politiikka on vanhanaikaista.

Kustanustehotonta, vastuutonta, lapsellista, turhaa. Enemmän aikaa ja rahaa käytetään omien puolueiden egon pönkitykseen kuin oikeiden ongelmien ratkomiseen, pois ne maleksijat verorahaa viemästä, riittää kyllä 50 (ei, ex missi /urheilija/näyttelijä/ tms turhake) henkilöä Arkadianmäelle jotka tehokkaammin ratkaisee ongelmat, ei puolueita ne lopetettava, tilalle viisastenkerho puoluettomilla vaaleilla ja tenteillä / testeillä valittava ryhmä joka ajaa Suomen kansalaisten asiaa .
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, ne haluavatkin, että ajattelet juuri noin, jotta saadaan EU:n jäsenmaiden oma politiikka ja asioiden hoito ensin tuhottua, ja lopulta koko virkamieskoneisto.

Valtioista tulee pelkän globaalin pääoman yksityistettyä kauppaa, joka kasvaa aina vain suuremmaksi monopolikokonaisuudeksi. Yhden yksityistetyn valtion tilaus yhdeltä toimittajalta on jo mittava. Nyt jo tuli EU:ssa laki, että kaikkien jäsenmaiden rokotukset on tilattava yhteisrokotuksena EU:n kautta. Mikä bisnespaikka lobbaajalle!

Mitä siinä painaa enää minkään jäsenmaan oma valvonta. Sekin on nyt luovutettu jo Brysseliin, ja voimme vain yrittää luottaa siihen, että se toimii jotenkin muutenkin kuin vain tarkoitushakuisena toimintana milloin mihinkin.

Lopulta on siis jäljellä yksityistetty valtio, jota johtaa yksityistetty valtioliitto, jonka globaali pääoma on sen verottaja ja tuottaja. Tämän kehityksen finaalin on erittäin hyvin hahmotellut emeritusprofessori, ja hyvin selittänyt, että miten se toteuteen massamanipuloinnilla (viittaus tekstiisi), kun hän tutki tämän meneillään olevan rakenneuudistuksen finaalia.

Kun EU-liittovaltio on valmis, jäsenmaiden äänestyspolitiikka lopetetaan kokonaan, ammattinäyttelijät siirtyvät isommille areenoille, kauniina ja rohkeina ja pienet maat ovat vain metropolien periferiassa, jotka kuolevat lopulta kokonaan niin kulttuurillisesti kuin kielellisestikin. Ensimmäinen tehtävä on saada pois tieltä ruotsin kieli. Se on tämän kehityksen ensimmäinen askel.

http://www.kolumbus.fi/matti.sarmela/postlokaalinen kulttuuri.pdf

Äänestä
  • "Ensimmäinen tehtävä on saada pois tieltä ruotsin kieli."

    Et ilmeisesti ymmärää lukemaasi, ei tuolla linkissä noin sanottu.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    "Ensimmäinen tehtävä on saada pois tieltä ruotsin kieli."

    Et ilmeisesti ymmärää lukemaasi, ei tuolla linkissä noin sanottu.

    Mulkosilmähymiö.

    Äänestä

Olisikohan Ruotsinkieli nyt noin vaarallinen? tms ,Uutta maailman "illumia" jotku salaseurat kuulemma ajaa takaa, mutta jos ihan noi Polittiset kotimaan "ongelmat" hoidettais viisaammin ilman Arkadianmäen teatteria .No joo kuka katsois ettei joukkoon ujuttautuis uusia kataisia siinäpä luultavastti ratkaisematon ongelma.

Äänestä

Tuskin ruotsin kieli mikään vaarallinen on, mutta kyse on manipuloinnista ja agiteeraamisesta aina milloin minkäkin kehityssuunnan eteen. Kyseessä on vuosikausia jatkunut hallittu rakennemuutos, jota on tehty hitaasta ja pala palalta, joka on saavuttamassa nyt finaalin.

Ja tämän sinun "salaseurasi" nimi on globaali pääomavalta, eikä se ole millään tavalla ollut enää 90-luvun jälkeen "salaista", vaan aivan näkyvää ostamista ja myymistä ja Suomen poliittista toimintaa, johon kansa on osallistunut äänestämällä ja näin valtuuttamalla poliitikkojensa maansa ja itsenäisyytensä myyntitoimet.

Poliittisia ongelmia ei tällä hetkellä pystytä hoitamaan "viisaammin" kuin mitä ne nyt hoidetaan globaalin pääoman edustajien kautta, koska tuo valta on luovutettu meidän poliitikkojemme kautta sinne pääkallopaikalle Euroopan Unionin Brysseliin ihan perustuslakia myöten.

Miten niin uusia kataisia? Sinulle ei ole tainnut vielä aueta se todellinen tilanne, jossa Suomi ja suomalaiset tällä hetkellä ovat?!

Olet oikeassa poliittisen Arkadianmäen teatterin suhteen, he näyttelevät meille nyt näytelmää nimeltä "demokratia", joka on vain teatteria, mutta kerropa minulle, että miten nyt saadaan takaisin se valta, joka jo on luovutettu rahalle, ahneudella ja Brysselillä, ja jonka päätepisteenä on diktatuuri?

Varmasti moni muukin on kiinnostunut ehdotuksestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


New order. kirjoitti:

Kustanustehotonta, vastuutonta, lapsellista, turhaa. Enemmän aikaa ja rahaa käytetään omien puolueiden egon pönkitykseen kuin oikeiden ongelmien ratkomiseen, pois ne maleksijat verorahaa viemästä, riittää kyllä 50 (ei, ex missi /urheilija/näyttelijä/ tms turhake) henkilöä Arkadianmäelle jotka tehokkaammin ratkaisee ongelmat, ei puolueita ne lopetettava, tilalle viisastenkerho puoluettomilla vaaleilla ja tenteillä / testeillä valittava ryhmä joka ajaa Suomen kansalaisten asiaa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu