Kokoomuksen tavaramerkkiväärennös

Kokoomus voittoon keskustan teemoilla

Kunnallisvaalit ovat keskusteluttaneet keskustan kenttäväkeä syksyn aikana piirikokouksissa kautta maan. Rivikeskustalaisen suuhun tarttunut ”analyysi” on ollut hyvin usein kuultu sana. Puolueen johdon saamien hyvien kouluarvosanojen vuoksi odotukset olivat kentällä korkealla ennen vaaleja. Keskustan kannatus kunnallisvaaleissa oli kuitenkin historian toiseksi paras. Siksi tappiota on pidetty lähinnä pienenä takapakkina.

Tämä näkökulma on kuitenkin herättänyt vastareaktion, jonka mukaan keskustajohdon on nähty vähätelleen vaalituloksen merkitystä. Joka tapauksessa vaalitulos on nähty herätyksenä tai myrskyvaroituksena. Keskustan linjaan ja toimintatapoihin on kohdistunut muutospaineita.

Keskustan linjan on katsottu tarvitsevan terävöittämistä ja selkiyttämistä. Keskustan on haluttu tekevän selkeämmän eron muihin puolueisiin, erityisesti hallituskumppani Sdp:een. Valtakunnalliseen kunnallisvaalikampanjaan on kaivattu vahvempaa valtakunnallista teemaa ja päämäärää. Keskustan vaalislogania ”Tavallisen hyviä ihmisiä” on pidetty huonona.

Ei keskustan vaaliteemoja aivan huonoina kuitenkaan voida pitää. Vaikka maatalouden, eläkeläisten ja köyhän asian unohtamisesta on tullut syytöksiä. Keskustan vaaliteemat olivat jopa niin hyviä, että kelpasivat myös voittaneelle puolueelle kokoomukselle. Oppositiopuoluetta voidaankin syyttää peesaamisesta.

Keskustan ja kokoomuksen tiivistettyjä vaaliohjelmia verrattaessa eroja on vaikea löytää. Molemmissa ohjelmissa puhutaan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, peruspalveluista, yrittäjyydestä, toimivasta elinympäristöstä, kuntatyöstä ja -taloudesta, sekä perhepolitiikasta ja vanhusten palveluista. Keskustan teemoista ainoastaan aluepolitiikka ja kansalaisvaikuttaminen eivät ole kelvanneet kokoomuksen vaaliteeseiksi.

Kokoomus on ohjelmassaan painottanut myös koulutusta, jota ei yhtä yksityiskohtaisesti huomioida keskustan vaaliohjelmassa. Keskustalaisille tutut kannustava yhteiskunta, palvelumuotojen valinnanvapaus sekä kotiseuturakkaus tuodaan esille myös kokoomuksen ohjemassa.

Vaalikeskustelussa yksi kestoaihe on ollut puolueiden yhä kapeammaksi käyvät erot. Puolueiden on nähty kamppailevan samoista liikkuvista äänistä, siksi vaalikampanjatkin ovat rakentuneet hyvin samojen teemojen ääreen. Kunnallisvaaleissa tämä on ehkä entisestään korostunut, sillä valtakunnalliseen kampanjaan on hyvin vaikea saada omaleimaisuutta vaalien paikallisuuden vuoksi.

Värien haalistuminen hämmentää tavallisia äänestäjiä ja puolueaktiivejakin. Keskustalla ei ole mitään syytä arkailuun omien arvojen selkeämmässä esiintuonnissa. Elämme aikaa, jossa on tilausta selväsanaiselle ja perustelluille arvovalintoihin pohjautuville poliittisille näkemyksille.

Keskustan ero vasemmistopuolueisiin on itselleni ollut aina hyvin selkeä. Eroa kokoomukseen on ollut vaikeampi hahmottaa. Siksi olenkin valinnut tässä vertailtavakseni sinisen ja vihreän. Johtuuko värien hahmotusvaikeus siitä, että kokoomuksella on yksinkertaisesti hyvin keskustalaisesti ajatteleva puheenjohtaja tällä hetkellä? Suomen puoluepoliittisesta kartasta tuntuu puuttuvan perinteinen oikeistopuolue.

Myös kokoomuksesta on kuultu syytteitä keskustan aatteettomuudesta. Keskusta-aate ei olekaan samassa määrin normittava aate, kuin kokoomuslaisuus. Keskusta- aate ei anna selviä vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Tämä ero korostuu myös kunnallisvaaliohjelmissa.

Esimerkiksi turvallisuutta ja hyvinvointia käsitellään keskustan ohjelmassa hyvin määritelmällisesti. Teeman käsittely on kokoomuksen ohjelmassa sen sijaan otsikoitu hyvin normatiivisesti: ”Kotiseudulla pitää viihtyä ja tuntea olonsa turvalliseksi”. Vaikka kokoomuksen ohjelma saattaa iskevyydessään olla keskustan ohjelmaa parempi, on siinä myös selkeitä ylilyöntejä.

Tappiolle toimintatavoissa ja imagossa. Kuntavaalien tulosta ei siis voinut ratkaista vain valitut vaaliteemat.

Sen sijaan merkitystä oli erityisesti sillä, kuinka keskustalaista sanomaa onnistuttiin tuomaan esille. Vaikka puheenjohtaja Vanhasen linja on toiminut hyvin hallitustyöskentelyssä, ei se vaalikampanjassa tuottanut tulosta. Vaaleissa on aina kysymys kamppailusta, ja siksi toimintatapojen täytyy olla normaalia poliittista toimintaa räväkämpiä.

Vaaleissa keskustalaiset olivat ehkä liian tyytyväisiä valitseviin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Kampanjaa on syytetty jopa aneemiseksi ja lamaantuneeksi. Johtavan hallituspuolueen vaaliohjelmassa ei tuotu juurikaan yhteiskunnallisia ongelmakohtia esille.

Sen sijaan kokoomuksen ohjelmassa näkyi oppositiopuolueen kriittisyys. Ongelmia, ja näin myös selkeitä parannusehdotuksia, tuotiin esille lähes jokaisen aihe-alueen kohdalla.

Myös imagopolitiikassa keskusta hävisi kokoomukselle. Imagopolitiikka ei tietenkään saa olla politiikan keskeisin osa, niinkuin se kokoomuksella joskus tuntuu olevan. Silti ei riitä, että keskustalla on mainio tuote. Sitä on osattava myös markkinoida. Tarkasteltaessa, miten vaaliohjelmissa arvotetaan eri asioita, on kokoomuksen ohjelman maailmankuva huomattavasti vetävämpi.

Kun keskustassa tarjotaan hyvää, toimivaa, aitoa, ennakkoluulotonta ja uutta, puhutaan kokoomuksen ohjelmassa paremmasta, monipuolisesta, menestyvästä, korkeatasoisesta, laadukkaasta ja lahjakkaasta. Ero on kuin adjektiivin perusmuodolla ja superlatiivilla.

Keskustan toimintatapojen kritiikki kilpistyy väitteeseen, että keskusta jäi kokoomuksen ja sosialidemokraattien keskinäisestä kamppailusta syrjään. Näkemys nousi esille jo ennen varsinaista vaali-iltaa. Vaalien jälkeen tätä on toistettu sopuli-ilmiön tavoin.

Vaalikamppailussa käytettyä retoriikkaa on tutkittu useiden vaalien yhteydessä. Esimerkiksi vuoden 2003 eduskuntavaaleissa keskustelu pääministerivaalista nähtiin sosialidemokraattien ja keskustan välisenä kamppailuna, josta kokoomus jäi ulkopuolelle.

Vaalikamppailun kaksinapaisuus on siis jo useamman kerran laitettu merkille. Viime eduskuntavaaleissa se korostui jopa siinä määrin, että Suomessa uskottiin siirryttävän vähitellen kaksipuoluejärjestelmään, jossa vaikuttaisi vain kaksi suurta puoluetta muiden jäädessä selkeästi marginaaliin.

Vaalistrategiset asetelmat eivät muodostu pysyviksi. Ne luodaan joka vaaleissa uudelleen. Kaksinapaisuudesta puhuttaessa on jostain syystä pidetty itsestäänselvänä, että sosialidemokraatit ovat aina se toinen vallan navoista kokoomuksen ja keskustan taistellessa paikasta sosialidemokraattien vastapelurina.

Näissäkin kunnallisvaaleissa sekä keskusta että kokoomus rakensivat ohjelmissaan ideologista vastakkainasettelua suhteessa sosialidemokraatteihin. Ohjelmissa esimerkiksi korostettiin yksityisen ja julkisen eroa tai yrittäjyyden merkitystä. Tästä on vain koitunut etua sosialidemokraateille.

Keskustan politiikan onkin oltava niin uskottavaa, että sillä luodaan vastakkainasettelua sekä sosialidemokraatteihin, että kokoomukseen. Oma politiikka on myös tuotava äänekkäämmin esille. Näin keskusta varmistaa paikkansa kamppailun keskiössä.

Elisa Viljamaa

Yhteiskuntatieteiden ylioppilas

KOL:n liittohallituksen jäsen
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Keskonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu