Erittelen alustukseksi muutaman oman lähtöajatukseni. Pistän tietoisesti vähän suolaa sekaan jännitteeksi.
Ensinnäkin pitää sanoa, että monesti uskovainen pyrkii ja kurottelee kärsimättömästi Jumalaa kohden, aivan varpaillaan seisten ja touhuaa kaikenlaisessa levottomuudessa, joska Jumala hän paremmin huomaisi kun pitää itsestään vähäsen meteliä...
Monitouhuisuus pukeutuu esimerkiksi älyttömäksi, lakihenkiseksi polver vereslihalla rukoiluksi tyyliin "rukoillaan tunti joka päivä" tai "sata ihmistä rukoilee joka päivä samaan aikaan 15 minuuttia samaa asiaa".
Toinen monitouhuisuuden ilmestyminen tapahtuu nk. karismaattisuuden harjoittamisena jossa varta vasten otetaan asiaksi laittaa Pyhälle hengelle painetta, ikäänkuin Hänen olisi sitä kautta pakko alkaa toimimaan ihmeiden ja merkkien kautta. Pumpataan tunnelmaa hoilaamalla loputtomia ylistyslauluja ja luodaan hypnoottinen tunnelma jossa on helpompi kokea tunnemyrskyjä jotka sitten tulkitaan Jumalan "kosketukseksi"...
Jostain syystä vain tunne-elämykset mielletään Jumalan lähellä olemiseksi. Juuret juontavat syvälle historiaan ja pietismiin jossa esitetään vaatimus "sisällisestä Jumalan tuntemisesta" -> Jumala ja usko pitää siis kokea tunnetasolla ja vasta se tulkitaan oikeaksi uskomiseksi.
Raamattu kuitenkin puhuu uskosta. Uskon kautta tullaan vanhurskaaksi. Nuo edellä mainitut tuntemiset ja kokemuskristillisyys ovat asioita jotka eivät ole uskomista vaan eneminkin näkemistä. Kokeminen on siis konkreettisempaa kuin uskominen johonkin mitä ei voi nähdä.
Muuta ei kristityltä vaadita kuin uskoa ja että Jumalan sana uskossa sulautuisi meihin jotta emme olisi pelkkiä sanan kuulijoita vaan sellaisia kuulijoita jotka myös ojentautuvat sanan mukaan.
>>>>>>>>>>>>>>
Uskominen sen sijaan on uskomista johonkin mitä ei voi nähdä. On nimenomaan LUPA uskoa ilman näkemistä!
Ajatelkaa kuinka armollista tämä sana on sellaiselle joka sanoo, ettei hän ole voinut kokea mitään. Joillain ihmisillä on jotenkin kuiva tunne-elämä tai eivät luonnostaan reagoi asioihin tunteella vaan järjen kautta. Moni kokee uskomisen isona, vaikeana möykkynä joka vaatii kokemisia tunne-elämän tasolla ja masentuu kun sellaisia ei tule.
Miten armollinen onkaan Jumalan sana joka opettaa että Jumalaa lähestytään uskon kautta siihen mitä ei nähdä tai koeta. Jopa näinkin:
"Niin yksi kansan seasta vastasi ja sanoi: Mestari, minä toin sinun tykös poikani, jolla on mykkä henki. Ja kuin hän rupee hänen kimppuunsa, niin hän repelee häntä, ja hän vaahtuu, ja kiristelee hampaitansa, ja kuivettuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsilles, että he ajaisivat hänen ulos, ja ei he voineet.
Niin hän vastasi ja sanoi: oi sinä uskotoin sukukunta! kuinka kauvan minun pitää oleman teidän kanssanne? kuinka kauvan minä teitä kärsin? Tuokaat häntä minun tyköni.
Ja he toivat sen hänen tykönsä. Ja kuin hän näki hänen, repäisi kohta henki häntä, ja hän lankesi maahan, ja kieritteli itsiänsä ja vaahtui.
Ja hän kysyi hänen isältänsä: kuinka paljon aikaa sitte on kuin tämä on hänelle tullut? Hän sanoi: lapsuudesta; Ja hän heitti hänen usein tuleen ja vesiin, että hän hukuttais hänen. Mutta jos sinä jotakin voit, niin auta meitä ja armahda meidän päällemme.
Niin sanoi Jesus hänelle: jos sinä sen voit uskoa, kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset.
>>>Ja kohta pojan isä huusi itkien ja sanoi: Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.
Ensinnäkin pitää sanoa, että monesti uskovainen pyrkii ja kurottelee kärsimättömästi Jumalaa kohden, aivan varpaillaan seisten ja touhuaa kaikenlaisessa levottomuudessa, joska Jumala hän paremmin huomaisi kun pitää itsestään vähäsen meteliä...
Monitouhuisuus pukeutuu esimerkiksi älyttömäksi, lakihenkiseksi polver vereslihalla rukoiluksi tyyliin "rukoillaan tunti joka päivä" tai "sata ihmistä rukoilee joka päivä samaan aikaan 15 minuuttia samaa asiaa".
Toinen monitouhuisuuden ilmestyminen tapahtuu nk. karismaattisuuden harjoittamisena jossa varta vasten otetaan asiaksi laittaa Pyhälle hengelle painetta, ikäänkuin Hänen olisi sitä kautta pakko alkaa toimimaan ihmeiden ja merkkien kautta. Pumpataan tunnelmaa hoilaamalla loputtomia ylistyslauluja ja luodaan hypnoottinen tunnelma jossa on helpompi kokea tunnemyrskyjä jotka sitten tulkitaan Jumalan "kosketukseksi"...
Jostain syystä vain tunne-elämykset mielletään Jumalan lähellä olemiseksi. Juuret juontavat syvälle historiaan ja pietismiin jossa esitetään vaatimus "sisällisestä Jumalan tuntemisesta" -> Jumala ja usko pitää siis kokea tunnetasolla ja vasta se tulkitaan oikeaksi uskomiseksi.
Raamattu kuitenkin puhuu uskosta. Uskon kautta tullaan vanhurskaaksi. Nuo edellä mainitut tuntemiset ja kokemuskristillisyys ovat asioita jotka eivät ole uskomista vaan eneminkin näkemistä. Kokeminen on siis konkreettisempaa kuin uskominen johonkin mitä ei voi nähdä.
Muuta ei kristityltä vaadita kuin uskoa ja että Jumalan sana uskossa sulautuisi meihin jotta emme olisi pelkkiä sanan kuulijoita vaan sellaisia kuulijoita jotka myös ojentautuvat sanan mukaan.
>>>>>>>>>>>>>>
Uskominen sen sijaan on uskomista johonkin mitä ei voi nähdä. On nimenomaan LUPA uskoa ilman näkemistä!
Ajatelkaa kuinka armollista tämä sana on sellaiselle joka sanoo, ettei hän ole voinut kokea mitään. Joillain ihmisillä on jotenkin kuiva tunne-elämä tai eivät luonnostaan reagoi asioihin tunteella vaan järjen kautta. Moni kokee uskomisen isona, vaikeana möykkynä joka vaatii kokemisia tunne-elämän tasolla ja masentuu kun sellaisia ei tule.
Miten armollinen onkaan Jumalan sana joka opettaa että Jumalaa lähestytään uskon kautta siihen mitä ei nähdä tai koeta. Jopa näinkin:
"Niin yksi kansan seasta vastasi ja sanoi: Mestari, minä toin sinun tykös poikani, jolla on mykkä henki. Ja kuin hän rupee hänen kimppuunsa, niin hän repelee häntä, ja hän vaahtuu, ja kiristelee hampaitansa, ja kuivettuu. Ja minä sanoin sinun opetuslapsilles, että he ajaisivat hänen ulos, ja ei he voineet.
Niin hän vastasi ja sanoi: oi sinä uskotoin sukukunta! kuinka kauvan minun pitää oleman teidän kanssanne? kuinka kauvan minä teitä kärsin? Tuokaat häntä minun tyköni.
Ja he toivat sen hänen tykönsä. Ja kuin hän näki hänen, repäisi kohta henki häntä, ja hän lankesi maahan, ja kieritteli itsiänsä ja vaahtui.
Ja hän kysyi hänen isältänsä: kuinka paljon aikaa sitte on kuin tämä on hänelle tullut? Hän sanoi: lapsuudesta; Ja hän heitti hänen usein tuleen ja vesiin, että hän hukuttais hänen. Mutta jos sinä jotakin voit, niin auta meitä ja armahda meidän päällemme.
Niin sanoi Jesus hänelle: jos sinä sen voit uskoa, kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset.
>>>Ja kohta pojan isä huusi itkien ja sanoi: Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä en nyt oikein tiedä mitä tässä osiossa haetaan, mutta minä kohtaan Jumalan arjessa. Minusta Jumalalle voi puhella joka tilassa, siinä elämäntilanteessa kuin on.
Jumala ei ole kaukana kenestäkään meistä, niinkuin sanotaan. Uskon ja luotan siihen, että hän johdattaa elämääni sen jokaisessa hetkessä.
Koeta olla "lähellä laivaa" matkustajalaiva satamassa , aivan siinä laiturilla , että voit melkein kätesi ojentaa laivan kylkeen. Kun sitten laivan lähtöaika tulee , niin huomaatkin olevasi etäällä , ja yhäti etäämmällä kun laiva menee kohti ulapoita. Koska et ollut laivan sisällä, jäit laiturille laivan lähtiessä.
Vanhan Liiton "lakiliiton"" aikana mm. psalmin lauluja sanoi Ps.73: 28. "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi..."
Hän oli "lähellä Jumalaa" , kun oli Jerusalemin temppelissä ,tai sen alueella. Temppelin kaikkein pyhimmässä oli "Jumalan läsnäolo" --"shekina". Sinne ei psalmin laulajalla ollut oikeutta mennä, niimpä hän oli "lähellä Jumalaa".
Kaikkein pyhimpään sai mennä vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa " vierasta verta mukanaan.." Hebr. 9: 25.".. niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan.."
Hän oli "heidän keskellään",kun oli erämaassa"teltta", tai Jerusalemissa "temppeli " asumuksessa. 2.Moos.29:45. "Ja minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa. 46. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, joka vein heidät pois Egyptin maasta, asuakseni heidän keskellään. Minä olen Herra, heidän Jumalansa.".."
Mutta Jeesus Kristus meidän "ylimmäinen pappi" meni "oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään.."
Hebr.9:11." Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, 12. meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen..." Nyt meillä Uuden Liiton uskovilla on mahdollisuus mennä "Jumalan läsnäoloon" "Jeesuksen veren" kautta ( Jumalan sovitustyö Kristuksessa) Hebr.10: 19. "Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään.."
Vanhan Liiton aikana "Jumala oli heidän keskellään ", mutta Uuden Liiton aikan "Jumala on heissä", sekä "heidän keskellään" siis srk:ssa, ja "me hänessä". EI LÄHELLÄ; EI KAUKANA VAAN "HÄNESSÄ" , kun elämme uudestisyntyneinä "Hengen mukaan, eikä "lihan mukaan ". Joka yhtyy Herraan ,on yksi henki Hänen kanssaan 1.Kor.6:17. "Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan..." "Hengen yhteys" Jumalassa, kun valkeudessa elämme , eli ei jatkuvassa tekosynnissä , vaan parannuksen tehneinä synnistä puhdistuneena. 1.Joh.1:7. "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme.." ( ihmisen ja Jumalan välilä oleva yhteys )
2.Kor.6:16. "Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.".."
Apostoli Paavali puhui " Kristuksessa" , ei "Kristuksesta" vaan "Kristuksessa"
2.Kor.2:17. "Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme..."
Korintolaisille hän kertoi olevansa "..voittosaatossa Kristuksessa.." , ei lähellä eikä etäällä vaan "Kristuksessa"
2.Kor.2:14. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!
Korintolaislle hän kirjoittaa että " jos joku on Kristuksessa ", EI LÄHELLÄ "JEESUSTA" , vaan "KRISTUKSESSA "
2.Kor.5:17. "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut..."
Myöhemmin kirjeessään hän kirjoittaa "että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.." .Siis "HÄNESSÄ ", ei lähellä häntä, ei etäällä, vaan "Hänessä".
2.Kor.5:21." Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi..."
Ihminen voi kohdata kirkossa läsnäolevan Jumalan kun hän käy ehtoollisella, sillä jos on pappeja uskominen - Jeesus antaa itsensä todellisesti läsnäolevana syntisten syödä ja juoda - tällaista ateriaa isoavina. Jeesuksen voi syödä suihinsa verenä ja lihana sillä Jeesuksen veri ja ruumis ovat kosektroinnin jälkeen leivässä ja viinissä, - sikäli mikäli on pappeja uskominen.
Usko on hyvä asia - ei uskoa Jeesukseen vastaan kannata mitenkään edes epäsuoraan hyökkäillä. Usko ilman tekoja on kuollutta ja on varmaa että myös usko ilman tunnetta on kuollutta.
Millainen olisikaan avioliitto, jos aviomies vain vähän uskoisi vaimoonsa ja pelkästään kaipaus vaimon puoleen riittäisi? Muuten aviomies jättäisi vaimon täysin huomiotta. Vaimo olisi vain tyhjää ilmaa tälle miehelle kaipausta ja repaleista uskoa lukuunottamatta. Tämä olisi avioliiton irvikuva. Ei näin, vaan että se mies menee vaimonsa luo (=tekoja), ottaa syliin ja kuiskaa että "Rakastan niin paljon sinua" (=tunnetta).
Meidän ei tule pelätä tunteita eikä niitäkään vastaan taistella. Kyllä mielisairaalat täyttyisivät nopeasti, jos ihmisiltä kiellettäisiin tunteet. Myös negatiiviset tunteet tulee saada ulos pois, muuten ihminen tekee hirmutekoja kuten paraikaa mediassa pauhataan.
"on varmaa että myös usko ilman tunnetta on kuollutta"
Ei varmasti ole. Me uskomme LUPAUKSEEN, emme tunteeseen. Ihmisen elämässä voi olla pitkiäkin jaksoja, jolloin omissa tunteissa ei todellakaan TUNNU siltä, että Jumala olisi lähellä. Tarkoittaako tämä sitä, että tuon ihmisen usko on silloin kuollut? Ei tietenkään tarkoita!
On enemmän kuin tyypillistä, että Jumala sallii seuraajansa joutua myös joksikin aikaa "erämaahan" tai "varastohyllylle". Mitään ei tapahdu, mikään ei etene ja kiusaaja kiusaa koko ajan pahemmin kysellen: "missä uskosi nyt on - ei sinulla mitään uskoa koskaan ollutkaan" jne. On saatanallinen valhe väittää, että tuossa tilanteessa jo muutenkin kiusattu ihminen olisi kaikenlisäksi hukannut uskonsa!
"on varmaa että myös usko ilman tunnetta on kuollutta."
>>> On hyvin paljon ihmisiä, joilla ei niitä tunteita vaan tule. Usko ei ole vaatimus vaan lupaus. Toiset kokevat luonnostaan tunnekokemuksia, kun taas toiset mieltävät asioita toisella tavalla. On hirmuista sanoa että "usko ilman tunnetta on kuollut" .
Jopa kaikilla uskovaisillakin on elämässään aikoja jolloin tunne on kuollut, on erämaavaelluksia ja vaikeita kohtaloita. Joku joutuu kantamaan raskasta ristiä vaikean sairauden vuoksi, joku voi kärsiä mielenterveyden ongelmista, toiselta on kuollut rakas läheinen, ehkä jopa oma lapsi, yksi on joutunut köyhyyteen, on niin monenlaista surkeutta jotka painavat ihmisen voimat maahan jolloin tunteetkin kuivuvat ja sinä sanot heille että "usko ilman tunnetta on kuollut" ?
Voin kertoa että silloin kun elämässä johdatetaan paikalle, jossa sanat käyvät vähiin, ekä jaksa enää uskoa Jumalan hyvyyteenkään, niin ainoa mitä jää jäljelle on usko ja sellainen usko joka ei ole vaatimus vaan Jumalan rakas sana siitä että tässäkin tilassa olet turvassa vaikka et nyt koekaan mitään Jumalan läsnäoloa vaan pelkkää onnettomuutta. Ja vaikka olet niin väsynyt ettet jaksa edes uskoa, niin saat huutaa: "Minä tahdon uskoa, auta minun epäuskoani!"
Katsos Jumalan armo tulee suureksi ihmisen pienuudessa.
"Millainen olisikaan avioliitto, jos aviomies vain vähän uskoisi vaimoonsa ja pelkästään kaipaus vaimon puoleen riittäisi?"
>>> Siinä sanot oikein että me parhaimmillammekin uskomme vain vähän. Uskomme ei oikeastaan ole edes mainitsemisen arvoinen, mitä tulee sen vahvuuteen ja vakauteen.
Kun ihmiselle, kenelle tahansa uskontilasta riippumatta sanotaan, että hän saa luvan uskoa synnit anteeksi, niin se kallis armonlupaus tarkoittaa että vaikka ei ilmaantuisi minkäänlaisia tunteita, ei vähääkään, niin tuon uskonsa kautta hänet vanhurskautetaan Jeesuksen armoveren tähden. Jos voit uskoa, saat tehdä sen vaikka vailla tunteita sillä evankelliumi ei ole tuntemisissa vaan JUMALAN ARMOSSA.
Mutta Jumala on uskollinen eikä hylkää luotuaan. Kaipauskin Junmalan puoleen riittää sillä Jeesus tutkii sydämemme:
"Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." (Hebr. 4:15-16)
Usko tosiaan ei ole fiiliksiä vaan lujaa luottamusta, että Jumala on ja pitää omistaan huolen tuntui miltä tuntui.
Olerko liberaali vai konservatiivi?
Olet ensimmäinen tänne kirjoittanut josta minulle tulee mieleen bi-uskovainen. En tosin ol ihmeemmin juttujasi kytännyt muutaman jutun lukenut.
Ystävällisesti, Jeesuksen pikaisen paluun innokas odottaja.
Tämä on ilmeisesti aloittajalle, eli minulle tarkoitettu:
"Olerko liberaali vai konservatiivi?"
>>> Päättele itse!
Lähetystyöntekijöille ja muhamettilaisalueiden kristityille on neuvo:"Ei saa keskutella muhamettilaisuudesta!"
Lähetystyöntekijöiden tehtävänä on julistaa Evankeliumia siellä missä se on mahdollista!