Suomen Pankin Erkki Liikanen vastuuseen

Suomen Pankki on niin sanottu pankkien pankki.

Sen kuuluu astua esiin ja ottaa vastuu siitä että normaali pankkitoiminta on niin pahasti häiriintynyt että isolle määrälle pankin asiakkaista on aiheutunut kohtuutonta haittaa, joillekin jopa suoranaista taloudellista vahinkoa.

Turha piilotella kalliissa suojatyöpaikassa.

Suomen Pankillahan ei tänään ole enää samanlaista tarkoitusta kuin ennen yhteisvaluutta euroon liittymistä.

Kuitenkin sen kuuluisi edes muodollisesti osoittaa tällaisessa tilanteessa kun pankit joutuvat laajan elektronisen häirinnän kohteeksi - Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen(SDP) kuuluisi osoittaa tukea pankeille.

Eikö Suomen Pankin pääjohtajan tarvitse muuta tehdä kuin ajaa virka-autolla(kuljettajan ajamana) myöhään aamulla töihin ja käydä lounastamassa ja päivällisillä. Ylimielisyydessään Suomen Pankin pääjohtaja ei edes vaivaudu kommentoimaan tilannetta!

Onko nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen nk. Tiitisen listalla, toisin sanoen Stasi listalla?
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mikä johtaja hän? kirjoitti:

Suomen Pankki on niin sanottu pankkien pankki.

Sen kuuluu astua esiin ja ottaa vastuu siitä että normaali pankkitoiminta on niin pahasti häiriintynyt että isolle määrälle pankin asiakkaista on aiheutunut kohtuutonta haittaa, joillekin jopa suoranaista taloudellista vahinkoa.

Turha piilotella kalliissa suojatyöpaikassa.

Suomen Pankillahan ei tänään ole enää samanlaista tarkoitusta kuin ennen yhteisvaluutta euroon liittymistä.

Kuitenkin sen kuuluisi edes muodollisesti osoittaa tällaisessa tilanteessa kun pankit joutuvat laajan elektronisen häirinnän kohteeksi - Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen(SDP) kuuluisi osoittaa tukea pankeille.

Eikö Suomen Pankin pääjohtajan tarvitse muuta tehdä kuin ajaa virka-autolla(kuljettajan ajamana) myöhään aamulla töihin ja käydä lounastamassa ja päivällisillä. Ylimielisyydessään Suomen Pankin pääjohtaja ei edes vaivaudu kommentoimaan tilannetta!

Onko nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen nk. Tiitisen listalla, toisin sanoen Stasi listalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu