Katselin Yle Areena -sivustolta lukuisia "Pisara - ajatuksia uskosta" -sarjan jaksoja, joissa suomalaiset kristityt lukevat valitsemansa kohdan Raamatusta ja sitten kertovat jotain tärkeää siitä katsojille. Tämä on siis vuosikausia Ylen Ykköseltä tullut kristillinen ohjelmasarja.
Jakso toisensa jälkeen kävin läpi ohjelmaa, mutta evankeliumia ei kerrottu yhdessäkään katsomassani jaksossa! Miksi? Haluamatta vaikuttaa paranoidilta tämä johdonmukainen evankeliumin kiertäminen kaukaa on aivan kuin sensuurin tulosta. Ohjelmassa puhutaan tasa-arvosta, köyhien auttamisesta, seksuaalisuudesta, arjen kiireistä ja stressistä, Neitsyt Mariasta jne jne, muttei mitään itse evankeliumista, siitä, että vaikka olemme kaikki syntisiä, saamme uskon kautta armon, koska Jeesus on rakkaudessaan sovittanut syntimme ja voittanut kuoleman!
Kävin myös Ylen Elävä arkisto -sivustolla tutkimassa Ylen lähettämiä kristillisiä ohjelmia vuosien ja vuosikymmenten varrelta, ja tein saman havainnon: yksinkertainen evankeliumi loisti poissaolollaan. Löysin ainoastaan yhden, runollisen muotoilun evankeliumista tallenteesta, joka oli tehty Ortodoksisesta Pääsiäismessusta 80-luvulla. Siinä resitoitiin: "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi!"
Mainoskanavilla ei kristinuskosta ollenkaan puhutakaan. Onko Yleisradion vaikeneminen evankeliumista pelkkää sattumaa, vai halutaanko kristinusko tietoisesti ja ohjelmallisesti vesittää vain vapautuksen ideologiaksi ja vasemmistolaiseksi tms. hankkeeksi?
Evankeliumi sensuroitu täysin
15
145
Vastaukset
- fhgjkljgf
Kuka hallitsee tätä maailmaa?
Haluaako tämä "hallitsija" totuuden tulevan julki? - väärä kanava
Nämä ylen ohjelmat ovat suoraan kirkon toiminnan mukaisia. Ei evankeliumia julisteta vaan jutellaan mukavia, ettei kukaan vaan huomaa olevansa syntinen.
Katso tv7:kaa jos evankeliumia kaipaat.Eikö se JEESUS puhunut paljon siitä, että muut pitää hyväksyä, puhui köyhien auttamisesta, seksuaalisista asioista, ettei pidä olla omahyväinen?
Eli jos Pisara-ohjelmassa on puhuttu tuon tapaisista asioista, niin sehän on mitä parhaiten sitä evankeliumia mitä Jeesuskin on puhunut. Toki olisi hyvä puhua synnistäkin, vaikkei kukaan näytä edes ajattelevan olevansa syntinen, vaan puhdistettu.- karttakaa pahaa
helsinkijokkeri kirjoitti:
Eikö se JEESUS puhunut paljon siitä, että muut pitää hyväksyä, puhui köyhien auttamisesta, seksuaalisista asioista, ettei pidä olla omahyväinen?
Eli jos Pisara-ohjelmassa on puhuttu tuon tapaisista asioista, niin sehän on mitä parhaiten sitä evankeliumia mitä Jeesuskin on puhunut. Toki olisi hyvä puhua synnistäkin, vaikkei kukaan näytä edes ajattelevan olevansa syntinen, vaan puhdistettu.Jeesus vihasi syntiä eikä koskaan sitä hyväksynyt tai kehottanut muitakaan hyväksymään.
karttakaa pahaa kirjoitti:
Jeesus vihasi syntiä eikä koskaan sitä hyväksynyt tai kehottanut muitakaan hyväksymään.
Muutama Jeesuksen sana synnistä:
Jokainen synti annetaan IHMISILLE anteeksi, mutta Pyhän Hengen pilkkaa ei anneta anteeksi koskaan. Jos veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle mitään pahempaa tapahtuisi. En minäkään sinua tuomitse (tästä synnistä); mene äläkä enää syntiä tee. Joka syntiä tekee, on synnin orja.
Siinä on sekä armoa syntiselle, että muidenkin pitää antaa anteeksi katuvalle, sekä ettei syntiä enää koskaan tehtäisi. Raamatussa on listattu noin 40 erilaista syntiä. On siis oltava tarkkana ja herkällä mielellä, ettei vaan hairahdu.
Aloittajalle:
Olen tehnyt saman havainnon. Yleensäkin voi huomata että evankeliumi on saarnapuheissa ja ihmisten mielissä, -jopa kirkon opettajienkin puheissa pelkistynyt puheeksi ihmisten välillä tapahtuvasta suvaitsevaisuudesta ja hyvän tekemisestä.
Siitä puuttuu kokonaan syvempi hengellinen merkitys, sillä vaakatasossa (ihmisten kesken) liikkuvaa hyvää tosin kristityiltäkin vaaditaan, mutta se ei ole evankeliumi. Toisaalta tällaista ihmisten kesken olevaa hyvän tekemistä ym. voi hyvin harjoittaa lihallisella mielellä epäuskoinenkin, mutta se pystysuunnassa tapahtuva evankeliumi onkin aivan eri asia ja siitä eivät epäuskoiset ja jumalanpilkkaajat ole osallisia.
Se on oikea evankeliumi ja kristillisyyden ydin että Jumala antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Se on Jumalalta ihmisille suuntautuvaa ja ainoa oikea evankeliumi, muunlaiset evankeliumit ja niiden julistajat Jumalan sana kiroaa.
Mutta evankeliumi, niinkuin lakikin, ovat maailmalliselle ihmiselle hullutuksia. Ei lihallisen mielen ihminen voi käsittää sitä että Kristus pelastaa ihmisen ilman omaa ansiota, ilman tekoja, ehdottomasti armonsa takia. Vain Pyhä Henki voi tämän uskon ihmisessä avata.
Eikä lihallinen ihminen voi käsittää sitä että jokainen on perisynnin tähden kadotustuomion ansainnut eikä edes parhain ihminen voi teoillaan ansaita autuutta.Ei osittain, eikä kokonaan.
Nämä ovat hullutusta luonnolliselle ihmiselle. Sen takia he käsittävät evankeliumista ainoastaan sen ulkokuoren ja tekevät ahkerasti turhaa työtä tullakseen Jumalan edessä kelpaavaksi. Tällainen "toisenlainen" evankeliumi on kyllä suosittua sillä:
"Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." (Kol.2:23)
Kristityt tyytyvät Jumalan sanaan: "Se on täytetty!"
Siinä on kaikki.- Piste
Maalaat jostain syystä väärän kuvan YLEn toiminnasta.
YLE lähettää televisiossa Pisaran lisäksi esim. jumalanpalveluksia sekä luterilaisesta kirkosta, muista kirkkokunnista että vapaista suunnista.
Radion puolella jumalanpalveluksia joka sunnuntai ja eri kristillisten kirkkokuntien ja suuntien aamu-ja iltahartauksia vuodesta 1926.- ap.
No eipä nyt tule mieleen yhtäkään ylen lähettämää Jumalanpalvelusta, jossa olisi yksinkertainen evankeliumi kerrottu. Hyvä että muistutit Jumalanpalveluksista, en siitä muistanut aloitusviestissäni mainitakaan.
- yle on käskyläinen
ap. kirjoitti:
No eipä nyt tule mieleen yhtäkään ylen lähettämää Jumalanpalvelusta, jossa olisi yksinkertainen evankeliumi kerrottu. Hyvä että muistutit Jumalanpalveluksista, en siitä muistanut aloitusviestissäni mainitakaan.
Jumalanpalvelukset on sitä sama kun kirkossakin. Joskus on tullut Pelastusarmeijan tai muiden uskovien palveluksia. Yle noudattaa täysin hallituksen linjaa kaikissa ohjelmissaan. Eilen oli hyvä esimerkki kun Yle kertoi, että suomalaiset eivät pelkää enempää Venäjää kuin aikaisemminkaan ja mtv3 oli saanut täysin toisenlaisen tuloksen omassa tutkimuksessaan.
yle on käskyläinen kirjoitti:
Jumalanpalvelukset on sitä sama kun kirkossakin. Joskus on tullut Pelastusarmeijan tai muiden uskovien palveluksia. Yle noudattaa täysin hallituksen linjaa kaikissa ohjelmissaan. Eilen oli hyvä esimerkki kun Yle kertoi, että suomalaiset eivät pelkää enempää Venäjää kuin aikaisemminkaan ja mtv3 oli saanut täysin toisenlaisen tuloksen omassa tutkimuksessaan.
Samaa mieltä YLESTÄ. Nyt kun taas asun Espanjassa ja seuraan YLEN uutisia ja Espanjan TV:n niin ei voi kuin ihmetellä.
Espanjassa näytetään ja puidaan asiat viimeisen päälle, mutta YLE kertoo monet asiat päinvastoin kuin täällä. Muutenkin YLEN uutisointi on kuin hyssyttelyä vailla mitään kunnon journalistista otetta.
- Ev lut
Jeesuksen sana taitaa rahaeliitille, joka näitä organisaatioita etupäässä pyörittää, olla lähinnä punainen vaate.
- Luti
Jumalan sanaa ja Jumalan tahtoa vieroksutaan ja torjutaan samaan tyyliin kuin Jeesuksen julistusta aikoinaan. Ei tässä suhteessa ihminen ole mitenkään muuttunut.
Ihmisellä on loputon tarve ottaa valta Jumalalta pois ja tätä nykyään toteutetaan noiden ihmisten keksimien tulkintojen kautta.LUTI osui asian ytimeen. Me emme tarvitse noudattaa Jumalan tahtoa, koska juuri kukaan ei niin tee, eikä ole tehnyt. Jo Raamatusta olemme sen oppineet.
Ja kun se Jumala ei ole läsnäkään, niin meidän täytyy keskenämme vaan tulla toimeen ja mennä eteenpäin. Me olemme sillä lailla yksin tässä maailmassa.
- Valheen Paljastin
Muutamat kommentit Lutin kommentin esiinnostamana:
Jumalan Pojalla on kuitenkin KAIKKI valta. Se sanotaan Raamatussa. Ei ihminen kykene valtaa tai kunniakaan anastamaan Jumalalta vaikka jotkut sen mahdottumuudesta ymmärtämättömät sitä yrittävät yksinkertaisuuttaan ja asiaa tarkemmin miettimättömyyttään.
" Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. "
Matteus 28: 18 - kjhgtfr
Niin on...
Ensin koulutetaan tyhmäksi ja sitten vasta papiksi ettei ymmärtäisi ketä palvelee ja oppisi opettamaan pikku piruja niin etteivät hekään ymmärtäisi:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'
ja jos/kun tuollaisesta koulutetaan pappi, joka herra jumalalle ja sen opeille lupaa uskollisuuttaa näin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
Lupauksen lopussa; Jumalaa pilkaten kerjää Jumalalta apua saatanan jumaloimiseen paavalilais-luterilaisuuden herran ja herra jumalien palvelemiseen!
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796102Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651969- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942