Ateisteille ei tapahdu mitään. He päätyvät täydelliseen olemattomuuteen.
Jeesustelijat päätyvät taivaaseen laulamaan virsiä ikuisesti tai sitten helvettiin paholaisen kidutettaviksi ikuisesti.
Agnostikot päätyvät leijailemaan rauhallisesti ylemmässä energiamuodossa ja olevaisuuden korkeammalla tasolla ja tarkkailevat kaikkea hässäkkää tai sitten vain ovat olematta.
Suureen Garmuziin uskovat pääsevät Wohalin valtakuntaan juomaan sahtia ja painimaan neitsyeiden kanssa.
Noin muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Jeesustelijat päätyvät taivaaseen laulamaan virsiä ikuisesti tai sitten helvettiin paholaisen kidutettaviksi ikuisesti.
Agnostikot päätyvät leijailemaan rauhallisesti ylemmässä energiamuodossa ja olevaisuuden korkeammalla tasolla ja tarkkailevat kaikkea hässäkkää tai sitten vain ovat olematta.
Suureen Garmuziin uskovat pääsevät Wohalin valtakuntaan juomaan sahtia ja painimaan neitsyeiden kanssa.
Noin muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hh onhan jokin roti oltava, luuletko että tietoisuus toimii tyhmimpien mukaan ( ihminen)??
Sen tiedon mukaan joka minulla on, ei se nyt ihan noin mene! Olet kylläkin hieman jyvällä tässä kuoleman jälkeisen olotilan asiassa. Nimittäin siinä, että jokainen sielu-tietoisuus-yksikkö "löytää" itsensä -aluksi- juuri sellaisista olosuhteista kuin on eläissään ja etenkin kuolemansa hetkellä vielä uskonut todelliseksi. Siksi hänen tietoisuutensa (joka ei kuole koskaan, mutta kasvaa aina) "luo" itsensä mukaiset olosuhteet välittömästi kyseisen olemisen tason energioista (hienotaajuisempia kuin täällä, siksi nopeaa). Siis jokainen saa vain pohjimmiltaan sitä mitä uskookin saavansa...ja löytää lukuisia muita samoin ajattelevia (samankaltaisuus vetää puoleensa sielläkin).
Näin siis aluksi! Mikään niistä ei kuitenkaan ole ikuinen ja pysyvä olotila...sielläkään. Jossakin vaiheessa (aikakäsitys erilainen kuin täällä) sielu-tietoisuus alkaa kyselemään ja ihmettelemään suurinpiirtein näin, että "tässäkö tämä kaikki nyt on". Vähitellen tuo sielu-tietoisuus siis herää tuosta "unestaan"...ja vasta sitten kun se on valmis etenemään tietoisuutensa laajentamisohjelmassaan ja tahtoo sitä, se pääsee takaisin "ohjelmaan" eli siis syntymään uudelleen oman karmansa ja tarkoituksensa mukaisiin elämän olosuhteisiin tänne planeetalle tai jollekin muulle yhtä lailla sopivalle (niitä riittää!) oppiakseen uuden elämän mahdollistamista erilaisista kokemuksista sen, mitä siltä vielä puuttuu tai ei ole tasapainossa !
Kuitenkin tällainen 'höylääminen' näiden kahden "unen" (kaikki on virtuaalista, mutta en nyt puutu siihen) eli siis elämän täällä ja kuolemanjälkeisen elämän välilläkin loppuu joskus jokaiselta, sillä kunhan tietoisuutemme on saavuttanut täydellisyyden ja olemme ns. palanneet Kotiin, emme tarvitse enää tulla takaisin... paitsi ellemme tahdo sitä auttaaksemme kanssasisariamme ja -veljiämme "heräämään" ja löytämään vihdoin sen "Valon" josta kaikki on alkanut.
Kaikenlaista voi päästään keksiä toki.
käsitykseni mukaan siellä on erillaisia astraalimailman tasoja sielun henkisen kehityksen mukaan. Murhaajat ja muut pahantekijät oleskelevat kaikkein alimmalla tasolla. Me saamme myös tuonpuoleisen olosuhteet ansioidemme mieltymyksiemme ja halujemme mukaan. Painiminen neitsyiden kanssa ei onnistu eikä sahdin juominen sillä sielulla ei tuonpuoleisessa ole kehoa eikä sukupuolta.
Kahden elämän välinen aika vaihtelee muutamasta päivästä tuhanteen vuoteen näin maan aikaa ajatellen. Tuonpuoleisessa ei ole aikaa.
Vai mitä Brina?
Kivahan sitä on kuvitella kaikenlaista.
Kuolemisen hetkellä vallinneet uskomukset vaikuttavat kyllä kuolleen käytökseen kuoleman jälkeen sekä hänen suhtautumiseensa hänelle avautuviin realiteetteihin, jolloin sillä saattaa olla vaikutusta kokemuksen laatuun - aivan kuten maan päälläkin samoihin olosuhteisiin voidaan suhtautua monella tapaa, ja joko hyväksyen tai vastustaen. Monilla kuolemanjälkeinen kokemus on muuttunut miellyttäväksi vasta siinä vaiheessa, kun he ovat antautuneet tapahtumille ja lakanneet vastustelemasta.
Uskomukset sinänsä eivät täysin määrää sitä, mitä kuoleman jälkeen avautuu, koska muutenhan materialistit eivät kokisi mitään, tai korkeintaan pimeyttä. Samoin kukaan ei voisi yllättyä siitä, mitä kuoleman jälkeen seuraa. Lähes kaikki kuolemasta palanneet ovat kuitenkin kertoneet kohdanneensa yllättäviä asioita, joita kielellä ei voi edes kuvata ja joita siksi ei ole voitu heihin kulttuurisesti siirtää.
Uskomukset tosiaan voivat kuitenkin joissakin tapauksissa aiheuttaa huvittavia hankaluuksia kuoleman jälkeen. Monet materialistit, jotka eivät voi uskoa kuolleensa, jäävät harhailemaan lähelle fyysistä maailmaa kummituksina ihmisten keskuuteen. Monissa tapauksissa valotunneli aukeaa vasta, kun kuoleman todellisuus on ensin ymmärretty ja sitten vielä suostuttu se uskomaan.
Toinen hankaluuksia aiheuttava uskomus on usko kuolemanjälkeiseen paavalilliseen syvään uneen ja vasta maailmanloppuun liittyvien tapahtumien ja pasuunoiden soiton yhteydessä tapahtuvaan unesta heräämiseen ja haudoista nousemiseen. Kuolemasta palanneet ovat kertoneet, että jotkut saapuvat rajan taakse syvässä itseaiheutetussa hypnoottisessa unessa, koska he ovat tajunneet kuolleensa ja heidän uskontonsa mukaan heidän pitäisi nyt siis olla syvässä unettomassa unessa. Fundamentalisteina he aiheuttavat itselleen tuon unen, jotta heidän uskontonsa olisi oikeassa. Sen vuoksi heitä joudutaan herättelemään tuonpuoleisessa. (Tämä on muuten hassu asia: nuorena käydessäni muutaman kerran eräässä seurakuntanuorten raamatturyhmässä myös ryhmän pitäjä kertoi "salatietona", että kuolleita yritetään myös herätellä tuosta syvästä unesta. Mutta sitä he eivät raamatturyhmässä tienneet, että tuo uni on paavalillisten dogmien aiheuttamaa uskonnollisten fundamentalistien itsehypnoosia! )
Täällä on asiaa joistakin uskomuksista, jotka aiheuttavat hupaisia asioita kuoleman jälkeen, ja nämä on kerätty kuolemasta palanneiden kokemuksista. Ne liittyvät lähinnä dogmaattiseen uskonnolliseen tiukkapipoisuuteen ja jäykkiin uskomusrakennelmiin.
http://www.near-death.com/experiences/research06.html#a06
Noiden mukaan sillä, mihin uskontoon kuulumme, ei ole merkitystä.
"We are all different aspects of the same being who is not committed to one particular religion."
'Olemme kaikki aspekteja yhdestä olennosta, joka ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn uskontoon.'
Saisiko itse aiheutetusta 'syvästä unesta' herättää?
Eikö tällainen ole 'syyn ja seurauksen' lakien vastaista?
Eli 'herättäjä' ottaa itselleen vastuun nukkuvasta, puuttumalla karman kulkuun?
Ihan varmasti on mahdollista, mutta 'herättäjän' kehitystaso on todennäköisesti hyvin korkealla ja ymmärtää täysin seuraukset.
Rajan taakse siirtyneiden ja fyysisen kehon menettäneiden herätykset kyllä jotenkin ymmärtää. Heille herääminen ei ole ennenaikaista. Tosin he heräävät kyllä viimeistään mentaalitasolla, jonne jokainen yhdenkin altruistisen ajatuksen ajatellut lopulta päätyy ainakin hetkeksi.
Sen sijaan fyysisessä kehossa elävää ei saa herättää tajuamaan kuolemanjälkeisiä todellisuuksia ennen aikojaan. Koska se aiheuttaisi mielenterveyden häiriöitä.
Varminta on olla yleensä puuttumatta mihinkään. Luonto kyllä herättää ihmiset sitten kun kukan on aika puhjeta kukkaan. Kukkaakaan puutarhuri ei mene avaamaan väkisin ennen aikojaan, sillä se menisi silloin rikki, vaan antaa sen herätä luonnon herättämänä.
Kyseinen juttu demonstroi kuolemanjälkeisen todellisuuden luonnetta. Itsesuggeroinnilla voi vaikuttaa suuresti kokemuksen laatuun.
Kun olet mahdollisuuksien mukaan iloinen ja teet miellyttäviä tekoja toisille, niin kuolemanjälkeinen todellisuutesi on miellyttävä. Mitä ajattelet itsestäsi, siihen suuntaan muuttuu kokemuksestasi itsestäsi tuolla puolen.
"olen kiltti" - näin kun ajattelee, tuntee ja toimii niin kokemus on ehdottoman miellyttävä.
>>>Lähes kaikki kuolemasta palanneet ovat kuitenkin kertoneet kohdanneensa yllättäviä asioita, joita kielellä ei voi edes kuvata ja joita siksi ei ole voitu heihin kulttuurisesti siirtää. >>>
Kuiolemanrajakokemus ei ole kuolemasta palaaminen. Jokaosa-alueelle - niistä rajakokemuksista - löytyy järkevämpi ja yksinkertaisempi selitys.
Kaikkea turhaa sitä ihmiset todesta ottavat ja uskovat omia aivopierumutuilujaan
Siellä taas yksi denialisti. On tullut toteennäytetyksi, että ihmisillä on kokemusta ajalla, jolloin he ovat kliinisesti kuolleita.
Sam Parnian tutkimustulokset taas käsille kritiikkeineen, niin loppuu turha kinaaminen.
Denialistiset rutinat on käsitelty täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12676964
"Kuolema on vain jokaiselle niin katkera asia, että ilman täydellistä tyhjentymistä ja edellisten inkarnaatioidensa totaalista, lähes ateistista unohtamista, emme näe Häntäkään täällä uudelleen. Tiedätte kenestä puhun:" Sellainen jonka työmäärä on suuri, niin kyllähän Salomokin totesi:"Hullu paljon töitä tekee, viisas säätyy vähemmälläkin". Kuitenkaan viisauteen ei Paavalin mukaan avarta porttia, ennen tuota hulluksi tulemista, mutta jos halua välttää hullun maineen ja olla silti viisasikin "pelle"; niin sellaista VÄÄRYYYS aina tukee....Jokainen oikeamielinen sellaisen "koijarin tunnistaa", hän ei ehkä änkytä, mutta äänestään paistaa läpi eräänlainen tyhmä sävy.
Kuolemasta on palattu, koska on ihmisiä, jotka ovat kuolleet hautoihinsa, hyvin pieneen vammaan, kipukynnykseltään ja TUSKAkynnykseltään köyhiä, ja ihmisiä, kuten Jeesus, joiden kipukynnyksestä tuli suuri, ja jotka saivat jäädä elämään, koska He olivat niitä rikkaita, joiden palveluksia vielä tarviitiin maailmassakin, muutamia vuosia, ehkä jopa satoja vuosia. Siinä ei ole välttämättä kyse edes siitä, oliko mies tai nainen, luulempa ettei kaikilla naisilla ole "pieni kipukynnys", anteeksi jos en anna neitien nyt nauraa....
Materialistisen filosofian mukaan, henki on materian korkein tuote
Ainut jolla on tuo materiasta syntynyt henki on ihminen.
Ajatus on tuo korkein tuote ja sen valintojen seurausta on myös ns, henkimaailma, koska valintojemme mukaan syntyneet syyt ja sen seuraukset eivät voi kuolla fyysisessä kuolemassa, ja niinpä tuo henkimaailma on sen seurausta.
Kuoleman jälkeen ne jatkavat eteenpäin, ja ilmenevät vällttämättömyyden pakosta tulevassa syntyvässä lapsessa joka saa ne kannettavakseen perimänä eli perisyntinä
Ja niin kärsimysten pyörä jatkuu, kunnes ihmenen jossain elämässä havahtuu, ja alkaa ymmärtämään sen syyt ja sen seurauksena vapautuu syyn ja seurauksen alaisuudesta kun
tuo ego sielu materiasta syntyneenä hajoaa.
Seurauksena on ns. valaistuminen ja vapautuminen jälleen syntymien pakosta
Ajaton elämä jonka osa myös me olemme, on mielemme syvyyksissä missä hän odottaa, milloin me puhdistamme mielemme sisällön, jolloin se voi ilmetä meissä
Kaikenlaista voi päästään keksiä toki.
Tiesitkö että kristityt eivät ole menossa taivaaseen? Vaan Jumalan kuningaskunta tulee maan päälle! Ajatus taivaaseen pääsemisestä tuli kristinuskoon 300-luvun jälkeen kirkkoisien mukana. Raamatussa ei kertaakaan sanota ihmisen menevän taivaaseen!
Nyt tuli "faktalta" hyväkin kommentti: Tietenkään ei ole ihmisen elämää, olla minään olemattomuuden energiaplasidina, edes pilvissä, vielä vähemmän missään "Hellvetissä", vaan jokainen toivoo tämän kovan ihmiselämän takaisin, jos Karman laki olisi totta, että saisimme voittaa silloiset voittajamme, vaikkakin myös hävitä niille, jotka nykyään voitimme? Kaikki osamme kui eitenkaan vaihdu, saattaa olla lähes petostakin "Karman Laki", ainakin Raamattu nimittäin sanoo, "Minä olen Sama, eilen tänään ja iankaikkisesti, ettekä tekään muutu, ainakaan paljoa". Hinduismi on täynnä uskoa suureen muuttumiseen, eli voi jopa tulla ihmsiyyden jälkeen kärpäsparveksi, mutta JOS KARMAN laki sen määräisi, niin silloinhan alempikastinen tulisi ylempään kastiin seuraavassa, ja ylempikastinen seuraavassa alempaa katselisi ihmiskuntaansakin. TIetysti Jeesuskin puhuu Karman lain tilanteessa siinä, että vääryyden olennot, vuohet menevät lopulta villiin rangaistuukseensa, ja jalot kesytetyt luonteet perivat paikan Jumalan Paimennettavina.
Tietysti jos joskus rikkaatkin ryöstetään putipuhtaiksi, niin sillon tuo Taivaspaikka heillekin tosiasia? Siksihän minäkin täällä edes henkeni annan ryöstää, rahat multa on jo kaikki viety, vaikka vielä Kela mulle jotain maksaa, sanon samoin kuin Jeesus:"Minä annan henkenikin, sen saadakseni sen takaisin, siihen kenen ruumiiseen henkeni menee, ei niin paljoa väliä ole, olemme niin samannäköisiä kaikki ihmiset vieläkin", ja Jeesuksellekin minun on kai joskus ainakin suuri osa henkeäni luovutettava takaisinkin, koska sain häneltä pelkästään Raamatun ja apokryfienkin kautta niin paljon, ja Jeesuskin palauttaa lopulta kaiken Isälleen, TAOON olemme lopulta palaamassa, luultavasti Wikipediakin siitä sanasta jotain tietää? Tietenkin hengen käyttämistä sanoista, saa nykyään kopion niin helposti, että siksi sitä ei aina tiedetä arvokkaaksi....Mutta vaikka olisi kuinka supertietokone "aivonaankin" käytössä, mutta huonot ohjelmistot, ei siitä koneesta silloin ole edes kuusnepan voittajaksi:-)
Variskin voi kieltää ihmisen aikeet, vain sanomalla kerran KRAAK:-) Ja vain Venäläinen nekin ampuu alas.
Lapsena kuolleet...
Vanhempien uskon mukaan, vai lasten sielujen omaan paikkaan, vai heti uusi yritys elämään, vai aikuseksi kasvaminen sieluna ja sitten päättävät mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, jonka jo kokivat, vai olivatko sieluna päättänyt kuoleman jälkeisyytensä ennen syntymistä, vai jos kuolee 6v ja uskoi silloin halinalleihin niin päätyy heidän luokseen, vai....
Toivottavasti voi myös muutaa mieltänsä miljoonan vuoden päästä, jos rupee oma valinta jurppiin.
Lasten kuolemakokemukset ovat sisällöltään olennaisesti samanlaisia kuin aikuisten. Se jo kertoo, että kokemus ei ole pohjimmiltaan mikään kulttuurisiirre, vaikka kulttuurispesifejä elementtejä kokemuksiin sisältyykin. Kolmevuotiaan kokemus ei olennaisilta piirteiltään paljoa poikkea eläkeläisen sydäripotilaan kokemuksesta, vaikka hän saattaakin olla yhä "lapsi" siirtyessään toiselle puolelle.
Eräs elementti, jota kuitenkin esiintyy alle 6v lapsilla vähemmän kuin aikuisilla, on elämän läpikäynti. Syy saattaa olla se, että sen ikäinen lapsi ei useinkaan ole vielä tehnyt eettisiä valintoja, joita elämän läpikäynnissä yleensä katsellaan.
Ihan sikana tutkittu...
http://www.horizonresearch.org/main_page.php?cat_id=67
Joo, kyllä Taivas on köyhille, mutta siellä rikkaat, jos joku rikas Taivaaseen pääsee, joutuu kaiken työnsä heti antamaan uhriksi Jumalalleen. Vaikuttaako Julmalta, kyllä tietysti. Matemattikan laskijat ovat myös taivaassa, jos laskivat oikein, vaikka musiikki tärkein tunnelman luoja aivan kaikkialla.
Mutta sulla on Salomon silimissä hiukan väärä käsitys siinä, että meille tapahtuisi kovinkaan eri tavoin ulkoisesti. Sisäinen olemus on se, missä eroavaisuus on suurin, se joka määrittelee vanhuustasomme, sielullisesti, hengellisesti tai fyysisesti. Sotilaiden ruumis on vahvin, urhelijoiden toiseksi, papit henkisesti vahvimpia ja tieteilijät, sielullisesti nautiskelijat vahivmpia. Kaikkien ihmisten henki ehkä nousee taivaaseen, ja lähes kaikkien ruumiis materiakuorituhotaan, koska se oli ihmisilläkin yhtä huono kuin muilla eläimillä. Samoin "lähes", koska on eläimiäkin muutamia valaita esimerkiksi, joiden ikä lähellä 6000 vuotta ainakin.... Saattanakin dinona varmaan eli kauan, mutta jos se joutuu Kiinassa olevasta luolastaan pois, niin en tiedä, antavatko ihmiset sen kaukaakaan elää, mutta siksi se ei asu Amerikassa tai Suomessa. Täällähän karhutkin tapetaan heti, jos ne eksyvät metsistään lähelle ihmisasutusta. Ihminen ei ole, ainakaan kaunpunkilainen juppi, metsien ja eläinten valtias enää, vain koneidensa...