Olemme pariskunta 24v m n. Halusin saada mieheni oikeasti kookkaan peniksen peppuuni, koska moni kaveri oli suositellut ja kertonut kuinka hyvältä se tuntuu.
Ensimmäisen kerran kun sain peppuun niin pimppaa oli lämmitelty todella hyvin ja nussittu paikat ihan märäksi. Olin ihan kiimanen jo ajatuksesta että saan peppuun. Odottelin sängyllä ja mieheni laittoi itselleen kondomin ja otti liukkaria ettei minuun sattuisi yhtään. Käytettiin paljon liukkaria ja hyvän lämmittelyn ja peppusormetelun jälkeenkin oli jo tuskallista saada edes iso terska sisään. Lopulta kun onnistuimme niin mieheni laukesi ja itse sain vielä pilluun mieheni laukeamisen jälkeen.
Meni muutama tunti niin paikat oli todella hellänä ja pepusta tuli vertakin vähän. //: Viikon verran peppu oli hyvin kipeä.
Meni kuitenkin noin 1.5 kuukautta ja halusin itse lisää penistä peppuun. Miehenikin ihmetteli tätä mutta jotekin kiihotti niin paljon että haluain lisää.
TYKKÄÄTTEKÖ MUUT NAISET MYÖS KIVUSTA JA OLETTEKO HALUNNUT UUDELLEEN PEPPUUN? Myöhemmin ei ole juurikaan sattunut enää peppuseksi.
Tykkään myös kun mieheni panee liian syvällä ja se sattuu mahassa.
Ensimmäisen kerran kun sain peppuun niin pimppaa oli lämmitelty todella hyvin ja nussittu paikat ihan märäksi. Olin ihan kiimanen jo ajatuksesta että saan peppuun. Odottelin sängyllä ja mieheni laittoi itselleen kondomin ja otti liukkaria ettei minuun sattuisi yhtään. Käytettiin paljon liukkaria ja hyvän lämmittelyn ja peppusormetelun jälkeenkin oli jo tuskallista saada edes iso terska sisään. Lopulta kun onnistuimme niin mieheni laukesi ja itse sain vielä pilluun mieheni laukeamisen jälkeen.
Meni muutama tunti niin paikat oli todella hellänä ja pepusta tuli vertakin vähän. //: Viikon verran peppu oli hyvin kipeä.
Meni kuitenkin noin 1.5 kuukautta ja halusin itse lisää penistä peppuun. Miehenikin ihmetteli tätä mutta jotekin kiihotti niin paljon että haluain lisää.
TYKKÄÄTTEKÖ MUUT NAISET MYÖS KIVUSTA JA OLETTEKO HALUNNUT UUDELLEEN PEPPUUN? Myöhemmin ei ole juurikaan sattunut enää peppuseksi.
Tykkään myös kun mieheni panee liian syvällä ja se sattuu mahassa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kukaan nainen ei nauti paskareikään panosta.
Miehesi kyllä on varmaan salaa homppeli kun tollaista haluaa!
Kesti aika pitkään että tajusin peppuseksiä vaativan tyttöystävän kiihottuvan juuri tuosta kivusta ja nöyryyttävästä jomotuksesta jonka se tietää saavansa liian rankasta survaisusta.
Kun yritin ujuttaa kalun päätä sisään mahdollisimman hellästi sisään se voihki ja valitti miten paljon pelkkä kärjen aiheuttama venyminen sattuu mutta samalla hetkellä se survaisi varottamatta pyllyä ylöspäin niin rajusti että koko kalu upposi sisään juuri myöden ja kipu oli niin kovaa että tyttöystävä itki kyyneleet silmissä mutta vaati panemaan täysillä pussit tyhjäksi
Parin päivän päästä se soitti aivan kiimaisena ja kertoi pyllyn jomottavan niin paljon ettei ole pystynyt istumaan tai nukkumaan mutta halusi että tulen heti antamaan uusinnan. Jos joskus onnistuin olemaan liian hellä se valitti pettyneenä jälkeenpäin ettei se sattunut yhtään.
Ja sitten odottelemaan taas sitä katkeroitunutta työtöntä äijää joka on neitsyt vielä keski-ikäisenä ja käyttää kaikki päivänsä kirjoittamalla joka ketjuun samaa löylykauhaa tuhannetta kertaa peräkkäin kun huomaa jonkun ihan oikeasti harrastaneen seksiä muunkin kuin oman karvaisen kämmenensä kanssa ja vieläpä 30 vuotta nuorempana...
Ton kaverin elämässä ei ole muuta kuin löylykauha ja aikaa. Annetaan hänelle edes se ilo, että saa kuluttaa elämänsä näin. Eihän tuo meitä haittaa, kuka mitenkin seksinsä hoitaa. Pikkuisen kyllä itse tykkään eri jutuista.
Mutta asiaan... sen verran piti vaan sanoa, että meillä taas ensin sattui eikä meninannut sen takia ruveta sujumaan, mutta kun nainen kuitenkin halusi (kovemman orgasmin takia) niin sitä aina välillä yritettiin ja kun rupesi toimimaan niin nyt sitä on puolet seksistä. En kyllä tajua, miten nainen voi tuosta nauttia. Ja vielä vähemmän jos se sattuu. Mutta panen toki ja kerran pyydetään! :)
Mikäs siinä jos pahimmassa tapauksessa sioleen tulee vaurioita ja pääsee paskat verenkiertoon saa verenmyrkytyksn henki pois jos ei ajoissa tajua hoitoon mennä
Yllättävän monen naisen fantasia on saada pilluun niin valtavan kokoista kullia että saa voihkia kivusta kyyneleet silmissä ja tavara tuntuu vielä seuraavana päivänä väljältä panon jälkeen.
Valitettavasti vaan tuollaista kalua ei löydy yhdellekään kokeneelle naiselle miehen haarojen välistä vaan tarvittavaa kokoluokkaa löydy enää ravitalleilta. Peppupanossa ihan normikokoinen pelikin antaa saman tunteen ainakin ensimmäisen vuoden-pari.
Olen parikin kertaa hämmästynyt kun ilmeisesti just sopivasta kivusta voihkiva tyttöystävä on kesken työntöjen yhtäkkiä kysynyt "kummassa se on? täytyi oikein tarkistaa että pepussahan se. Kalun kärkihän painaa sopivassa asennossa ihan samalla tavalla emättimen sisäreunaa g-pisteestä koska välissä on vain ohut liha mutta lisäksi tulee tunne siitä että saa aivan valtavaa koska venyy niin että jomottaa.
Tai jotenkin noin tulkitsin tyttöystävän selityksen ähinän seasta kun se puski pyllyään kalua vastaan niin että se upposi tuuman pidemmälle :)
Kohta muijas paskoo alleen kun ei pysty pidättään niin siinä käy loppupeleissä
Ei ole ikinä kenenkään perse panemisesta haljennut, eikä venynyt. Kokemattoman homon juttuja tollaset. Eikä se edes haise. Jos sinulla haisee niin kannattaa käydä pesulla. Jotkut tykkää pepusta, saada sinne tai työntää sinne. Hyvä jos osuvat halut yhteen.
On se mahdollista. USA:ssa kiellettiin jokunen vuosi sitten eläinpornon filmaaminen yhdessä osavaltiossa (Kalifornia?) kun homomies oli kuollut filmauksessa saamiinsa vammoihin. Tuosta oli hiljattain juttua jossain suomalaisessa lehdessä yhden muun aiheen yhteydessä.
Se oli sitten täysikokoinen puoli tonnia painava ori joka oli innostunut survomaan metrisen kalunsa reiden paksuista juurta myöden sisään ja työnnellyt sitä edestakaisin sellaisella innolla että suoli oli revennyt ja sisäelimet vaihtaneet paikkaa tai jotain. Erikoisinta oli että kyseessä oli amatöörivideo koska kyseinen homomies oli harrastanut tätä vuosia ihan omaksi ilokseen eikä suinkaan esiintynyt filmillä rahasta. Viimeiseen kertaan saakka oli tehnyt vain gutaa. Harrastuksensa kullakin mutta tuo on todistettavasti minimikoko jolla syntyy oikeasti vakavaa jälkeä jos sattuu käymään huono tuuri.
Jokainen astuvan oriin jorman nähnyt voi sitten verrata omaa mikroskooppista katkarapuaan siihen ja miettiä saako sillä aikaiseksi mitään vastaavaa vaikka olisi miten John Holmes.
Ehkä oli väärin käyttää sanaa "ikinä". Onhan noita suolia halkeillut... esim. aina kun norsu panee naista tai Jemenissä itsemurhapommittaja räjäyttää itsensä. Tarkoitin kuitenkin tätä normaalia panemista. Monet harrastavat peppuseksiä vuosikymmeniä ja nauttivat siitä. Ei ongelmia, ei hajua, ei venymistä, pelkkää nautintoa.
Kyllä se joillakin naisilla voi olla ihan kivusta, kun aika useat tykkäävät ihan läpsimisestä ja kurittamisesta. Tässä kaikessa on kuitenkin taustalla myös se, että toiseen pitää pystyä luottamaan täysin.
Peppuseksissä naisilla on oman otannan mukaan ollut se painostava ja venyttävä tunne tuottanut mielihyvää.. voihan sitä jollakin tasolla ihan kivuksikin kutsua. Vastaavaa nopeaa survaisua kuin 2nd source:lla on ollut kokemuksena, en itse ole todistanut. Kyllä sitä vehjettä on saanut varovasti ujuttaa, ettei vain satu liikaa. Aika moni nainen, joka ei pepun penetraatiosta ole välittänyt, on kuitenkin pitänyt ihan sormen työntämisestä peppuun samalla kun pimpsaan panee. Kuulee ihan äänensävyn muuttumisesta, vaikkei nainen sitä välttämättä kehtaisi myöntää.