Lohjalle pakolaisia syksyllä

län

Lohjan valtuusto päätti vuoden 2013 joulukuussa 30 pakolaisen vastaanottamisesta. Syyriasta saapuvat pakolaiset tulevat Lohjalle syksyllä.

”Olemme nyt ilmoittaneet Maahanmuuttovirastolle, että Lohja on valmis ottamaan vastaan 30 Syyrian pakolaista. Alustavaksi ajankohdaksi on sovittu syyskuun alku”, Lohjan perusturvajohtaja Arja Yliluoma kertoo.

Pakolaisasioista on Lohjalla väitelty jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2010 jopa vasemmistoliitto vastusti pakolaisten ottamista kaupunkiin kustannussyihin vedoten.

Kovaa väittelyä käytiin myös 2013. Esimerkiksi tuolloin SDP:n kaupunginvaltuutettu Leo Rintanen syytti perussuomalaisten Eila Hassista ”vihapuhujaksi”, kun Hassinen kirjoitti pakolaisten vastaanottoa kielteisesti käsitelleen mielipidekirjoituksen.

Lähteet: Länsi-Uusimaa, Yle

http://www.patriootti.com/lohjalle-pakolaisia-syksylla/

8

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LOHJAN HUTSUT

      saa siwuwäärää kulua pyrstön täydeltä...

    • ....................

      Kohta siis voidaan nähdä myös ulkomalaisia seisovan "monttu auki " lohjalla.

      • yrpäillu

        "Kohta siis voidaan nähdä myös ulkomalaisia seisovan "monttu auki " lohjalla."

        Muista laittaa vaikka tuohireppu selkääsi, niin tunnistetaan sinut sitten paremmin
        seisojien seasta! Onnistuuko tommonen järjestely?


    • huomi

      Minä en ole koskaan nähnyt Nummelassa yhtäkään somalia. En asumassa enkä edes kaupoissa käymässä.
      Venäläisiä, arabeja, turkkilaisia ja joku israelilainenkin voi olla, mutta ei yhtään somalia.

    • NumMela Rulz

      Nummelassa ei olla typeriä että otetaan sossun elättejä maleksimaan nurkkiin.

    • Abdullah_

      Lohjan keskustan lähelle asutetaan koska palvelut ja sossu ja kela ovat lähellä auttamassa :) Lohjahan on kuuluisa siitä että siellä pakolaiset otetaan hyvin vastaan...hehe ja lisää tulee ensivuonna onnea.

    • ktviesti

      Mitä pr,,,eleen hyötyä on noista mamuista. Me kamppaillaan muutenkin tulonsiirroista keskenämme.

      • srrssrr

        Myös meillä täällä Rovaniemellä.KAUHEITA ON JO TAPAHTUNUT MATUJENKIN KESKEN KUN TAPPELEVAT JNE...Painukoot takas mistä tulivatkin.!! Kokoajan leikataan SUOMALAISILTA ENENMMÄN Ja........


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe