Suomalaista korruptiota on mahdoton saada kuriin

Suomessa valta on täysin kurruptoitunutta.

Kolmen puolueen valtaeliitti pitää kansaa tiukassa korruptoituneessa otteessaan, jossa raha ratkaisee. Kolme valtapuoluetta näyttävät edelleen nousevan vuorotellen vallankahvaan ja kaikkien kolmen valtapuolueen takana on korruptoitunut raha ja media.

Suomen kansan enemmistön ääni pidetään korruption ja korruptoituneen median avulla kurissa, niin ettei kansan tahto pääse koskaan tässä maassa valtaan.

Mikäli joku uusi puolue yrittää nousta ja tuoda esiin kansan enemmistön tahtoa, nuo korruptoituneet puolueet korruptoituneen median avulla huolehtivat, että kansan ääni hukutetaan ja uudet nousevat puolueet pudotetaan pois vallan kuvioista.

Suomen kehitys näyttää menevän kohti sisällissotaa, sillä kansa kyllä näkee tuon kolmen rahan vallan puolueen korruptoitumisen ja median läpimädän kytköksen niihin.

Äänestämällä ei siis Suomessa voi vaikuttaa niin, että muutos voisi tapahtua, niinpä nyt nuori sukupolvi joutuu tulevaisuudessa taistelemaan itsensä vapaaksi tästä korruptoituneesta Suomen politiikasta ja vallanjaosta.

Onneksi olen jo vanha ja en tärvitse nähdä tulevan sisällissodan kauheuksia. Suunta vain on selvästi näkyvissä jo nyt.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Islamisaatio on keino siirtää kansan huomio todellisista vihollisista synteettiseen terrorismiin, että vieraat klaanit tulevat ja asettuvat herroiksi, ryöstävät kotimaan kortteli, polittinen korrektius ja lakipykälä kerrallaan.

Äänestä

Erotkaa liitoista ja lopettakaa rahapelien pelaaminen niin hyvien veljien rahoitus kokee kolauksen!

Äänestä

hyvä-veli systeemi on hyvin ilkävä asia.

Äänestä

Hyvä kommentti, mä komppaan kirjoitustasi!

On se jo nähty kuinka korruptoituneeksi on Suomen media on mennyt sukupuolineutraalista avioliittolaistakaan ei olla käyty keskustelua lapsi vaikutteista, eikä ulkomailla jo nähdyistä negatiivisista lain seurauksista ole puhuttu mitään, vaikka juuri nyt tulisi puhua!

Äänestä

Inhimillistä kärsimystä ylläpitää "Big Pharma" ainakin kilpirauhaspotilaille

http://www.anttiheikkila.com/blogi/kilpirauhasongelmasta/

TV:ssä oli muistaakseni yhdeksää (9) lääkettä popsinut haastateltu.
Yksityislääkäri vihdoin kuunteli potilasta, diagnostisoi ja aloitti hoidon.
Nyt potilaalla on vielä (toistaiseksi) "puolitoista" oheislääkettä.

Endokrinogiyhdistyksen linjauksilla lisätään lääkkeiden kulutusta tosipaljon.
JA tuhannet potilaat kärsivät ja vähitellen invalidisoituvat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korruptoitunut suomi kirjoitti:

Suomessa valta on täysin kurruptoitunutta.

Kolmen puolueen valtaeliitti pitää kansaa tiukassa korruptoituneessa otteessaan, jossa raha ratkaisee. Kolme valtapuoluetta näyttävät edelleen nousevan vuorotellen vallankahvaan ja kaikkien kolmen valtapuolueen takana on korruptoitunut raha ja media.

Suomen kansan enemmistön ääni pidetään korruption ja korruptoituneen median avulla kurissa, niin ettei kansan tahto pääse koskaan tässä maassa valtaan.

Mikäli joku uusi puolue yrittää nousta ja tuoda esiin kansan enemmistön tahtoa, nuo korruptoituneet puolueet korruptoituneen median avulla huolehtivat, että kansan ääni hukutetaan ja uudet nousevat puolueet pudotetaan pois vallan kuvioista.

Suomen kehitys näyttää menevän kohti sisällissotaa, sillä kansa kyllä näkee tuon kolmen rahan vallan puolueen korruptoitumisen ja median läpimädän kytköksen niihin.

Äänestämällä ei siis Suomessa voi vaikuttaa niin, että muutos voisi tapahtua, niinpä nyt nuori sukupolvi joutuu tulevaisuudessa taistelemaan itsensä vapaaksi tästä korruptoituneesta Suomen politiikasta ja vallanjaosta.

Onneksi olen jo vanha ja en tärvitse nähdä tulevan sisällissodan kauheuksia. Suunta vain on selvästi näkyvissä jo nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu