Christina Gestin yrittää lakisäätää kansallislaulun!

Vahvistakaa kansallislaulumme Maamme laulu asema laissa!
19.03.2004

Christina Gestrin: Juuri ennen itsenäisyyspäivää tein lakialoitteen, jossa haluaisin lain kautta vahvistaa Maamme-laulun aseman Suomen kansallislauluna. Lakialoitetta käsiteltiin täysistunnossa 12.2.2004, jonka jälkeen lakialoite lähetettiin perustuslakivaliokuntaan jatkokäsittelyä varten.

Lakialoitteessa painotin, että Maamme-laululla on vakiintunut asema kansallislauluna, ja sitä pidetään tärkeänä symbolina Suomen kansallistunteelle. Maamme-laulua voidaan verrata muihin isänmaallisiin symboleihin, kuten Suomen leijonaan tai Suomen sinivalkoiseen lippuun, mutta näistä poiketen Maamme- laulun asemaa maamme kansallislauluna ei ole vahvistettu laissa.

Suomalaiset ovat musiikkia rakastava kansa, joka laulaa mielellään. Maamme-laulu on laulu, jota suomalaiset kautta aikojen ovat oppineet laulamaan jo pienestä pitäen. Se on juhlallinen ja kaunis laulu, joka jo aikoja sitten on lunastanut paikkansa maamme tavoissa. Johan Ludvig Runeberg kirjoitti runon Maamme- laulu vuonna 1846 johdannoksi Vänrikki Ståhlin tarinoille. Monet suomalaiset ja ruotsalaiset säveltäjät sävelsivät runon, mutta Helsingin yliopiston musiikin lehtorin, Fredrik Paciuksen, versio löi itsensä läpi kansallislauluna. Paciuksen säveltämänä laulu esitettiin ensimmäistä kertaa Flooran päivänä 13. päivänä toukokuuta 1848 ylioppilaiden järjestämässä kevätjuhlassa Kumpulan pelloilla Helsingissä. Siitä lähtien Maamme-laulua on laulettu kansallislauluna.

Runebergin aika oli erittäin tärkeä ajanjakso tulevan itsenäisen Suomen historialle. Runebergillä ja hänen aikalaisilla hyvillä ystävillä, muun muassa Topeliuksella, Snellmanilla, Cygnaeuksella, Lönnrothilla ja Castrenilla oli huomattava merkitys Suomen itsenäisyyteen johtaneen kansallishengen luojina. Maamme historia ei ole kovin pitkä, mutta 1800-luvun puolenvälin tapahtumat olivat yksi tärkeimpiä ajanjaksoja Suomen tähänastisessa historiassa.

Professori Matti Klinge kirjoitti 5. helmikuuta tätä vuotta Runebergin 200-vuotispäivänä kolumnissa näin: "Enemmän kuin kukaan muu Runeberg antoi identiteetin sille Suomelle, joka hallinnollisessa ja poliittisessa suhteessa oli luotu 1808-1809. Yhdessä ja kärjessä Lönnrothin, Snellmanin Cygnaeuksen , Paciuksen, Engelin ja Topeliuksen kärjessä Runeberg loi Suomen, jonka maan ja kansan me omaksumme".

Johan Ludvig Runeberg vaikutti mitä suurimmassa määrin siihen, että vahva tahto yhdistää koko Suomen kansa löi läpi. Unelma vapaasta ja itsenäisestä Suomesta muodostui, ja voi varmasti kuvitella, että sillä intellektuellilla ryhmällä, jonka Runeberg ja hänen ystävänsä muodostivat, oli selkeä päämäärä. Runebergin elämäntyö, jossa runo Maamme-laululla on tärkeä sija, raivasi tietä tuleville tapahtumille. Ilman tämän ryhmän luomaa vahvaa kansallistunnetta, Suomen moderni historia olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä näyttänyt erilaiselta.

Professori Klinge ilmaisi Runebergin merkitystä seuraavasti: "Runebergiä muistetaan ennen kaikkea patrioottina, sinä henkilönä, joka sanoin laati, ilmaisi ja selitti, että Suomi on isänmaamme, ja että maamme on sellainen kuin miten siitä Maamme-laulussa lauletaan".

Kun tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Runebergin syntymästä olisikin virallisen kansallislaulun statuksen antaminen Maamme-laululle hieno ele osoittaa unnioitusta niille henkilöille, jotka 1800-luvun puolivälissä loivat Suomelle oman kansallishengen ja näin viitoittivat tietä kohti Suomen itsenäistymistä.
6149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että Suomen kansallislaulu olisi voinut olla jokin muukin, meillä on monta todella hyvää säveltäjää ja esim. Oskar Merikanto on varmasti tehnyt lauluja isänmaalle. Maamme-laulun sävel on vähän liian tylsä ja mitäänsanomaton itsessään.

Äänestä

Eli kyse on vain siitä, että surujen kansallisrunoilija teki tuohon lauluun tekstin? Se on ainoa syy, miksi surupoliitikko vouhkaa asiasta.

Mutta mistä on oikein kysymys? Eikö Maamme-laulu ole kansallislaulumme ja ainoa sellainen?

Tarkoittaako svekosuru sitä, että jotkut ovat ehdottaneet Finlandia-hymniä uudeksi kansallislauluksi? Mutta Sibeliushan oli suru tai ainakin niin svekosurut kovasti väittää. Missä siis ongelma?

Ai niin! Finlandia-hymnin sanoja EI ole tehnyt suru. Ja sehän olisi katastrofi, että Suomen kansallislaulun sanat olisi tehnyt joku suomalainen!? ;-)

Uskomattoman härskejä nuo svekosurut...

Äänestä
  • Finlandia-hymni olisi paras kansallislaulu. Varsinkin, koska Virolla on Maamme-laulu myös kansallislauluna.

    Mutta ei kait se ole mahdollista, kun surueliitti ei anna meille lupaa siihen?

    Äänestä

Finlandia hymni sopisi paljon paremmin,on kauniimpi.Maamme laulu ei ole
edes tarkoitettu suomeksi laulettavaksi,kun sävel ei sovi sanoihin.
Kootimaani oompi suomiii...

Lisäksi se on Viron kansallislaulu,eikö meillä pitäisi olla oma.

Äänestä
  • Maamme laulun suomenkieliset sanat eivät sovi siihen.

    Esim.

    Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,soi, sana (lauletaan saaana) kultainen!Ei laaksoa, ei kukkulaa,ei vettä (veettä)rantaa rakkaampaa,kuin kotimaa tää pohjoinen,maa kallis isien!

    Äänestä

  • huusianna. kirjoitti:

    Maamme laulun suomenkieliset sanat eivät sovi siihen.

    Esim.

    Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,soi, sana (lauletaan saaana) kultainen!Ei laaksoa, ei kukkulaa,ei vettä (veettä)rantaa rakkaampaa,kuin kotimaa tää pohjoinen,maa kallis isien!

    Ei tietenkään Finlandia-hymniin pitäisi ympätä vanhoja sanoja. Mielestäni uusi hyvä kansallishymni olisi kuitenkin Jääkärimarssi. Sanat Nurmio ja sävel Sibelius.
    Tässä muuten Viron kansallishymni:
    https://www.youtube.com/watch?v=xKxbtcuSJzs

    Jääkärimarssi:

    https://www.youtube.com/watch?v=8dMKKmiAAUg

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


123... kirjoitti:

Vahvistakaa kansallislaulumme Maamme laulu asema laissa!
19.03.2004

Christina Gestrin: Juuri ennen itsenäisyyspäivää tein lakialoitteen, jossa haluaisin lain kautta vahvistaa Maamme-laulun aseman Suomen kansallislauluna. Lakialoitetta käsiteltiin täysistunnossa 12.2.2004, jonka jälkeen lakialoite lähetettiin perustuslakivaliokuntaan jatkokäsittelyä varten.

Lakialoitteessa painotin, että Maamme-laululla on vakiintunut asema kansallislauluna, ja sitä pidetään tärkeänä symbolina Suomen kansallistunteelle. Maamme-laulua voidaan verrata muihin isänmaallisiin symboleihin, kuten Suomen leijonaan tai Suomen sinivalkoiseen lippuun, mutta näistä poiketen Maamme- laulun asemaa maamme kansallislauluna ei ole vahvistettu laissa.

Suomalaiset ovat musiikkia rakastava kansa, joka laulaa mielellään. Maamme-laulu on laulu, jota suomalaiset kautta aikojen ovat oppineet laulamaan jo pienestä pitäen. Se on juhlallinen ja kaunis laulu, joka jo aikoja sitten on lunastanut paikkansa maamme tavoissa. Johan Ludvig Runeberg kirjoitti runon Maamme- laulu vuonna 1846 johdannoksi Vänrikki Ståhlin tarinoille. Monet suomalaiset ja ruotsalaiset säveltäjät sävelsivät runon, mutta Helsingin yliopiston musiikin lehtorin, Fredrik Paciuksen, versio löi itsensä läpi kansallislauluna. Paciuksen säveltämänä laulu esitettiin ensimmäistä kertaa Flooran päivänä 13. päivänä toukokuuta 1848 ylioppilaiden järjestämässä kevätjuhlassa Kumpulan pelloilla Helsingissä. Siitä lähtien Maamme-laulua on laulettu kansallislauluna.

Runebergin aika oli erittäin tärkeä ajanjakso tulevan itsenäisen Suomen historialle. Runebergillä ja hänen aikalaisilla hyvillä ystävillä, muun muassa Topeliuksella, Snellmanilla, Cygnaeuksella, Lönnrothilla ja Castrenilla oli huomattava merkitys Suomen itsenäisyyteen johtaneen kansallishengen luojina. Maamme historia ei ole kovin pitkä, mutta 1800-luvun puolenvälin tapahtumat olivat yksi tärkeimpiä ajanjaksoja Suomen tähänastisessa historiassa.

Professori Matti Klinge kirjoitti 5. helmikuuta tätä vuotta Runebergin 200-vuotispäivänä kolumnissa näin: "Enemmän kuin kukaan muu Runeberg antoi identiteetin sille Suomelle, joka hallinnollisessa ja poliittisessa suhteessa oli luotu 1808-1809. Yhdessä ja kärjessä Lönnrothin, Snellmanin Cygnaeuksen , Paciuksen, Engelin ja Topeliuksen kärjessä Runeberg loi Suomen, jonka maan ja kansan me omaksumme".

Johan Ludvig Runeberg vaikutti mitä suurimmassa määrin siihen, että vahva tahto yhdistää koko Suomen kansa löi läpi. Unelma vapaasta ja itsenäisestä Suomesta muodostui, ja voi varmasti kuvitella, että sillä intellektuellilla ryhmällä, jonka Runeberg ja hänen ystävänsä muodostivat, oli selkeä päämäärä. Runebergin elämäntyö, jossa runo Maamme-laululla on tärkeä sija, raivasi tietä tuleville tapahtumille. Ilman tämän ryhmän luomaa vahvaa kansallistunnetta, Suomen moderni historia olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä näyttänyt erilaiselta.

Professori Klinge ilmaisi Runebergin merkitystä seuraavasti: "Runebergiä muistetaan ennen kaikkea patrioottina, sinä henkilönä, joka sanoin laati, ilmaisi ja selitti, että Suomi on isänmaamme, ja että maamme on sellainen kuin miten siitä Maamme-laulussa lauletaan".

Kun tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Runebergin syntymästä olisikin virallisen kansallislaulun statuksen antaminen Maamme-laululle hieno ele osoittaa unnioitusta niille henkilöille, jotka 1800-luvun puolivälissä loivat Suomelle oman kansallishengen ja näin viitoittivat tietä kohti Suomen itsenäistymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu