoäitini on kohta 93-vuotias. Hän asuu yksin kotona, omasta tahdostaan, ja hänellä käy kotihoitaja kolme kertaa päivässä. Vielä kesällä hän pystyi esim. lähtemään kauppareissuun mukaan, mutta sitten hän sai virtsatietulehduksen, kaatui kuumeisena ja loukkasi selkänsä - sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä. Hän vietti pitkän jakson sairaalassa, mutta kun siellä ei tapahtunut mitään järisyttävää muutosta, hänet kotiutettiin.
Tämänhetkinen vointi on sellainen, että hän viettää ehkä 90 % ajasta vuoteessa, ja nousee sieltä ylös vain jos joku tulee käymään, tai jos on tarvetta vessaan. Hän ei juurikaan käy nykyisin vessassa ilman apua, vaan joku mielellään vähintään nostaa housut ja vaipat ylös. Ruoka ei maita, vaikka sitä laitetaan tarjolle - itse hän ei enää kykene lämmittämään ruokaa tai hakemaan mitään jääkaapista. Ateriapalvelu tuo ruoan kolme kertaa viikossa, suurin osa näistä ruoista menee roskiin tai naapurin koirille.
Me omaiset olemme uupuneita tilanteeseen. Kotihoito tekee voitavansa, mutta isoäiti odottaa silti meitä vierailulle päivittäin. Asumme kyllä ihan lähellä, mutta meillä on muutakin elämää, ja ainoa tytär, äitini, sekä minä, jotka useimmiten käymme isoäitiä katsomassa, olemme molemmat hoidossa masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien takia - jaksamisemme on siis todella heikkoa. Jos jätämmä päivän tai kaksi käymättä isoäidin luona, hän on onneton ja itkee, mutta meille nämä käynnit ovat kovin ahdistavia, kun emme voi mitenkään auttaa tilannetta.
Miten tällaisesta tilanteesta selviää - huoli ja murhe on kovaa, mutta voimat eivät riitä mitenkään huolehtimaan isoäidistä koko aikaa - ei sen puoleen, että enää osaisimmekaan, kun isoäiti kuitenkin on lähes liikuntakyvytön - pääsee juuri ja juuri tukia pitkin vessaan, ja kylpyhuoneeseen saatettuna. Kerran hän oli jäänyt vessaan kolmeksi tunniksi yöllä, kun ei ollut jaksanut painaa turvanappia tarpeeksi lujaa, eikä ollut jaksanut nousta pytyltä ylös. Isoäiti asuu haja-asutusalueella, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että me omaiset huolehdimme roskien kuljetuksesta ja mm. käymme kaupassa, mikä jo sinänsä on uuvuttavaa - sitten vielä tämä ahdistus, kun ennen älykäs ja virkeä vanhus on muuttunut täysin hoivattavaksi.
Eli muut omaiset, miten jaksatte tällaista?
Tämänhetkinen vointi on sellainen, että hän viettää ehkä 90 % ajasta vuoteessa, ja nousee sieltä ylös vain jos joku tulee käymään, tai jos on tarvetta vessaan. Hän ei juurikaan käy nykyisin vessassa ilman apua, vaan joku mielellään vähintään nostaa housut ja vaipat ylös. Ruoka ei maita, vaikka sitä laitetaan tarjolle - itse hän ei enää kykene lämmittämään ruokaa tai hakemaan mitään jääkaapista. Ateriapalvelu tuo ruoan kolme kertaa viikossa, suurin osa näistä ruoista menee roskiin tai naapurin koirille.
Me omaiset olemme uupuneita tilanteeseen. Kotihoito tekee voitavansa, mutta isoäiti odottaa silti meitä vierailulle päivittäin. Asumme kyllä ihan lähellä, mutta meillä on muutakin elämää, ja ainoa tytär, äitini, sekä minä, jotka useimmiten käymme isoäitiä katsomassa, olemme molemmat hoidossa masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien takia - jaksamisemme on siis todella heikkoa. Jos jätämmä päivän tai kaksi käymättä isoäidin luona, hän on onneton ja itkee, mutta meille nämä käynnit ovat kovin ahdistavia, kun emme voi mitenkään auttaa tilannetta.
Miten tällaisesta tilanteesta selviää - huoli ja murhe on kovaa, mutta voimat eivät riitä mitenkään huolehtimaan isoäidistä koko aikaa - ei sen puoleen, että enää osaisimmekaan, kun isoäiti kuitenkin on lähes liikuntakyvytön - pääsee juuri ja juuri tukia pitkin vessaan, ja kylpyhuoneeseen saatettuna. Kerran hän oli jäänyt vessaan kolmeksi tunniksi yöllä, kun ei ollut jaksanut painaa turvanappia tarpeeksi lujaa, eikä ollut jaksanut nousta pytyltä ylös. Isoäiti asuu haja-asutusalueella, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että me omaiset huolehdimme roskien kuljetuksesta ja mm. käymme kaupassa, mikä jo sinänsä on uuvuttavaa - sitten vielä tämä ahdistus, kun ennen älykäs ja virkeä vanhus on muuttunut täysin hoivattavaksi.
Eli muut omaiset, miten jaksatte tällaista?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt taitaa tilanne olla se,että laitatte hänet hoivakotijonoon, kaikki muut konstit olette jo käyttäneet. Jaksamista teille.
Mä niin ymmärrän teitä,oon ihan samassa tilanteessa,ja aivan uupunut,mutta muut vaan ajattelee että kun en oo töissä,niin oon niin joutilas hoivaan iäkästä vanhempaa.Hänellekkin tuodaan ruoka,jota ei ymmärrä syödä,vaan se täytyy käydä laittamassa lautaselle,ja vahdittava vieressä että syö.Silt ei halua läheteä kotoa,vaikka pelottaa olla yksin,ja päivät on pitkiä,eikä se paljoa auta,vaikka kotiapu käy aamulla puuron keitossa.Pelottaa.Mikään ei kiinnosta,makaa vaan kun yksin on. Ei juo niin ei tarvi hoippuroida vessaan seiniä pitkin.Huoli on kova,minullakin on omat hoidettavani ja huollettavani,ja omakin vakava sairauteni.Toivon että vanhukseni ymmärtäisi lähteä hoitokotiin,mutta näkyy olevan niin itsekäs,että ei ymmärrä ajatella muita.
Vanhus ei ymmärrä tilannettaan vaan haluaa asua kotonaan, vaikka olisi sairas, ettei enää onnistu olla kotona yksin.
Sairas omainen ei todella jaksaa hoitaa toista sairasta on tosi asia.
Yhteyttä lääkäriin ja kotihoidon työntekijöihin ja sosiaalihenkilöön.
*Taistelu laitospaikasta ainoa mahdollisuus, vaikka laitospaikkoja vähennetään*.
Ei oikein tajuta, ettei liikuntakyvyttömät voi olla yksin kotona. Törkeää kun vanhustenhoito määritelty niin, että voi olla kotona yksin.
Vanhuksen itsemääräämisoikeus tekee tuon tilanteen. Muista myös, että sinullakin on itsemääräämisoikeus elää omaa elämääsi. Älä paapo ja syötä. Tee se selväksi kaikille.