Arvoisa äänestäjä.
Muistakaa mitä kaikkea kokoomus on saanut aikaiseksi.
Leipäjonot pidentyneet. Köyhien asema huomattavasti heikentynyt.
Eläkkeitä on leikattu, työttömien päivärahaa on leikattu, lapsiperheiltä on leikattu.
On myös vaikeutettu byrokratian avulla työhön pääsemistä.
On myös heikennetty terveyspalveluita. On lakkautettu kouluja.
Nyt aletaan puhumaan jo palkka-alesta.
Kaikki tämä vaan siitä syystä kun Kataisen hallitus ei aikanaan sanonut mikä on todellinen suomen taloustilanne vaan suurenteli asiaa. Eli suomeksi valehteli.
Katainen valehteli myös itsensä brysseliin. Ajoi ensin suomen tähän tilanteeseen jota nykyinen pääministeri jatkaa. Tai siis ajaa entistä enemmän syvemmälle suohon.
Eikö tuo kokoomuksen tavoite ja politiikka ole jo nähty? 6 vai 8 vuottako noi on johtaneet suomea. Ja tähän tilanteeseen ollaan päästy. Uuden aika.
Olen puhunut!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokoomus on eräs pahin mamuttaja ja EU-kiimainen arvostelukyvytön
porukka tällä hetkellä, siellä on varoitusten ääniä mutta puoluejohto
vaimentaa ne
Tässä ei tietysti voida esittää murhaa se sekunnin murto-osa on pyyhitty pois
Poliisi makaa haavoittuneena kadulla oikealla
ja noin kohdassa 10 sekuntia terroristi juoksee hänen
luokseen ja teloittaa, se kohta on pyyhkäisty pois
https://www.youtube.com/watch?v=iDPAHAERDwk

Tässä ei tietysti voida jatkaa
ja tärkeää on että äänestäjät vetävät oikeat johtopäätökset
ja poistavat eduskunnasta mamuhyysärit jotka eivät ole näkevinään
kaaosta joka mamujen ja islamistien maahantuonti aiheuttaa
Lue Halla-ahon uusin
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-ajatuksilleni-ollut-tilausta/
...äänestän.
jep jep sanoi niinistökin
tarkoititko mielellään vuosikymmeniksi?
sekin sopii.